Kuva ja ääni

Lepiksen luotsaama perinteinen marraskuun selätys on jälleen alkanut. Tämän syksyn teemana on KUVA JA ÄÄNI.

Teemassa yhdistetään musiikki ja siihen sopiva kuva. Musiikille ei määritetä muuta kuin että se on sinulle mieluista. Kuva voi olla valokuva, piirros, kollaasi tai muu taideteos ja se voi löytyä arkistoista tai aivan tuore otos. Nautitaan ja pidetään hauskaa!

Osallistun haasteeseen valokuvablogissani eli sieltä löytyy kuvia ja musiikkia. Tervetuloa katsomaan ja mukaan haasteeseen! Eilisen kuva ja musiikki tässä mausteena.

Saturday Classics 240922

 

Tänään soitan klassikon Riitan muistoksi. Con te partirò eli Time To Say Goodbye, jonka esittävät Andrea Bocelli ja Sarah Brightman.

Muita klassikoita täällä.

Riitan muistoksi

Rakas ystävä on poissa. Floral Passions– ja Kirja Vieköön-blogien kirjoittaja Riitta menehtyi maanantaiaamuna äkilliseen sairaskohtaukseen.

Tutustuin Riittaan blogien välityksellä ja tapasimme toisiamme muutaman vuoden ajan. Riitta oli henkeen ja vereen kulttuuri- ja taideihminen ja vietimme monia mieliinpainuvia hetkiä eri näyttelyissä, gallerioissa ja museoissa.

Kirjat olivat rakkaita Riitalle ja kielitaitonsa ansiosta hän pystyi lukemaan kirjoja monella eri kielellä. Hän kirjoitti lukemastaan kirjablogiinsa ja oli myös aktiivinen kirjabloggaajien parissa.

Kukat ja kasvit olivat Riitan intohimo. Entisenä kukkakauppiaana hän tunsi ja rakasti kukkia ja tämä näkyi sekä hänen kauniin kotinsa upeassa puutarhassa kuin myös monissa valokuvissa, joita hän otti ja joilla hän osallistui moneen eri blogihaasteeseen.

Digitaalinen taide kiehtoi myös Riittaa ja usean vuoden ajan hän osallistui Teemataiteen haasteisiin digitöillään, kunnes huomasi, ettei aika riitä kaikkeen. Taiteilun lisäksi Riitta myös kirjoitti, hän osallistui tässä blogissa julkaistavaan krapuhaasteeseen ja ylläpiti itse aikanaan runosunnuntai-haastetta. Riitta oli tuttu ja pidetty henkilö blogimaailmassa.

Ihmisenä Riitta oli huumorintajuinen, positiivinen, välittävä, antelias ja kannustava. Hänen kanssaan oli helppo olla, hänen seurassaan viihtyi. Hän oli ystäväni ja kaipaan häntä valtavasti.

Lämmin osanottoni Riitan perheelle ja rakkaille.

Talvipäiväkirja 220222

viralliset valvojat

Taannoisessa Ystävänpäiväarvonnassa on nyt arvonta suoritettu virallisten valvojien tarkkojen silmien alla käyttäen satunnaislukugeneraattoria.

Onnetar suosi tällä kertaa Riittaa, Lepistä, Birgittaa, Cranea ja Kirstiä. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajille on ilmoitettu asiasta henk.kohtaisesti, joten tsekkaa meilisi ja muut viestimet!

***

 

 

Johan on jaksanut tulla lunta. Ja vettä. Ja sohjoa. Kuulema Espoon Nuuksiossa on lähes yhtä paljon lunta kuin Kittilässä eli lähentelee metriä.
Kiva.

Viimeiset viisi viikkoa olen nököttänyt mökissä potien lonkan bursiittia. Ystävälliset ystävät ovat käyttäneet minua autolla kaupassa kerran viikossa ja pari kertaa olen rohkeasti lähtenyt tallustamaan jäästä muhkuraisia teitä lähikauppaan.
Virhe.

Onneksi oli olympialaiset ja muutakin katsottavaa kuin sarjamurhaajia Netflixistä.

Olen oppinut nukkumaan selälläni, sillä kyljellä ei ole voinut lonkkakipujen takia. Virhe sekin, sillä selkä protestoi sitä asentoa. No, tätähän ihmisen elämä on: virheitä.
Enkä aio oppia niistä sen kummempaa.

Nyt lonkka/kinttu/selkä ovat paremmat. Odottelen sohjosäitä ja lumen lopullista sulamista ennen kuin hypin tasajalkaa riemusta. Olen miettinyt, että kun kävely näillä talvikeleillä on jo nyt sitä mitä se on, niin miltä tulevaisuus näyttää? Ei ihme, ettei mummoja ja pappoja ole näkynyt aikoihin. Pitänee tulevaisuudessa säästää rahaa ja tulevina talvina hurauttaa taksilla ulkoilemaan johonkin ostosparatiisiin.
Ellei ole pandemioita.

Vaan, kevättä kohti silti. Jollain tavalla.

Asiaa bloggaamisesta

BLOGitse on pohtinut blogissaan, ovatko blogit näivettyvä julkaisualusta, miksi kommentointi on vähentynyt, miksi ei ole kommenttien suhteen vastavuoroisuutta niin kuin ennen.

Käy lukemassa ja kerro omista kokemuksistasi.

Talvipäiväkirja 291221

Koirien piinaviikko menossa. Ensimmäiset raketit räjähtivät taivaalle jo joulupäivänä. Onneksi Lainakoira reagoi sisällä suht maltillisesti raketteihin, ulkona on eri juttu. Hyppii kuin aropupu, kun pamahtaa.

Niin minäkin.

Pahemmaksihan tämä menee mitä lähemmäksi vuodenvaihdetta mennään.

Kauniitahan nuo ilotulitukset ovat, mutta eikö voisi kehittää äänettömiä tussahduksia taivaalle, sopisi minulle.

Joulu tuli ja meni. Monessa perheessä joulusuunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Paljon tartuntoja, paljon altistumisia. Saan kolmannen rokotuksen tammikuun puolessavälissä ja tuntuisi kyllä lottovoitolta säästyä tartunnalta ennen sitä. Kaupassa on sentään käytävä, vaikka muuten yrittäisi vetää matalaa linjaa.

Vuoden lähestyessä loppuaan monet summaavat mennyttä. Nyt ei huvita tehdä sitä, tulee vain mieleen korona, läheisten henkilökohtaiset menetykset, sairastumiset ja muut elämää haittaavat asiat. Sen sijaan kerron kuvin koiran vuodesta, se on paljon hauskempaa.

Kiitos tästä vuodesta kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille.

Toivotan entistä parempaa uutta vuotta meille kaikille!

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.

Marraskuun selätystä

 

 

Lepis luotsaa jälleen perinteisesti marraskuun selätystä. Tänä vuonna aiheena on

VIHREÄ.

 

• • • • • löydä vihreää

        • kuvaa vihreää

        • maalaa vihreää

        • väritä vihreää

        • virkkaa vihreää

        • tee vihreitä valintoja

        • muuta elintapasi vihreiksi

        • syö vihreää jne.

 

 

Avaa maailmasi vihreälle marraskuulle oman luovuutesi kautta, valintasi on vapaa (kunhan se on vihreä)!

Osallistujat löydät täältä. Tule sinäkin mukaan!

 

 

 

Kirsti Kaija: Positio 16093

 

 

Bloggaajanakin tutun Kirsti Kaijan romaani Positio 16093 (Mediapinta, 2012) on huikea, autofiktiivinen aikalaisromaani sodan jälkeisestä Suomesta ja siirtolaisuudesta Australiaan.
Kirjaa ei löytynyt pääkaupungin kirjastoista, onneksi kaukolainaus on hyvä tapa lainata kirjoja eri Suomen kirjoista maksua (4 €) vastaan.

Kursiivilla kirjan esittelyä takakannesta.

Positio 16093 on Kirsti Kaijan omaelämänkerrallinen esikoisteos, joka kuvaa yhden perheen ja yhden tytön matkan vaiheita. Sen ainutkertaisuudesta löytyy myös yhteisiä sukupolvikokemuksia, joihin mm. senhetkiset yhteiskunnalliset olot, vallitsevat arvot ja lasten kasvatustavat ovat osaltaan vaikuttaneet.

Kirjan kertoja on Alman esikoinen Kirsti. Eino, jota Kirsti on pitänyt isänään, paljastuu kasvatti-isäksi heti kirjan alussa, tämän jälkeen siirrytään vuosikymmenissä taaksepäin 1940-luvun lopulle. Alma ja Eino tekevät niska limassa sekalaisia ja raskaita töitä. Perhe muuttaa usein paikkakunnalta toiselle. Perheeseen syntyy pikkusisko Sini.

Alman kiivaus, sekä sanallinen että fyysinen, on jokapäiväistä. Remmi soi, hiuksista vedetään tuppoja. Kirstiä haukutaan saatanaksi, tyhmäksi, hulluksi. Äidin syli aukenee vain pikkusisko-Sinille. Eino yrittää pitää Kirstin puolia, mutta Alma on musertava kasvatuksessaan.

Mamma on taas omituinen. Kirsti ei osaa olla niin, etteivät mamman sudensilmät kiiluisi suuttumuksesta. Hän osaa mukautua tilanteisiin, olla näkymätön, mielistellä ja kestää hiljaa. Kiittämättömältä ja suulaalta kakaralta sekään ei aina onnistu. Selkäsauna on väistämätön.

Ulkopuolisuuden tunne seuraa Kirstiä läpi lapsuuden ja nuoruuden. Hän ei ymmärrä, miksi hän ei tunne olevansa osa perhettä. Kuka hän on? Mistä hän on tullut? Minkälainen hänen pitäisi olla, jotta äiti hyväksyisi hänet?

Monien suomalaisten tavoin perhe matkustaa Australiaan siirtolaisiksi. Laivamatka kestää viikkoja, perillä odottavat peltiset hökkelikylät ja raskaat työt. Down under ei olekaan paratiisi. On palattava kotimaahan.

Kirsti Kaijan kirja on upea lukukokemus. Kirsti kirjoittaa mukaansa tempaavasti, sujuvasti ja lyhyisiin kappaleisiin jaettu teksti on helppolukuista. Alman kasvatustavat ovat järkyttävät, Alma todellakin noudattaa sanontaa ”joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”. Kirsti taipuu, mutta ei lannistu. Hän on fiksu, sanavalmis ja rohkea tyttö, joka puskee läpi vaikeuksien eteenpäin. Australiassa pappi jaksaa muistuttaa Kirstille, ettei tämä ole uhri. Se toimii Kirstillä kuin mantra.
Jo varhain, perheen asuessa lastenkodin naapurissa, Kirsti haluaa tulla samanlaiseksi kuin Saimi-täti, joka on töissä lastenkodissa. Kirstillä on voimakas tarve ja halu hoitaa lapsia, olla näille turvallinen ihminen. Tämä toive toteutuu vuosien mittaan, kun Kirsti saa omia lapsia ja yhdessä puolisonsa kanssa perustavat perhekodin.

Kirjan nimen, Positio 16093, merkitys selviää kirjan lopussa.

Vahva, vahva lukusuositus kaikille, jotka nauttivat tarinallisista romaaneista.

Tämän esikoiskirjansa jälkeen Kirsti Kaija on julkaissut kaksi muuta kirjaa: Kakin maku (Mediapinta, 2013) ja Tärveltyneet (Mediapinta, 2014).

 

 

 

Juhlan aika!

 

 

Tervetuloa, käykää peremmälle! Tämä blogi täyttää tänään 16 vuotta ja sen kunniaksi liputkin heiluvat saloissa.

Paljon on sanaa tullut suollettua näiden vuosien aikana. Välillä on into hiipunut, mutta blogitauot tekevät terää ja taas jaksaa syytää uutta tekstiä. Hullun hommaa, joku sanoisi, ja sehän sopii enemmän kuin hyvin, sillä CV:ni on täynnä F-diagnooseja.

Kulautetaan siis maljat. Juhlan kunniaksi olen laatinut soittolistan, joten jaloille ja lanteillekin tulee mukavasti liikuntaa. Kappaleita yhdistää rock ja roll-sanat, sillä mikään ei ole tärkeämpää kuin rock, rauha ja rakkaus. Ne ovat yhtä tärkeitä kuin blogin lukijat ja kommentoijat, sillä ilman teitä ei olisi blogia, kiitos!

 

 

***

Viikon 43 krapusanat ovat hullu, kappale, hiipua.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

sanapasanen

Riitta

AilaKaarina

Sus’

anli itse

Aimarii

Kirsti