Saturday Classics 171020
17 lokakuun, 2020 14 kommenttia
Kuulema vaihtelu virkistää, joten tällä kertaa soitan ranskalaisen klassikon. Vaikka suurin osa omimmista klassikkomuistoistani ajoittuvat tuonne 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun alkuun ja puoliväliin, niin onneksi on muutakin musiikkia olemassa.
Lapsuudenkodissani kuunneltiin paljon musiikkia. Vanhempien levylautanen soitti amerikkalaisia sodan aikaisia big bandeja, musikaalisävelmiä, jazzia, schlagereita, rokkia, italialaisia iskelmiä, klassista musiikkia, ranskalaisia laulelmia, swingiä, lattareita, oopperaa ja operetteja.
Omaan levykokoelmaani Led Zeppelinin, Deep Purplen ja Black Sabbathin lisäksi kuuluivat sitten myöhemmin nuo edellä mainitut genret plus monet muut musiikin lajit.
Musiikki on fiilistä ja fiilikset vaihtuvat.
Edith Piafia (1915-1963) tuskin tarvitsee esitellä sen kummemmin. Pariisin pikku varpunen levytti aikanaan monia klassikkoja kuten L’hymne a l’amour, La vie en rose, Milord, Non, je ne regrette rien jnejne.
Oma suosikkini Piafin tuotannosta on vuonna 1960 julkaistu Mon Dieu.
***
Tämä on ajastettu julkaisu, palaan linjoille alkuviikolla kuuntelemaan teidän muiden musiikkianne.
SusuPetal 
Piafia kuuntelen joskus, tämäkin kappale on LP:lläni ja vasta tuli hankittua uusi LP_soitinkin. Nostalgiaa.
Minullakin on vielä LP-soitin, Aimarii.
Piaf on ❤
Hurmaava Hän, joka rakasti rakkautta ja elämää: ensin on hyräillään hymniä rakkaudelle, sitten seuraavat ruusunpunainen elämä ja Hän sekä ehdottomasti allekirjoitettava asenne: en kadu mitään…
Jäljelle jää erittäin ajankohtainen: Mon Dieu!!
Hienosti poimit tuolta elämänkaaren, Takkutukka, en tullut itse sitä ajatelleeksi!!
Piaf oli mieletön artisti ja niin kova elämä kuin hänellä oli. Non, je ne regrette rien on kuin oman elämän julistus.
Rankka elämä todellakin Piafilla, Riitta, ja eletyt hetket kuuluvat hänen lauluissaan.
Ihana Edith Piaf:)
❤
Olen ihan alussa ranskan kielen opiskelussa, ja vain vähän ymmärsin, sanan tai lauseen sieltä täältä. Mutta nuorena tuli kuunneltua paljonkin Piafia vaikken ranskan alkeitakaan osannut. Legenda hän on. Toinen ikirakas on ollut ja yhä on Jacques Brel.
Laulut vat hyvä tapa oppia kieltä, AilaKaarina. Youtubesta löytyy esim Piafin lauluista versioita, joissa on mukana tekstit, helpottaa kielen ymmärtämistä.
Esimerkiksi:
On tuttu juu. Mulla on jonkinlainen trauma tai jotain ranskan kieltä kohtaan, olen oppinut jostain anglofiiliksistäni että ranskaa ei pidä arvostaa=) Kuulostaa hämärältä, minähän olen…eh. Non regrette toisaalta on klassikko ja siitä tyksin kovin, johtuen Inceptionin kautta Pasilasta.
—————————
https://sushuokailee.blogspot.com/2020/10/elamani-biisi-haaste.html
Haaste heitetty =)
Aika rajoittava trauma, Sus’!
Tämä se on upea klassikko! Edithin ääni oli vain niin kertakaikkisen upea!
Näin on, Lepis!