Saturday Classics 250720

Brittiläinen Uriah Heep valittiin vuonna 1972 Suosikki-lehden äänestyksessä Suomen suosituimmaksi ulkomaiseksi yhtyeeksi. Samana vuonna Uriah Heep oli Ruisrockin pääesiintyjänä.
Siellä, Ruissalon hiekoilla, minäkin istuin kuuntelemassa Heepiä. Paljon en konsertista muista. Siihen aikaan oli tärkeämpää löytää mielenkiintoista porukkaa, joiden kanssa viettää ikimuistoisia päiviä.

Hiipuvan heinäkuun merkeissä lauantaiklassikkona Uriah Heepin kappale July Morning vuonna 1971 ilmestyneeltä älppäriltä Look At Yourself. Tämä älppäri oli bändin kolmas pitkäsoitto ja ensimmäinen, joka nousi brittien listoille. Hiipparit olivat uransa alussa suositumpia manner-Euroopassa kuin kotimaassaan.

Laulaja David Byron sai kenkää yhtyeestä vuonna 1976, samaan aikaan oma kiinnostus bändiä kohtaan väheni, vaikka yhtye jatkoi suht menestyksekkäästi uraansa. Itselle vaan Byronin tähdittämä Uriah Heep on se ainoa oikea.

Muita lauantaiklassikoita löytyy täältä.

 

 

 

 

14 Responses to Saturday Classics 250720

  1. Äijä says:

    Kyllä vain Heepin muistan minäkin, Ruisrockiin ei meikäläinen pikku räkänokka vielä päässyt.
    Vaan kyllä pyöri Magician’s Birthday soittimessa ahkerasti. Siinä taisi olla niitä sen ajan ykköskansitaiteilija Roger Deanin tekemä kansi.

    • susupetal says:

      Kyllä minäkin sain kinuta ja kauan, että pääsin Ruisrockiin ekaa kertaa, Äijä. Onneksi asiaa auttoi se, että asuin Turussa ja yöksi piti tulla kotiin.
      Roger Dean taisi tehdä myös Yesille kansia, mikäli muistan oikein.

  2. Sus' says:

    Heep on aina ollut ihan jees joskin on vaivannut biisimateriaalin heikkous. Hyviä biisejä nippu, paskoja niin paljion et ahdistaa. Vaan eiköhän tuo vieläkin kierrä, sen kitaristin ikuisuusorkka=) Ihan hyvää matskua tää alkupään meno.

    • susupetal says:

      Tukholmasta on tehty monia Rockkryssning-risteilyjä, joissa Heep muistaakseni on myös ollut mukana, kuin myös kaikki muutkin ikuisuusorkat, Sus’. Koskaan en ole sellaisella risteilyllä ollut, kaveri on kertonut.

  3. Jael says:

    Muistan jotenkuten tämän biisin, mutta muuten en tainnut Uriah Heepiä kuunnella.

  4. aimarii says:

    Eipä ole hajuakaan tästä biisistä, eikä Uriah Heepistä. Ei taida olla ihan minun musaani.

  5. timokytta says:

    Mä olin tuolloin vasta 7v, joten Heeppi ei iskenyt vielä, mutta serkku on -58 syntynyt ja fanitti näitä kovaa. Ja tuo Look At Yourself -kappale olikin jollain mun myöhemmin hommaamalla hevikokoelmalla, joten sitä on tullut kuunneltua paljon.

    Yks ex-työkaveri oli kait just samoilla Ruisseilla myös yleisös. Näytti joskus kuvansa, oli kitaroineen Apu-lehden tms jutussa festareilta! 😊

    • susupetal says:

      Look At Yourself on kyllä kova, Timo!
      Itsellä ei ollut koskaan tuuria päästä lehteen, ehkä hyvä niin, vanhemmat eivät varmaan olisi niin arvostaneet 😀

  6. Lepis says:

    Komee, komee veto! Huikea biisi! Syvyyttä joka lähtöön. Samaa mieltä tuosta Hiippailusta.

  7. Der Seidenspinner says:

    Voi, Uriah Heep on todella hyvä bändi. Minua ei edes ollut vielä vuonna 1972, mutta olen silti käynyt Uriah Heepin keikalla ja Ruisrokissa ihan liian monta kertaa 😀 Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

    • susupetal says:

      Voi, sinä olet niin pieni, ettei sinua ollut vielä v 1972!
      Onneksi olet päässyt Heepin ja Ruisrokin makuun kuitenkin, Der Seidenspinner!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: