Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.
14 helmikuun, 2020 20 kommenttia
Ensiksi: Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Toiseksi: Riitta Koo Kirja Vieköön-blogissaan on lukenut kirjani Goottiemon kauhujen lipas, Keskiäkäisiä hajatelmia ja Valkoiset talot, ja Riitta on kirjoittanut lukemastaan blogiinsa.
Suuri kiitos!
Kaikki noita kirjojaja muitakin kirjojani on aika monessa kirjastossa, joten eikun lainaamaan, jos et ole vielä lukenut. Goottiemo ja Keskiäkäinen ovat myös luettavissa ilmaiseksi diginä Issuussa.
22 joulukuun, 2019 27 kommenttia
Ominaisuudet ratkaisevat, kun työnjakoa päätetään. Cara on emäntä, minä tonttu.
Kiskaisen hiippalakin kutreilleni ja alan täyttää lasipurkkeja. Iittalan ja Riihimäen lasimestarit ovat puhaltaneet parastaan. Ihastelen uniikkeja lasiastioita, joihin mätän silliä, rosollia ja muita joulun makuja. Koristelen salin, nuuhkin keittiöstä leijuvaa taianomaista tuoksua.
– Toivottavasti tänne tulee bloggaajia. Mitä kello on?
– Vielä on aikaa, Cara vakuuttaa.
Laitan pari palkkia pöytien tueksi, alkavat notkua Caran herkuista. Pihalta kuuluu ääniä.
– Avataanko jo ovi? kysyn malttamattomana. – Onhan meillä vielä jäljellä sanoja tähän joulukrapuun?
Cara laskee nopeasti. Minä järsin tonttulakin tupsua.
-Vielä seitsemän sanaa. Aukaistaan ovi ja toivotetaan yhdessä:
***
Viikon 52 krapusanat ovat lasimestari, emäntä, tonttu.
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
21 marraskuun, 2019 10 kommenttia
Järkyttävä uutinen kantautui korviini keväällä 2019. Iki-ihana, mahtava ja suurenmoisen taidokas suomalainen a cappella-yhtye FORK kertoi lopettavansa keikkailemisen. Tämä neljän hengen ryhmä lopettaa huipulta, niin kuin kai kuuluukin tehdä, mutta onko pakko? Siis ihan oikeasti pakko?
Olen jo vuosien ajan käynyt FORKin keikoilla, usein juuri ennen joulua, joten nyt minun täytyy luopua (lähes) ainoasta joulutraditiostani. Rankkaa. Olo on kuin joululahjat jäisivät saamatta.
Ensikosketukseni FORKiin tapahtui mennessäni katsomaan heidän Pink Noise-showtaan kymmenisen vuotta sitten. A cappella ei lajina ollut minulle mitenkään tuttu, FORK vielä vähemmän, enkä todellakaan tiennyt mitä oli tulossa. Ei sellaista olisi pystynytkään tietämään, ei edes uskomaan, että sellaista taituruutta, tyylikkyyttä ja henkeäsalpaavaa virtuositeettia näkisi lavalla. Ilotulitusmaista tykitystä alusta loppuun.
Olin myyty. Kaksikin kertaa, sillä Pink Noise oli koettava uudelleen.
FORKin laulajat tekevät äänillään kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. Muita instrumentteja ei lavalla ole. Ja jos luulet kuulleesi, mitä a cappella on, mutta et ole nähnyt FORKia livenä, et todellakaan tiedä, mitä kaikkea ja enemmän a cappella onkaan.
Pink Noisen jälkeen tuli Electro Vocal Circus vuonna 2012 Aleksanterin teatteriin. Huikeaa performanssia valoineen ja visuaalisine tehosteineen. Taisin tämänkin shown käydä katsomassa kahdesti. Ainakin. Ja muitakin esityksiä Vuotalossa ja Sellosalissa.
The X-show yhtyeen 10-vuotisjuhlaesityksen (2014) näin myös kahdesti, Helsingissä ja Turussa. Yhtä hyviä molemmissa paikoissa…
Revolution-show vuonna 2016.
Suomi 100-juhlaesitys vuonna 2017 Aleksanterin teatterissa.
Svenska Teaternissa FORK on Tour keväällä 2018.
Kun kuulin FORKin mainostavan ensimmäistä jouluesitystään So. This is Christmas, olin lähellä purskahtaa itkuun, sillä en ole joululauluihminen, en vaan kestä joululauluja. Mutta mahdollisuus nähdä jälleen FORK…Päätin ottaa riskin ja avoimin mielin, pitkin hampain, mutta päättäväisenä astelin Aleksanterin teatteriin valmiina virittäytymään joulutunnelmaan parhaan kykyni mukaan. Mission impossible melkein.
Vaan ei. Olisihan minun pitänyt uskoa ja luottaa Miaan, Annaan, Jonteen ja Kasperiin. Se joulushow oli huikea, eikä onneksi kuultu liiaksi nissepolkkaa tai tipetitipetiptappia.
FORK esittää musiikkia oopperasta heviin. Ja kaikkea siltä väliltä ja hiukan enemmänkin. Välispiikit puhutaan englanniksi, sillä ”it’s more rock’n roll”. Spiikeissä ja osassa esityksiä on mukana huikeasti itseironiaa ja huumoria. Yleisönsä yhtye valloittaa hetkessä, porukka taputtaa, tanssii, laulaa mukana. Mia Hafrénin huikeat sääret ja vielä huikeampi ääniskaala saavat eturivin pyörtymään onnesta ja takanakin kuolataan. Jonte Ramstenin lempeä macho-nalleus yhdistettynä hurmaavaan, monivivahteiseen ääneen sulattaa meidän harmaapäiden sydämet. Jos uskoisin enkeleihin, tietäisin, että Anna Asunta lumoavine äänineen on yksi heistä. Ja Kasper Ramström! Jo yli kymmenen vuoden ajan olen odottanut kolmannessa rivissä, että Kasper hyppäisi penkkien yli ja tulisi luokseni laulamaan You’re My Heart, You’re My Soul.
Odotan edelleen.
Vaan takaisin siihen järkyttävään uutiseen eli FORK lopettaa esiintymiset. Porukka hajoaa omille teilleen, eikä yksikään niistä teistä johda enää luokseni. Pah.
Menossa on jäähyväiskonsertin The End ensimmäinen luku, esitykset Svenska Teaternissa Helsingissä tänä syksynä ja osin vielä ensi vuoden puolella, lippuja voi ostaa täältä. Luku 2 eli Chapter Two on vuorossa Suomen kiertueen muodossa keväällä 2020, esiintymispaikkakuntina Porvoo, Espoo, Loviisa, Pietarsaari, Tampere, Oulu, Tammisaari, Maarianhamina, Kuopio, Vaasa ja Turku. Kannattaa tsekata ticket.fi:stä, löytyykö vielä lippuja.
Eilen kävin katsomassa jäähyväiskiertueen ensimmäistä lukua. Pala oli kurkussa melkein koko ajan, jäähyväiset eivät aina ole niin mukavia. Queenin Who Wants To Live Forever oli viimeinen laulu ja teki kyllä mieli huutaa, että en todellakaan halua elää ikuisesti ilman FORKia
No, onneksi ikuisesta elämästä ei ole pelkoa näillä elintavoilla.
The End-kiertue saa huipennuksensa Helsingin jäähallissa toukokuussa 2020, jolloin Chapter 3 jysähtää lavalle. Liput on hankittu, totta kai. Hanki sinäkin!
Ensimmäistä kertaa FORKin esiintymistä näkeviä ihmisiä kutsutaan FORK-virgineiksi, FORK-neitsyeiksi. Neitsyys meni minulta jo vuosia sitten ja nyt olen armoitettu FORK-slut.
Och snart blir det slut for this slut.
***
FORK, Chapter 1: THE END, Svenska Teatern, suuri näyttämö, Helsinki
Äänisuunnittelu Grégory Maisse, valosuunnittelu Tobias Lönnquist, stylisti Sofia Oksanen, puvut Teemu Muurimäki, maskeeraus ja kampaukset Miika Kemppainen.
31 lokakuun, 2019 8 kommenttia
Nonnii, blogisynttärieni arvonta suoritettiin aamun hämärissä. Aimarii, anli itse, HPöllö ja Liisa olivat Onnettaren suosiossa tällä kertaa.
Voittajille on ilmoitettu myös henk.kohtaisesti, joten kannattaa tsekata myös roskaposti, ettei meilini ole mennyt sinne.
Kiitos kaikille kommenttinsa jättäneille onnitteluista!
27 lokakuun, 2019 22 kommenttia
Nainen istuu ostoskeskuksen sisäpihalla, käsissään muistivihko ja kynä. Hänen katseensa seuraa ympärillä olevia ihmisiä. Riiteleviä pariskuntia, kikattavia tyttöjä, yksinäisiä, lapsiperheitä.
Hän on muistavinaan, että aikanaan lapsia kasvatettiin uhkaamalla, kiristämällä, lahjomalla. Toisinaan myös rakastamalla, kannustamalla. Nykytekniikka kasvatuksessa näytti olevan välinpitämättömyys. Lapset kirkuivat, juoksivat ympäri ostoskeskusta, vanhempien lasittuneet silmät olivat kiinnittyneet puhelimien näytöille.
Nainen ei tarinoissaan jaksa enää ottaa käsittelyyn omaa sisäistä maailmaansa. Se on revitty auki terapiassa, se on loppuun kulunut aihe, joka kiinnostaa naista yhtä paljon kuin jokailtaiset uutiset täynnä katastrofeja ja onnettomuuksia.
Kirjoittaminen on sanojen työstöä, jossa tarinoiden kerääminen on helpoin osa. Raskainta on istua alas ja kirjoittaa.
Viikon 44 krapusanat ovat tekniikka, käsittely, prosessointi.
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
24 lokakuun, 2019 40 kommenttia
Sen pidemmittä puhetta, tervetuloa viettämään tämän blogin 14-vuotissynttäreitä! Kaikki alkoi siis vuonna 2005 ja katsotaan nyt sitten, koska päästään loppuun.
Merkkipäivän kunniaksi järjestän kommenttinsa jättäneiden kesken arvonnan. Voitot ovat seuraavanlaisia:
1. kirjani Vanhat poikaystävät
2. kirjani Hedda ja Zen
3. valikoima korttejani, sisältää muutaman joulukortin ja Keskiäkäis-kortteja
4. valikoima korttejani, sisältää muutaman joulukortin ja Keskiäkäis-kortteja
Kerro kommentissasi, minkä noista edellä mainituista voitoista haluaisit, mikäli onni potkii sinua. Suoritan arvonnan vajaan viikon kuluttua eli keskiviikkona 30.10.
5 joulukuun, 2017 16 kommenttia
24 lokakuun, 2017 34 kommenttia
7 toukokuun, 2017 18 kommenttia
Viikko täynnä monia, iloisia uutisia. Myös halua jakaa iloaan, siksi haikeutta ja ikävää. Olen kaivannut niitä (jo kuolleita) ihmisiä, joilla oli tapana ottaa yhteyttä vain kysyäkseen mitä kuuluu.
Ilo ja suru ovat niin lähellä toisiaan, ainakin omassa pääkopassani. Tai ehkä tämä on vaan tätä tuttua tyhjyyttä, jota tunnen aina pitkäaikaisten projektien valmistuttua. Luopumista. Niin se varmaan on. Tyhjän pään syndrooma.
Poika tuli kotiin! KIITOS kaikille, jotka ovat onnitelleet kirjan julkaisun johdosta ❤ Olen saanut sydämellisiä meilejä ❤ Huomenna on lähdössä postiin kasa tilattuja kirjoja. Mikäli haluat, että sinullekin on tulossa paketti, toimi nyt(susupetal@hotmail.com). Kirjan hinta on 15€ plus postimaksut.
Opus tulee myyntiin myös verkkokirjakauppoihin lähipäivinä.
6 maaliskuun, 2017 34 kommenttia
Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.
Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.
2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.
Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.
Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.
Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!
