Saturday Classics

Lepiksen luotsaama Sunday Classics-haaste oli aikanaan yksi Blogistanian pitkäaikaisemmista haasteista. Alkusoitto annettiin jo vuonna 2008 ja soittoa jatkettiin tasaiseen tahtiin usean vuoden ajan. Tsekkasin omasta blogistani, näköjään olin osallistunut haasteeseen vielä vuonna 2014!

Viikolla tuli puheeksi tuolla Lepiksen blogissa, että koronan kurimuksessa voisi jälleen sunnuntaiklassikon puhaltaa henkeen. Päiväksi valikoitui lauantai, sunnuntaina kun jo krapuillaan ja tehdään värikollaaseja.

Eli nyt alkaa Saturday Classics! Pääsääntö on, että musiikin suhteen sääntöjä ei ole, kunhan soittamasi kappale on omasta mielestäsi klassikko omalla sarallaan. Linkitys on auki 8:00 – 24:00. Linkkipaikka löytyy Lepiksen blogista.

Tein tuonne taideblogin puolelle muutama päivä sitten kuvan, jossa tanssin klassikoiden tahtiin hiki hatussa ja lihakset krampissa. Kuvassa on mainittu erinäisiä musiikin helmiä, joiden soidessa voi harrastaa esimerkiksi siivousta, jumppaa tai todellakin ihan vaan tanssia. Valitsin noista kappaleista tähän ensimmäiseen Saturday Classicsiin Sparksin This Town Ain’t Big Enough For Both Of Us, klassikko vuodelta 1974.

KAIKKI MUKAAN SELÄTTÄMÄÄN KORONAA MUSIIKILLA, JOKA ON JUURI SINULLE SITÄ KLASSIKKOKAMAA!

 

14.2.2020

Ensiksi: Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Toiseksi: Riitta Koo Kirja Vieköön-blogissaan on lukenut kirjani Goottiemon kauhujen lipas, Keskiäkäisiä hajatelmia ja Valkoiset talot, ja Riitta on kirjoittanut lukemastaan blogiinsa.
Suuri kiitos!

Kaikki noita kirjojaja muitakin kirjojani on aika monessa kirjastossa, joten eikun lainaamaan, jos et ole vielä lukenut. Goottiemo ja Keskiäkäinen ovat myös luettavissa ilmaiseksi diginä Issuussa.

 

Tervetuloa

Ominaisuudet ratkaisevat, kun työnjakoa päätetään. Cara on emäntä, minä tonttu.

Kiskaisen hiippalakin kutreilleni ja alan täyttää lasipurkkeja. Iittalan ja Riihimäen lasimestarit ovat puhaltaneet parastaan. Ihastelen uniikkeja lasiastioita, joihin mätän silliä, rosollia ja muita joulun makuja. Koristelen salin, nuuhkin keittiöstä leijuvaa taianomaista tuoksua.

– Toivottavasti tänne tulee bloggaajia. Mitä kello on?
– Vielä on aikaa, Cara vakuuttaa.

Laitan pari palkkia pöytien tueksi, alkavat notkua Caran herkuista. Pihalta kuuluu ääniä.

– Avataanko jo ovi? kysyn malttamattomana. – Onhan meillä vielä jäljellä sanoja tähän joulukrapuun?

Cara laskee nopeasti. Minä järsin tonttulakin tupsua.

-Vielä seitsemän sanaa. Aukaistaan ovi ja toivotetaan yhdessä:

***

Viikon 52 krapusanat ovat lasimestari, emäntä, tonttu.

Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

riitta k

anli itse 

Aimarii

BLOGitse

Onni suosii bloggaajaa

 

Nonnii, blogisynttärieni arvonta suoritettiin aamun hämärissä. Aimarii, anli itse, HPöllö ja Liisa olivat Onnettaren suosiossa tällä kertaa.
Voittajille on ilmoitettu myös henk.kohtaisesti, joten kannattaa tsekata myös roskaposti, ettei meilini ole mennyt sinne.

Kiitos kaikille kommenttinsa jättäneille onnitteluista!

 

TÄSSÄ PUPU TOIVOTTAA ONNEA VOTTAJILLE 😀

 

 

 

Prosessointia

Nainen istuu ostoskeskuksen sisäpihalla, käsissään muistivihko ja kynä. Hänen katseensa seuraa ympärillä olevia ihmisiä. Riiteleviä pariskuntia, kikattavia tyttöjä, yksinäisiä, lapsiperheitä.

Hän on muistavinaan, että aikanaan lapsia kasvatettiin uhkaamalla, kiristämällä, lahjomalla. Toisinaan myös rakastamalla, kannustamalla. Nykytekniikka kasvatuksessa näytti olevan välinpitämättömyys. Lapset kirkuivat, juoksivat ympäri ostoskeskusta, vanhempien lasittuneet silmät olivat kiinnittyneet puhelimien näytöille.

Nainen ei tarinoissaan jaksa enää ottaa käsittelyyn omaa sisäistä maailmaansa. Se on revitty auki terapiassa, se on loppuun kulunut aihe, joka kiinnostaa naista yhtä paljon kuin jokailtaiset uutiset täynnä katastrofeja ja onnettomuuksia.

Kirjoittaminen on sanojen työstöä, jossa tarinoiden kerääminen on helpoin osa. Raskainta on istua alas ja kirjoittaa.

 

 

****

 

BLOGISYNTTÄRIEN KUNNIAKSI MENOSSA ON ARVONTA, KÄY JÄTTÄMÄSSÄ KOMMENTTISI TÄNNE

 

****

 

Viikon 44 krapusanat ovat tekniikka, käsittely, prosessointi.

Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Der Seidenspinner

Elegia

Aimarii

anli itse

riittakoo

HPöllö

BLOGitse

 

 

 

 

Neljätoista vuotta

Sen pidemmittä puhetta, tervetuloa viettämään tämän blogin 14-vuotissynttäreitä! Kaikki alkoi siis vuonna 2005 ja katsotaan nyt sitten, koska päästään loppuun.

Merkkipäivän kunniaksi järjestän kommenttinsa jättäneiden kesken arvonnan. Voitot ovat seuraavanlaisia:

1.    kirjani Vanhat poikaystävät
2.    kirjani Hedda ja Zen
3.    valikoima korttejani, sisältää muutaman joulukortin ja Keskiäkäis-kortteja
4.    valikoima korttejani, sisältää muutaman joulukortin ja Keskiäkäis-kortteja

Kerro kommentissasi, minkä noista edellä mainituista voitoista haluaisit, mikäli onni potkii sinua. Suoritan arvonnan vajaan viikon kuluttua eli keskiviikkona 30.10.

Eikun kippis lukijoille! Ilman teitä ei tätä blogia olisi.

 

Kysymyksiä krapuilijoille

Krapuhaaste on pyörinyt tänä vuonna jo monen viikon ajan ja tulin miettineeksi, että olisi mukavaa kuulla krapuilijoiden kirjoitusprosesseista.
Eli miten sadan sanan kirjoituksenne syntyvät? Kommenttikenttä on vapaa!

***

Kirjoitatko sata sanaa-mielessä tekstisi eli tiivistäen sanottavasi jo kirjoitusvaiheessa?
Annatko tarinan tulla suodattamatta ja lyhennätkö sitten myöhemmin oikeaan mittaan?

***

Inspiroiko joku tietty sana annetuista kolmesta sanasta rakentamaan tekstiä sen ympärille?
Ovatko kaikki annetut sanat mielessäsi, kun kirjoitat?
Kirjoitatko tekstin ja sovitat annetut sanat valmiiseen kirjoitukseen?

***

Käytkö lukemassa muiden kravut ennen omasi kirjoittamista vai katsotko muiden jutut vasta saatuasi omasi valmiiksi?

***

Mikä tuntuu hankalimmalta asialta kirjoittamisessasi: annetut sanat, kirjoituksen määrätty pituus, arjen kiireet, inspiraation puute, kriittisyys omaa tekstiä kohtaan tai jotain muuta?

***

Mikä krapukirjoittamisessa on parasta eli mitä se antaa sinulle?

***

Mitä terveisiä lähettäisit Caralle ja minulle?

***

Omasta kirjoittamisestani: Vuorottelemme Caran kanssa kolmen sanan antamisessa. Vuorot ovat epäsäännöllisiä, toisinaan yhteen putkeen tulee monta Caran keksimää kolmikkoa, toisinaan minun antamiani. Riippuu ihan meidän inspiksestämme.

Pidän siitä, että Cara keksii sanat. Jostain syystä minun on silloin helpompaa kirjoittaa. Olen aikaisemmassa elämässäni tottunut kirjoittamaan annetuista aiheista ja dead linet ovat minulle tuttuja.
Jos kirjoitan itse ensin seuraavan viikon kravun, poimin sieltä kolme sanaa. Sanojen valinta tapahtuu siis jälkikäteen valmiista tekstistä.

Olen aina tykännyt tiivistää kirjoittamani mahdollisimman lyhyeen ja ytimekkääseen muotoon. Kirjoittaessani krapua, sanoja täytyy loppujen lopuksi karsia vain pari-kolme.

Kirjoitan oman krapuni ennen kuin luen muiden kirjoitukset. Tämä ihan siitä syystä, että jo viikolla Caralla ja minulla on krapusanat valittuna.

Haastavinta krapuilussa on tietenkin inspiraation puute, pään lyöminen tyhjää, mutta olen huomannut, että alitajunta tekee mukavasti hommia puolestani. Jossain vaiheessa tarina on päässä valmiina. Itse kirjoittamiseen ei sitten mene kuin muutama minuutti.

Parasta krapujen kirjoittamisessa on aivojen pakottaminen työhön. Kaikki aivojen hyvinvoinnin puolesta harrastetut haasteet ovat enemmän kuin tarpeellisia tässä iässä.

Omat terveiseni krapulaisille: mukavaa, kun olette ottaneet haasteen omaksenne. On mielenkiintoista lukea tekstejänne. Miten kolmesta annetusta sanasta tuleekaan niin monenlaisia tarinoita! On myös hauskaa, että jaksatte käydä kommentoimassa kanssakrapuilijoiden tekstejä!

Ai niin, vielä: Jos käyt lukemassa krapuja minun ja Caran blogeissa olevien linkkien kautta, mutta et itse kirjoita krapuja, niin tule ihmeessä mukaan!

 

Sometan/oletan/tylsän/elämäni/kiinnostavan

Aamukävely ilman Lainakoiraa tuntuu älyttömältä. Ajatukset eivät kulje, eivät jalatkaan mitenkään vapaaehtoisesti. Selkä ei kysy mielipidettäni, se vaatii huutamalla liikuntaa viime viikon lojumisen jälkeen.
Vastaan tulee koiranulkoiluttajia. Tietenkin. Olen kateellinen noille ihmisille, heidän ei tarvitse kuin kulkea koiran perässä, heidän ei tarvitse arvailla tienhaaroista mielenkiintoisempaa. Koira seuraa hajuja, ihminen seuraa koiraa.
Haluaisin olla yhtä vietävissä.

Kahlaan lehdissä, paikoin sateen kastama keltaisuus on liukasta. Olen viime päivinä katsonut ikkunasta lehtien putoamista, ilma sakeanaan oranssia, rapisevaa ääntä. Kaunista. Syksy ei masenna, en tunne alakuloa. Mielialani eivät ole koskaan olleet vuodenajoista kiinni.

Ylämäessä alkaa heikottaa, tulee huono olo. Olen taas unohtanut syödä aamupalan. Toiset elävät syödäkseen, toiset syövät elääkseen. Minä unohdan usein syömisen. Taskussa on onneksi suussa sulavia glukoosipastilleja, ensiapu tähän tuttuun unohtamiseen.
Tyhmä mikä tyhmä, en koskaan opi.

Ennen kävelyä olen selannut blogeja, lukenut uutisia, tutustunut somen tarjontaan. Aamurutiineja kahvin kera. Some on enimmäkseen pettymys, ihmiset heittävät seinilleen linkkejä eri uutisiin, linkkejä Twitteriin, puolesta ja vastaan, kommentoivat että ”hyvä juttu”, ”asiaa”, ”juuri näin”. Ei sen enempää. Joku toinen on sanonut sen, mitä mieltä itsekin olen.
Mielipiteeni on näin todettu totuudeksi.
Toisinaan menee päiviä, viikkoja, etten käy somessa.

Ronin blogikirjoituksia odotan. Roni on helsinkiläinen taidepedagogi ja hän kutsuu blogiaan syöpäpäiväkirjaksi. Blogikirjoitukset kertovat hänen sairautensa lisäksi paljon muustakin. Roni on äärettömän lahjakas kirjoittaja, teksti on sujuvaa, tarkkanäköistä, hauskaa, koskettavaa. Hänen teksteihinsä on helppo uppoutua, sanat kuljettavat mieltä kiinnostaviin suuntiin. Hän tekee herkullisia huomioita ihmisistä, itsestään, ympäristöstä. Ihailen sellaista rohkeutta kirjoittaa.

Aamuiset askeleet ovat vieneet minut naapurilähiössä sijaitsevalle kirpputorille. Muistan väärin, luulin kirpparin aukeavan kymmeneltä. Ehei, vasta kahdeltatoista. Kahden tunnin päästä. No, säästyypä nekin rahat.
Mietin hetken reittiä kotiin. Sama vai eri? Päätän olla vähemmän tylsä ja palaan kotiin toista reittiä.
Vastaan tulee koiranulkoiluttajia. Tietenkin.

 

Haluaisitko oman mökin?

 

 

Maahinen on myymässä rakasta mökkiään Pielisen rannalla muuttuneen elämäntilanteensa takia. Klikkaa katsomaan Maahisen blogiin ja ihastu! Vinkkaa myös kavereille ympäri Suomenmaan!

Muistojulkaisu

 

 

Teemataide-blogissa on omaisten antamalla luvalla julkaisu, jonne voi kirjoittaa osanottonsa Sirokon menehtymisen muistoksi. Päivitys on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat muistaa Sirokkoa, ei vaan teemataidelaisille.

Ystäväni Hannun (1944-2015) runo on ollut jälleen mielessäni näinä päivinä.

minulla ei ole mikään kiire enää minnekään
mitään tärkeää tai tähdellistä tekemistä täällä
mitään minkä vuoksi tai luode
voin viettää pitkän päivän vain katsomalla
miten sarastus tulee huoneeseen viipyy päivän
vaihtaa kuulumisia esineitten kanssa
poistuu illalla ja hiipuu piippuhyllylle
minulla ei ole mikään kiire enää minnekään
mitään tärkeää tai tähdellistä tekemistä täällä
mitään minkä vuoksi tai luode
minulla on aikaa loputtomasti
kun sitä ei enää ole

 

Hannu Helin, Human Been (2001)