Autiosaari
27 maaliskuun, 2022 31 kommenttia
Hän oli aina verrannut itseään saareen. No man is an island, hän oli kuullut sanottavan ja tiennyt, ettei se tarkoittanut häntä.
Hän tuli toimeen itsekseen, ei tarvinnut muita, ei ollut vastuussa kenestäkään. Hän eli itselleen.
Hän tunsi ihmisiä, mutta ei koskaan ottanut heihin yhteyttä. Vastasi toki, mikäli joku sattui soittamaan tai lähettämään viestin.
Hän ei koskaan ehdottanut tapaamista, mutta lähti toki, jos joku sellaista hänelle ehdotti.
Tuli päivä, päiviä, viikkoja ja vuosia, eikä kukaan enää ottanut yhteyttä häneen. Oli kuin muut olisivat hylänneet hänet, jättäneet uppoavan laivan, hylyn. Hän oli tiennyt näin tapahtuvan.
Hän ei ollut koskaan luottanut ihmisiin.
***
kuva: Cara
Viikolla 13 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
OSALLISTUJAT
Cara
Repu
anli itse
AilaKaarina
Sus’
Kirsti
Riitta
Pasanen
Aimarii
BLOGitse
SusuPetal 
Surullista, mutta valitettavankin yleistä. Onneksi tämä kulunut maailmanaika on poikinut yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä sekä solidaarisuutta.
Eipä kannata haikailla soivien kellojen perään vaan miettiä John Donnen viisaita värssyjä…
Niinpä, Takkutukka. Eristäytyneenä pystyy elämään aikansa. Valitettavasti aika on armoton, eikä yksinäinen vanhuus olekaan niin hohdokasta.
Haikeaa. Elämä menee joskus juuri noin, melkein erakkona ja sitten toivon pilkahduksia, joskus.
Oma krapuni:
https://caravaani.blogspot.com/2022/03/viikon-13-krapu-on-kuvakrapu.html
Onhan se haikeaa, kun itse valittu yksinolo muuttu pakotetuksi yksinoloksi, Cara.
Onpa surullista. Minulla oli onnellisempaa.
https://repukirjoittaa.blogspot.com/2022/03/krapu-13.html
Surullista on, Repu.
Luottamus on tärkeää ihmisten kesken. Jos sen menettää voi todellakin jäädä yksin. Kun sitten kaivautuu poteroon sinne jää…
Tässä Krapuni
https://omaverstas.blogspot.com/2022/03/krapu-13.html
Luottamus korvautuu katkeruudella ja kiukulla muita kohtaan, anli. Valitettavasti sellaista näkee.
Surullinen tarina sinulla ja taitaa olla minullakin. Kuvan inspiroimana muistin vanhan kirjoitelmani Pienet tarinat -blogissani, numerolla 29, ja muokkasin siitä 100 sanan tarinan. Poistin vain kaikki turhat sanat ;). Tässä:https://pienettarinat.blogspot.com/2019/01/sivullinen.html
Jep, surullista on, AilaKaarina.
Miten tähän nyt suhtautua, itseaiheutettu yksinäisyys onkin muiden vika, tietenkin!!
Jännä krapu, kiitos.
Tässä omani: https://sushuokailee.blogspot.com/2022/03/krapu-1322.html
On ihmisiä, joiden mielestä kaikki on aina muiden vikaa, Sus’.
Surullista, mutta muuta ei saattanut odottaakaan. Kukaan ei jaksa loputtomiin pitää yksipuolisesti yhteyttä.
https://mummon-kirja.blogspot.com/2022/03/kevatkiihko.html
Tuo on totta, Kirsti, ei todellakaan jaksa olla aina se yhteydenottaja. Sellaiset tuttavuudet kyllä karisevat.
Surullinen, mutta hyvin uskottava introvertin kohtalo.
https://floral-passions.blogspot.com/2022/03/krapu-w-13-signe.html
Ikävä kyllä niin, Riitta 😦
Päivitysilmoitus: Täysin palvellut | sanapasanen
Eihan saari ole saaren syy, vaan veden, joka sitä piirittää :D. No oikeasti hyvä muistutus kaksisuuntaisuuden välttämättömyydestä.
Veden syytähän se 😀 Vaan totta, Pasanen, kaksisuntaisuus vuorovaikutuksessa on ehdoton edellytys lujien ystävyyssuhteiden syntymiseen.
Meitä on moneksi ja joku on ehkä arka tai niin monesti pettynyt, ettei rohkene itse lähestyä enää ketään. Ilostuu, kun joku muistaa. Kerrassaan surullinen kohtalo.
Krapusi herätteli minua, introverttiä melkoisesti.
Tein oman krapuni juuri.
Itsekin olen toisinaan aikamoinen introvertti, mutta introvertinkin pitää muistaa, että ystävyyssuhteet ovat vuorovaikutteisia, vaikka kuinka tiukkaa tekisi, Aimarii.
Tunnistan jotain omakohtaista kravustasi!
Ihanko totta, Maarit!!!
test
testi onnistui
No huhuh. On ollut muutamia ISOJA atk-ongelmia. Vihdoin toimii!
Tekstisi herätti paljon ajatuksia. Onko yksinäisen omaa syytä, että on yksinäinen vai jätetty yksin. Viime krapu jätti ison ihmettelyn kun noin puolet ei käynyt kommentoimassa vaikka itse kävin kaikille viestimässä, miksi? Olenko jotenkin ällö tyyppi. Näitä mietin. Yksinäinen varmaan miettii samoja, mitä olen tehnyt väärin.
https://blogitse.com/2022/03/28/krapu-13-hylatty/
ps. katson mitä tällä kertaa tapahtuu kun jätän oman kommentoimiseni vasta huomiseen
Harmi atk-ongelmia, onneksi korjaantuivat.
No, onpa kurjaa, ettei kommenteissa vastavuoroisuus toimi 😦 Minulla oli jotain häikkää kommentoidessani sinua viime kerralla, captcha väitti, etten osannut annettua vähennyslaskua! Oli kyllä ihan oikein:D
No, kopioin kommenttini ja päivitin sivun, liitin kommentin ja tällä kertaa miinuslasku onnistui. Voisikohan kommenttien vähyys johtua jostain tuollaisesta asiasta?
Kuulema tämä wordpresskin oikkuilee aina välillä, ei näytä heti kommenttia, mutta jos sivun päivittää, pitäisi kommentin kyllä näkyä.
Herjasi samaa heikkoa matikkapäätä myös minulle mutta nyt se on otettu pois päältä. Eli sen ei pitäisi olla este, enää ainakaan. Olen myös joskus kopsannut kommentin näiden ongelmien takia muiden blogeissa. Ehkä emme (enää) koskaan saa satahelppoa systeemiä.
No, hyvä että muillakin on heikko matikkapää. Huomasinkin eilen kommentoidessani sinua, ettei ollut laskutehtävää.
Kommenttien kopsaaminen on hyvä ja iisi juttu.
Surullista, ei tuollaisesta oikein mitää hyvää seuraa. Ei ole hyvä olla autio saari.
Eipä niin, Jael, mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän ihminen tulee riippuvaiseksi muista. Halusi tai ei ja ketä sitten pyytää apuun, mikäli on karkoittanut kaikki?