Rakkaani

Sohva tuli taloon lähes kaksikymmentä vuotta sitten oltuaan näytekappaleena huonekalukaupassa. Ihme, ettei kukaan ollut ostanut sitä.

Eivätkö ihmiset pidä liilasta väristä?

Sohvasta tuli olohuoneen suosituin paikka. Sohvalla luettiin ääneen, tehtiin läksyjä, lojuttiin katsomassa nurkassa välkkyvää telkkaria.

Vuodet kuluivat ja väki väheni sohvalla. Nykyään sohva on kokonaan minun (ja Lainakoiran).

Aamukahvin juon pöydän ääressä, sillä kirjoitan samaan aikaan päiväkirjaa, mutta muut ateriat nautin sohvalla.
Kirjoitan sohvalla läppäri sylissäni.
Teen digitaidetta ja muokkaan valokuvia sohvalla läppäri sylissäni.
Puhun puheluni sohvalla maaten.
Teen käsitöitä sohvalla.
Päivätorkkuilen sohvalla.

Onneksi on tuo Lainakoira. Muuten kulkisin vain jääkaapin ja sohvan väliä.
Ei hassumpi reitti sekään.

***

Viikon 7 krapusanat ovat nurkka, sohva, huone.

Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

Tämä on ajastettu julkaisu. Olen pois linjoilta muutaman päivän ajan. Päivitän osallistujalistaa, kunhan jälleen palaan.

OSALLISTUJAT

Cara

AilaKaarina

Paavo

Aimarii

riitta k

HPöllö

Aina

anli itse

BLOGitse

Sisko

28 Responses to Rakkaani

  1. Cara says:

    Sinun sohvasi on varsinainen monitoimihuonekalu. Meillä on silti vielä vanhempi sohva, musta nahkasova jostain -80 luvun alusta, ostin sen aikoinaan kun vielä asuin yksin, nykyään se on käytössä lähinnä vain kun joku vieras istuu siinä.

  2. Lepis says:

    Kyllä tämä ihminen pitää liilasta väristä! Ja liilasta sohvasta! Vieläkin vähän vihreänä siitä sun sohvan väristä 😉

  3. Birgitta says:

    Elämässä pitää olla väriä, liilaa taikka kuten meillä punaista 🙂

    Lennokasta viikonloppua sohvalla ja sen kulmilla ❤

  4. kajakilla kahlaten says:

    Sinulla on lempeä sohva. Väri ei ehkä mulle natsais mutta kutsuvuushan se tärkein on.

    Mun tekeleeni löytyy tuolta. https://paavokin.blogspot.com/2020/02/ei-enaa.html

  5. aimarii says:

    Kun sohva on muuten hyvä, niin värillä ei väliä. Vanhat huonekalut ovat parhaita. MInua harmittaa vieläkin, kun muutossa pitä jättää sohva uudelle omistajalle, jok akelpuutti sen.
    Ei meidän sohvasta ole mihinkään verarttuna sinun liilaan sohvaasi.
    Minun krapuni kans valmiina

  6. riittakoo says:

    Näillä säillä on hyv’ä, että on oma turvallinen ja lämmin pesä 🙂
    https://digi-passions.blogspot.com/2020/02/krapu-vko-7-talviunille.html

  7. Crane says:

    Hyvin kuvattu! Olen jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että sohva on ihmisen toiseksi parhain ystävä!

  8. Aina says:

    Todella tarpeellinen ja rakas huonekalu.

    https://ainokainen8.blogspot.com/

  9. harakka says:

    Sohva on mullekkin tullut aika tutuksi kipeän selänvuoksi!
    Siinä saan sellasen asennon, ettei satu niin kovasti.
    Mutta on se sohva vaan aikamoinen ,sehän taipuu moneksi, niinkuin sullakin.
    Toivottelen sulle tulevaa ystävänpäivää 14.02.

  10. anli says:

    Sohvasta tulee joskus perheenjäsen.

  11. Der Seidenspinner says:

    Sohva ON tärkeä! Onneksi Lainakoira tuo iloa ja liikuntaa elämääsi. Minulla sitä ei ole, joten elämäni on välillä hyvinkin sohvakeskeistä. Terv.nim.Sohvaperuna

  12. BLOGitse says:

    Luettuani tarinasi tajusin ettei meillä ole ollut sohvaa käytössä moneen vuoteen, vain tuoleja.
    Toisaalta hyvä ettei tule liikaa löhöttyä kun istuessakin menee ihan liikaa aikaa…edelleen…

  13. AilaKaarina says:

    Vihdoin on aikaa sanoakin jotain. Ihana sohva, lämmin pieni tarina kodin mukavimmasta huonekalusta.

  14. Sisko says:

    Minulla oli lila aika myös, vieläkin on vaatteita lila sävyisiä. Lila on ihan hyvä ja sohvaksi sopii, mukava siinä on läppärillä kirjoitella Laina-koiran kainalossa, se onkin niin suloinen.

    Minulta jäi matkameno laittamatta joten olen matti myöhäinen: https://sarastus2.blogspot.com/2020/02/matkamenoa.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: