Lähdön hetki

Sinä syyskesän päivänä merenneito pyysi minua mukaansa. Hän viittoili minulle tyrskyjen keskellä, kertoi lähtevänsä lämpimämpiin aaltoihin.

Enhän minä voinut lähteä. Oli työ, oli lapsenlapset, joita piti hoitaa sillä aikaa, kun vanhempansa rakensivat taloa. Oli mies, joka oli alkanut unohdella asioita. Oli äiti, joka ei suostunut muuttamaan palvelutaloon, pärjäsi kuulema ihan hyvin kotona, kunhan kävin siellä joka päivä.

On kulunut vuosia, istun jälleen tällä samalla rantakalliolla odottaen näkeväni merenneidon. Kukaan ei tarvitse minua enää, kukaan ei koskaan tule käymään, kaikilla kiire. Olen vapaa lähtemään heti, kun hän nousee tuolta tyynen pinnan alta. Olen niin väsynyt, mutta hän kannattelee minua.

***

Viikolla 39 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Äijä

HPöllö

Murphy

BLOGitse

anli itse

Aimarii

AilaKaarina

Maarit

Kennelimäistä tunnelmaa

Huomioita, kun hoidossa on kaksi koiraa viikon ajan, Lainakoira ja Nuuskuneiti:

Sohvani vallataan. Okei, voin istua nojatuolissa.

Sänkyyni sentään mahdun, kunhan hyväksyn sen, että Nuuskuneiti nukkuu mahani päällä, Lainakoira kuorsaa jaloillani ketarat ojossa. Ehei. Ei käy!

Ulkona kaikille on tilaa. Lainakoira tulee hihnan perässä omia aikojaan, Nuuskuneiti hyppii etunenässä sinne ja tänne, enimmäkseen sinne. Minä siinä keskellä, kädet levällään kuin lentoon lähdössä.

Yhteisiä leikkejä koirilla löytyy, kiivetään toisen selkään, mistä seuraa ärinää ja murinaa.

Toisen ruokakupissa on aina paljon parempaa ruokaa, vaihtavat sujuvasti paikkaa kuppien ääressä, kun en huomaa.

Ihan mielenkiintoinen viikko, mutta olen minä kyllä aika räätynyt.

***

Kiitos kaikille viime viikon krapuilijoille ja kommentoijille! Kiva huomata, että porukka on innostunut kirjoittamaan!

Viikon 38 krapusanat ovat ärinä, sohva. vaihtaa.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Aimarii

Maarit

Äijä

Murphy

AilaKaarina

BLOGitse

Uggla

HPöllö

Mökkiviikonloppu

Ajatus tyttöjen mökkiviikonlopusta kuulosti hyvältä, joten lupauduin mukaan. Ajoimme tietöntä tietä kilometrikaupalla, mutta vihdoin mökki näkyi lumikasojen ympäröimänä. Ajastettu lämmitys oli tehnyt mökistä elinkelpoisen.

Porukka lähti lämmittämään saunaa. En ole koskaan ollut saunaihminen, joten annoin muiden puuhata. Syötiin ja sitten alkoi saunominen. Että sitä jatkuikin! Tytöt viihtyivät saunassa, minä katsoin tabletilta sarjamurhaajasarjaa. Kuului kirkumista, katsoin ulos. Tytöt sipsuttivat laiturille, pulahtivat avantoon.

– Ihanaa! Tuu Susu mukaan!!

En ole koskaan ollut avantoihminen, joten annoin heidän huutaa rauhassa. Löysin mökin eteisestä pilkkihaalarin, vedin sen ylleni, otin viskipullon käteeni ja siirryin terassille katsomaan tyttöjä.

Viski lämmitti mukavasti, en kaivannut saunaa, avannosta puhumattakaan.

kuva P.  Niemi

***

Viikolla 37 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

AilaKaarina

HPöllö

Äijä

Sus’

BLOGitse

anli itse

Mauri

Riitta

Aimarii

Pasanen

Uggla

Kassajonossa

Kassajono pojan takana pitenee. Poika puristaa pankkikorttia kädessään, yrittää muistaa pin-koodia. Kokeilee. Ei onnistu.

Pojan ja minun välissäni on ikäiseni nainen, joka puhisee mielenosoituksellisesti, huokailee ja vääntelee naamaansa. Kassaneiti hymyilee anteeksipyytävästi, kehottaa poika yrittämään uudestaan, mutta poika ei muista koodia.

– Sitten sinun täytyy jättää ostokset tähän ja äiti tulee maksamaan myöhemmin, kassaneiti sanoo.

Pojan naama vääntyy, olkapäät lysähtävät. Kysyn, mitä pojan ostokset maksavat. Kolme euroa ja viisi senttiä. Muutama sämpylä ja maitolitra. Työnnän puhkuvan naisen tieltäni ja maksan pojan ostokset. Poika kiittää.

– Mitä sinä noita mutiaisia hyysäät? takanani oleva mies kysyy.

En vaivaudu vastaamaan. Ihmiset ovat outoja.

***

Viikon 35 krapusanat ovat koodi, olkapää, puristaa.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

AilaKaarina

Pasanen

Äijä

Riitta

Sus’

Olifantti

HPöllö

Anli itse

Uggla

BLOGitse

Aimarii

Krapu tulee, oletko valmis!

Kuuman kesän korventama krapu kömpii kärventyneenä ja hiukan käreänä syksyä kohti. Kesän monet tapahtumat ovat ottaneet kravun voimille. Vedet ovat kuivuneet joissa ja järvissä, merivedet ovat lämmenneet ja saaneet mursut ja valaat eksymään vieraille rannoille. Myrkkylietteitä on valutettu vesistöihin ja satoja tuhansia kaloja on kuollut.

Krapu haluaisi työntää päänsä piiloon, unohtaa ympäristökatastrofit ja unelmoida puhtaista, happirikkaista vesistä, mutta tämä aika on armoton. Kavereita ei jätetä.

Niinpä kaverit, näin se on. Sanoissa on voimaa. Sanoista syntyy kannanottoja, sanoista kutoutuu tarinoita, joiden avulla kannattelemme toisiamme. Sanoista sukeutuu säkeitä, jotka antavat toivoa ja lohtua. Sanoilla voi purkaa pahaa oloaan, unelmoida ja haaveilla. Sanoista on moneksi ja siksi syksyn krapuilut alkavat ensi sunnuntaina. Periksi ei anneta, jatketaan kirjoittamista annettujen sanojen ja kuvien inspiroimina.

Pysykää kanavalla!

Kesäpäiväkirja 130622

Lainakoira lähtee kotiinsa, minä suuntaan kohti saaristoa. Hidasta matkailua, ei kiirettä, on aikaa pysähtyä kahville, on aikaa odottaa lauttarannassa. Kolmen lautan ja yhden lossin takana on määränpää.

Käki kukkuu viisikymmentäyhdeksän kertaa. Pitää pienen tauon ja aloittaa uudestaan. Aamusta iltaan. Joutsenpari on palannut vanhaan kotiinsa. Kuulen niiden siipien kahinan, kun ne jarruttavat ilmojen kiitotietä pitkin veteen.

Mökkipuuhia. Tuolien ja pöytien pesemistä. Terassin laudoituksen öljyämistä. Kesäkukkien istutusta. Uimaportaiden kiinnitystä. Hitaasti ja toisinaan myös varmasti. Ei tarvitse hoppuilla, tekemiset eivät lopu ja on syytä pitää taukoa, kuunnella vesilintujen lauluja kaislikossa, katsella hämähäkkien uurastusta.

Alkukesän väri on vielä kuulas. Lehtipuiden vihreä on pehmeää. Täällä voikukat ovat jo kaikki muuttuneet hahtuvapalloiksi, osa jo lentäneet pois. Syreeneissä on kukinta loppumassa, lupiinit ovat nousseet tien varsilla.

Mieli lepää, myöskin keho päivän ulkoilman jälkeen. Ei ole tarvetta kuunnella uutisia, ei olla tietoinen muusta maailmasta. Keitän iltapäiväkahvit, kuuntelen luontoa, itseänikin. On vain tämä hetki juuri nyt.

Kesäpäiväkirja 300522

Lainakoiran kulku on hidastunut. Röntgenkuvista löytyi nivelrikkoa oikeasta etutassusta. Kipulääkkeitä ja lyhyempiä lenkkejä. Tämä oli odotettavissa, Lainakoira on pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Äitinsä on mäyräkoira, isästä ei ole tietoa, mutta jokin hieman kookkaampi yksilö näköjään, sillä Lainakoira ei ole sylikoirakokoa.

Hitaat lenkit ovat sopineet minulle. Vuoden alussa lonkan bursiitti vaivasi kuusi viikkoa, ärsyttävä riesa, joka ei antanut kävellä kuin sata metriä kerrallaan. Onneksi ystävät käyttivät autolla kaupassa.
Kylkiasentonukkumisesta oli totuteltava nukkumaan selällä.
Bursiitti hellitti ja pääsin auttamaan ystävää pakkaamisessa ja muutossa. Pari viikkoa oli ihan mukavaa ja melkein kepeää, sitten iski iskias ja kävely stoppasi jälleen.

Nyt, kolmen ja puolen kuukauden kiusojen jälkeen, olen kulkenut kuin vanha minä sen reilu viiden viikon aikana, jonka Lainakoira on ollut jälleen luonani.

Olemme seuranneet hitaan kevään puhkeamista kukkaan, nähneet vihreyden valloittavan kuraiset ja harmaat kadut ja polut. Nyt joka puolella kukkii ja kuten joka vuosi, kevät on aina yhtä suuri ihme. Että se saapuikin jälleen!

Olemme seuranneet lätkän MM-kisoja ja NATO-hakemuksen etenemistä ja miettineet, miten nopeasti kokonainen kansa kääntää kelkkansa.

Pelloilla on jäniksen papanoita ja muinaisia niittylohikäärmeitä. Lohikäärme kiinnostaa minua, Lainakoira on innoissaan papanoista. Hupinsa kullakin.

Toukokuu on paria päivää vaille valmis.

Äitienpäiväkortti

Sen äitienpäiväkortin muistan aina. Pääsin sen ansiosta selvittelemään elämäntilannettamme päivystävälle sosiaalityöntekijälle. Tyttökaksosen suorasukaisuus näkyi jo ensimmäisellä luokalla siisteissä tikkukirjaimissa, poikakaksosen lempeys piirretystä perhosesta levähtämässä kaljakorin päällä.

Olin oikaissut tyttökaksosta, etten tykännyt kaljasta vaan lonkerosta, isi joi kaljaa. Päivystävälle sosiaalityöntekijälle olin selittänyt, että olin viime viikkoina lukenut lapsille kirjoittamaani dekkaria iltasaduksi. Olin samaa mieltä sossun kanssa, että edes täydellinen murha ei ollut sopivaa iltaluettavaa ekaluokkalaisille. Kerroin sossulle vähentäneeni tupakointia paljon ja totta kai poltin parvekkeella ja että join lasin viiniä noin kerran viikossa ja saman määrän lonkeroa kesäisin. Itkuni jälkeen päivystävä sossu lohdutti minua sanomalla ilottomalla äänellä lapset ovat lapsia.

***

Viikon 19 krapusanat ovat täydellinen, tappaa, viikko.

Oma krapuni on pätkä kirjastani Goottiemon kauhujen lipas, joka on lainattavissa joissain kirjastoissa. Voit myös lukea kirjan ilmaiseksi täällä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

P.S. seuraa kommenteista osallistujien linkkejä mikäli osallistujalista ei päivity.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

AilaKaarina

Riitta

Sus’

Maarit

anli itse

Aimarii

BLOGitse

Mökkikauden aloitus

– Missä mun verskani on?
– Siinä korissa, jonka just kannoit sisälle.

– Tä? Ei nuo oo mun verskat.
– On ne. Ne on sun uudet verskat. Heitin vanhat syksyllä roskiin, kun laitettiin mökki talvikuntoon.

– Heitit pois? Nehän oli ihan hyvät!
– Ne oli rikki ja ikivanhat.

– No, missä mun pusakkani on?
– Tuossa.

– Ei oo mun.
– On se. Sun uus pusakka.

– Ja heitit varmaan sen vanhan pois?
– Vetoketju risana.

– Mitkä nää sitten on?
– Sun uudet tossut.

– Hyvä sentään, ettet heittänyt mua pois.
– Käy sekin kyllä joskus mielessä.

***

kuva: Cara

Viikolla 18 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Elegia

AilaKaarina

Maarit

anli itse

BLOGitse

Riitta

Aimarii

Kevät

Lämpimän sateen saapuessa puut ravistelevat painavat lumikuormat talven riuduttamilta oksiltaan. Ryöppyävä vesi putoaa lammikoiksi puiden runkoja pitkin, ilma on sakeana pisaroita, höyryä, harmaata sumua. Rannattomat järvet valtaavat kadut, joet johdattavat veden viemäreiden ahnaisiin kitoihin. Hetken ajan tulvat peittävät alleen kadut, joilla kuljemme, polut, joita emme enää näe.

Aurinko palaa jälleen taivaalle, niin kuin se ilmestyy aina, kun epätoivo on suurimmillaan, kun kaikkea toivoa ollaan heittämässä pois, kun olemme antamassa periksi ikuiselle ikävälle, kalvavalle kaipuulle ja olemme tuomittu elämään päättymättömän talven ympäröimänä.

Maan kosteus haihtuu auringon voimasta. Lätäköt kuivuvat, hennot korret nousevat pystyyn ojan pientareilla. Vihreä herää unestaan, myös me.

***

Viikon 17 krapusanat ovat hento, epätoivo, lämmin.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

BLOGitse

Maarit

Riitta

Aimarii