Rehellinen asiantuntija
11 lokakuun, 2020 36 kommenttia
Vanhetessaan Minna alkoi pelätä, että kukaan ei löytäisi häntä, jos hän kuolisi kotiin. Ajatus omasta mätänevästä ruumiista kammotti häntä.
Minna oli elänyt elämänsä rehellisesti, niin kuin hänelle oli opetettu. Hän oli suorasanainen, eikä hän pelännyt neuvoa ihmisiä. Ulkopuolisena näki asiat paremmin. Minna oli myös kokenut elämässään vastoinkäymisiä. Hän oli selvinnyt koettelemuksistaan. Miksi eivät siis muutkin kuuntelemalla hänen neuvojaan.
Tytär ei pitänyt enää yhteyttä. Ystävät olivat kadonneet vuosien varrella Minnan suorasukaisuuden takia.
Ehkä naapurit kutsuisivat huoltomiehen paikalle, kun Minnan asunnosta alkaisi tulvia kalman haju? Saattoiko naapureihin luottaa?
Tuskin. Naapureista ei ollut kuin riesaa. Samanlaisia idiootteja kuin kaikki muutkin ihmiset.
***
Viikon 42 krapusanat ovat asunto, rehellinen, pelätä.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
riitta k
BLOGitse
Kirsti Kaija
Aimarii
Repu
anli itse
Der Seidenspinner
Uuna
AilaKaarina
SusuPetal 
Räväkkyydestä sakotetaan. Toisaalta, jokainen meistä on omanlaisensa.
Aamun inspiraationi tulos viikon sanoista:
https://caravaani.blogspot.com/2020/10/viikon-42-krapu.html
Sinänsä räväkkyydestä ei ole mitäään vikaa, kunhan hienotunteisuus kulkee mukana, Cara.
Mun tädissä oli vähän Minnan vikaa. Näitä suorasukaisia laukojia on jokaisen elämässä varmaan. Oma krapuni täällä:
https://digi-passions.blogspot.com/2020/10/krapu-vko-42-pako-yossa.html
Joo, luulen, että jokainen on tavannut Minnan ja tätisi kaltaisen besserwisserin, Riitta, näitä on jokaisen tuttavapiirissä luulisin.
Yleensä en lue krapuasi ennen omani kirjoittamista, nappaan vain sanat. Tällä kertaa jostain syystä luin tarinasi ensin…Se kirvoitti omaan krapuuni: https://blogitse.com/2020/10/11/krapu-42-muita-ei-voi-muuttaa/
Jokaisella meillä on omat Minna tai Saara hetkemme. Joskus pitäisi olla hiljaa, joskus taas pitäisi sanoa suorat sanat tai neuvoa. Toisten pään sisään on vaan vaikea päästä, saati mitä tunteita mikäkin sanominen toisissa herättää…auts, taitaa olla syksyä mielessä 🙂
ps. viime aikojen julkinen heittely valehtelusta, harhaanjohtamisesta jne. on hyvä esimerkki kuinka kukin viestin lähettää ja vastaanottaa…
Jep, jokaisessa meissä on Saaraa ja Minnaa. Harmi vaan, ettei muiden ajatuksia tiedä, ei tunnetilojaan. Joskus olisi vaan hyvä olla ja kuunnella, BLOGitse.
Se on tuo Besserwisserin osa, pyytämättä neuvominen epäkiitollista puuhaa ja toimii tehokaammin kuin paraskaan hirvikärpäskarkoite, vaikkei toisaalta se laskiämpärinä toimimineenkaan herkkua ole.
Valitettavasti tosielämässä tuo huoli on turhan aiheellinen…
On se kyll niin epäkiitollista hommaa, Takkutukka, helkkari soikoon 😀
Tyydyn olemaan edelleenkin sitten tuo laskiämpäri.
Vaan oikeasti, alan tähän ikään mennessä hiukan päästä eroon tuosta laskiämpäri-minästä, vihdoin!
Heips, tunnen tuon laskiämpärisyndroomaan ja kesti turhan pitkään ennen kuin tajusin, etten ns. voi imettää koko maailmaa. Ja kas, laskin kolmeen ja otin itseäni niskasta kiinni sekä hulautin ämpärin nurin ja viskasin jorpakkoon. Se maksoi muutaman – kuten olin luullut – ystävyyden, mutta olo keveni oitis.
Eläköön kevyt olo, Takkutukka!
Vanhetessaan ei jaksa kuljettaa mukanaan kaikkia ihmisiä, ei heru enää maitoa 😀
Voi Minnaa 🙂 Jotkut kokevat voivansa laukoa, mitä vaan rehellisyyden nimissä. 😀
https://mummon-kirja.blogspot.com/2020/10/aanten-kalastelua.html
”Kun minä nyt olen tällainen”, on varmaan yksi laimeimpia sanontoja, joilla oikeutetaan sanomaan mitä tahansa, Kirsti Kaija.
Jokainen tekee omat virheensä, ei siinä sivusta neuvominen auta. Monesti pikemminkin päinvastoin, ärsyttää.
KUn osais itse olla kuuntelija, edes jonkinmoinen. Jotain olen oppinut, koetan välttää neuvojen jakamista, silloin kun niitä ei kaivata, ettei kävis noin, mitä Minnakin pelkää.
Oman krapuni pistin satustooriksi…valmiina se on
Niinpä, pikemminkin ärsyttää, Aimarii. Totta. Sellainen neuvominen tyyliin ”kun minä olen tehnyt näin, niin se on ainoa oikea tapa” nostaa karvat pystyyn.
Monta kertaa joutuu puremaan kieltään, ettei avaisi suutaan väärässä paikassa 😀
Voi voi,,ehkä Minnan kannattaisi kuitenkin hieman luottaa naapureihin.
Ehkäpä niin, Jael…
Hieno! Kertakaikkiaan hieno! Itselläni ei ole hajuakaan, mistä kirjoittaisin. Viime viikolla ei ollut aikaa, mutta nyt olisi. Sanat vain ovat täysin hukassa. Inspistä odotellessa nautiskelen siis vielä tästä sinun tarinastasi. Muita en uskalla vielä lukea.
Hyvinhän tässä on vielä aikaa, AilaKaarina, kyllä se tarina vielä syntyy.
Ihmisviha, joskus kaikki ihmiset ottavat päähän. Miksiköhän Minna niin katkeroitui? Olenkin ollut sitä mieltä jo pitkään että pidän paljon enemmän omista lemmikeistäni kuin useimmista ihmisistä.
Niinpä, Der Seidenspinner, mahtaakohan Minna itsekään tietää, miksi on niin katkera. Ehkä siksi, etteivät ihmiset myönnä, että hän on aina oikeassa…
Lemmikit ❤
https://mustaasamettia.blogspot.com/2020/10/viikon-42-krapu.html
Lisätty listalle!
Näin tällä kertaa
https://repukirjoittaa.blogspot.com/2020/10/krapu-42.html
Lisätty listalle, Repu.
Liiallisen suorasanaisuuden vuoksi voi joutua eristyksiin. Sekin on taitolaji, suorasanaisuus. Vahvaa tekstiä sinulta. (peukku 🙂
Tässä mun Krapu
https://omaverstas.blogspot.com/2020/10/krapu-42.html
Kiitos, anli. Suorasanaisuudella voi kaivaa itselleen kuoppaa.
Meitä on joka junaan….:)
Juu, Maarit, ja jotkut jää asemille 🙂
Minnalla on harhahuulo, että suoraan sanominen oikeuttaa olemaan kusipää. ”Katsos kun minä olen vain suorasanainen” usein tarkoittaa, että henkilö on vain ilkeä ja kykenemätön asettumaan toisen asemaan. Nämä tällaiset minnat ovat rasittavia, ravisteleva krapu!
Empatia puute, Elegia, sinä sen sanoit ja se on asian ydin. Mikäli ei pysty tuntemaan empatiaa, syntyy se harhaluulo, että on itse aina oikeassa.
Eli on kusipää.
Kuunteleminen olisi tärkeämpää kuin neuvojen antaminen. Eihän koskaan voi tietää, mikä neuvo milloinkin kannattaisi antaa. Ankeaa on yksin jäädä. Pelottavaakin.
Kiitos taas haasteesta, omani mukana.
Kuuntelemista ja myötätuntoa, Uuna, ja jos suhde on sellainen, että neuvoja voi antaa, niin sitten niitä annetaan, Uuna.
No, hikeä vääntäen sain jonkinlaisen stoorin aikaiseksi. Siitä tuli ihan erilainen kuin alunperin oli tarkoitus. Sanat vain kulkivat omia latujaan! Mutta en jaksa enää yrittää parempaa. Allekirjoitan kuitenkin tämän nuoren tytön kokemuksen… https://pienettarinat.blogspot.com/2020/10/pieni-onni.html
Sehän on parasta, kun sanat kulkevat omia latujaan, AilaKaarina!
Kyllä! Mutta joskus hirvittää se polku jota ne lähtevät omin luvin kulkemaan – kun ei aina tiedä, mitä kaikkea ne sitten kertovatkaan 😉…
Pelko pois! Kirjoittamisen iloja nuo ennustamattomat tiet!