Levollisuus

 

Päivien samankaltaisuus on kaunista. Yritän pitää näistä hetkistä kiinni, kun kaikki on tuttua ja turvallista, kun minua ympäröi pumpulinpehmeä tavallinen arki.
Nuoralla tanssijana (ehkä nykyisin ennemminkin vaappujana) tiedän, että koska tahansa voin pudota, milloin tahansa voi tapahtua jotain sellaista sisälläni tai ulkopuolellani, joka pistää nuoran heilumaan liian suuressa kaaressa.

  

Olen poistunut mukavuusalueeltani, ihmeekseni se on ollut mukavaa, ei laisinkaan stressaavaa. Teemataiteessa on huhtikuun haasteena tehdä jotain itselleen uutta, kokeilla uusia välineitä, tekniikoita, tyylisuuntia. Näin olen tehnyt.

Se, että huomaa elämän positiivisen tasaisuuden, ei tarkoita itsetyytyväisyyttä. Se on sitä, että ei inhoa itseään sillä hetkellä. Muistan myös nuo mustat tunteet, joista aikanaan kirjoitin Sairaalapäiväkirjaan:

EI PALUUTA

Miten voi olla näin täynnä tyhjyyttä.
Mikään ei liikuta. Ei kohti
iloa, ei kohti surua.
Musta möykky keskellä tyhjyyttä,
lujempi kiveä, lujempi kiveä.
Onkohan avaruudessa tällaista?
Leijua tyhjyydessä, kohti
mustaa aukkoa. Toivoen, peläten,
toivoen, että se nielaisee lopullisesti.
Ei paluuta.

MASENNUS

Kun inhoaa itseään,
kun vihaa itseään,
kun tietää, ettei itsessä ole mitään,
ei mitään, ei mitään, ei mitään muuta kuin
syyllisyys kaikesta.

Se on masennusta.

 

Kun kirjoitin noita muistiinpanoja Aurorassa, minuun koski. Nyt olen tyytyväinen, että nuo rivit ovat tallessa. Tänään huomaan, että päivät voivat muuttua. Haluaisin valaa samaa toivoa ystävääni, mutta tiedän enemmän kuin hyvin, miten muiden hyvää tarkoittavat sanat voivat ärsyttää. Riittää, että on läsnä, puhumatta.

***

Uusi kirjani on kohta lähdössä painoon. Tuntuu jälleen hieman tyhjältä, niin kuin aina jonkin projektin valmistuttua. Toivon, että tämä tyhjyys jatkuu tällaisena, aika hyvänä. Alla olevassa kuvassa (klik suuremmaksi niin näkee lukea) on kirjan takakansi, johon eräs henkilö on tehnyt tekstin, ei siis omani. Kirjan hinnaksi tulee jotain 15-20 euron välillä. Tulen myymään kirjaa jossain vaiheessa ennakkona signeerauksineen (hih) ja totta kai se tulee myyntiin myös verkkokirjakauppoihin.
Että tällaista. Tällä kertaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Hiljainen viikko

 

Kuvia viikon varrelta, ei sanoja.

 

spice

leim5

leim6

 

 

 

 

 

Kiitos Mellari

 

mellu1

Mellunmäen vanhalla ostarilla sijaitseva Kulttuuritila Mellari lopettaa toimintansa tammikuun lopussa. Helsingin tilakeskus on sanonut Mellarin vuokrasopimuksen irti, ostari tullaan purkamaan, tilalle rakennetaan asuintaloja.

Itselleni Mellari oli tärkeä paikka. Aikanaan palasin takaisin ihmisten ilmoille lukuisissa myyjäisissä, joissa minulla oli myyntipöytä. Oli korkea kynnys ylittää oma ahdistus ja paniikki, asettautua myyntipöydän taakse, olla häpeämättä omia kädentöitään.
Mellarissa se onnistui.

ei-eilen

Mellarissa olen pitänyt myös ensimmäisen näyttelyni, lokakuussa 2012. Sekin oli uroteko, uskallusta vaientaa häpeää, ujoutta, huonoa itsetuntoa.

ikkuna-uneen varikylpyja

Tuon ensimmäisen näyttelyn jälkeen pidin Johannan kanssa kaksi yhteisnäyttelyä Mellarissa. Niiden tiimoilta jouduin puhumaan silloiselle urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle. Selvisin hengissä.

Viimeisen näyttelyni Mellarissa pidin 2015.

Mellari on tarjonnut ilmaisen näyttelytilan lisäksi puitteet eri yhdistyksille toimia. Partiolaisia, työväenopistoa, sosiaaliviraston toimintaa mielenterveyskuntoutujille, suomen kielen ryhmiä maahanmuuttajille, erilaisia kokouksia, neulekerhoja, atk-opetusta ja laitteet, lehtisalin uutiset yms. Näyttelyiden aikana olen tavannut ihan tolkuttoman määrän ihmisiä, istunut heidän kanssaan Mellarin kahvilassa.

Kiitos, Mellari, jään kaipaamaan sinua.

kaupunki-tarjottimella

 

 

 

Käsityöläisen verkkokauppaan

 

pollo-koru-1-1

 

Blogistanian oma Holle, tuttu Neulaset Jonossa-blogistaan, myy VERKKOKAUPASSAAN yksilöllisiä tuotteita, puusepän taidoilla tehtyjä, sarjakuvataiteilijan taidoilla piirrettyjä. Valikoimassa on vieraskirjoja, riipuksia, magneetteja ym. ja hinnat ovat hävyttömän edulliset!

Käy katsomassa ja osta itsellesi jotain uniikkia tai ehkä löydät joululahjoja pukinkonttiin!

paju

11 vuotta

 

siluetti5

 

Melkein huomaamatta meni taas blogin synttärit ohi. Tänään muistin, että 24.10. oli pari päivää sitten eli 11 vuotta sitten ilmestyi eka blogikirjoitus vanhassa vuodatus-alustassa.

Juhlia siis pitäisi, veto on vaan vähän poissa. Neljäs viikko taudinkuvaa, toinen lääkekuuri menossa. Tyydyn siis napsimaan antibiootteja, mutta teille on tarjolla mitä vain haluatte. Virtuaalissa kaikki on mahdollista.

Perinteisesti arvon synttäreihin osallistuneiden kesken jotain omaa tuotantoa. Kotisivuilla on muutama maalaus, joista voi valita, jos onni suosii. Kun klikkaa maalauksia suuremmaksi, näkee samalla, onko taulu edelleen saatavilla tai maailmalla.

Mikäli maalaukset eivät kiinnosta, tarjolla on myös kirjojani. Niitä, joita minulla ylipäänsä on kotosalla. Täältä löytyy Hedda ja Zen, Taikkarin mäellä ja Lassen kanssa yhteistyönä julkaistu Kultainen talja.

Kaikki kommentin marraskuun eka päivään mennessä jättäneet osallistuvat arvontaan. Kippis teille lukijat, ilman teitä ei olisi blogia.

 

 

Näyttely

 

taulut5

Viisitoista maalausta valkoisilla seinillä. Yksitoista vanhaa, neljä näyttelyä varten tehty.

 

taulut3

Niemikotisäätiö tekee töitä mielenterveyskuntoutujien hyväksi, siis minunkin hyväkseni.

 

taulut2

Taulut ovat tällä hetkellä Niemikotisäätiön Olohuoneessa, asukastilassa, täällä Helsingissä.

 

taulut1

Näyttely on yksityinen, tarkoitettu säätiön asiakkaille.

Väsyttää.

(kaikki työt ovat myynnissä, osta…)

taulut4

 

 

 

 

Helmikuun viimeiset kasvot

 

15-29

 

Iho kiristää kasvoilla. Näytän yhtä kalpealta kuin aina, mutta tiedän, että tänään aurinko on paistanut lämmittääkseen.  Bussien odottelua eri pysäkeillä, kasvot kohti valoa.

Helmikuun 29 faces-kasvohaaste on lopussa. Pysyin hyvin mukana, jopa tahdissa koko kuukauden ajan. Tietyistä rutiineista todellakin voi tykätä. Tässä kollaasi kasvoista 15-29, ensimmäiset 14 julkaisin aikaisemmin täällä.

Iho hilseilee sormista. Jokapäiväinen maalaaminen, käsien jatkuva peseminen laittaa ihon kesimään kuin kesällä.

Lauantaina kirpputorilla näin batiikki- eli solmuvärjätyn paidan. Hintalapussa luki happopaita. Repesin. Nuoruuteni on muuttunut trendikkään hapokkaaksi.

No, sitähän se olikin. Happopaita, juupa juu.

Kuten aina, maalaukseni ovat myös myynnissä. Kotisivuillani näkee maalaukset paremmin, samaten kuvaa klikkaamalla näkyy, onko maalaus vielä vapaana. Sisustustauluja kevään kunniaksi!

 

 

 

 

Helmikuun kasvoja ja omakuvakin

 

hel1-14

 

Helmikuu on puolessavälissä. 29 faces-haaste on käynnissä ja olen tehnyt kasvoja, kasvoja, kasvoja. Tuossa kollaasissa neljätoista ensimmäistä.

Olen myös tapellut silmieni kanssa, käynyt silmälääkärillä, uusintatsekkauksessa optikolla. Näkö heittelee vuodesta vuoteen. Milloin lisätään rutkasti plussaa ja miinusta, milloin taas vähennetään. Edelliset lasit uusittiin puolitoista vuotta sitten, nyt jälleen on tilattu uudet lasit. Pah. Suuren hajataiton ja muiden outouksien takia linsseissä on paljon räätälöimistä, ohentamista ja muuta säätöä, yhden linssin hinnaksi tulee aina 600 €. Pah sillekin.

Nyt tiputtelen kortisonia silmiin kolme kertaa päivässä, odotan uusia laseja ja yritän tarkentaa katsettani maalatessani, katsoessani telkkaria, tehdessäni käsitöitä. Joinain päivinä tietokoneen näyttö saa silmät pullistumaan päästä Muukalainen

Jälleen kerran olen siis huomannut, miten tärkeää näkeminen on, miten hulluksi (hullummaksi) tulee, kun ei pysty näkemään. Harmaa helmikuu on kyllä ollut hyväksi, auringonvalosta silmät eivät pidä.

Teemataiteen puolella nyt helmikuussa on tehty omakuvia. Omani löytyy täältä, jos kestät katsoa…

Kartanossa on luettu ja väritetty Heddaa ja koettu zenimäisiä väristyksiä.

 

 

 

 

Kohti uutta kirjaa 5

 

 

klovni nauraa

 

Tulevan sarjakuvakirjani kannen tekeminen oli ihmeen hankalaa. Mietin, mistä se johtuu ja tajusin lopulta, että kun tekee kuvan, kustantajan on myös hyväksyttävä se. Ei riitä, että itse on tyytyväinen niin kuin omakustanteita tehdessä.

Huh, paineita. Niitä voi todellakin aina ottaa, ihan vapaaehtoisesti näköjään.

No, sain kannen tehtyä. Siitä tuli värimaailmaltaan aika outo, samaa linjaa kuin joissain maalauksissani. Pidän värien yhdistelemisestä ja mielestäni kaikki värit sopivat yhteen.

Sarjiksen kuvat ovat mustavalkoisia ja ensiversio taitossa on tehty. Kuvien asettelussa on ilmennyt haasteita, koska joku on piirtänyt Heddaa erikokoisille papereille, eripaksuisilla tusseilla. Auts. Amatööriolo.
Otan opikseni.

Kirjaa aletaan painaa kuun vaihteessa. Postin lakko hieman närästää, vaikka minut onkin kasvatettu ay-liikkeen hengessä. Ihan puhtaasti henkilökohtaisesta syystä harmittaa, jos kirjani haluavat ihmiset eivät saa sitä niin pian kuin mahdollista. Ensi maanantaina mahdollisesti alkava AKT:n lakko vaikuttanee myös Matkahuollon toimintaan, joten tilatut kirjat eivät kulje sitten sitäkään kautta.
Ei, en pelkää, kuulun liittoon.

Kansista vielä sen verran, että runoilija Helena Nummisen uudessa runokirjassa Klovni nauraa, on kannessa maalaamani kuva, Turbatorin Harri valitsi sen tuolta taidegalleriani puolelta. Runoja en ole vielä ehtinyt lukea, mutta palaan niihin, kunhan löydän ajan, joka tuntuu katoavan aina jonnekin.