Ehkä

He olivat istuneet jo kauan kallioilla. Molemmat halusivat venyttää kotiin menemistä. Alkusyksyn auringon lämmittämä kivi jäähtyi, usva oli aloittamassa leikkinsä heidän alapuolellaan. Tyttöä vilutti ja hän kiersi kaulaliinansa tiukemmalle.

Näiltä kallioilta näkyi kauas. Jos seisoi, näki merelle asti, kirkkaalla kelillä kauemmaksikin. He olivat monta kertaa puhuneet siitä, miltä tuntuisi lähteä jonnekin niin kauas, ettei näkisi enää tätä kaupunkia. Molemmat halusivat muualle, jonnekin mistä kukaan ei voisi löytää heitä. Paikkaan, jossa olisi turvallista ja hiljaista.

Kylmyyden alkaessa hiipiä liian syvälle ihoon sisarukset nousivat. Ehkä nyt voisi mennä kotiin, ehkä nyt vanhemmat olisivat jo sammuneet. ehkä tänä yönä saisi nukkua rauhassa.

***

Hans Op de Beeckin veistos The Cliff – Jyrkänne

Viikolla 47 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Äijä

Murphy

AilaKaarina

anli

BLOGitse

Advertisement

33 Responses to Ehkä

  1. Cara says:

    Se on kamala tilanne kun kotiin ei voi tai halua mennä kun vanhemmat ryyppäävät. Jättää elinikäiset jäljet monelle.
    Minun krapuni liippaa läheltä:
    https://caravaani.blogspot.com/2022/11/viikon-47-kuvakrapu-isolla-kivella.html

  2. Päivitysilmoitus: Juuret, varjot, valo | sanapasanen

  3. runopasanen says:

    Hyvä, että oli luontoa ja maisema, joka osaltaan ehkä herätti toivoa paremmasta kuin mitä kotona oli.

    Juuret, varjot, valo

  4. Voi miten surullinen tarina. Kuinka totta tuo kaikki joillekin onkaan!

  5. Elegia says:

    Saa ihan uuden ulottovuuden tämä kuva krapusi kanssa. Tietyssä mielessä minulle tuttua…

  6. Äijä says:

    Pari kolme vuotta sitten oli oikein somekampanja tytöstä, joka ei voinut mennä kotiinsa. Se on kamalaa. Minä sentään sain ihan aina ja kaikissa tilanteissa mennä kotiin, ja moni minua hurjempikin.

    Minussa kuva herätti tällaisen päreen: https://juttelija.wordpress.com/2022/11/20/hyva-etta-edes-yksi/

  7. Takkutukka says:

    Koskettava teksti paljon puhuvine kuvineen! Valitettavasti muiden syiden ohella laajalle levinnyt ilmiö ja nuoriso sekä lapset voivat yhä enenevässä määrin huonosti. Mitä se kertoneekaan yhteiskunnastamme ja maailman menosta??
    Onneksi kalliolta näkee kauas ja ja ehkä parempaan tulevaisuuteen:)

  8. Kuva on niin koskettava, että nopeasti siitä syntyi oma tarina: https://pienettarinat.blogspot.com/2022/11/toivo-huomisessa.html

  9. Valitettavaa, toivoin lukiessa toisenlaista loppua. Kauko kaipuuta ehkä.

  10. Sus' says:

    Usvan leikki, hienosti sanottu.
    Itseltä ei nyt irtoa minkäänlaista tekstiä, vähän naamakirjassa, mutta ei edes blogipostausta huvita kirjoittaa. Välillä näin, nautin teidän tuotoksistanne kunnes alkaa taas kirjotuttamaan.. .

  11. Jukka Holma says:

    Heippa Susu! Olkoon nyt sitten tällä kertaa ilman Petailia. Olen aivan ymmärkäisten hämmästynyt siitä,miten samanlaisia kokekuksia sinulla on kuin minulla. Olkoonkin,että en ole ollut Talkkarin mäellä. Love is all what you need. -jukka-

  12. anli says:

    Monenlaista ajatusta syntyi kuvasta. Tässä yksi……
    https://omaverstas.blogspot.com/2022/11/krapu-47.html

  13. Päivitysilmoitus: kuulumisia bloggaustauolta • BLOGitse

  14. aimarii says:

    Kodin pitäisi olla ihmisen paras paikka, vaan sitä se ei aina kaikille suinkaan ole.
    Tuli surullinen olo tämän tekstin lasten puolesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: