Opettaja
25 lokakuun, 2020 34 kommenttia
Opettaja Vehasen ei tarvitse pitää komentoa luokassa. Riittää, kun opettaja ilmestyy oppilaiden eteen, kuiskaukset vaimenevat, liikehdintä lakkaa.
Opettajalla on musta nuttura, silmät kaksi mustaa aukkoa silmälasien takana. Hän ei koskaan hymyile.
Oppilaat istuvat pulpeteissaan, kädet ristissä pulpetin kannen päällä. Kaikkien on pakko katsoa opettajaa, pälyilevät silmät ovat kiellettyjä tässä luokkahuoneessa. Suora ryhti kertoo rehellisyydestä, kumarat selät opettaja napauttaa suoriksi puisella viivoittimella.
Järjestäjät hakevat opettajan jakaman veripaltun ja valkokastikkeen. Kukaan ei enää oksenna syödessään ruokaa. Kaikki muistavat, miten Kirsi-Marjalle kävi. Opettaja pakotti Kirsi-Marjan syömään tillilihaisen oksennuksen ennen kuin lähetti Kirsi-Marjan häpeämään käytävään.
Opettaja Vehasen luokassa lautaset syödään tyhjiksi. Ilman käskyä.
***
Viikon 44 krapusanat ovat käytävä, oksennus, komento.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
BLOGitse
Kirsti Kaija
anli itse
Aimarii
Uuna
Elegia
Aina
HPöllö
SusuPetal 
Muistan itse yhä ruispuuron klöntit. Kouluun liittyvät muistot opettajista ja monesta muusta asiasta inspiroivat.
Minullakin:
https://caravaani.blogspot.com/2020/10/viikon-44-krapu.html
Me kansakoulun käyneet jaamme samat kollektiiviset muistot, Cara 😦
Hah, täähän on Halloween stoori! Itse muistan kansakoulussa kaamean kuvotuksen – porkkanavellin. Opettaja annosteli ja kaikki oli syötävä. Yök.
Minä en muista porkkanavelliä, Riitta, onneksi!
Tilliliha, yäk! Onneksi tänä päivänä vain muisto!
https://blogitse.com/2020/10/25/krapu-44-muusa/
Makumuistoja vuosien takaa, BLOGitse 😀
Tuollaista se on ollut monessa luokassa! Mutta oli myös opettajia, jotka omalla ja lämpöisellä auktoriteetilla saivat pikkukansan käyttäytymään 😊, kertovat aikakirjat.
Kansakoulun kahdella ekalla luokalla opettaja oli tuollainen lämmin auktoritetti, AilaKaarina, kolmosella ja nelosella ei sitten enää, kun opettaja vaihtui.
Varmasti yksi psykopaatti sattui ennen aikaan jokaisen oppilaan kohdalle. Jos ei hierottu purkkaa hiuksiin, niin sitten pelkäsi opea niin, ettei oman nimensä kuultuaan ja kehotuksen taululle kirjoittamaan saatuaan, enää muistanut omaa nimeäänkään. Eläköön ne toisenlaiset mukavat muistot kirjavasta opettajakunnasta.
Jep: eväipä edelleenkään maistu maratoonivellit eivätkä ruispuurot sen koommin kuin sekametelisoppakaan, jotka kansakoulussa olivat pakollista, lautanen tyhjäksi mallista syötävää…
Lautasmalli oli tyhjä, Takkutukka!
Opettajilla oli silloin todellakin voimaa jähmettää oppilaansa kiveksi, minullekin tapahtui niin monta kertaa.
Ja julkinen häpäisy oli yllin kyllin käytetty keino.
Hrrrr.
Tuli surku lapsia 😦
Minä olen niin vanha, että näitä Vehasia sattui koulutien varrelle useampikin.
https://mummon-kirja.blogspot.com/2020/10/hatatilanne.html
Lapset olivat aikanaan aika turvattomia opettajien mielivallan alla, Kirsti Kaija.
Huh huh, no ei ainakaan noin pahaa opea sattuut omalle koulutielle.
Onneksi ei, Jael!!
Jokaisella opettajalla oli erilainen auktoriteetti, mutta onneksi noin pahaa tapausta ei osalleni osunut. Noita oksennusruokatarinoita olen kyllä kavereilta kuullut. Epäinhimillistä 😮
Epäinhimillistä tosiaankin, Uuna!
Voi noita koulumuistoja. Ikäviä muistoja kouluruokaan liittyen minulla ei ole (äitini oli koulun keittäjä 🙂 siis äiti laittoi hyvää kotiruokaa pienessä kyläkoulussa. Sitten keskikoulussa ole asiat ehkä vähän toisin….
Tässä Krapuni.
https://omaverstas.blogspot.com/2020/10/krapu-44.html
Oi, sinä olet ollut onnekas saadessasi oman äidin ruokaa koulussa, anli ❤
Tämä tarina kouluelämästä nosti omiakin muistoja. Alkuunsa ei ollut kouluruokailia, mutta sitten kun tuli, tuli syödä lautasensa tyhjäksi ja muistaa pyytää semmoista ruokaa vähän, josta ei tykännyt. Minä en saanut nieltyä ikinä lihakeitosta lihanpaloja. Ne oli mulle kauhistus ja piilottelin ne lautaselta milloin minnekin. Opella oli auktoriteettiä, mutta luokassa ei häiriköity. Ei ainakaan open kuulleen ja nähden.
Valmistelin kans oman krapuni.
Lihakeiton lihat olivat kyllä sellaisia, että kerääntyivät suuremmiksi ja suuremmiksi paloiksi poskiin, Aimarii. Muistan joidenkin piilottaneen noita lihamöykkyjä koululaukkuihin.
Minulle ei ole jäänyt huonoja ruokamuistoja mistään. Muuten oli painajaista kouluaika.
Jep, Maarit, ei pelkästään ruoka aiheuta koulussa painajaisia.
Täällä oma tarinani, linkki nimen takana.
Lisäsin listalle, Uuna.
Minulla ei onneksi ole noin kylmääviä kouluruokamuistoja, vaikka muuton jälkeen uudessa koulussa piti lautanen syödä tyhjäksi ja sitä valvottiin. Kuitenkaan ei saanut annostella itse, joten hieman pöhköä. Onneksi ei tarvinnut kauan siinä koulussa olla, oli noin muuten aivan kaamea. Ruoka maistui koulussa, vaikka olisi ollut superpahaa, koska sitä ei kotona välttis aina saanut (ei johtunut rahanpuutteesta se ruuanpihtailu). Kylmäävä kirjoitus. Kaikenlainen pakkosyöminen inhottaa ja muukin ruualla ”kiristys”.
Laittelenpa krapusanat muhimaan pääkoppaan, josko ulos tulisi jotain tämän viikon aikana!
Joillekin kouluruoka oli silloin ja nykyäänkin päivän ainoa lämmin ateria, joten ei ihme, että ruoka upposi, Elegia.
Pakkosyöttäminen on järkyttävää, kuinkakohan moni aikuinen pitäisi, jos suuhun lapataan ruokaa väkisin.
No se tulikin saman tien. Tässäpä linkki.
https://elegiassilence.blogspot.com/2020/10/those-were-days.html
Lisätty listalle 🙂
Olihan se kuri ennen aika raakaa. Jälkkärissäkin sai olla monta tuntia, kun opettaja unohti luokkaan. Illalla oli jo nälkä.
http://ainokainen8.blogspot.com/2020/10/isin-tytto.
Jep, erilaista oli koulunkäynti ennen, Aina.
Ai kamalaa, miten tämä nosti muistot mieleen. Meillä oli ankara opettaja ja kyllä se tuntui ihan fyysisestikin. Ja ruoka, se oli pakko syödä loppuun, vaikka itkien ja oksentaen. Ei armoa!
Onneksi nyt saan tehdä itse omat ruokani ja vastata itse siitä rankaisenko itseäni minkäänlaisesta kuvitellusta virheestä. (Siis en todellakaan rankaise.)
Äh, sinullakin samanlaisia muistoja, Birgitta 😦 Ei armoa, todellakin, se tuntui olevan aikanaan se tyyli. Ei ihme, että ihmisillä on näitä muistoja.
Jep, emme todellakaan rankaise itseämme!
En ollut lukenut tätä tarinaa kirjoittaessani omaani, joka liittyy samaan aiheeseen..
Itse tykkäsin ja tykkään tillilihasta, mutta kamalin ruoka mitä tiedän, on KESÄKEITTO! Kuka voi syödä sellaista.. Koulussa inhosin maksaa. Meillä lautanen oli syötävä tyhjäksi ennen kuin pääsi ulos eikä ollut yksi eikä kaksi kertaa kun minä istuin lautaseni kanssa pulpetin ääressä kun muut tulivat sisälle. Ja ei, nöyryytys ei loppunut siihen: piti ottaa lautanen, viedä se keittiöön keittäjälle ja pyytää anteeksi, kun ei tykännyt ruuasta! Se oli kamalaa.
Lapsia osattiin kyllä nöyryyttää ennen vanhaan, HPöllö 😦 Kesäkeitto oli minunkin kauhuani, ei vaan voi syödä maidossa lilluneita vihanneksi, puistatus!