Nomoi!!

Kaiken koronan keskellä on ilmaantunut tärkeämpääkin tärkeämpi ongelma: miten suorittaa tervehdys Linnan juhlissa tulevana itsenäisyyspäivänä? Kättä päivää on mennyttä kultaista aikaa, tarvitaan uusi normaali.

Tasavallan isä on ehdottanut vanhaa kunnon inkkaritervehdystä eli tassua pystyyn ja moikka (ugh). Kuulema asia on ok, eikä kyseinen tapa tulisi olemaan kulttuurista omimista.

On myös ehdotettu käden nostamista sydämen kohdalle, kaunis ja kunnioittava ele, mutta muistavatko kaikki kummalla puolella sydän on, ettei tarvitse takoa koko rintakehää mustelmille.

Erilaisia sormimerkkejä tervehdyksessä ei suositella, ihmisillä menee helposti sekaisin piis-, voiton- ja upyours-sormitukset.

Hallitus onkin nimittänyt työryhmän miettimään tätä vaikeaa tervehtimisasiaa.

Jos vaan suosiolla peruutettaisiin ne(kin) juhlat?

***

Viikon 20 krapusanat ovat sydän, käsi, työ.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Der Seidenspinner

Aina

Sus’

riitta k 

BLOGitse

Aimarii

 

 

 

 

 

34 Responses to Nomoi!!

  1. Maarit says:

    Moi! Kannatan perumista, onhan nuo juhlat nähty jo monta kertaa. En oo kylläkään viime vuosina ees vilkassu niitä. Itsenäisyyspäivääkin voi juhlia ilman juhlia 🙂

  2. Cara says:

    Moro
    Kaikki muutkin isot tapahtumat on peruttu, Linnan juhlat on syytä perua. Säästetään viiden työryhmän palkat yms kun ei tarvitse miettiä tervehdyksiä 🙂

  3. Elegia says:

    Aj että, mahtavaa! Haluan tuohon työryhmään mukaan. Voisimme ottaa käyttöön kaikki nuo kuvan käsimerkit ja toki myös painaa käsi sydämelle. Vasemmalle puolelle rintaa voidaan teipata jesarinpalanen, niin kukin muistaa että siinä on sydämen paikka. Sitten tehdään kaikki kuvan käsimerkit samaan aikaan ”käteltävän” kanssa ja loppuun niiataan. Siinä meneekin pari vuotta pelkästään tervehtiessä 😀 Mutta mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa!

  4. Takkutukka says:

    Voi Manta siun helmojais ja helmojeis rimpsuja!! Hallituksemme työllistää työryhmillänsä itsetarkoituksellisesti kiitettävästi, mutta turhaan… Tars’ tehrä jotain asiallisempaa.

    Ilman muuta peruttava jo valitun linjan mukaisestikin. Ugh, – olen puhunut.

  5. Lepis says:

    Nano nano! Mork sen osasi 😀

  6. Aina says:

    Juu, kannatan perumista. Ehdotin johonkin kyselyyn, että yhdet juhlat jokaisen presidentin valtakaudelle. Ei edes julkaistu, kommenteista puhumattakaan ;-DD

    Kravussa kuitenkin mukana.

  7. Sus' says:

    KAnnatan Lepistä, Nanonano!! Pääasia ettei oteta adolfin porukan käsiviistoon tervehdystä, se vaatii erittäin hyvää kainalohygieniaa!! Ja muutenkin…. (hih)

    Tässäpä mun tekeleeni viikolle kakskööt:

    https://sushuokailee.blogspot.com/2020/05/krapu-20-ja-myynti-ilmoituksia-seka.html

  8. Birgitta says:

    Hellurei! Mitäs jos sydän onkin poikkeuksellisesti toisella puolen? Eikö se olis kiva, että jos juhlat on, niin jokainen tervehtii siten kuin tervehtii ja sitten seurataan jännityksellä kuinka käsimerkkiin tai heilautukseen vastataan. Samalla tavalla vai ei.
    Kyllä nano nano olis munkin lemppari 🙂

    • susupetal says:

      Niin, voisi leikkiä peiliä eli presidenttipariskunta matkisi jokaista erilaista tervehdystä 😀 😀 Jopa minä katsoisin silloin nuo Linnan juhlat, Birgitta!

  9. aimarii says:

    Nomoi! Sopii mullekin peruttaa Linnan juhlat. Säästyis paljon.

  10. riittakoo says:

    Niin suomalaista – joka asiaan perustetaan työryhmä!

  11. BLOGitse says:

    Ei tarvita enää ollenkaan linnan juhlia. Se on aikansa elänyt, menneen maailman show. Ei me enää haluta nähdä samoja naamoja jotka jo muutenkin kiertää kaikki tv- ja radioohjelmat, kyllästymiseen asti!

  12. timokytta says:

    Nyt kuulinkin tuon krapu-termin. Aina oppii uutta. 😊 On aika samanlainen kuin scifi-piirien https://fi.wikipedia.org/wiki/Raapale

  13. harakka says:

    Kannatan perumista ja niille jotka haluavat itsenäisyysp.juhlia katsoa sieltä linnasta, voitaisiin laittaa vanhoja nauhotuksia, eihän niissä mitään erikoista muutukkaan, sitä kättelyä ja hienohelmaisia ihmisiä, hi!

  14. sirpa321 says:

    Siis onks mä nyt ainoa, joka tykkää kattoa Linnan juhlia. Apua 😀

  15. Päivitysilmoitus: Saturday Classics 160520 | SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: