Marraskuun selätys 1-6

Lepis on luotsannut marraskuun selätystä jo vuodesta 2007, pitkä haaste siis! Valokuva- ja taideblogini täyttyvät kaikenlaisista haasteista, joten valjastetaan nyt sitten tämä blogi marraskuun nujertamiseen.
Arkisia kuvia arkisilla teksteillä.

#1
Yksi syy, miksi aikanaan luovutin (vanha Nokiani toimi silloin vielä ihan hyvin) ja hankin älykännykän, oli se, että esimerkiksi matkalippuja ei tarvitse tulostaa, kun kännykässä on passeli sovellus, kuten VR Mobiili. Kätevää, etenkin, kun en omista tulostinta.
Marraskuun ekana oli jälleen tarvetta matkalipulle.

#2
Odottaessamme junan lähtöä Helsinkiin, kävelimme aseman puistossa. Muistin tulevan viikon MakroTex-haasteen marraskuu ja siinähän sitä marraskuun värimaailmaa oli taivaan täydeltä. Kuva kuin tussilla tehty.
Muutama räpsy ja koiran kanssa junaan.

#3
Paras marraskuun selättäjäni tulee olemaan jälleen Lainakoira, joka auttoi minua viime vuonnakin kahlaamaan läpi samaisen kuukauden. Kun koira ulkoiluttaa ihmistä, ei kelillä ole mitään merkitystä.
Totta.

#4
Runsas ulkoilu kosteassa kelissä aiheuttaa runsasta nenän ja silmien kostumista. Jatkuvaa niiskutusta, kun sekä nokka että silmät vuotavat. Ennen lenkille lähtöä on syytä täyttää taskut nenäliinoilla.

#5
Kirjastoreissu, palautin Maija Haaviston Marian ilmestyskirjan (Muruja, 2011). Kirja oli uusintalukukierroksella, luin sen aikanaan heti tuoreeltaan. Kirjaa on sanottu nuortenkirjaksi, mutta sopii myös aikuisille luettavaksi. Maria on peruskoulussa, kun hän sairastuu äkillisesti, joutuu sairaalaan ja palaa kotiin pyörätuolissa. Kirja kertoo ihmisten ennakkoluuloista, Marian omasta sopeutumisesta sairauteen, jolle ei löydy edes nimeä saatikka sitten lääkettä tai ennustetta etenemisestä/paranemisesta.

#6
Ruotsalaisuuden päivä. Mikäpä sopisi siihen paremmin kuin Tove Janssonin kauniit sanat Erna Tauron säveltämänä ja Bo Anderssonin laulamana.

 

24 Responses to Marraskuun selätys 1-6

  1. BLOGitse says:

    Moi taas! Se ON marraskuu…piti jo 15:05 laittaa valot päälle kun en nähnyt nysvätä, harmaata riittää.
    Appeja alkaa olla vaan jo ihan liikaa kun jokainen toimija haluaa oman ladattavaksi..toivottavasti tulevaisuus kehittää tätäkin puolta.
    Tuo Lainakoira on niiiiin suloinen!
    Yritän selätellä kuvien muodossa vkonloppuna kun on reissun jälkeen ollut kaikenlaista aktiviteettia.
    Tämä kuukausi on nopeesti ohi ja pian on taas kevät, eikö niin!? 🙂

    • susupetal says:

      Harmaata riittää, mutta ihanan lämmintä, BLOGitse. Appseja riittää myös paljon, itselläni on vain pari-kolme, niillä olen pärjännyt.
      Toivottavasti reissusi oli hyvä ja kyllä, kohta on kevät 😀

  2. Millin says:

    Jo 2007 lähtien, todella pitkään on Lepis innostanut maraskuuta selättämään. Itse olen ollut mukana vasta jokusen vuoden.
    Kauniita kuvia, kivoja hetkiä harmaudesta huolimatta. Lainakoira on tietty paras!

  3. lepis says:

    Mainiota Kuomaseni! Mainiota! Mukavaa saada sinut jälleen mukaan selättämään! Lainakoira on todella suloinen ja kummasti löytyy luonnosta kuvattavaa kun osaa katsoa, kuten sinä osaat. Graafinen puusysteemi kolahti kovaa!

  4. cara says:

    Kyllä onkin pimeää ja marras on oikea sana tälle kuukaudelle. Hyvät kuvat. Taidan tutustua minäkin tuohon selätykseen.

    Lainakoira on niiin söpö😄

  5. Maarit says:

    Kaunis, nostalginen syyslaulu! Sama täällä nokka ja silimät vuotaa, vaikkei tuule, eikä oo pakkastakaan. Hauveli ❤

  6. riitta k says:

    Marraskuu tosiaan tarvitsee erityistä selätystä. Ihana lainakoira ❤

  7. Birgitta says:

    Hieno haaste. Taidan ottaa tästä kopin. Sun marraskuun kaveri näyttää ihanalta. Lainakoira on kyllä mitä mainioin idea.

  8. timokytta says:

    Hyvä tiivis aloitus sullakin! En oo tainnut ottaa joka päivä kuvaa, joten jää välistä tällä kertaa. 🙂

  9. aimarii says:

    Ehti kulua jo kolmannes marraskuuta, ennen kuin muistin Lepiksen marraskuun selätykset. Olen jo unohtanut itsekin jonnekin syövereihin, mutta sinua ulkoiluttaa Lainakoira ja pitää virkeänä. Selätit kerralla monta päivää.

  10. Aika menee menojaan mutta kuut tulee ajallaan 🙂 Meillä ei uskois että on marraskuu,liian lämmintä ja mun syreenissä alkuja, en tiedä olenko iloinen sitä vai en, mutta näillä mennään. Mukavia ulkoilupäiviä ja leppoisia lenkkejä 🙂

Jätä kommentti timokytta Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.