Korona
6 marraskuun, 2022 39 kommenttia
Pääsin minäkin sitten tutustumaan koronaan. Kaksi ja puoli vuotta väistelin virusta ansiokkaasti, mutta tauti oli minua ovelampi. Se tarttui kiinni kiihkeine kynsineen, eikä kovin helpolla tunnu päästävän irti otteestaan.
Rokotuksia on otettu kaikki tarjotut, hyvä niin, sillä en välitä ajatella, miltä tämä tauti tuntuisi ilman rokotuksia. Kaikenlaisia flunssaan kuuluvia ja kuulumattomia oireita on ollut. Pahinta on tämä uskomaton väsymys, joka piinaa harvoja hereillä olevia hetkiäni. Ei vaan jaksa mitään.
Onneksi ei ole pakko. Saa nukkua. Paljon.
Pääkopassa kirkkaita hetkiä ei tunnu olevan. Ennen koronaa oli sentään aina silloin tällöin. Tai niin olen ainakin muistavinani.
Jatketaan siis tätä tunnelissa vaeltelua.
***
Viikon 45 krapusanat ovat tutustua, kirkas, jatkaa.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
Pasanen
AilaKaarina
Elegia
Äijä
Murphy
Aimarii
Viheliäinen tauti ja taas levinny aika paljon!
Toivottavasti ei pitkity, lepoa vaan<3
Kaksi viikkoa potenut, tänään lähden kokeilemaan ulkoilua, Maarit.
On se ovela tauti, ei mitenkään voi välttää jos se on tullakseen. Rokotukset ovat kyllä tärkeitä. Toivottavasti väsymyksesi vähitellen helpottaa.
Oma krapuni:
https://caravaani.blogspot.com/2022/11/viikon-45-krapu-hei-me-sukelletaan.html
Ovela on tauti, onneksi on rokotukset. Viime yönä nukuin enää 10 tuntia, Cara!!
Ovela ja pirullinen keljukojootti tuo korona jos mikä! ”Uni paras lääke on” hyräiltiin aikanaan, joten anna itsellesi aikaa toipumiseen, johon ei ole oikotietä ja jota kohti jokainen päivä vie. Kyllä se valo siellä tunnelin päässä alkaa sarastaa ja vielä Sinun silmäsi häikäisee. Voimia ja vointeja:))
Olen nukkunut 12-14 tuntia yössä, Takkutukka, viime yönä enää 10 tuntia, joten parempaan päin menossa!
Toivottavasti olet jo pian kunnossa eikä tule jälkioireita🙏Minäkin otin kaikki rokotukset, mutta korona tuli heinäkuun alkupuolella, mutta aika lievänä. Tuntuu välillå että nukuin paremmin ennen koronaa..
Jälkioireita kannattaa varoa eli ottaa maltilla tämä toipuminen, Jael.
Toivottavasti olo alkaa pikkuhiljaa paranemaan. Ota rauhallisesti ja pidä itsestäsi huolta ❤
Jep, rauhassa parempaan kuntoon, Birgitta.
Voimia sinulle Susu <3! Itse olen päässyt vähällä, kahden rokotuksen jälkeen yksi lievä sairastuminen. Mutta tiedän ihmisiä, jolle tauti on ollut kova, varsinkin ennen rokotuksia. Ps. Ehkä näistä kolmesta sanasta minäkin vielä löydän tarinan, mutta en varmaankaan vielä tänään.
Ehdin saada neljä rokotetta ennen tätä koronaa, ihan hyvä juttu mikäli rokotukset lievensivät tätä tautia, AilaKaarina.
Päivitysilmoitus: Laalalaa! | sanapasanen
Tunneli on kuitenkin parempi kuin luola, kun siinä on se toinen pää. Mukava kuitenkin, että jaksat ylläpitää tätä palstaa …
Totta, luolassa jos joutuisi pidempään olemaan, niin ei hyvä juttu ollenkaan. Toisaalta marraskuu on kuin luola, ei juuri päivänvaloa, Pasanen.
Sain kuin sainkin Krapuni kirjoitettua. Perustuu tämäkin päiväkotimuistoon. https://pienettarinat.blogspot.com/2022/11/jaahyvaiskortti.html
Lisäsin listalle.
Ei auta kuin lepo. Onneksi pääsit tukalammilta oireilta. Me oltiin juhannuksena kipeitä ja sen jälkeen tuossa väsymystilassa. Plus multa meni maku- ja hajuaisti mutta palautui ajan kanssa.
Kannattaa nukkua kun väsyttää 🙂
Minä jatkan bloggaustaukoa edelleen.
Valoa tunnelin päässä on. Monessa mielessä 🙂 Voi hyvin!
Makuaisti meni minultakin, onneksi vain viikoksi. Väsymys ja nivelsäryt ovat olleet pahimmat, mutta nyt on ollut jo kaksi suht hyvää päivää.
Mukavaa bloggaustaukoa, BLOGitse!
Minä pääsin taudista yhdellä oireella, mikä oli juuri tuo väsymys. Viidennestä koronarokotuksesta oli oireiden alkuun vähän yli viikko. Miehellä oli kurkkukipu, yskä ja nuhaa. Molemmat näytämme selvinneen ilman pitempiä oireita.
Me saimme taudin ulkomaan matkalla, kuten niin moni muukin.
Yksi postiivinen pointti SusuPetal tässä nyt on: hybridi-immuniteetti saavutettu!
Sen saa kai vuodeksi, kun on useampi rokotus ja sairastettu tauti takana. Jee!
Jep, hybridit saatiin, Marjatta! Minulla oli kyllä kaikki oireet paitsi kuumetta, jota ei koskaan ole.
On kyllä veemäinen tauti ja nimenomaan tuo kaiken kattava väsymys. Itse toimin siitä huolimatta, kun en tajunnut olevani koronassa ja oli pakko, kun oltiin muuttoa juuri tekemässä. Oli kyllä maailman karsein muutto. Onneksi väsymyksen pitäisi hiljaksiin haipua eli lepoa vaan niin kauan kuin siltä tuntuu! ❤
Huh, en voisi kuvitellakaan mitään muuttoa tämän väsymyksen kanssa, Elegia. Olet sinä aikamoinen, vaan ehkä pakko mikä pakko.
Huilia, huilia, huilia lisää vaan.
No niin, mukana jälleen!
https://elegiassilence.blogspot.com/2022/11/masentunut-runoilija.html
The Runoilija lisätty listalle.
Kyllä, korona väsytti minuakin ihan tolkuttomasti, ja ravistelevat yskänpuuskat vaivasivat pitkään. Mutta siitä on jo liki puoli vuotta.
Minulle krapusanat toivat seuraavanlaiset assosiaatiot:
Yskää oli vaan pari päivää, nuhaa kauemmin. Nivelsärkyjä, päänsärkyä, vatsa sekaisin sitten vielä kauemmin. Ja tämä väsymys, edelleen.
Sympatiaa. Ei kiva tauti ”helpponakaan”.
Väsymys on tainnut minulle tulla jäädäkseen. Kait se joskus kaikkoaa.
Kiitos sympatiasta, Olifantti. On tämä väsymys kyllä aikamoista.
https://holjander.blogspot.com/2022/11/krapu.html
Lisätty.
Ehkä tunnelinpäässä näkyy jo valoa.
Krapusi on omakohtaista koettua ja hyvin kuvaavasti kirjoitettu. Ei tauti päätäsi ole pystynyt pimentämään.
Jo näkyy vähän valoa, Aimarii, mutta väsymys on vielä aikamoista.
Kirjoitin krapuni voimapuustani.
Se puu antaa mielellään voimaa sinullekin koronan nujerrukseen.
Kiitos voimasta, Aimarii, nyt olen jo ihan tolpillani ja ulkoillut!
Vilahti tälläinen email-ilmoituksissa, vähän myöhään, mutta toivottavasti kaikki jo nyt hyvin!? Kuulin kans kotoa, että äitikin oli nyt saanut ton taudin mun pikkuveljeltä – ovat molemmat jo taas kunnossa onneksi. Jännä taas perjantaina kun matkustetaan, että väistetäänkö taas virus.
Korona meni ohi kymmenessä päivässä, sitten olin viikon terveenä ja nyt lääkitsen kurkkupaisetta kahdella antibiootilla 😦
Hyvä kuulla, että äitisi on kuntoutunut.
Väistelkäähän virusta!
Joo, meillä on sellaiset jytyt hoitajien maskit, joissa ilmaventtiili ja pidetään niitä lentojen ajan. Aika suuri osa on valitettavasti ilman niitä, mutta oma on valintansa.
Päivitysilmoitus: Majassa | SusuPetal