Saturday Classics 290423

 

 

Sunnuntaisen vapunaaton kunniaksi lähdemme tänään Tuomari Nurmion ja yhtyeensä Viidennen kolonnan  johdattamana kävelylle Kauppatorille ja Kaivopuiston rantaan. Kappale on albumilta Maailmanpyörä palaa vuodelta 1980. Sykähdyttävät, nostalgiset sanat nostavat melkein kyyneleet silmiin!

Muita vapullisia klassikoita täällä.

 

 

 

Advertisement

6 Responses to Saturday Classics 290423

  1. Lepis says:

    Nooo-o, kun tuo Vappu ei ole oikein koskaan ollut mun juttu niin en valitettavasti tunnista tätä riemua. Tosin Tuomari Nurmion kanssa on mukava riemuita!

  2. Äijä says:

    Minulle läheinen ja tärkeä kappale. Vapun suhteen olen ollut aina vähän ulkopuolinen. Olen kylläkin duunariperheen poika, ja kiiltomuovikengät ja liian lyhyet takin hihat ovat tuttuja asioita.
    Meiltä ei koskaan ole marssittu vappuna, mutta vapaapäivää on kyllä arvostettu.

    Lähipiirissäni on ollut ihmisiä, joille vapunpäivä on ollut syy pukeutua pukuun, vaikka on oltu kotona. Lähipiirissäni on ollut ihmisiä, joille vapunpäivä on ollut se päivä, kun hevonen on valjastettu sontareen eteen, ja peltoa on lannoitettu mielenosoituksellisesti työväen juhlan päivänä.

    Mutta joo, se, että äiti laittoi hajuvettä tyttären korvan taakse, ja isä ostaa ison suklaatötterön, on niitä kultaisia lapsuuden muistoja, jotka kihauttavat kyyneleet silmiin. Se perhekeskeinen aika…

    • susupetal says:

      Vapaapäivää minunkin demarilapsuudenkodissani arvostettiin, marsseilla emme käyneet, mutta vapputorin muistan ja sen jälkeen kävelyt Aurajoen rannalla perheen kanssa.
      Ylioppilaslakkia en ole käyttänyt kuin lakkiaisissa, en sen jälkeen.

      Tämän laulun sanat kyllä sulattavat sydämen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: