Kesäpäiväkirja 220822

Ei pisaran pisaraa, ei jyrähdyksen jyräystä. Viime viikot ovat olleet kuumia ja kosteita. Uutisista olen nähnyt, että muualla Suomessa on ukkostanut, on satanut. Ei täällä Uudellamaalla. Ruohikot ovat kellastuneet kuivuuden takia, pienet koivut riiputtavat surkeina voimattomia lehtiään. Kesä on ollut pitkä ja helteinen.

Onneksi saaret ovat lähellä. Kesän lyhin lauttamatka taittui Barösundin salmen yli läntisessä Inkoossa Länsi-Uudellamaalla. Matka kesti muutaman minuutin.

Saarella sijaitsee ravintola, vierasvenesatama ja kauppa. Barösundiin kuuluu muutama suurempi saari kuten Barölandet ja ja Orslandet sekä satoja pienempiä saaria ja luotoja.

Fagervikin kylässä oli Suomen vanhimpiin kuuluva rautaruukki, joka oli toiminnassa 1646-1902.

Fagervikin kartanon alueelta löytyy viehättäviä punamultaisia, entisiä työväen matalia ja puisia asuntoja. Ruukkialueella on myös museo ja kahvila. Testasin tiramisua kahvin kanssa. Maistui.

Hidas eteneminen hyvien ystävien kanssa kauniissa maisemissa on mannaa sielulle. Askeleet sopivat hyvin yhteen, sanat soluvat sopuisasti, hiljaisuus tuntuu myös hyvältä.

Illalla odotamme kuun nousemista. Laskemme taivaan tähtiä. Kuulostelemme metsän ääniä. Susia on näyttäytynyt lähellä pihapiiriä muutaman kerran, mutta tällä kertaa ymmärtävät karttaa meitä. Lepakoilla ei sen sijaan ole samanlaista asennetta. Pari kertaa tunnen ilmavirran poskillani, kun lepakko lentää ees-taas pihalla.

Kaupungin helle on työntynyt saarillekin. Tuuli on kääntänyt meille selkänsä, paennut jonnekin muualla vilvoittamaan muita maisemia. Hiki muodostuu toiseksi ihoksi.

Paluu kotiin, viimeinen haikea katse taakse jääviin saariin. Kotona pyykkien pesua, siivoaminen saa jäädä, niin kuin se on jäänyt koko kesänä. Liian kuumaa edes ajatella imurointia ja muita siivoukseen liittyviä hikisiä hommia.

Tänä aamuna sade muistutti olemassaolostaan. Heräsin pisarointiin, pehmeään ja hellään ropinaan. Käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Noustessani ylös sade oli lakannut, katu kuivunut. Kesä jatkuu vielä.

29 Responses to Kesäpäiväkirja 220822

  1. Kumpikin kohde tulee miltei joka kesä käytä katsastamassa., hienoja kesäpäivän kohteita. Tämä aamuna satoi täällä länsi-uudellamaalla oikein kunnolla, mutta kyllä se aurinko lopulta tänäänkin paistoi.

  2. Sus' says:

    Onnistuin tänään lähtemän aamusta kauppaan juuri kun alkoi satamaan, lakkasi kun pääsin kaupan pihaan. Sama juttu paluu matkalla, onneksi oli edes sadetakki, farkut ihan läpimärät.
    Mikä tuo pallomainen kukka on? On niin hieno että nääpistin kuvan, kiitos. (en siis julkaise, enkä käytä muuten kun että on tallennetut kuvat -kansiossa jonka laitan pyörimään kun kuuntelen musaa ettei kone sammu.)

    Torstaina alkaa Runotorstai, tervetuloa lukemaan/osallistumaan!

  3. timokytta says:

    Länsirannikolla taas meni eilen koko päivän mittainen sadealue kapealla alueella, sadetta riitti, mutta käytiin myös uimassa, kun ei kastuminen haitannut. ^_^ Mukavan näköistä tuo ruukin seutu, näitä taitaa riittää Suomessa useampiakin – oon vasta viime vuosina herännyt tiedostamaan nekin.

  4. Maarit says:

    Hienoja paikkoja ja kirjoitat niin kauniisti reissuistasi, jopa helteestä 🙂
    Yritin eilen puhallella saetta sinneppäin, täällä sitä on tullut!

  5. Olifantti says:

    Kaunista.
    Kesää näköjään riittää. Hyvä heille, jotka tykkää. Minä vain hikoilen.

  6. BLOGitse says:

    Jotkut ne jaksaa retkeillä! Tämän kesän retket saa odottaa tuleviin kesiin. Ensin iski se korona, toipuminen vei oman aikansa. Sitten pitikin aloittaa kaikenlaiset kotihommat. Mutta hyvä ja pitkä kesä on silti ollut! 🙂

  7. Cara says:

    Saaristoretket kuulostavat ihanilta!
    Viileyttä ei ole tännekään sade tuonut, on ollut lähes trooppinen ilma. Nyt oli aamu raikas, asteita vain 10 C auton mittarissa kun singahdin järven rantaan. Toki jo siellä ollessa lämpötila nousi.

  8. Cara says:

    Tuo kasvi taitaa olla ukkolaukka, toki jo haalistunut ja kuihtumaan päin.

  9. Jael says:

    Veden puute ei kyllä tee hyvää luonnolle. Täällähän on puoli vuotta ja ylikin sateetonta, mutta hyvät kastelujärjestelmät. Fagervikissä olen ollut lapsena, mutta en muista siitä paljon, joten oli mukavaa katsella kuviasi ❤️

  10. So beautiful and relaxing views.
    It is now time to enjoy the last summer days… Let’s hope for one more sunny weekend!

  11. Elegia says:

    Suomessa ainakin eteläisemmissä osissa on ilmeisesti ollut poikkeuksellisen lämmintä ja kuivaa. Olisin viihtynyt kyllä! En ehkä kaupungissa kovin kauan, koska sikäläinen majapaikkani muuttuu saunaksi helteillä. Mutta mökkisäänä olisi olleet hyvät. Ihania kuvia, niin vehreältä näyttää kuitenkin ❤

    Me muutimme Lontoosta pois juuri kun kuivuus ja tappajahelteet alkoivat. Eipä ole ikävä sellaisia ilmoja kaupungissa: sinne olisi käristynyt.

    • susupetal says:

      Totta, Uudellamaalla ruohikot ovat ruskeita ja koivu tiputtaa kuivuneita lehtiään. Todella pitkä, kuuma kesä ja kämpässä on ollut kuumempaa kuin laki sallii. Tervehdin ihan ilolla tulevaa syksyä, Elegia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: