Kun sana on hallussa

 

 

Viisivuotiaana olit pikkuvanha. Se oli hauskaa, kun tykitit lasten suusta.

Samat totuudet olivat näsäviisautta täyttäessäsi kymmenen.

Teininä olit hankala ja vittumainen.

Nuorena aikuisena sarkasmisi ja kyynisyytesi saivat ihailua osakseen, niin kauan kuin kuulija ei itse joutunut ns. huumorintajusi kohteeksi.

Kolme-nelikymppisenä sinua pidettiin hieman rasittavana. Sinulla oli samat jutut ja asenne, muilla muita kiireitä.

Nuoruuden pilkallisuus muuttui vanhemmiten katkeruudeksi ja ihmettelit, minne kaikki ystävät vuosien varrelta olivat kaikonneet. Tapasit uusia ihmisiä, mutta heistä tuli vain satunnaisia tuttavuuksia.

Vanhuutesi vuosia sävytti katkeroitumisesi lisäksi viha, jota tunsit muita ihmisiä kohtaan.

Toiset muuttuvat.
Et sinä. Pysyt rehellisenä itsellesi.
Loppuun asti.

 

 

 

 

***

Viikon 8 krapusanat ovat muuttua, hankala, loppu.

Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

riitta k

Sisko

BLOGitse

Paavo

Aina

Aimarii

HPöllö

 

 

 

 

 

 

20 Responses to Kun sana on hallussa

  1. cara says:

    Surullista. Vanhuus on kamalaa jos vielä pitää muita ihmisiä vihata. Meistä moni tuntee tuollaisen ihmisen, ja itsekin olen lopettanut yhteydenpidon kun vastaan tuli vain katkeruutta ja pahaa mieltä.

  2. riittakoo says:

    Krapusi henkilöhahmo oli uskollinen itselleen 🙂 Ei tosiaan tuolla tyylillä ystäviä hankita!

    https://digi-passions.blogspot.com/2020/02/krapu-vko-8-vanhojen-onni.html

  3. aimarii says:

    Tyyppi pysyi kyllä itselleen rehellisenä, samalla käytöksellään karkoitti ihmiset läheltään. Olis pitänyt katsoa peiliin vähintään siinä vaiheessa kun ihmiset alkavat vältellä.
    Katkeroitunut vihainen vanha ihminen on surullinen tapaus. Hän myrkyttää kaiken läheltään.
    Ajateltavaa antanut krapu.

  4. Sisko says:

    Teini ikä taitaa olla monelle vaikein. Myöhemmin ihmettelee mihin ystävät on kadonneet. kun on itse ollut heille hankala. Vaikea on haavoja korjata vanhoina ikävuosina, silloin ystävät olisivat tarpeen.

    Täällä minun: https://sarastus2.blogspot.com/2020/02/kerron-itsestani.html

  5. BLOGitse says:

    Karu tarina. Myös totta elämässä. Ihmiskohtaloita on niin moneen junaan…Toiset miellyttää että saisi rakkautta ja toiset vittuilee niin ettei ole ketä miellyttää…

  6. kajakilla kahlaten says:

    Siinäpä elämän kaari. Koko ikä v……….. Ööö… Jätetään sanomatta.

    Hauska juttu.

    Tässä taas minunkin sepustus.

    https://paavokin.blogspot.com/2020/02/krapu-muuttua-hankala-loppu.html

  7. Aina says:

    Juuri näin se menee. Taidan kuulua tuohon viimeistä edelliseen kategoriaan :-DDD

    https://ainokainen8.blogspot.com/

  8. aimarii says:

    Krapuni valmis.

  9. HPöllö says:

    Jäin ihan todella miettimään tarinaasi – ja kommentteja. Henkilö todella oli uskollinen itselleen; hän oli sitä mitä oli. Olisi varmasti hiukan voinut pehmentää sanojaan, mutta toisaalta, miksi ihmisen pitäisi muuttaa omaa itseään miellyttääkseen muita?

    Minä olin lapsena ujo ja hiljainen: siksi varmaan ei ollut ystäviä. Nyt joskus innostun ja olen varmaan turhankin kovaääninen, kerron mielipieteeni tiukasti ja äänekkäästi: siksi moni ”ystävä” on lähtenyt. Kenen takia, kenen ansiosta olen muuttunut, kumpi minä onkaan parempi?

    • susupetal says:

      Ihminenhän voi olla sitä mitä on, HPöllö, kunhan on sovussa sen olemisensa kanssa. Mikäli jostain syystä ihminen katkeroituu omien valintojensa takia, niin silloin on ehkä syytä miettiä niitä valintojaan.

      Liika muiden mielllyttäminenkään ei tee ihmiselle hyvää, siinä kadottaa itsensä.

      Hyvä ohjenuora lienee, että kohtelee muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Silloin ehkä löytää selliaisia ystäviä, jotka pysyvät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: