Pienet sanat

 

Kaupassa käydessäni näin rasvahyllyssä Lemon, Juice & Glycerin-voideputkilon ja heti mielessä alkoi soida kyseisen tuotteen vanha mainosrenkutus. Kävelin sitten kotiin ja yritin muistaa laulun sanat. Matka edistyi, mutta sanoja puuttui edelleen.

Tiesin, että YouTubesta löytäisin varmaan mainoksen, mutta en halunnut päästää itseäni niin helpolla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän unohtaa ja sitä enemmän on yritettävä muistaa.

Vanhat mainoslauseet ovat syöpyneet muistiin. Lapsuudessani ja nuoruudessani ei ollut juuri muita huvituksia kuin ensin mustavalkoinen televisio, myöhemmin sitten ihan väritelkkari. Sen aikaiset ohjelmat ja mainokset ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen, eihän niitä voi unohtaa. Ne on vain kaivettava esille tuolta varjojen mailta.

Nykyään, suoratoistojen ja tallenteiden aikana, en näe mainoksia. En tiedä, sävelletäänkö edelleen tarttuvia korvamatoja mainoksiin. Pitäisi joskus ehkä tsekata asia, mutta tuskin jaksan. On niin paljon mukavampaa hypätä mainosten yli, kun siihen nykyään on mahdollisuus.

Päästessäni kotiin, kadonneet sanat olivat palautuneet mieleeni. Ainakin luulen, että muistan oikein. Ihan varmahan en voi olla, ellen tarkista asiaa YouTubesta.

Mitä sinä muistat?

Käsille kuin käsille
paljon sitruunaa.
Sitruuna on aine,
joka kädet kaunistaa.
Lemon, Juice & Glycerin
sitä sisältää.
Eikä enää karheutta
käsihinne jää.

***

Eipä löytynyt YouTubesta kyseistä mainosta, muita kylläkin.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

27 Responses to Pienet sanat

  1. Cara says:

    En olisi minäkään muistanut sanoja noin tarkkaan. Monenlaisia mainosrenkutuksia on jäänyt mieleen lapsuuden ja nuoruuden TV-tarjonnasta. Jäin oikein miettimään mitä nykyisiä muistan, en mitään, ainoat ovat uusien ohjelmien mainokset.

    Mustavalkoista telkkaria meilläkin ensin katsottiin, vasta itselleni ostin väritelkkarin kun menin töihin.

  2. riitta k says:

    Noinhan se meni! Eipä ole tullut tätä ostettua vuosikausiin, mutta muistan sen tuoksun 🙂

  3. Sisko says:

    Niin tuttuja mainoksia kaikki. Muistan hyvin, voiteen, on ollut minullakin joskus käytössä, nostalgiaa 🙂

  4. sus'ha mie says:

    Muistan mainoksen=)
    Hyvä kun harjoitat muistiasi, itse pelaan samasta syystä muutamaa peliä, korttipeli pitääperusmatikan kunnossa ja pallojen ampuminen reaktionopeutta ja päätöksentekoa sekä huomiokykyä. Tuollainen muistelu on sitä paitsi siitä kätevää että se kävelymatka hujahtaa sen kummemmin keskitymättä, selkärankasuoritteena kävely on ihan nautittavaa;)

  5. Risa says:

    Varsinainen aikamatka nuoruuteen tuo youtube-video. Ennen oli paljon tupakkamainoksia, oikeat miehet polttivat tietysti Malboroa. Lapseni joutuivat vauvana kärsimään noista muovin sisään käärityistä vaipoista. Lasse Mårtenson ja Vesa-Matti Loiri nuorina! Vestio vaatetti Kaisaniemen kadulla. Tuon renkutuksen muistan.

    Mukavaa pääsiäistä ja kiitos, kun olette jaksaneet ylläpitää tuota krapua. Kevät hujahti sen parissa mukavasti ohitse.

    • susupetal says:

      Kyllä, Risa varsinaista nostalgiamatkaa nuo mainokset.
      On kyllä hauskaa nähdä noita kuuluisia näyttelijöitä nuorina. En tiedä, miten on nykyään, esiintyvätkö näyttelijät mainoksissa.

      Krapujen ylläpito on ollut hauskaa, niin paljon osallistujia, niin erilaisia tarinoita, joten kiitos kuuluu myös kirjoittajille!

  6. HPöllö says:

    Lemon Juice & Glycerinea on tälläkin hetkellä keltainen tuubi tuossa pöydällä pitämässä kädet pehmeinä, ettei neulelanka tartu karheisiin käsiin 😀

    Ihan suoralta istumalta ei mainosbiisejä tule mieleen (en nyt katsonut laittamiasi linkkejä), mutta muuten mainoksista tuli mieleen Tupla: ”ei taida tyttö tietää, että ois seinän takana patukkaa tarjolla” – vai miten sen meni?
    Ja kun tyttö lähti maalta kaupunkiin, lupasi poika ”laitan maitoa tulemaan” 🙂
    Ja tietenkin se komea mies ”Camel, miehille jotka kulkevat omia polkujaan”

    Mutta se mikä ihan ehdottomasti on varmaan aina ja ikuisesti mielessä, on Pikku Kakkosen postin osoite. Sitä ei voi edes sanoa tavallisesti, vaan se on AINA laulettava 😀 😀

    • susupetal says:

      No, eikun laulamaan, kun laitat voidetta käsiin, HPöllö!

      Kääk, muistan tuon Tupla-mainoksen…ei taitaisi nykyään mennä läpi patukkaviittaukset 😀

      Voi ei, Pikku Kakkosen posti…nyt se jää päivän korvamadoksi! Muutenkin muinaiset tunnarit ovat jääneet mieleen samalla tavalla kuin mainokset.

  7. Birgitta says:

    Muistin musiikin vasta kun näin nuo kirjoittamasi sanat. Sulla on hyvä muisti.

    Mä muistelen aina tasaisin väliajoin Coral-mainosta, jossa tyypit tanssi hauskasti ja niiden vaatteet vaihtui ”lennossa”. Ja sanat meni jotenkin näin: Lycra, Trisel(?) on Coral verraton 😀

    Rexona mainokset oli suurta hupia, ne ahtaassa tilassa olevat rexonan käyttäjät.

  8. Jael says:

    Hauskoja mainoksia:) En tosin muista noista yhtäkään, ehkä koska sain hyvin rajoitetusti katsella telkkaria lapsena. Tai sitten en vaan muista kuten sinä.

    • susupetal says:

      Kyllä meilläkin oltiin tarkkoja siitä, mitä sai katsoa telkkarista, Jael. Muistan, miten katkera olin, kun en saanut katsoa Peyton Placea ja kun vihdoin tulin riittävän vanhaksi, niin huomasin, ettei sarja kiinnostanut yhtään. Mikä pettymys!
      Muistini on aina ollut hyvä tällaisissa asioissa.

  9. HPöllö says:

    ”Aina on tilaa yhdelle joka käyttää Rexonaa” – kääntyi meillä muotoon ”aina on tilaa yhdelle joka EI käytä Rexonaa” 🙂

  10. emmä says:

    Onpa hauskoja muistoja! Aika rajuja nuo tupakkamainokset. Eivät ole varmaan alkuillasta näkyneet.
    Ajatar on Foorumissa tuli mieleen ja ”eihän sitä ois kestänyt kukaan jos ei ois Stoppia ottanu mukaan” tuli viimekesäsillä helteillä mieleen.

  11. Helmipöllö says:

    Itellä tulee mieleen noista tupakkamainoksista:
    Miehet jotka menevät, näkevät ja tekevät, vetävät ne väkevät- North State täyttä tupakkaa. Ite tosin en ole polttanut, mutta valitettavan moni kaveri.

    • susupetal says:

      Tuollaista mainoslausetta en muista, yritin etsiä nortti-mainosta youtubesta, mutta ei löytynyt tähän hätään, Helmipöllö.
      Pakko tunnustaa, että nuorempana tuli poltettua punaista norttia…

  12. Voi nostalgisia mainoksia! Hyvä muisti sulla on. En olisi muistanut noita sanoja, vaikka mainos on tuikituttu.

  13. aimarii says:

    Muistan minäkin hyvin tuon mainoksen, vaan sanat ovat osin kadonneet. Korvamatoja saan helposti milloin mainoksista, milloin laulun sanoista.
    Nykyään on minulle monta mainosta, etten tiedä, mitä mainostetaan! Lienee pääkopassani vikaa, kun hoksottimet ei pelitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: