Lähtevät naiset

Nainen oli poissa, kun mies heräsi. Niin ne tekivät aina, keräsivät aamuyön hämärinä tunteina vaatteensa lattialta, hiipivät pois, painoivat varovasti ulko-oven kiinni. Kukaan ei milloinkaan jäänyt, eikä mies sitä enää odottanutkaan. Hän oli tottunut lähteviin naisiin.

Mies kääntyi mahalleen, nuuhki lakanasta naisen tuoksua. Tyyny oli vielä lämmin naisen pään painosta, naisen lähdöstä ei ollut kauan.

Mies nousi ylös, heitti peitot lakanoiden päälle, levitti päiväpeiton, asetteli tyynyt sängylle. Naisen tuoksu jäisi jäljelle, vaikka lämpö häviäisi. Tänään mies ei menisi suihkuun, ei pesisi itseään, sama tuoksu viipyisi hänen ihollaan aina iltaan asti, jolloin hän menisi nukkumaan, sukeltaisi yksinäiseen naisentuoksuiseen uneen.

***

Viikon 37 krapusanat ovat levittää, yksinäinen, aamuyö

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

anli itse

sanapasanen

Kirsti Kaija

AilaKaarina

BLOGitse

riitta k

Kesäpäiväkirja 100821

Kaikki alkoi joulutähdestä, jonka ystävä toi minulle tullessaan syömään luokseni joulupäivänä. Aivan järjettömän iso puska, monihaarainen ja valtava. Katsoin sitä surullisena ja mietin, millä tavalla onnistuisin tappamaan sen. Kiduttaisinko kuivuuteen? Hukuttaisinko?
Kasvit ja minä emme ole koskaan oikein ymmärtäneet toisiamme.

Kotini on ollut kymmenen vuotta ilman viherkasveja. Muutama satunnainen leikkokukkakimppu on kyläillyt, mutta muuta vihreää ei kotona ole. Aikanaan kodissa oli kasveja, jotka viihtyivät enemmän kuin hyvin, sillä minä en hoitanut niitä. Silloin pienistä, pöydillä olevista fiikuksista ja erilaisista palmuista kasvoi vuosien varrella kunnon kokoisia puita. Palmujen alla mahtui hyvin nukkumaan.
Muutoissa vihoviimeisiä kannettavia.

No, joulutähti ei suostunut kuolemaan ja keväällä siirsin sen parvekkeelle. Se näytti hieman orvolta kököttäessään yksin (minulla ei ole ollut parvekekukkiakaan), joten päätin armahtaa sen ja hankkia sille kaverin. Sain tutulta muratin, iskin sen multaan ja kahdestaan nuo kasvit viihtyivät hyvin.
Eli kasvoivat.
En ymmärtänyt tätä äkillistä käännettä. Miksi kasvit eivät kuole, vaikka ovat minun hoidossani? Pitäisikö tämä ottaa ennusmerkkinä? Pitäisikö laajentaa valikoimaa ja kokeilla uusilla lajeilla?

Niinpä helteiden käydessä kuumimmillaan raahasin kaupasta multaa, ruukkuja ja erilaisia kasveja. Oli muuten hikistä hommaa. Kymmenen litran multasäkki ei paina ihan vähän ja kun käsissä roikkuu vielä toinen kassi, jossa on muutama saviruukku, niin tiesi kyllä kävelleensä tarpeeksi painojen kanssa.

Netistä etsin kasveja, jotka eivät kasvaisi suuriksi ja jotka eivät kukkisi (en välitä pörriäisistä parvekkeellani). Löytyi mehikasvit. Uudestaan kauppaan, erilaisia mehikasveja, mehikasveille sopivaa multaa, lisää ruukkuja, kukkasoraa (netistä luin myös ruukkujen salaojituksesta).
Ja taas tuli hiki, sillä edelleen oli helteistä.

Nyt minulla on kuusitoista ruukkua, jokaisessa kasvi tai kaksi. Taisi karata hiukan lapasesta jälleen kerran. Ruukkuja varten piti ostaa Ikeasta pari hyllykköä, jotka kokosin omin pikku kätösin. Tuli kuuma taas.

Hiukan minua arveluttaa, mitä tapahtuu säiden kylmetessä, kun pitäisi siirtää kasvit sisälle. Minne ne mahtuvat??? Asia, jota en kasvikiimassani tullut ehkä ihan loppuun asti ajatelleeksi.

Parin päivän päästä lähden saaristoon ja kasvit jäävät yksin joksikin aikaa. Toivottavasti ne pärjäävät hyvin. Pari-kolme saa luvan kuolla, vähempi mahtuu sitten paremmin sisätiloihin, kun halla iskee.

 

Kesäpäiväkirja 090721

Lainakoiran lempipaikaksi muodostui tällä visiitillä nurkassa lojuminen viilennyspatjalla, märkä pyyhe selässä. Yölämpötilat olivat luokkaa 24-26 astetta.
Olin ihan tyytyväinen, ettei karvakasa viihtynyt kyljessäni hikisinä öinä.

Lainakoira lähti kotiinsa. Minä siivosin oman kotini. Älytön homma helteellä, mutta edellisestä siivouskerrasta oli myös älyttömän pitkä aika.
En tiennyt, että ihminen voi valua niin paljon hikeä. Hyvä, etten liukastellut lattialla. Sillä hikimäärällä olisi helposti myös pessyt sen lattian.

Jätin puhtaan kodin, oli aika ulkoistaa itseni. Lähi- ja maakuntamatkailu suuntautui tällä kertaa Hyvinkäälle. Jätimme suosiolla ystävän kanssa museot ja näyttelyt väliin ja keskityimme sen sijaan istumaan katukahviloiden varjossa ihmisiä seuraten. Mukavaa puuhaa. Uusi paikkakunta, uusia ohikulkijoita.
Ihan kuin olisi ollut ulkomailla.

Sen verran oli pakko kävellä ja kierrellä Hyvinkäätä, että pääsimme kirpputoreille. Juuri mitään emme ostaneet ja käynnit olivat muutenkin pikaiset. Kasvot hikosivat liiaksi maskin alla. Ulkolämpötila oli kahdenkymmenenkahdeksan paikkeilla, siispä takaisin varjoon istumaan.

Tänään kävin ottamassa toisen rokotuksen. Jonoa oli mukavasti, hieno juttu. Kuulema monet ovat peruuttaneet toisen rokotuskertansa ja yrittäneet siirtää aikaa myöhemmäksi.
Kun ollaan täällä mökillä.
Kun ollaan täällä etelässä.
Kun ollaan vielä kisamatkalla Lontoossa.

Aika ärsyttävää. Ekalla rokotuskerralla kaikille annettiin aika seuraavalle piikille. Eikö porukka silloin tajunnut, että kesä täytyy vaan järjestää sillä tavalla, että pitää kiinni sovitusta ajasta? Rokotekattavuus siirtyy kauemmaksi. Koronatartunnat ovat taas nousussa.

Täytyy kyllä nostaa hattua HUS:in henkilökunnalle. Rokotukset ovat sujuneet rivakasti, porukka on ystävällistä ja tehokasta. Kahtakaan metriä ei tarvitse kävellä ilman ohjausta eteenpäin ja oikeaan paikkaan.
15 minuutin odotustila rokotuksen jälkeen oli siirretty ulkosalle varjoon. Upeaa, kävi pieni, mukava tuulenvire, joten maskikaan ei hikoiluttanut.

Mikäli kaikki menee hyvin, eikä pahempia sivuoireita ilmaannu, suljen huomenna koneen ja lähden reissuun. Kotimaassa, totta kai. Kuka nyt etelän lämpöön kaipaisi?
Kotimaan kuumuus riittää vallan mainiosti.
Sitä on oikeastaan ollut vähän liikaakin, mutta en valita. Yhdeksän kuukauden pituinen märkä, kylmä ja jäinen vuodenaika tulee ennen kuin huomaammekaan.

 

Kesäpäiväkirja 210621

Parin viikon pituinen lainakoiraton jakso osuu hyvään saumaan. Lainakoira on omassa kodissaan helteitä paossa, eikä minun tarvitse miettiä, milloin mennään ulos, milloin on liian kuumaa (aina, ainakin asvaltilla), jokohan nyt olisi viileämpää (jee, enää vain 28 astetta).
Olen siis pysynyt visusti sisällä. Ikkunat ovat kiinni päivällä, tuuletin hurisee ja vasta yöksi avaan kaikki räppänät.

Nuorempana 30 asteen helteet eivät aiheuttaneet ongelmia. Päinvastoin, silloin lähdin joka päivä kesälomalla Uunisaareen, paahdoin itseäni siellä monta tuntia, välillä uimaan. 1980-luvulla melkein kaikki naiset ottivat aurinkoa yläosattomissa ja alaosatkin olivat stringejä, joten ei voi kuin huokaista, että takapakkia ollaan otettu noista ajoista, kun naiset eivät voi enää olla rannalla yläosattomissa.
Nyt terveellisin rusketus tulee purkista, luin jostain lehdestä eli ei todellakaan ole viisasta kärventää itseään tuntitolkulla. Ei edes niitä nännejä.

70-luvulla itseruskettavat tuotteet olivat vahvoja. Luokkakaverini, kutsukaamme häntä vaikka Erjaksi, tuli kouluun kasvot ja kämmenet oranssisena. Erja oli rikkaasta perheestä ja hänen ympärillään pyöri aina hännystelijöiden joukko, jotka vakuuttivat, että rusketus oli ihana ja niin hyvän näköinen ja vau!
Samainen Erja ei ollut ihan se penaalin terävin kynä. Eräänä päivänä hän tuli kouluun, purskahti itkuun ja kertoi, että hänen veljellään on kohdussa syöpä. Samat hännystelijät yhtyivät itkuun, voi miten kamalaa, ihan hirvittävää.

Hmm, se Erjasta.

Olen virkannut vauvalle peittoa. Naapuriin tulee uusi perheenjäsen näinä päivinä. Huh, en halua edes ajatella, miten kamalaa on olla viimeisillään raskaana näillä keleillä. Virkatessa olen katsonut jalkapallon EM-kisoja ja Areenassa näkyvää Harlots-sarjaa, joka oli hyvinkin viihdyttävä ja koukuttava kieroiluineen, petoksineen ja ihmissuhdekiemuroineen. Sarja perustuu löyhästi todellisuuteen. 1760-luvun Lontoossa viidennes naisista ansaitsi elantonsa prostituutiolla. Aikamoinen määrä.

Prostituutiota ja pallopelejä siis. Näillä kohti juhannusta.

 

Kesäpäiväkirja 020621

Lainakoira tuli vapun jälkeen jälleen terapoimaan minua. Loistava ajoitus, kevät oli juuri puhkeamassa luontoon. Pitkillä kävelyillä löysimme valkovuokot, muutaman sinivuokonkin. Metsässä sammal loisti vihreänä kannoissa ja kallion kielekkeillä.

Vuokkojen jälkeen voikukat valtasivat kulkuväylät. Tuntuu, että tänä vuonna voikukkia on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Pientareita ei ajella ruohonleikkurilla kaiken aikaa, pörriäisten annetaan lennellä keltaisessa puutarhassa.

Päivät ovat lämmenneet, joten Lainakoira pääsi kampaajalle. Yleensä olen itse trimmannut tuon karvakasan, mutta päätin tällä kertaa säästää selkääni ja antaa homman ammattilaiselle. Puolitoista tuntia pestävänä, kuivattavana ja trimmatessa, saa siinä koiralla olla kärsivällisyyttä. Onneksi Lainakoira on lauhkea kuin lammas, kärsivällinen ja kiltti.
Muistuttaa siis minua…

Sairaalan metsä on täynnä kieloja. Tuoksu on huumaava. Tuomi on onneksi jo kukkinut, sen tuoksu saa päätä särkemään. Pihlajat yritän kiertää kaukaa, niiden tuoksu tuntuu nenässäni tympeältä.

Kieloihin sekoittuu syreenipensaiden tuoksu. Omenapuut alkavat myös olla kukassa.

Tämä alkukesä on parasta. Ehdottomasti.

Täydellinen ihonhoitosarja

Sen jälkeen, kun kolmekymppisenä löysin täydellisen ihonhoitosarjan, en ole vanhentunut vuottakaan. Saman sarjan shampoo ja hiusnaamio ovat pitäneet hiukseni kiiltävinä. Eikä harmaita hiuksia!

Lähtiessäni eläkkeelle 65-vuoden iässä, näytin paremmalta kuin taloon viimeksi tullut harjoittelijatyttö!

Vuosien aikana sain hätistellä minua nuorempia miehiä kimpustani. Että heitä riittikin!

Kroppani on valitettavasti jo 80-vuotias. Viime jäiden aikaan liukastuin ja mursin lonkkani. Nyt joudun käyttämään rollaattoria ja olen kyllästynyt kuiskauksiin, jotka kyllä kuulen.

– Olis kauheet olla raihnainen noin nuorena.
– Sääliksi käy.

Lopetin sen ihonhoitosarjan käyttämisen, mutta ei se auttanut. Verenkiertoni on imenyt sisuksiini liian paljon tehoaineita.

No, näytän sitten kauniilta arkussa.

***

Viikon 19 krapusanat ovat imeä, täydellinen, talo.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Aino

Pasanen

Uggla

BLOGitse

Aimarii

Der Seidenspinner

AilaKaarina

Kirsti Kaija

Repu

Kärsimättömyyttä

Ärsyttää odottaa kirjan saapumista kotiin. Painossa on ruuhkaa, kuulema korona-aika on kirvoittanut ihmisiä julkaisemaan tekstejään entistä kiihkeämmin. Siitä huolimatta haluaisin saada tekijänkappaleet käsiini heti.

Tuskin lukisin koko kirjaa, hiplaisin vain kantta, selaisin läpi nähdäkseni paino- ja kirjoitusvirheet. Niitä löytyy aina, vaikka miten olisi oikolukenut tekstin.

Tsekkasin, miten kirjastot ovat tilanneet kirjaa. Jess, tällä hetkellä kirja on tilauksessa viidessä paikassa. Onnittelut menevät Helmetille, Kainet-, Kirkes- ja Kyyti-kirjastoille sekä Vaasaan!

Ehkä joku on vielä ostanutkin kirjan verkkokirjakaupasta…

Pakko jatkaa mainostamista ja lukijoiden painostamista. Tehkää hankintaehdotus kirjasta omaan kirjastoonne tai ostakaa kirja ihan itsellenne!

Jo kolme viikkoa odotusta, höh. Olenkohan kärsimätön?

Jep.

***

Viikon 17 krapusanat ovat onnittelut, painostaminen, kirjasto.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Repu

Pasanen

Kirsti Kaija

BLOGitse

Uggla

Aimarii

Maarit

riitta k

AilaKaarina

Kuntospurtti

Seitsemän viikon sopimus henkilökohtaisen valmentajan kanssa tuli päätökseen. Kuntospurtin tavoitteet saavutettiin, kuoppa sohvassa on jonkin verran kohonnut.

Ylämäet eivät enää saa haukkomaan henkeä ja toivomaan äkkikuolemaa raastavan kidutuksen sijaan. Selkä on kiittänyt liikunnan lisääntymisestä, lonkka tosin ei ole aina ollut samaa mieltä. Sen mielestä kymmenen kilometriä päivässä on liioittelua, vähempikin riittäisi.

Uni on maistunut, niin päivin kuin öin. Itse asiassa kuntoilu väsyttää enemmän kuin piristää, olen sitä mieltä. No, tarvitseeko sitä olla niin saakelin pirteä kaiken aikaa. Vähempikin vetreys riittäisi.

Lainakoira on siis palannut kotiinsa hoidettuaan minut parempaan kevätkuntoon. Koti on taas oudon tyhjä.
Ja siisti.
Vähempikin siisteys riittäisi.

***

Viikon 15 krapusanat ovat kidutus, koti, pirteä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

Uggla

Kirsti Kaija

Aimarii

Repu

AilaKaarina

Pasanen

riitta k

 

Isäntä

 

 

– Mitä HELVETTIÄ se oli?
– Pudotin ruokalusikan. Anteeksi.

– Ja tässä melussako pitäisi nukkua?
– Anteeksi.

Anteeksi, anteeksi…sinua pitää vahtia kaiken aikaa. Muutakin tekemistä kuin päivystää sinua.
– Anteeksi.

– Mihin sinä laitoit sen?
– Minkä?

Minkä, minkä…. No sen HELVETIN lusikan!
– Laatikkoon.

– Lattialta laatikkoon? Laita se tiskiin. Nyt.
– Älä…

Älä, älä…perkele, että sua saa aina opettaa.
– Sattuu.

– Nosta se. Ja nyt tiskikoneeseen. Koska sinä oikein opit?
– Anteeksi.

– Saatana, että sä pakotat mut tähän. Aina.
– Älä, anteeksi…

– Vikistä sinä osaat, et muuta. Saatanan idiootti.
– Älä…sattuu…

 

 

 

***

Viikon 10 krapusanat ovat päivystää, ruokalusikka, isäntä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

BLOGitse

Uggla

Repu

Aina

AilaKaarina

riitta k

 

 

Mielipideautomaatit

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kavahdan kansansaarnaajia. Aivan sama, mistä julistetaan: politiikasta, viruksista, keväisistä koirankakkakasoista pientareilla.

Tietäjän otsaan on tatuoitu hohtavin kirjaimin MINÄ tiedän totuuden, ja sitä totuutta on kanssaihmisten kuunteleminen. Ihan sama, vaikka olisi julistajan kanssa samaa mieltä, täyslaidallisen todistelua joutuu kuitenkin ottamaan vastaan.

Mesoamisen aihe ei ole tärkeintä, vaan se, että keuhkooja saa tehtyä tiettäväksi, että hän on oikeassa, että vain hän on niin fiksu/nokkela/viisas/älykäs/oivaltava, että on tajunnut kaiken.

Näitä asiantuntijoita löytyy kaikkialta: naapureista, tuttavista, sukulaisista, kaupan kassoille jonottavista, some-huutelijoista.

Naamat punaisina paasaten, näppäimistöt hehkuvina palaen.

Johan tuli saarnattua, mutta oli pakko saada tämä kiukku pois sydämeltä.

***

Viikon 8 krapusanat ovat tajuta, kiukku, vanha.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Repu

BLOGitse

Uggla

Kirsti Kaija

Der Seidenspinner

Aimarii

Aino

riitta k

Aina

AilaKaarina

Maarit