…ja taas pari selostusta eli 10 vuotta 10 kirjaa

 

 

 

Seitsemän vuotta sitten olin muutaman viikon Auroran sairaalan osasto seiskaykkösellä eli suljetulla. Muutaman osastopäivän jälkeen aloin kirjoittaa vihkoon, sain myös kotoa paperia ja värejä, joilla maalata.
Noista merkinnöistä ja kuvista koostin Sairaalapäiväkirjan, joka ilmestyi syyskuun lopulla 2010 BoDin kustantamana. Kirjassa ei ole kaikkea, mitä osastolla kirjoitin, olen jättänyt julkaisematta perhettä ja lähipiiriä koskevia merkintöjä.

Syy, miksi julkaisin kirjan ja kerroin olevani enemmän ja vähemmän hullu, oli poistaa mielenterveysongelmiin liittyviä tabuja, vääriä oletuksia ja vertaistuen antaminen. Halusin myös valottaa masennusta sellaisille ihmisille, joiden läheinen ihminen on masentunut.

Ennen osastolle pääsemistäni, olin ollut jo muutaman jakson psykiatrisessa päiväsairaalassa ja huomannut, miten yhteneväisiä tunteita monilla masentuneilla on. Itseinho, itseviha, häpeä, syyllisyys, pelko hylätyksi tulemisesta, täydellinen toivottomuus, kyvyttömyys nähdä tulevaan, unelmien, toiveiden ja mielihyvän katoaminen jne. Pahimmillaan nämä tunteet johtavat siihen ajatukseen, että maailma on parempi paikka ilman minua.
Olin myös tympääntynyt masennus-sanan heppoiseen käyttöön, masentumattomat ihmiset puhuivat masennuksesta, kun aurinko ei paista, kun harmittaa. Alakulo, surumielisyys, haikeus ja mitä näitä nyt onkaan, eivät ole samaa kuin masennus.

Kirja otettiin vastaan hyvin. Sain yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kiittivät kirjan valottaneen masennukseen liittyviä ajatusmalleja. Yleensä nämä ihmiset olivat juuri heitä, joiden lähipiirissä oli masentunut ihminen.

Vaan sain aikaan myös paskamyrskyä eli trollit kimppuuni. Omassa ja muidenkin blogeissa anonyymi(t) kommentoija(t) ilmestyivät paikalle, kun kirjasta oli puhetta. Syksy 2010 oli suoraan sanoen helvetillinen. Provosoiduin, totta kai, yritin selittää, vastasin kommentteihin, ynnä muuta turhaa. Opin silloin, että vaikeneminen ja huomiotta jättäminen ovat paras keino hiljentää vastustaja, jolla on menossa henkilökohtainen kostoretki. Blogitrollit antoivat jo tuolloin esimakua siitä, minkälaiseksi some oli muuttumassa.

***

Merkille pantavaa, että vuonna 2011 en julkaissut kirjaa 😀

Kelataas aikaa taaksepäin. 2006 julkaisin vanhassa Vuodatus-blogissa omaa aapistani, saatoin ajan tasalle kirjaimet ja ilmiöt niihin liittyen. Samaan syssyyn uudistin peruskoulun matematiikkaa, uskomusoppeja ja mitä näitä onkaan. Vuonna 2011 sain kuvittajan tälle peruskoulun uudelle opsilleni ja lähetin kässärin Arktiseen Banaaniin, josta otettiin yhteyttä ja sovittiin tapaamisesta. Kuvittajan kanssa lounastimme sitten kustantamon väen kanssa, mietimme kässärin viilausta sekä lisäyksiä ja seuraavana päivänä sähköpostiini tuli kustantamon graafikon ehdotus kansikuvaksi.

Blogissani alkoi uusi kategoria kässäristä kirjaksi, jossa minun oli tarkoitus kirjoittaa tulevan julkaisuni syntyvaiheista. Jokaisen blogiosan kuvittajaksi pyysin jotakuta bloggaajaa, lähetin heille seuraavan pätkän kertomusta ja sain paluupostissa kuvituksen. Autofiktiivistä tarinaa, jonka piti lopulta viimeisessä osassa huipentua siihen, että olisin esitellyt uusimman kirjani, Arktisen Banaanin julkaiseman Opintie-kirjan.

Juu, näin ei tapahtunut. Miksi, sitä en saanut koskaan tietää, kustantamosta ei vastattu enää yhteydenottoihini. Hmm. Mitään kirjallista sopimusta minulla ei kustantamon kanssa ollut, joten päätin unohtaa jutun (tämä onnistui noin kahdessa vuodessa).
Piti sitten taas ite-kustantaa, joten työstin blogissa ilmestyneestä jatkotarinastani kässärin, kässäristä kirjan Goottiemon kauhujen lipas. Kirjassa wannabe-kirjailija valmistelee kässäriä, jonka Trooppinen Hilla-kustantamo on julkaisemassa. Kirjassa on myös kuvitus, bloggaajien kuvia en laittanut kirjaan, ihan sanasto/teoste-syistä, alkuperäisen Aapis-kirjan kuvittaja teki kuvituksen.

Ja näin siis ilmestyi Goottiemon kauhujen lipas vuonna 2012. Tämän pienoisromaanin kuin myös Sairaalapäiväkirjan kirjailijasopimus BoDin kanssa raukeaa 31.12, jonka jälkeen kirjoja ei ole enää saatavissa kuin hyvin varustetuista kirjastoista.
(Tuo AB:n julkaisematta jäänyt kirja kummittelee muuten vieläkin joissakin verkkokaupoissa)

 

 

Mainokset

Lopun alkua

 

Lähiviikkoina eli kun saan aikaiseksi, sanon irti kirjailijasopimukseni BoDin kanssa. Tämän jälkeen BoDilla julkaisemiani kirjoja ei enää voi hankkia. Nyt on siis viimeinen mahdollisuus kartuttaa kirjahyllyäsi teoksillani, mikäli sinulla ei vielä niitä ole. Ja jos sattuisit omistamaan kirjojani, miten on ystäviesi laita? Entä sukusi, tuttavasi? Olisivatko he uusien kirjojen arvoisia?
Tässä siis vielä muistutukset, minkälaisista kirjoista puhumme, kun puhumme kirjoista.

Taikkarin mäellä-runokirja: Katujen kasvatin proosarunoa ja tarinaa Turusta. Ajalta, jota ei enää ole. Ajalta, jolloin juomana oli Nutikka ja Colt vielä iski miehen katuun. Ajalta, jolloin musiikki oli Led Zeppeliniä, Sladea ja Hurriganesia. Ajalta, jolloin elämä oli Teräksen kulmassa, Salaman edessä ja Taikkarin mäellä.

Toinen painos-novellikokoelma: Novelleja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Tarinoita tältä planeetalta ja muualta. Kertomuksia ihmisistä ja muista.

Valkoiset talot-romaani: Yhden päivän tarina eräässä taloyhtiössä.

Keskiäkäisiä hajatelmia-sarjakuvia ja sattumia: Eräänä päivänä heräsin ja huomasin muuttuneeni muusasta mesenaatiksi. Tästä kirjasta löytyy vinkit, miten parisuhdetta ei kannata hoitaa, milloin kannattaa hakeutua terapiaan ja milloin on aika rakastaa itseään.

Sairaalapäiväkirja-merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta: kirja on kirjoitettu ja kuvat maalattu Auroran sairaalassa v. 2010.

Goottiemon kauhujen lipas-pienoisromaani: Kirjan henkilö on wannabe-kirjailija, joka työstää käsikirjoitusta Trooppinen hilla-kustantamolle. Kirja sisältää hyvin vähän verta, kidutusta ja kuolemaa.

Pellen muotokuva-novellikokoelma: Elämän erinomaisia eriskummallisuuksia. Tavanomaisessa tylsyydessä itää tarinan siemen ja kun arkea katsoo suurennuslasin läpi, elämä on kaikkea muuta kuin mielenkiinnotonta. Näissä tarinoissa ei mikään ole sitä, miltä näyttää tai juuri päinvastoin.

Kirjat löytyvät hyvin varustetuista verkkokirjakapoista, lisätietoja kotisivuiltani.

 

 

 

Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Haja-ajattelua

itetein

Ei värien valitseminen ole vaikeaa. Vähän kaikkea, mutta tällä kertaa ei sinistä, ei ruskeaa, ei turkoosia, ei valkoista, ei keltaista. Kaikkia muita sitten.
Peitto on valmis, jämälankoja, joitain uusia keriä, puuvillaa. Monta peittoa olen virkannut, nyt tein ekan ihan vaan itselleni, muut ovat menneet lahjoiksi.
Oikeaa kättä särkee, sormien suoristaminen tekee kipeää. Muistan mummin kädet, käppyrässä kaikkien kalastajalangasta virkattujen päiväpeittojen jälkeen.

Tekisi mieli maalata. En vaan tiedä, minne enää lykkään taulut. Niitä on joka paikassa. Sängyn ja sohvan alla, ulkovarastossa, kaapeissa. Seinillä. Tukehdun tähän tavarapaljouteen, siksi digitöiden tekeminen tuntuu niin paljon järkevämmältä. Kone säilöö ja paljon.

nro6

Ystävälle maalasin taulun. Hänen toivomuksestaan. Olemme kuvassa teinejä, pahimmassa murrosiässä. Lintsaamme koulusta, istumme jokirannassa juomassa olutta. Taikkarin mäellä kertoo tuosta ajasta.
Nostalgista, mutta en todellakaan kaipaa teininä oloa. Epävarmuutta, tunteiden vuoristorataa, ihastumisia, pettymyksiä. Humpsahtaminen aikuisuuteen, no ainakin tunnetasaantuminen kohdallani, noiden kipeiden vuosien jälkeen, oli pelastus.

Taikkarin mäestä tuli mieleen, että todennäköisesti sanon tämän vuoden aikana irti omakustanteideni ylläpitosopimuksen BoDilla. Taikkari ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Kirjoja menee niin harvakseltaan kaupaksi, että turha maksaa turhasta. Ainoastaan Sairaalapäiväkirja myy tasaisesti.
Kannattaa siis viimeistään nyt tilata, jos haluaa jonkun kirjani. Itsekin pitäisi ostaa ne, eivät löydy hyllystäni, olen lahjoittanut kaikki omat kappaleeni.
Juri Nummelin kirjoitti Taikkarista ja Toisesta painoksesta Turun Sanomissa ja Kirjavinkeistä löytyy muiden kirjojen arvostelut. Kotisivulta ostopaikat.

Kirjoista edelleen, Mediapinta-palvelukustantamo osallistuu itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Blogituttuni Arin, joka nykyään julkaisee enimmäkseen Facbookissa, runokirja ilmestyy tässä sarjassa, onnittelut.

Minulla on luvun alla Sami Liuhdon blogikirja vuodelta 2012. Kirjassa on monta sataa sivua ja se sisältää blogikirjoitusten lisäksi linkit ja kommentit. Mielenkiintoista luettavaa, mutta fonttikoko 9 alkaa olla näille silmille turhan pientä. Päivänvalokirja.
Esimerkiksi BlogBookerissa voi painattaa oman bloginsa ennen kuin se katoaa bittiavaruuteen.

Taivas on valkoinen, ilma täynnä räntää. Ulkoilun aika. Jalassa icebugit, jotka ovat pitäneet minut toistaiseksi pystyssä iljanteisilla kaduilla. Kotona sen sijaan pyörähdin ympäri, villasukat ja laminaattilattia, liukasta. Löysät nivelsiteet itkivät, nilkkatuki auttaa. Pienin askelin kevättä kohti.

 

cold5

 

Erotu joukosta omaperäisellä lahjalla!

 

Mainostoimittajani viettää näköjään ikuista kahvitaukoa, joten pitää ryhtyä itse hommiin. Kevään ja kesän suuret juhlat lähestyvät. Mitä antaa päivänsankareille lahjaksi, jotta erottuisi joukosta? Mitä sadan euron setelin tilalle?
Hanki SusuPetalia. Pääset halvemmallakin.
Linkit johtavat Kirjavinkkien arvosteluun (mikäli sellainen löytyy) ja eri ostopaikkoihin.

 

taikkarikansi

 

Taikkarin mäellä-proosarunokirja sopii peruskoulunsa päättävälle. Kirja sopii myös peruskoulunsa päättävän vanhemmille. Aina välillä on hyvä muistaa, että on itsekin ollut nuori.

Ostoksille —–>

 

 

toinenpainoskansi

 

Toinen painos-novellikokoelma on unelmakirja ylioppilaalle. Elämän kevät on edessä, kuuma kesä 2016 voi tuoda mukanaan kesäkissan jos toisenkin.

Ostoksille —–>

valkoiset talotkansi

Valkoiset talot-romaani on sopiva lahja hänelle, joka rakastaa ihmissuhdetarinoita, mutta ei halua pelkästään hopeareunuksia pilviinsä eikä ruusuja tietänsä koristamaan.

Ostoksille —–>

keskis

Keskiäkäisiä hajatelmia sopii häälahjaksi sopivan huumorintajuiselle pariskunnalle. Kirja on myös oiva syntymäpäivälahja jokaiselle, joka on henkiseltä iältään yli 18.

Ostoksille —–>

m_sairaalakansi3

Sairaalapäiväkirja on ehkä kirja juuri sinulle? Jos masennusta pidetään kansantautinamme, niin jokaisen tuttavapiirissä voi olla ihminen, josta tämäkin kirja kertoo.

Ostoksille —–>

isogoottikansi

Goottiemon kauhujen lipas (pienoisromaani) on oiva henkinen opas kaikille, jotka haaveilevat oman kirjan kirjoittamisesta/julkaisemisesta (mainostamisen opetteluun tästä kirjasta ei ole mitään hyötyä).

Ostoksille —–>

pellen muotokuvakansi-001

Pellen muotokuva-novellikokoelma on ennakkoluulottomalle lukijalle, joka ei kavahda elämän nurinkurisuuksia.

Ostoksille —–>

kt-kansi

Yhdessä Lasse Ansaharjun kanssa julkaistu valokuvakirja Kultainen talja on napostelukirja, siitä voi nauttia vain katselemalla Lassen valokuvia tai lukemalla vain tekstejä tai sekä että. Texts also in English, joten sopiva lahja ulkomaillekin lähetettäväksi.

Ostoksille —–>

heddazenkansi-001

Kesä ja aurinko ja mielenrauha. Hedda ja Zen-sarjakuvakirjaa voi myös värittää, vaikka laiturilla maatessa, junassa matkustaessa. Ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Ei taatusti tätä!

Ostoksille —–>

Näiden kirjojen lisäksi kotisivuiltani löytyy kymmenittäin maalauksia, jotka kaikki sopivat lahjaksi hänelle, heille, sinulle, jokaiselle. Hinnat ovat edulliset, (enimmäkseen 20-40 €) koosta ja materiaaleista riippuen. Kuvia klikkaamalla selviää, onko taulu vielä myynnissä. Helsinki kankaalla-näyttelyn kuvamanipulaatiot ovat myös kaupan.

Eiköhän tässä nyt ollut tarpeeksi. Ainakin tämä mainostaminen on kamalan rankkaa. Nyt kahvitauko.

 

 

Indiekirjailija täällä, hei!

 

kuva6 muumi

 

Lähtölaskenta syksyyn on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Olen pysynyt paikoillani kuukauden, ylikin. Pysähtyminen on tehnyt hyvää, mutta nyt huomaan levottomuuden jälleen hiipivän ihoni alle. Rakastan erakoitumista, samalla se on vankila, josta on pakko paeta, jotta säilyisi elossa.

 

kuva3 kuva2

 

Kesä on kuvissa, muistin viipyvissä hetkissä. Oli hyvä kesä. Lomaa maalaamisesta, lomaa kirjoittamisesta, lomaa siivoamisesta.
Koska olen loman arvoinen.

 

kuva5 kuva4

 

Kutittava levottomuus on saanut tarttumaan väreihin, otan kiinni myös sanoista, joita mielessäni pyörii. Sekin tuntuu hyvältä, kunhan muistan, että minun on kiiruhdettava hitaasi. Muuten hajoan.

 

Viime syksyn kirjaprojekti Lassen kanssa tuli jälleen mieleeni, kun Kirjavinkeissä oli arvostelu Kultaisesta taljasta. Joskus syyskuun alussa hesari kirjoitti, että omakustanteet ovat nykyään indiekirjallisuutta.
Elin siis nähdäkseni tämänkin päivän. Kahdeksan kirjan jälkeen.

 

kt-kansi

 

 

 

 

 

 

 

Tekstiviestin pituinen kirja-arvostelu

 

kaivatut

Tekstiviesti Kirsti Ellilälle 7.11.2013: 

 

Luin Kaivatut, kiitos. Siinä oli tarina, juoni, elämä on toisten huomiomista, läsnäoloa, suvaitsemista, hyväksymistä. Se onnistuu, kun hyväksyy itsensä, osaa antaa anteeksi ja olla armollinen myös itselleen.

 

Suosittelen, mielestäni Kirstin paras kirja tähän asti (Karisto, 2013).

 

*** 

 

Heidi on puolestaan lukenut Goottiemon kauhujen lippaan, kertoo lukemastaan täällä.

 

 

Ennen kuin kaikki päättyy

 

auringon piilo-001

Auringon piilo, mixed media, akryyli, guassi, tussi, 24 x 30

 

Marraskuu lähenee loppuaan. Näyttely lähenee loppuaan. Värikylpyjä-näyttely on auki vielä ensi viikolla maanantaista torstaihin klo 10–18 Kulttuuritila Mellarissa, Korvatunturintie 2, 00970 Helsinki.

Vähän kaikki loppuu. Aikakin. Joulu on kohta. Voimatkin loppuvat. Ei kannata ryysätä kauppoihin tulevina viikkoina, niissä on liian paljon kiireisiä ja vihaisia ihmisiä. Paljon mukavampaa on istua kotisohvalla, tilata joululahjakirjat netin kautta, ihan omassa rauhassa. Taulunkin voi ostaa, vaikka itselleen. Koska on sen arvoinen.

taikkarin mäellä

Jos olet ollut epävarma teini,printformer PDF generation
Taikkarin mäellä-proosarunokirja
on juuri sinua varten. Lue ja
muista lempeydellä sitä pientä ihmistä,
josta varttui upea ja kaunis aikuinen.

 

Mikäli pidät hieman epätavallisemmista
hahmoista ja ihmiskohtaloista,
novellikokoelma Toinen painos kiinnostanee.
Jännitystä, seikkailua ja romantiikkaa unohtamatta.

 

 

printformer PDF generation                         printformer PDF generation                        printformer PDF generation

Valkoiset talot-romaanissa pääset näkemään palasia eri ihmisten elämistä. Taloissa asuu oikeita ihmisiä, joita norsunluutornien asukit eivät tiedä olevan olemassakaan.

Meistä jokaisesta tulee keskiäkäisiä. Tähän kiehtovaan elämänvaiheeseen voi perehtyä lukemalla kirjan Keskiäkäisiä hajatelmia. Sarjakuvia ja sattumia meistä kaikista.

Merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta eli Sairaalapäiväkirja ei ehkä ole riemastuttavin joululahjakirja, mutta tarpeelliseksi se kirja on osoittautunut. Itselleni ja niille monille, joilta olen saanut palautetta ja yhteydenottoja kirjan tiimoilta.

 

goottiemon kauhujen lipas                    pellen muotokuva

Suomalaisista on sanottu, että olemme pöytälaatikkokirjailijoita kaikki tyynni. Goottiemon kauhujen lipas-romaani kertoo erään toiveikkaan laatikkokirjailijan julkaisukynnyksen ylittymisestä. Nimestään huolimatta kirjassa ei ole goottilaista kauhua, se on hauska kirja.

Pellen muotokuva-tarinakokoelma on kunnianosoitukseni lyhyille tarinoille. Miksi vääntää viisisataa sivua tekstiä, jos sanottavansa saa puristettua puoleen sivuun? Laiska…minä?

Kirjojen nimet ohjaavat kotisivuilleni, jossa voit lukea kirjojen arvosteluita, löydät ostopaikat (lähes kaikki verkkokirjakaupat). Taulutkin odottavat sinua siellä.

 

 

 

Arvonta on suoritettu!

 

mikael agricola

 

Arvonta on suoritettu. Virallisena valvojana toimi kirjakielemme isä Mikael Agricola, jonka jalkojen juuressa arvonta suoritettiin. Onnetar suosi Pisaraa.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Ja vaikka onni ei tällä kertaa olisi suosinutkaan, Pelleä ja muita kirjojani voi ostaa nettikirjakaupoista. Hopi-hopi.

 

 

Viimeinen sunnuntai

 

Vuosi 2012 on ollut kahtiajakoinen. Tammikuussa ahdistus lisääntyi, sanat katosivat, en jaksanut kirjoittaa juuri mitään. Levottomuus tuotti tuhansia silmukoita, painajaisia.

Helmikuussa elin tarinoissa, jotka pitivät minut pois arjesta, fantasiamaailmaa, jossa ei ollut paniikkia, ei masennusta. Kertomuksia Shanghaista, kukkivista kirsikkapuista. Maaliskuussa hypomania valtasi enemmän tilaa, työnsi ahdistusta ja masennusta syrjään, hypohan on vain keino olla ajattelematta mitään. Kirjoitin, kirjoitin, muokkasin kuvia, tein käsitöitä, sain Goottiemon kauhujen lippaan kansien väliin. En käynyt ulkona, en pystynyt olemaan ihmisten seurassa.

Huhtikuu. En muista siitä mitään. Samaa mustaa on toukokuu. Kaipasin silloin apua, tukea. En muista, sainko sitä. Ehkä, sillä olen vielä tässä. Pitkä päiväsairaalajakso jälleen, kännykkä aina äänettömällä, yksin vastuussa olemisen raskaus tuntui tappavalta.

Kesästä muistan sen, miten tuntui oudolta matkustaa, istua linja-autossa, junassa, tuntematta ahdistusta, pelkäämättä ihmisjoukkoja. Väsymys oli musertava matkakumppani, mutta annoin sen kulkea mukanani, sitä ei voi kuitenkaan paeta. Kuljetut kilometrit tuovat silti voimia, syön, yövyn, viihdyn ystävien kattojen alla, tukeudun heidän vieraanvaraisuuteen, ei ole muuta mahdollisuutta, taloudellinen tilanne on katastrofi. Maksan sairaalamaksuja, muita laskuja, rahani katoavat, eläkkeeni on vitsi. Sinnittelen, säästän, selviän. Laihdun.

Elokuussa teen päätöksen näyttelyn pystyttämisestä. Soimaan itseäni itserakkaudesta, suuruudenhulluudesta, samaan aikaan kierrän kirpputoreja etsien kehyksiä tauluille, jotka syntyvät kuin itsestään. Korvien välissä kuulen herjauksia: ”kuka ja mikä sinäkin luulet olevasi…taidenäyttely…sinä, joka ei ole mitään, et osaa edes maalata”. Epäusko ja toivo vuorottelevat mielessäni, tekevät päivistäni pitkiä, työteliäitä, maalaan ja alan työstää käsikirjoitusta seuraavaksi kirjaksi. Sairastun, kolme viikkoa menee kuumeessa, antibiootteja syöden, horroksessa, paniikissa.

Sanoinkuvaamaton tunne näyttelyn avajaisten jälkeen. Tunnen itseni voittajaksi, minulla oli tavoite, saavutin sen. Vihdoin jotain, jotain, monen mustan ja unelmattoman vuoden jälkeen. Voimat, jotka valuivat näyttelyn pystyttämiseen, tulevat moninkertaisina takaisin sosiaalisen lokakuun aikana. Taloudellinen tilanne kohenee hetkeksi. Samaan aikaan pelkään putoamista, tyhjyyttä kaiken kokemani loppuessa.

Marraskuussa päiväsairaalajakso, ensimmäinen, jonka aikana voin hyvin, tai niin hyvin kuin voin ylipäänsä voida. Sijoitan myydystä taulusta saamani rahat Pellen muotokuvan julkaisemiseen. Voin hyvin, mutta olen väsynyt koko ajan. Anna itselleni luvan, olen oppinut tekemään sen ilman huonoa omatuntoa, vapauden olla väsynyt, oikeuden vain olla, elää suorittamatta kaiken aikaa. Huomaan nauttivani hetkestä. Olen aina vain enemmän murehtimatta menneitä ja tulevienkin sureminen vähenee. Kaipuuta en silti pysty poistamaan, sydämessä on pysyvä asuinsija ikävälle.

Vuotta 2012 on enää vain vähän jäljellä. Tammikuun alussa alkaa jälleen kehysten metsästys, pitäisi löytää viitisentoista samankokoista mustaa kehystä. Rahaa niiden hankkimiseen ei saisi mennä paljon, tuskin yhtään. Kehyksiin tulee kuvia, mutta minkälaisia, siitä kerron myöhemmin.

Kiitos tästä vuodesta kaikille lukijoille. Olen saanut teiltä tämän vuoden aikana niin paljon tukea ja kannustusta. Iloa kaikille teille vuodeksi 2013.

 

***

Lepiksen luotsaama Sunday Classic on hellinyt sunnuntaipäiviäni monen vuoden ajan. Tänään on sunnuntaiklassikoiden viimeinen päivä eli tämä musiikillinen haaste loppuu. Kiitos Lepikselle! Valitsin viimeiseksi lauluksi Johnny Mercerin ja Harold Arlenin kirjoittaman, Frank Sinatran esittämän kappaleen One For My Baby.

Were drinking my friend
To the end of a brief episode
So make it one for my baby
And one more for the road

Muita viimeisiä sunnuntaiklasareita löytyy täältä.