Varmistus

Vanha nainen tiesi kuolevansa pian. Unessa vanhemmat olivat ilmestyneet hänelle, sanoneet, että hän voisi vielä pelastua, vielä olisi aikaa katua ja liittyä takaisin seurakuntaan. Nainen oli pakottanut itsensä hereille.

Ainakaan häntä ei haudattaisi perhehautaan. Mikään ei saisi häntä palaamaan vanhempiensa luo kuolemansa jälkeen, ei edes ruumiina. Nainen ei uskonut taivaaseen, ei helvettiin, mutta silti häntä jäyti epävarmuus. Kuolemanjälkeinen elämä oli mysteeri. Entä jos vanhemmat sittenkin odottaisivat häntä jossain?

Kotisairaanhoito kävi maanantaisin täyttämässä naisen lääkedosetin. Viikkojen aikana nainen siirsi tabletit peltipurkkiin. Itsemurha oli syntiä, niin kuin niin moni muukin asia vanhempien mielestä. Synnistä joutui helvettiin.

Siellä vanhemmat eivät ainakaan olisi.

***

Viikon 8 krapusanat ovat mysteeri, synti, peltipurkki

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Riitta

anli itse

Uggla

Aimarii

Beate

BLOGitse

Jaana

Tyhjää täynnä pää

Ensimmäisen elinvuoteni vietin enemmän sairaalassa kuin kotona. Oli hinkuyskää, kurkunpään- ja hengitystietulehduksia, korvatulehduksia. Korvia puhkottiin urakalla niin kuin siihen aikaan oli tapana.
Muutama vuosi myöhemmin pääsin professorin luennon aiheeksi. Olin hengissä. Olin kuulema ihme.

Aikuisiällä korvaa alkoi särkeä. Lääkäri tökkäsi näkimen korvaan ja huudahti aah! Hän ryntäsi valkoinen takki liehuen ulos huoneesta, palasi hetken kuluttua takaisin.

– Pyysin nuorempaa kollegaa katsomaan, tällaisia korvia harvoin näkee. Niin avonaisiksi puhkottu, erikoista!

Siinä sitten istuin, lääkäri molemmissa korvissa. Huokailivat, päivittelivät. Olisin halunnut kysyä, näkevätkö he toisensa pääni läpi, mutta en uskaltanut.
En halunnut tietää vastausta.
Sellainen ihme en halunnut olla.

***

Viikon 4 krapusanat ovat takki, vastaus, ihme.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Uggla

Sus’

Maarit

Aimarii

BLOGitse

Jaana

Ainakki

 

 

Mitä naiset ajattelevat

He olivat juuri rakastelleet. Mies makasi vielä naisen päällä, antoi sydämen lyöntien tasaantua, imi sisäänsä naisen tuoksua. Nainen oli pehmeä. Mies painoi kasvonsa naisen kaulakuoppaan, maistoi huulillaan hikeä, jota oli kerääntynyt silkkiselle iholle.

Nainen liikahti. Mies tiesi, että se oli merkki. Hän vetäytyi pois ja kierähti omalle puolelleen. Hänen kätensä jäi naisen rinnalle. Hänen huulensa painautuivat naisen korvalehdelle.

-Tuo ikkuna pitäisi pestä, nainen sanoi. –Se on todella likainen.

Mies nousi sängystä. Hän otti vaatteet tuolilta ja lähti. Nainen sulki silmänsä ja huusi miehen perään.

-Ei sinun nyt tarvitse siihen ruveta, kulta.

Nainen avasi silmänsä kuullessaan ulko-oven kolahtavan.

***

Viikon 2 haastesanat ovat tuoli, silkkinen, rakastella. Oma krapuni on julkaistu vanhassa blogissani vuonna 2005.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Riitta

Sus’

Kirsti

BLOGitse

uggla

anli itse

AilaKaarina

Ainakki

Aimarii

Pasanen

Beate

HPöllö

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.

Talvipäiväkirja 151221

urheilukentän valot sumuisena iltapäivänä

Pakkanen lauhtui, tilalle tulivat jäätävät sateet ja taianomainen sumu. Maisema sulautui harmaaseen, terävät ääriviivat katosivat, oli kuin olisi kävellyt pumpulissa. Kosteus tiivistyi tuhansiksi pisaroiksi, melkein kuin seinäksi, jonka läpi Lainakoira ja minä liukastelimme. Niin kaunista.

Ystävä kävi lounaalla ja kahvilla. Koronan aikana tuttavuudet ovat jääneet, ystävät pysyneet. Huomaan, että minulla on enemmän ystäviä kuin tuttavia. Olen onnekas.

valaistunut koira pimeässä

Lainakoira pääsi vartioimaan mustasukkaisena lelujaan, kun toinen ystävä tuli kahville koiransa kanssa. Lainakoirahan ei muuten välitä juuri lainkaan noista muutamasta lelustaan, mutta kun reviirille tulee potentiaalinen varas, niin yhtäkkiä nuo lelut ovat kalleimpia aarteita. Lainakoira säilöi leluja mahansa alla, käpälien välissä ja suussaan. Vasta kun muistutin vieraanvaraisuudesta ja nappasin muutaman lelun vieraalle, Lainakoira antoi periksi. Loppuajan koirat leikkivät sulassa sovussa ja yltyivät jopa riehumaan toistensa kanssa. Vierailun jälkeen Lainakoira nukkui neljä tuntia.

Sosiaalisuus ja vahtiminen rasittavat.

Vuosi on pimeimmillään. Aamun sarastus ei todellakaan herätä, sillä valoa on turha odottaa. Tuntuu, että itsekin kulkee säästöliekillä näin päivinä. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja onneksi on niin paljon, mitä ei tarvitsekaan tehdä.

keskipäivällä

Talvipäiväkirja 081221

junassa

Lainakoira on ollut jälleen henkilökohtaisena ohjaajani jo parin viikon ajan. Hain hänet kotipaikkakunnaltaan junalla, kätevä tapa matkustaa koiran kanssa. Eläinvaunussa on yleensä hyvin tilaa ja jos käy tuuri, voi saada matkaseuraksi toisen eläimen. Lainakoira enimmäkseen torkkuu matkan ajan, minä katselen tabletilta murhasarjoja.

Operaattori lahjoi kanta-asiakkaansa parin kuukauden Viaplay-suoratoistolla. Ei siellä ensisilmäyksellä ollut mitään mielenkiintoista, mutta sitten löysin vanhat tutut komisariot eli Frostin ja Morsen. Olen nyt maratoonannut herroja, eikä noiden vanhojen brittidekkareiden lumo ole minnekään haalistunut vuosien varrella. On ollut hauskaa tavata uudestaan Frostin lisäksi Mullett, George Toolan ja Ernie Trigg. Sarjassa esiintyy myös nuoria brittinäyttelijöitä, jotka myöhemmin ovat tehneet kelpo uraa, esimerkiksi Damian Lewis ja Marc Warren.

David Jason, joka näyttelee Frostia, on sarjan ekalla kaudella 52-vuotias ja viimeisellä kaudella 70-vuotias. Sarjaa tehtiin vuosina 1992-2010.

kylmääääää

Viime päivinä on ollut pakkasta enemmän kuin laki sallii. Rikollisia tällaiset kelit. Pakkasen ehkä vielä kestäisi, mutta ei tuota viimaa. Onneksi hengityssuojain pitää kasvot sulina, ihan kätevä koronan mukanaan tuoma lisä vaatetukseen.

Korona on ja pysyy, kolmas rokotus tiedossa tammikuussa. Koronapassi on ladattu puhelimeen, mutta vielä en ole korkannut sitä. Vähäisiä ovat nämä menot, kun koira ja suoratoistot pitävät kiireisinä.

maastoutunut

Laulukirja

Ahdistuessaan Tepa hokee lastenlauluja. Piiri pieni pyörii, piiri pyörii. Sävel on kadonnut vuosien varrella, sanatkin hukassa toisinaan. Kolme kulmaa, kolme kulmaa hatussani on…

Tepan kädet ovat nyrkissä. Hän ei anna minun silittää poskeaan, kääntää päätään pois. En ole varma, tunteeko hän enää minua. Silmiin ei syttynyt valo tullessani, ei hymyä.

Vuodet kuluvat hitaasti. Jokainen aamu on Tepan mielestään turha herääminen. Hän haluaa pois. Hän ei jaksa enää maata sängyssä, ei nousta kahville, ei ruokailemaan. Miksi minä en kuole?

Käännän laulukirjan sivuja, etsin tuttua laulua yhdessä laulettavaksi. Tepa on nukahtanut. Silitän poskea. Haluaisin osata vastata hänelle, milloin hän pääsee pois.

***

Viikon 49 krapusanat ovat kulma, sivu, piiri.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Sus’

Riitta

Pasanen

Uggla

Kirsti

AilaKaarina

Ainakki

Aimarii

BLOGitse

anli itse

Beate

Hikka

Vaimo passitti Penan terveyskeskukseen kyllästyttyään miehen hikkaan, jota oli jatkunut jo kolmatta viikkoa. Kaikki keinot oli kokeiltu: pidätelty hengitystä, kunnes Pena oli pyörtynyt, veden juomista pää alaspäin, sekin huippasi liikaa. Lapset olivat riemuissaan saaneet pelästyttää Penaa herkeämättä, mikään ei auttanut. Hikka jatkui.

Pena inhosi lääkäreitä, mutta vaimo oli uhannut ulkoruokinnalla. Pena rakasti edelleen vaimoaan, ei auttanut harmitella.

Tai edes väittää vastaan.

Hik-hik ja taas. Jalat hakkasivat lattiaa. Vaimo tiesi Penan pelkäävän lääkäreitä, mutta sitä Pena ei myöntänyt.

Penan vuoro tuli. Päästyään lääkärin huoneeseen hän tajusi, että hikka oli loppunut. Ihmeparantuminen.

Tai lääkäri oli riittävän suuri pelästys, vaimo arveli myöhemmin.

***

Viikon 48 krapusanat ovat vuoro, taas, harmitella.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Sus’

Aimarii

Repu

Uggla

BLOGitse

anli itse

Aina

Pasanen

AilaKaarina

Riitta

Maarit

Lumi

Sinä talvena satoi lunta, ensi kerran vuosikymmeniin. Lapset herättivät minut aamulla, heidän äänensä olivat kiihkeät, heidän kätensä kiskoivat minut ylös. Äiti katso, maa on vaaleanpunainen!! Isi!!

Myöhemmin Erik sanoi minulle, että lumen väri johtui auringon kuumenemisesta. Tiesinhän minä sen, mutta annoin lasten riemuita. He eivät olleet koskaan nähneet muuta lunta kuin lapsuuteni satukirjojen kuvituksissa. Heitä ei surettanut lumen väri, tärkeintä oli lumi, ihmeellinen hohtava kerros maan peittona, puiden latvoilla.

Illalla kuuntelin lasten riemullista, unista tuhinaa. Oli jo myöhä, nukahtaminen oli ollut vaikeaa. Sammutin Erikin tietokoneen, silitin huolen Erikin otsalta. Vedin verhot ikkunan edestä, annoin vaaleanpunaisena hehkuvan hämärän tuoda unohduksen.

***

Viikon 42 krapusanat ovat vetää, vaaleanpunainen, tuhina.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Riitta

Cara

Kirsti

Sus’

BLOGitse

sanapasanen

 

Kohtaaminen sateessa

Nainen seisoi sateessa, katsoi lähestymistämme.

– Sinulla on vauva. Ei kai hän kastu?

Yritin jatkaa matkaa, mutta nainen astui tielleni.

– Muista, että jos hän saa nuhaa, hänet pitää viedä lääkäriin. Saanko minä ulkoiluttaa häntä?

Nainen tarttui vaunun aisaan.

– Minä voin ulkoiluttaa häntä. Sinä olet väsynyt. Hän itkee ja huutaa. Olet niin väsynyt.
– Minun täytyy lähteä.
– Hän itkee! Joskus sinusta tuntuu, että voisit tehdä mitä tahansa, jotta se huuto lakkaisi edes hetkeksi. Ihan mitä tahansa.

Kiskaisin aisasta ja naisen ote heltisi. Aloin juosta, odottaen kuulevinani hänet vielä perässäni, mutta ainoa ääni oli yltyvän sateen humina.

***

Viikon 41 krapusanat ovat kiskaista, matka, humina.

Tällä viikolla on ollut kaikenlaista, en ehtinyt kirjoittaa uutta krapua, joten turvauduin vanhaan tarinaan, joka on julkaistu blogissani jo 16 vuotta sitten! Sitä juttua ei kukaan enää muista 😀 Lyhensin tarinan sopivan mittaiseksi.
Luulenpa, että teen samoin joskus uudelleen, vanhoja juttuja riittää.

HYVÄÄ ALEKSIS KIVEN JA SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN PÄIVÄÄ!

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

BLOGitse

AilaKaarina

anli itse

sanapasanen

riitta k