Saturday Classics 051220
5 joulukuun, 2020 17 kommenttia
No nyt on vuorossa hittien hitti eli Popcorn. Gershon Kingsley levytti kappaleen jo vuonna 1969, mutta biisi ei silloin ottanut vielä tulta alleen. 1972 levytysvuorossa oli Hot Butter-yhtye ja silloin tämä moog-syntetisoijalla tehty instrumentaalikappale aloitti maailmanvalloituksensa.
Kappaletta on versioitu näiden vuosikymmenien aikana lukuisia kertoja ja YLEn artikkeli vuodelta 2015 kertoo, että mikäli kuuntelee kaikki siihenastiset coverit biisistä, aikaa kuluisi 49 tuntia, 36 minuuttia ja yksi sekunti.
Ja kun nyt eletään vuotta 2020, niin eipä tuo em. aika tule enää riittämään….
Valitettavasti vuonna 1972 Seidat levyttivät kappaleen suomeksi laulettuna
Muita tämän lauantain helmiä löytyy täältä.
Enpä tiennyt tämän tutun kappaleen nimeä. Iloista piirileikkimusiikkia kuusen ympärille 🙂 Voi Seidat!
Pistetään jalalla koreasti kuusen ympärillä, Riitta 😀
Joo, voi Seidat………….
Löi ihan tyhjää kun katsoin sanoja Hot Butter & Popcorn; niin nevahööd ja uteliaisuus pinkaisi tappiin!! Sitten alkutahdit volyymilla kehiin ja johan alkoi tuttuus hilpeästi pompittaa tätä tyttöä, kiitos:)
Jep: voi Seitojen kilinöitä ja kimityksiä…
Ajattelin, että tämä kappale on kyllä sellainen, jonka jokainen tuntee, Takkutukka 😀
Ehta korvamatojen klassikko, kiitos nyt tästäkin, soinee viikon vähintään..;D
Ei täällläkään nimen perusteella yhdistänyt mutta kaksi ekaa tahtia ja: – ai tää on tää…
Mukavaa viikkoa, Sus’, ole hyvä 😀
On monasti pitänyt kysyä että tarkoittaako petal jotain? mistä sen nappasit nimeksi?
Nimi on Frank Capran joululeffasta It’s A Wondeful life. Tässä etymologiaa:
https://susupetalsanat.wordpress.com/2013/10/24/ja-han-sanoi/
Ja tässä kohtaus siitä leffasta:
Kiitos=)
🙂
Tuttuahan tämä. Kivan rytmikästä. Minuun upppsi Seitojen versiokin.
Mukavaa, että Seidatkin saavat tykkäyksiä, Aimarii!
Klassikko tosiaankin! 😊 Meillä mieluisin versio tuosta on tämä JVG:ltä tullut: https://www.youtube.com/watch?v=Y1NgX1BDrm4 (mulle kävi tuo sunkin versiokin aika hyvin, tuo laulettu -72 oli ihan uutta ja hurjaa!)
Seidat olivat hurjia juu, Timo 🙂
Tuo JVG ei ole mitenkään suosikkejani…mutta kuuuntelin kyllä popkornin!
Aaah, klassikkojen klassikko ja aina kuulostaa yhtä hyvältä! Varsinainen raiskaus tuo alempi versio, hui! Timon klikkaama JVG versio on aika hauska 🙂
Pakko tällaisia klassikoita on soittaa, Lepis. Ehkä tuo suomi-versio olisi voinut jäädä välistä…
Päivitysilmoitus: Saturday Classics – 12122020 | Parallel Lines