Aamut
16 tammikuun, 2022 51 kommenttia
miten usein heräsinkään
oudoissa huoneissa
vieraissa lakanoissa
tuntemattoman vieressä
suussa maku eilisen illan
tympeä muistuma monista juomista
miten usein keräsinkään
vaatteitani lattialta
aamun hämärissä
varjojen vielä peittäessä nurkat
pimeyden vallitessa mielessäni
pakokauhun iskiessä
olen hiipinyt hiljaa porraskäytävissä
avannut ulko-ovia
saapunut sumuisiin aamuihin jalkakäytäville
kävellyt katujen kulmiin
katsonut osoitteita valkoisista kylteistä
yrittänyt tietää missä olen
miten pääsen pois
bussipysäkeillä töihin menijöitä
sanattomien ihmisten jono
sulaudun joukkoon
käperryn näkymättömiin
kotona tulee itku
suihkun lämpimässä syleilyssä
ihoon koskee enemmän kuin koskaan
kaipaus maksaa liian paljon
ikävä tekee kipeää
ennen nukahtamista katoavat mielen kuvat
olen kaikesta tyhjä
haluan unohtaa illat
joita en muista
***
Viikon 3 krapusanat ovat jalkakäytävä, outo, sulautua.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
Sus’
anli itse
Kirsti
Pasanen
Riitta
Jaana
AilaKaarina
Uggla
BLOGitse
Aimarii
Ainakki
Maarit
SusuPetal 
Tunnelman saattaa aistia, miten surkea olo on etsiytyä ulos vieraasta kämpästä ja koittaa jotenkin selvitä kotiin. Eilisen juhlinta on kalpea ja muistamaton. Huh.
Minun krapuni:
https://caravaani.blogspot.com/2022/01/viikon-3-krapu-raha-liikkuu.html
Nimenomaan huh-huh, Cara. Eksymisen tunne on täydellinen, kun yrittää selvittää missä päin on.
Aika surullinen tarina taas. Mulla jäi kokematta koko villi nuoruus, niin tällästen lukeminen jotenkin aiheuttaa sekoituksen uteliaisuutta ja empatiaa.
Eipä ole mitenkään paha juttu, että villi nuoruus on jäänyt kokematta, Timo. Toisaalta, ihan hyviä jutun aiheita näihin krapuihin!
Ei kadehdittava olotila lievine paniikin makuineen. Villihkö nuoruus tuli vietettyä, mutta onneksi joltain vältyttyä…
Paniikki ja krapula, yhdistelmä, jonka voisi jättää kokematta, Takkutukka.
Pystyn samaistumaan, aamusin kun krapulassa, tai vielä pienessä sievässä, kun nousi bussiin niin kyllä tuli paheksuvia katseita. joista en piitannut.
Runon viimeiset lainit on täydellisyyttä:
”Haluan unohtaa illat joita en muista” <3<3<3
Tässä minun kraapaisuni:
https://sushuokailee.blogspot.com/2022/01/krapu-322.html
Niiden asioiden unohtaminen, joita ei muista, tekee kipeää, Sus’.
Arvatenkin, ihailin vain sanoja, loistava lause.
Kiitos, Sus’!
hienosti kuvailtu, mitä kaikkea sitä onkaan jäänyt paitsi .
Kaikkea ei onneksi tarvitse kokea, Ritva.
Tekstiin oli helppo samaistua! Maailmalla, nuoruuden yksinäisyydessä usein etsi lohtua paikoista, joissa sitä ei ollut. Mutta kaikesta oppii, nuorelle itsellenikin olen aikaa sitten antanut synninpäästön.
Sama juttu, anteeksi on annettu jo aikoja sitten, Crane.
Hyvinkin aistittava tilanne. Löydät sanat oikeisiin kohtiin Susu ❤
Tässä Krapuni
https://omaverstas.blogspot.com/2022/01/krapu-3.html
Joskus sanat löytävät paikkansa, mutta usein on kyllä täyttä tuskaa kirjoittaminen, anli.
Olet taitava luomaan/välittämään tunnelmia. Jotenkin tuli surullinen olo tästä runosta, vaikka itse haluaisin unohtaa niin paljon siitä, mitä muistan.
https://mummon-kirja.blogspot.com/2022/01/kyla.html
Kiitos, Kirsti, pidän tunnelman luomisesta mahdollisimman vähillä sanoilla, jos mahdollista.
Päivitysilmoitus: Vieraalla maalla | sanapasanen
Hyvin ilmaisit kaipauksen hintaa, kaipauksen, jonka kohdetta tai lähdettä ei useinkaan edes tiedä.
Se nimetön kaipaus saa etsimään toisinaan liiankin epätoivoisesti, Pasanen.
Onneksi hurja nuorus on jäänyt taakse, en tosiaankaan kaipaa.
https://floral-passions.blogspot.com/2022/01/krapu-w-3-dear-seniors.html
Jep, aika aikaansa kutakin, Riitta.
Samaistuin täysin kuin olisit kirjoittanut minusta! Surullinen ja koskettava. Itsekin olen antanut itselleni anteeksi, jos edes mitään anteeksiannettavaa olikaan (?). En kaipaa nuoruuttani enkä noita vuosia, mutta tulihan elettyä ja koettua. Ja oli myös onnellisia aamuja ja lähtöjä, kun jäi ihana muisto jostakin kivasta ihmisestä. Joskus siitä kohtaamisesta muodostui jopa ystävyys, sillä olin onneton sitoutumaan muutoin kuin ystävänä. Täytyy alkaa pohtia omaa Krapua, jospa jotain irtoaisi.
Vuosien jälkeen huomaa, ettei sitä anteeksi annettavaa sittenkään ollut, AilaKaarina. Elämää kaikki tyynni.
Onni on, jos eivät muutkaan muista. Onneksi seura on vuosien mukana vaihtunut. Runossasi on paljon haikeaa, mutta ei haikeutta menneeseen.
Toivon mukaan muutkaan eivät muista, Kaari 😀
Elämänmakuinen tarina.
Yritin kirjoittaa oman ensimmäisen krapuni, tässä linkki:
http://jaanakuvaa.blogspot.com/2022/01/elaman-tarkoitus-metsassa-kulkiessa.html?m=1
Mukavaa, kun tulit krapuja kirjoittamaan, Jaana!
Surullista, niin kamala morkkis, mutta samalla kosketuksen ja läheisyyden kaipuu. Niin hyvä krapu taas SusuPetal.
Kiitos, Jael ❤
Tässä omani. Pieni kertomus, jota olen jo aiemmin hautonut, ja tuli tästä sitten muna tai kana tai mitä tahansa, niin aina on niin tosi ihana olo, kun saa edes jotakin kirjoitettua. (Siis olen kyllä tosi kiitollinen sulle, kun jaksat näitä Krapuja vetää <3. Ne pelastaa mut – no, vaikka mistä :D!) https://pienettarinat.blogspot.com/2022/01/ikkunat.html
Mukavaa pelastaa sinut ties mistä, AilaKaarina 🙂
😀 ❤
🙂
Koskettavan kipeää!
Sitä se on, Maarit.
Katumus herää jälkikäteen eikä perua enään voi.
Jos pystyisikin perumaan kaiken, mitä katuu, Uggla!
https://teerenpilkku.blogspot.com/2022/01/kuutamolla.html
Lisätty listalle.
Auts! Ei ihan näin mutta sinne päin olen kokenut. Ja unohtanut. Onneksi tuo aika oli lyhyt ja kasvoin aikuiseksi 🙂 Eikä elämä aikuiisena ole todellakaan tylsää! 🙂
https://blogitse.com/2022/01/17/krapu-3-kayttokelvoton/
Aikuisena kyllä arvostaa omaa sänkyään ja kunnon yöunia, BLOGitse 😉
HYvä kuvaus, miten menee, kun oikein lujaa menee, eikä sittenkään tunnu hyvältä.
Omakohtaisesti hurja nuoruus on kokematta, en kyllä ole kaivannutkaan.
Syntyi äskettäin oma krapunikin
Tuntuu, että mitä lujemmin menee sitä huonommin menee, Aimarii.
Taatusti monen kokemia juttuja. Mutta miten oppii elämään, ellei opettele elämään? ilman nuoruuden hairahduksia, vanhuus olisi ikävää. Pidetään ne muistoina, ja kokemuksina johon ei enää ylletä ;-DD
https://ainakki5.blogspot.com/2022/01/liikevapina
Totta, parempi kokea tietyt jutut nuorena kuin vanhana, Ainakki!
Blogissani jotain.
Lisätty listalle, Maarit.
Tehokas runo, jota lukiessa elin syvästi päähenkilön nahoissa. Ensin vain tunkkaisissa, mutta sitten myös surullisissa tunnelmissa. Todella elävästi kirjoitettu!
Kiitos, Birgitta ❤