Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Kirjaimet elämässäni: L

 

loppu, lapset, LP, loma, laulaminen, luottamus, löhöäminen, Astrid Lindgren, lupiinit, lusmuilu, luopuminen, lahoava latva, lauseet, lepo

 

sami

Sami Liuhto

Eilen loppu oli uusi alku. Riisuin Antikvariaatti Sofian seinät tauluistani ja samaan aikaan Sami Liuhto pystytti omaa näyttelyään Liber Quadratorum. Samin työt ovat nähtävissä 30.6. asti Sofiassa (Vuorikatu 5, Helsinki).

Tämän yhteistapahtuman nimi oli siis Loppu on uusi alku, (vähä positiivista siis!) Tosin eräs fb-tuttu oli sitä mieltä, että “Alku on uusi loppu, siitä on selkeimmät todisteet.”

Loput ovat luopumista. Tuntuu tyhjältä, mutta hyvällä tavalla. Loma on alkamassa, jopa minulle, joka en ole työelämässä. Lepoa, levollisuutta. Lupiinit ovat kukkeimmillaan, mutta annan niiden kasvaa rauhassa. Ei ole tarvetta maalata, ei luoda. Olen vaan.

Siinäkin on minulle usein ihan riittävästi haastetta.

Maistelen lauseita, sanat sulavat suuhun, aika valuu lävitseni.

 

…huomenna on huomenna tänään…
…eilen on huomenna toissapäivänä…
…tänään on huomenna eilen…

(Hannu Helin, Tänään on huomenna eilen, Weilin+Göös, 1981)

Helsinki kankaalla

 

pys1

 tauluja kasseissa

Ei tullut edes kiire. Eilen illalla istuin jo rauhassa sohvalla ja katsoin snookerin MM-kisojen loppuottelua taulut kehystettyinä, pakattuina kasseissa.

Viime viikon kolmen päivän flunssa teki näyttelyyn valmistautumisen aikataulun hiukka tiukaksi, mutta alan olla tottunut siihen, että näköjään hyvinkin usein ennen näyttelyn pystyttämistä, kroppa tekee tenän ja yrittää ikään kuin luulotella minulle, että pitäisi hidastaa tahtia. Ihme psykosomaattinen vainoaja.

pys2

tauluja seinillä

Tänään kävin Antikvariaatti Sofiassa ripustamassa taulut seinille. Sofia sijaitsee Helsingin sydämessä, Vuorikatu vitosessa, yliopiston nurkilla. Helppo paikka tulla julkisilla. Hyvä syy vierailla Helsingissä, jos ei jo ole täällä.

pys3

Näyttely on auki 2-31.5.2016, tuossa alla olevassa mainoksessa putiikin aukioloajat. Helatorstaina antikvariaatti on suljettu.

Tervetuloa!

mainos

En se ollut minä, vaan muut…

 

Onneksi ei tarvitse syyttää itseään, kun on Esther, jonka voi nimetä syntipukiksi. Esther toisti kommenteissaan kuvablogissani muutamaankin otteeseen viime vuoden lopulla, että tee näistä Helsinki-valokuvamanipulaatioista näyttely. Yritin estellä, sanoa, että älä hullua yllytä.

Yllytti se.

Olin viime viikolla yhteydessä paikkaan, jossa en ennen ole pitänyt näyttelyitä ja sain sieltä vastauksen, että syksymmällä olisi tilaa kalenterissa ja paikan seinillä. Ja sitten tuli tieto, että toukokuun näyttelijän pitäjä on joutunut perumaan tulonsa, kiinnostaisiko minua toukokuu?

Vastasin kyllä, sillä eihän viikko ole aika eikä mitään saada näyttelyä valmiiksi.
Eihän?

Hmm, jotenkin minusta tuntuu, että tulee työntäyteinen viikko. Onneksi ei ole omaa syytäni. Esther!!