Talvipäiväkirja 151221
15 joulukuun, 2021 18 kommenttia
urheilukentän valot sumuisena iltapäivänä
Pakkanen lauhtui, tilalle tulivat jäätävät sateet ja taianomainen sumu. Maisema sulautui harmaaseen, terävät ääriviivat katosivat, oli kuin olisi kävellyt pumpulissa. Kosteus tiivistyi tuhansiksi pisaroiksi, melkein kuin seinäksi, jonka läpi Lainakoira ja minä liukastelimme. Niin kaunista.
Ystävä kävi lounaalla ja kahvilla. Koronan aikana tuttavuudet ovat jääneet, ystävät pysyneet. Huomaan, että minulla on enemmän ystäviä kuin tuttavia. Olen onnekas.
valaistunut koira pimeässä
Lainakoira pääsi vartioimaan mustasukkaisena lelujaan, kun toinen ystävä tuli kahville koiransa kanssa. Lainakoirahan ei muuten välitä juuri lainkaan noista muutamasta lelustaan, mutta kun reviirille tulee potentiaalinen varas, niin yhtäkkiä nuo lelut ovat kalleimpia aarteita. Lainakoira säilöi leluja mahansa alla, käpälien välissä ja suussaan. Vasta kun muistutin vieraanvaraisuudesta ja nappasin muutaman lelun vieraalle, Lainakoira antoi periksi. Loppuajan koirat leikkivät sulassa sovussa ja yltyivät jopa riehumaan toistensa kanssa. Vierailun jälkeen Lainakoira nukkui neljä tuntia.
Sosiaalisuus ja vahtiminen rasittavat.
Vuosi on pimeimmillään. Aamun sarastus ei todellakaan herätä, sillä valoa on turha odottaa. Tuntuu, että itsekin kulkee säästöliekillä näin päivinä. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja onneksi on niin paljon, mitä ei tarvitsekaan tehdä.
keskipäivällä
SusuPetal 
Harmaita ovat päivät, hetkeksikään ei keskipäivällä tule oikeata valoa. Päivät matelevat eteenpäin samassa sumuisessa ja vetisessä massassa. Uutiset ovat samaa koronaa…
Lainakoirakin väsähti kun piti touhuta toisen koiran kanssa 🙂
Maailma on hämärää ja samaa koronaa, Cara, näin se on tällä hetkellä. Vaan enää viikko ja päivät alkavat valostua ❤
Lainakoira alkaa olla jo vanha!
”Pääsi” on oikea sana Lainakoiran käyttäytymiselle, pitäähän sitä isännän elkeitä vahvimestarilla olla, mutta kyllä koira koiran tuntee siinä missä ihminen tärkeät ystävänsä, jotka alkavat näillä kokemuslisillä olla hupeneva luonnonvara.
Puhti puntarissa, kun usvan keskellä yritämme osua kumpikin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, mutta onneksi loppupää terveysjuoksuissa alkaa häämöttää… Jännää, miten asiat tapaavat kasautua…
Uutisten arvo tiedontuottajana on luisunut pulkan lailla alamäkeä, koronasellaisten laji alkaa olla sietokyvyltään tapissa. Mutta musiikki ilahduttaa edelleen ja lukeminen, kun jaksaa keskittyä ja reipas ulkoilukin tuli tänään ihan liian pitkästä aikaa tepasteltua.
Hyvä oivallus tuo: onneksi on niin paljon, mitä ei tarvitse tehdä, suorittaa. Annetaan siis itsellemme armoa ja kyllä tämä tästä;)
Juu, Lainakoira todellakin pääsi 😀
Ystävät ovat kyllä olleet aina tärkeitä, tietenkin, mutta näin korona-aikana on huomannut vielä enemmän, miten paljon luotettavat ystävät merkitsevät. Epäluotettavat ovat sitten niitä tuttuja!
Uutiset eivät todellakaan enää kamalasti innosta, onneksi on muuta. Lukeminen jää minulla vähemmälle, kun tuo harmaakaihi etenee, mutta suoratoisto, musiikki, ystävät ja Lainakoira, niistä on tämä suorittamaton arki tehty.
Omistaan täytyy huolta pitää. Olen ihan samaa mieltä Lainakoiran kanssa.
Onneksi ette liukastuneet lenkkeillessänne. Uskon, että muuten kuvauksestasi päätellen oli kivaa ulkoilla Ystävyys on iso asia. Sitä arvostan kovasti.
Kun katson nyt ulos, näen sinisyyttä, hämärää, lumisadetta ja suorastaan kuulen lasin läpi luonnon hiljaisuuden. Tulin juuri sisälle lumitöiden jälkeen. Upea sää täällä, vaikka lähellä nollaa.
Kerron Lainakoiralle, että saa blogistaniasta tukea, Aimarii 😀
Täältä liukkaus katosi, on satanut paljon, paljon vettä ja nyt voi askellella jälleen hieman rivakammin. Jos on kiire.
Onneksi ei ole!
Todellakin on kaamosmaisen hämärää – ja märkää. Tämän päivän kävelylenkkiä en vielä ole tehnyt. Lainakoira oli siis kuin pikkulapsi hiekkalaatikolla. Voi häntä ❤️ Mutta hyvä ja näkyvä panta hänellä on! Eletään hissuksiin ja ollaan armollisia itsellemme.
Jep, Lainakoira on ihan kuin pienet lapset, vaikka iältään alkaa olla mummoluokkaa, Riitta!
Tuo valopanta on kyllä hyvä näillä pimeillä lakeuksilla.
Voisinpa lähettää hieman auringonaloa täältä… Lainakoira on kyllä mainio tapaus.´, rapsutuksia hä’nelle.Luulin että teillä on vielä lunta, mutta toivottavasti saatte pian taas lunta vähän valaisemaan maisemaa,
Taisit lähettää, Jael, aurinko paistoi aamulla!
Tuo mieletön määrä asioita joita ei tarvitse tehdä, kuinka se ei muserrakaan minua taakkansa alle.. nyt ymmärrän sen jenkkilän Kiitos-päivän, joku kapitalistisen unelman huippu, asiat joita sinun ei tarvitse enää koskaan tehdä, kuten pukeutuminen… . Ranskan kuninkaallinenhan ei juuri yksin ollut, paskomistakin todisti useampi kymmenen henkeä ja siitä keskusteltiin vilkkaasti, kuninkaallisesta pökäleestä.
Jopas lähti, heh..
Johan lähti, Sus’ 🙂
Laina koiralla ihan oikeat koiran elkeet. Katsotaan ensin voiko vierailijalle luovuttaa omia kallisarvoisia leluja. Mukava oli sitten yhdessä telmiä. Hyvää Joulua Lainakoirallesi.
”Puen harmaan takkini seuraksi punaisen huivin jotta en eksyisi harmaaseen sumuun” näin ajattelin lähtiessäni ulkoilemaan tässä joulukuisessa lumettomassa säässä. Kaikkea ei tosiaankaan tarvitse tehdä nyt eikä huomenna. Hämärä hiljentää vauhtia.
Lainakoira on aika koiramainen, anli.
Punaisella huivilla minäkin täällä itseni erotan harmaudesta!
Heh, se onkin hauskaa miten itselle turhat asiat tulevat joskus todella tärkeiksi. Yltiöpäinen sosiaalisuuskin pistää väsyttämään 🙂
Sinä päivänä kun vielä aamulla oli pakkasta näin Tapiolan upean luistelukentän ja huokailin, että tuonne haluan mennä huomenna heilumaan (en siis osaa luistella). Taivas oli mahtavan sininen ja valot valaisivat luistelijoita ja se kaikki näytti mahtavalta. Kun parin tunnin päästä tulin takaisin ulos, niin satoi jäätävää vettä ja siihen se luistelukeikka sitten jäikin. Ihan oli omalta kotiovelta oma jäärata, joka ei houkutellut laisinkaan 😉
Mulla on kamala koirakuume. En tajua kuinka tässä on käynyt näin.
Koskaan ei voi tietää, mikä on tärkeää, Birgitta 😀
Lapsena haaveilin luisteluhameesta, sellaisesta, joita näki elokuvissa. Lyhyt hame, turkiskauluksinen takki, olisi kelvannut liitää jäällä!
Koirakuume on kyllä pahasta, pitäisiköhän sinun tehdä asialle jotain…🐶 🐶 🐶
Sumussa tulee hienoja kuvia, mutta on se taas kiva, kun aurinko nousee sen sumun yhteydessä vähä korkeammalle… Mukavaa, että lainakoira sai leikkiseuraa!
Tänään on ihan keväinen päivä, Timo!!