Prosessointia
27 lokakuun, 2019 22 kommenttia
Nainen istuu ostoskeskuksen sisäpihalla, käsissään muistivihko ja kynä. Hänen katseensa seuraa ympärillä olevia ihmisiä. Riiteleviä pariskuntia, kikattavia tyttöjä, yksinäisiä, lapsiperheitä.
Hän on muistavinaan, että aikanaan lapsia kasvatettiin uhkaamalla, kiristämällä, lahjomalla. Toisinaan myös rakastamalla, kannustamalla. Nykytekniikka kasvatuksessa näytti olevan välinpitämättömyys. Lapset kirkuivat, juoksivat ympäri ostoskeskusta, vanhempien lasittuneet silmät olivat kiinnittyneet puhelimien näytöille.
Nainen ei tarinoissaan jaksa enää ottaa käsittelyyn omaa sisäistä maailmaansa. Se on revitty auki terapiassa, se on loppuun kulunut aihe, joka kiinnostaa naista yhtä paljon kuin jokailtaiset uutiset täynnä katastrofeja ja onnettomuuksia.
Kirjoittaminen on sanojen työstöä, jossa tarinoiden kerääminen on helpoin osa. Raskainta on istua alas ja kirjoittaa.
****
BLOGISYNTTÄRIEN KUNNIAKSI MENOSSA ON ARVONTA, KÄY JÄTTÄMÄSSÄ KOMMENTTISI TÄNNE ❤ ❤ ❤
****
Viikon 44 krapusanat ovat tekniikka, käsittely, prosessointi.
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
Der Seidenspinner
Elegia
Aimarii
anli itse
riittakoo
HPöllö
BLOGitse
SusuPetal 
Tämä oli koskettava teksti. Käsin kynällä paperille kirjoittaminen taitaa olla ääneen puhumisen lisäksi parhaita tapoja käsitellä asioita. Olen iloinen että osaan tehdä vielä niin 🙂
Hyvä sinä! Minullakin on aina vihko ja kynä mukana, Birgitta, sinne kirjautuu outoja lauseita!
Olipa hyvä krapu. Oman sisäisen maailman avaaminen vasta raskasta onkin. Siihen on pakko lisätä fiktiota, että lukija ei kauhistuisi.
Jep, sensuuri pitää olla mukana, Cara, Sitä paitsi, en enää jaksaisi kirjoittaa tuosta sisäisestä maailmastani, aika loppuun kulunut aihe 😉
Nyökytän, samastuttavaa. Joskus oli aika, kun sisäistä maailmaa oli pakkokin käsitellä koska oli liian pinnalla ja haavainen. Nykyään on arpinen, joskus puskee mätää ulos mutta siihen tottuu.
Jotenkin surullista ja helpottavaa samaan aikaan. Koskettava krapu.
Mukana taas krapuilemassa minäkin, tässä suora linkki:
https://elegiassilence.blogspot.com/2019/10/sontsan-alla.html
Tällä hetkellä koen asian helpottavaksi, Elegia, sen verran tasainen olo aivosumujen jälkeen.
Onneksi.
Arpien läpi toisinaan tihkuu tietenkin jotain, mutta kaiken aikaa ei ole tulvavaaraa.
Oman itsensä prosessoiminen on hyvin terapeuttista, itse uppoudun itseeni usein tuijotellessani tyhjään. Hyvin harvoin avaan mieltäni muulle maailmalle. olen ehkä liikaa pessimismiin taipuvainen.
Haavoitun kyllä, mutta vuodan sisäänpäin. Saattaisi joskus olla ollut tarpeen terapiakin.
Minulla on myös paperia ja lyikkä aina mukana. Koskaan ei tiedä, milloin saa hyvän idean.Aamusivujakin pruukaan kirjoittaa – käsin ja lyijykynällä.
Krapusi antoi paljon ajattelemisen aihetta myös tuosta nykyajan lastenkasvatuksesta.
Minunkin krapu on valmis.
Vuosikymmeniä tuli itsekin haavoituttua sisäänpäin, kunnes ei enää jaksanut. Onneksi tuli terapia.
Aamusivut ovat koukuttava tapa. Itsekin kirjoitan niitä. Yleensä muistin varaksi, mitä on tullut tehtyä edellisenä päivänä ja sellaista.
Lisäsin krapusi listaan, Aimarii.
Hyvä ja koskettava krapu. Minun täytyy sanoa että kirjoitan myös ,mutta puhelimeen, sillä käsialani on niin kamalaa että tuskin itse ymmärrän mitä kirjoitan ,näin tosin ei ennen ollut.
Tottahan tuo on että nykyajan vanhemmat ovat liikaa kiinni puhelimiensa kanssa myös kun he ovat lastensa kanssa. MUkavaa viikkoa SusuPetal ja haliterveiset:)
Käsiala on kyllä huonontunut vuosien mittaan, Jael, ihan käsin kirjoittamisen puutteesta, olen huomannut saman. Usein en saa mitään selvää muistiinpanoistani!!!
Mielenkiintoinen ja vähän surullinenkin krapu maailman lasten kannalta.
Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on niin järjettömän suuri lapsen kehityksen kannalta, että hiukan hirvittää, minkälaisia tulevaisuuden aikuisia on kasvamassa, Der Seidenspinner.
Pitäisi olla laki, joka kieltää kännykät ja muut laitteet iltaisin kaikilta perheenjäseniltä. Saattaisin olla se kamala mummo ja anoppi mielipiteineni ja tunkisin suuren nokkani lastenlasten kasvattamiseen, mutta valintani on ollut asua kaukana ja tavata harvoin (tosin ikäväkin on välillä kova!).
Etäisyyttä pidän yllä omiin kipukohtiinikin, ei niistä enää ammenna muuta kuin elettyä elämää. Hyvä niin.
Oli taas hyvä krapu!
Luulen, ettei laista olisi apua, sitä kierrettäisiin kuitenkin, Crane, niin kuin muinoin kieltolainkin aikana. Ihmisen pitäisi ymmärtää itse.
Uskon, että ikäväsi on suuri!
Syvältä ruopaiseva Krapu. Tuo kuva metelöivistä lapsista ja kännykkään tuijottavista aikuisista on niin totta ja ahdistavaakin. Käsinkirjoitttaminen tekee hyvää aivoille vaikka ihan kaikesta ei aina saa selvää. Aina mukana pieni vihko ja kynä. SE ajatus tulee yleensä yllättäen.
Totta, SE ajatus voi tulla milloin vaan, eikä muistiin enää nykyään todellakaan ole luottamista, anli. Pakko kirjoittaa.
Ahdistusta tunnen itsekin nähdessäni noita lapsia. Pitäisi vaan sulkeutua itseensä ja laitettava vaikka luurit korville ja musiikki täysille!
Kännykkä vie ihmiskontaktit, joka puolella sen näkee! Ei jaksa alinomaa analysoida itseään eikä muita.
Täällä omani tiltisä olevin messuaivoin: https://digi-passions.blogspot.com/2019/10/krapu-vko-44-elakoon-ne-pienet-erot.html
Jep, Riitta ja samalla ollaan ”sosiaalisempia” kuin koskaan aikaisemmin….
Lisäsin messuaivosi listaan 😀 😀 😀
Taitaa kaikki kännykkään liimautuneet olla niin omissa kuplissaan ettei kuule kuinka niin tv:ssa kuin radiossa tästä asiasta puhutaan. Vai eikö oikeasti tajuta että oikea elämä on muualla kuin teknisen vempaimen sisällä.
Vähän aikaa sitten lounastin tutun kanssa. Kännykkä oli pöydällä ja ihan liian usein sitä piti katsoa mutta ei kehdannut käteensä ottaa saati selailla…hyvä niin.
On tilanteita jolloin kännykkä saa häiritä (odottaa lääkärin soitttoa/lapsi soittaa tms. joka oikeasti tärkeää) muuten voi odottaa että ihmistapaaminen on ohi.
Oma krapuni julkaistu, pls hae linkki, kiitos!
Taitaa olla niin kuin sanoit, BLOGitse, omassa kuplassaan eivät kuule, miten asiasta puhutaan.
Ihmistavatessa ei mikään ole ärsyttävämpää kuin jos kanssakumppani räpeltää kännykää. Onneksi suurin osa ystävistäni ei tee sitä.
Haenpa krapusi tuohon listaan.
Hieno krapu! Tytön luona yritän houkutella jälkikasvua pelaamaan tavallisia pelejä, heillä on vielä suuri kaappi niitä täynnä. Vanhimman lapsenlapsen kans vielä joskus onnistunkin 🙂
Hyvä, että edes joku lapsenlapsista suostui pelaamaan kanssasi, Maarit!!