Kesäpäiväkirja 220822

Ei pisaran pisaraa, ei jyrähdyksen jyräystä. Viime viikot ovat olleet kuumia ja kosteita. Uutisista olen nähnyt, että muualla Suomessa on ukkostanut, on satanut. Ei täällä Uudellamaalla. Ruohikot ovat kellastuneet kuivuuden takia, pienet koivut riiputtavat surkeina voimattomia lehtiään. Kesä on ollut pitkä ja helteinen.

Onneksi saaret ovat lähellä. Kesän lyhin lauttamatka taittui Barösundin salmen yli läntisessä Inkoossa Länsi-Uudellamaalla. Matka kesti muutaman minuutin.

Saarella sijaitsee ravintola, vierasvenesatama ja kauppa. Barösundiin kuuluu muutama suurempi saari kuten Barölandet ja ja Orslandet sekä satoja pienempiä saaria ja luotoja.

Fagervikin kylässä oli Suomen vanhimpiin kuuluva rautaruukki, joka oli toiminnassa 1646-1902.

Fagervikin kartanon alueelta löytyy viehättäviä punamultaisia, entisiä työväen matalia ja puisia asuntoja. Ruukkialueella on myös museo ja kahvila. Testasin tiramisua kahvin kanssa. Maistui.

Hidas eteneminen hyvien ystävien kanssa kauniissa maisemissa on mannaa sielulle. Askeleet sopivat hyvin yhteen, sanat soluvat sopuisasti, hiljaisuus tuntuu myös hyvältä.

Illalla odotamme kuun nousemista. Laskemme taivaan tähtiä. Kuulostelemme metsän ääniä. Susia on näyttäytynyt lähellä pihapiiriä muutaman kerran, mutta tällä kertaa ymmärtävät karttaa meitä. Lepakoilla ei sen sijaan ole samanlaista asennetta. Pari kertaa tunnen ilmavirran poskillani, kun lepakko lentää ees-taas pihalla.

Kaupungin helle on työntynyt saarillekin. Tuuli on kääntänyt meille selkänsä, paennut jonnekin muualla vilvoittamaan muita maisemia. Hiki muodostuu toiseksi ihoksi.

Paluu kotiin, viimeinen haikea katse taakse jääviin saariin. Kotona pyykkien pesua, siivoaminen saa jäädä, niin kuin se on jäänyt koko kesänä. Liian kuumaa edes ajatella imurointia ja muita siivoukseen liittyviä hikisiä hommia.

Tänä aamuna sade muistutti olemassaolostaan. Heräsin pisarointiin, pehmeään ja hellään ropinaan. Käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Noustessani ylös sade oli lakannut, katu kuivunut. Kesä jatkuu vielä.

Kesäpäiväkirja 010822

Koirallinen viikko on ohi, Nuuskuneiti palasi kotiinsa lauantaina. Häntä vain heilui, kun omistaja tuli hakemaan, eikä koira pahemmin taakseen katsonut.

Oli leppoisa, rauhallinen viikko. Pahimmat helteet taittuivat ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan heräsin yöllä viluun. Lakana oli mennyttä, Nuuskuneiti oli kietonut itsensä sen sisään. Kuorsasi tyytyväisenä, eikä liikahtanutkaan, kun yritin hivuttaa lakanaa itselleni. Piti nousta sängystä ja ottaa torkkupeitto tuolilta.

Syyskesän tuoksun tuntee juuri jäähtyvinä öinä. Hieman kosteaa, ripaus sumua, hyppysellinen viileyttä. Pimeys on pidempää, yö nielee valon.

Nuuskuneidin kanssa teimme pitkiä lenkkejä, useamman kerran päivässä. Pitkä tarkoittaa ajallisesti pitkiä lenkkejä, kilometrejä ei niinkään, sillä Nuuskuneiti on nimensä mukaisesti kaikkea nuuskiva ja kaikkea tonkiva kävelyttäjä. Hidasta etenemistä siis. Nuuskuneiti on myös kaikkea suuhunsa pistävä, joten hihnan toisessa päässä sai olla tarkkana. Pupun papanat, hiiren papanat, suurta herkkua. Homeinen tortillan puolikas samaten, sen onneksi sain napattua hampaiden välistä. Luonto tarjoaa kaikkiruokaiselle koiralle antejaan runsain määrin.

Kulmaikkunan luona oleva sohva oli Nuuskuneidin mieleen. Ikkunasta näkyi muita koiria (ei reaktioita), näkyi ja kuului haukkuvia koiria (murinaa), autoja (ei reaktioita), kiljuvia lapsia (murinaa) ja päiväkävelyillä olevia eläkeläisiä (ei reaktiota).

Jatkuva nuuskiminen ja kaiken syöminen ottaa voimille, joten uni maistui. Nukkuvaa koiraa on hauska katsoa. Jalat sätkivät, kuonosta kuuluu pieniä vinkaisuja, hieman suurempia murinoita. Unessaan Nuuskuneiti sai varmasti syötyä sen homeisen tortillan. Ainakin hän hymyili herätessään.

Kesäpäiväkirja 250722

Merelliset maisemat ovat hellineet silmiä ja mieltä. Gumbostrand on pieni kylä Sipoossa, kolmenkymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Ajelimme sinne aurinkoisena päivänä katsomaan taide- ja näyttelykeskus Konst & Formin antimia.

Näyttelyssä oli runsaasti taidelasia, maalauksia ja valokuvia eri taiteilijoilta. Eniten minua viehätti tilataideteos, jossa saattoi lepuuttaa jalkojaan.

Valon leikki lasitaiteessa on kaunista, samanlaisia peilauksia näkee meressä.

Näyttelykierroksen kruunasi tietenkin kahvit ja pullat taidekeskuksen terassilla.

Kävelimme ennen muihin maisemiin lähtöämme meren rannalla. Joutsenet ja sorsat suostuivat kuvattaviksi. Paikan rauha teki hyvää, kuului vain satunnaisia ääniä, auton moottori jossain, veden kosketus rantakallioon, oma tasainen hengitys.

Seuraavana päivänä pysyin Helsingissä. Oli 26 astetta lämmintä, joten suuntasin ystäväni kanssa meren rannalle. Espan kautta kauppatorille, sieltä Kaivopuistoon ja vihdoin meri. Mukavan vähän ihmisiä rantabulevardilla ja kallioilla, arkipäivät ovat parasta aikaa liikkua.

Vilvoittava henkäys kuivatti suurimmat hiet. Kahvia ja tykötarpeita perinteisesti kahvila Ursulassa.

Kesäinen Helsinki on kaunis. Ylipäänsä kesäiset kaupungit ovat viehättäviä. Meri, joet ja järvet kruunaavat kesäkaupunkien tunnelman. Ihmiset pukeutuvat värikkäästi, jopa nauravat ja puhuvat ääneen. Aivan jotain toista kuin pimeinä, sateisina ja kylminä aikoina, jolloin vähäiset ihmismäärät sulautuvat kaupungin seinien harmauteen.

Sain luokseni viikoksi kävelyttäjän. Lainakoira vetää henkeä kotonaan ja hänen sijastaan luokseni tuli Nuuskuneiti, 7-vuotias ikiliikkuja. Aivan erilainen kuin Lainakoira. Nuuskuneiti seuraa minua ja kaikkia tekemisiäni, on mukana toiminnassa hyvinkin innokkaasti. Hyppii ketterästi tuolilta tuolille ja sohvalle, eikä pelkää tasapainotella läheisen puron liukkailla kivillä.

Toiminnallisia päiviä siis tiedossa.

Kesäpäiväkirja 140722

Jo ensimmäisessä lauttarannassa tajuan kaupungin helteen jääneen taakse. Huojentava tunne. Jätän hyvästit asvaltin paahteelle, toivotan merituulen tervetulleeksi hiuksiini. Nostan kädet ylös, annan puhurin puhaltaa hiestä vettyneisiin kainaloihini.

Matkaajia ei ole paljon. Suurimmat ruuhkat saarille ovat torstaisin, perjantaisin. Paluuruuhkat sunnuntaisin. On ylellistä voida tehdä matkaa silloin, kun itse haluaa.

Katson lautalta ohi lipuvia purjeveneitä. Valkoiset veneet tuovat mieleen joutsenet, yhtä ylvästä on veneiden soljuva matkanteko. Lautta kyntää tasaisesti maihin, jatkamme matkaa läpi Nauvon. Kylän keskustasta löytyy parkkipaikka, pääsemme ruokaostoksille.

Jätämme Nauvon taaksemme, ajamme seuraavalle lautalle, joka vie meidät Korppooseen. Muutama retkipyöräilijä ajaa saariston rengastietä. Tie on kapea ja mutkitteleva. Seuraan sydän huolesta syrjällään rohkeita pyöräilijöitä, joita autot ohittavat melkein hipoen.

Galtbyssä pysähdymme kahville. On aikaa odottaa kolmatta lauttaa. Kaupungin hiki on kuivunut iholta, tuntuu hyvältä. Helteet tuntuvat raskaammilta vuosi vuodelta. En ole enää se nuori, joka paahtoi itseään hiekkarannalla, joka nautti mitä lämpimämpää oli. Nyt etsin varjoja, vilvoittavia tuulia.

Ennen määränpäätä pysähdymme vielä Näsbyssä kaupassa, on saatava jäätelöä. Ehdottomasti. Kylmälaukku pursuaa tavaroita, mutta aina sinne mahtuu jäätelöpaketti. Vielä viimeinen lossi ja olemme perillä.

Seuraavien päivien aikana tunnen riemua öljytessäni terassia ja portaita. Maalaan innolla kaiteita, öljyän vielä laiturinkin. Aurinko lämmittää, mutta ei yhtä läkähdyttävästi kuin kaupungissa. Nukun yöni hyvin, unia näkemättä, hikoilematta.

Välillä pesemme maaliläiskät iholta, harjaamme hiukset ja puemme yllemme muutakin kuin uimapuvut. Vierasvenesataman kahvilassa seuraamme ihmisiä ja veneitä. Äkillinen ihmispaljous tuntuu hassulta, kuuluu muitakin ääniä kuin omamme ja mökkirannan lintujen äänekäs viestittely.

En väsy katsomaan merta. Päivällä se välkkyy smaragdia, illan tullen laskevan auringon viimeiset säteet värjäävät veden hennolla punalla, väkevällä oranssilla ja liilalla, joka on juuri samaa sävyä kuin rannalla rehottavien meriastereiden terälehdet.

Kesäpäiväkirja 270622

Ennen pistävimpien helteiden alkamista ehdimme käydä Haltialan kotieläintilalla. Lampaita, lehmiä, possuja ja ennen kaikkea Vanha pehtoori-ravintola. Retkillä parasta ovat kahvitauot, ehdottomasti. Korona-aikana ja ravintoloiden sulkuaikana kahvi kulki mukana termarissa. Muovirasiassa oli evästä, piknikpaikat löytyivät tyhjiltä penkeiltä. Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus, kuitenkin vain kaksi vuotta.

Naapuri tilasi kesäponchon itselleen, jopa maksoi siitä. Virkkaan kaiken aikaa ja ylipäänsä kaikkea tarpeetonta, joten mukavaa, kun joku halusi virkkuitani. Olen lahjoittanut huiveja, ponchoja, torkkupeittoja ja muuta tuotetta kyllästymiseen asti ystäville. Monet toivovat jo varmaan kovia paketteja minulta.

Virkkaaminen on toimiva keino pitää ahdistus ja ajatukset kurissa. Teen yksinkertaisia käsitöitä, joten samalla voin katsoa rakkaita sarjamurhaajiani televisiosta.

Läheisessä koirapuistossa on ripustettu astioihin muistokukat pois nukkuneille koirille. Kaunis tapa ja ihan muutenkin kukista on iloa koiran ulkoiluttajalle. Koirahan ei noista kukista piittaa, kiinnostavimmat hajut löytyvät maan tasalta.

Koirapuisto on ollut hyvä paikka näillä helteillä. Suuret puut varjostavat puistoa ja siellä me istumme, Lainakoira ja minä. Koira nuuhkii ensin hajut, tulee sitten luokseni penkille, asettautuu jalkojeni juurelle. On liian kuumaa liikkua.

Kävellessämme kotiin, hyvin, hyvin hitaasti ja etsien varjoisia polkuja, väistelen kävelytielle osuvia tuomia, jotka ovat kääriytyneet aavemaiseen harsoon. Tuomenkehrääjäkoit viettävät elämänsä kesää, toukat kasvavat seittien suojissa.

Kotona suihkuun, tuulettimet puhaltamaan. Koira asettautuu viilentävän patjan päälle juotuaan ensin kuppinsa tyhjäksi. Nostan jalat sohvalle, on pakko huokaista ennen syömistä. Ruoka ei edes maistu näin helteellä, taidan korvata lounaan pullalla ja kahvilla. Ihan hyvä vaihtoehto.

Sitten muutama sanapeli. Sanuli on koukuttava peli, se pistää pienet, harmaat aivosolut -ne, jotka vielä ovat jäljellä- koetukselle. Luulisi viisikirjaimisen sanan olevan helppo keksiä ja joskus se sitä onkin.

Toisinaan ei.

Helppoa tai ei, loistava tapa viettää aikaa helteisenä päivänä, kunhan ensin juo sen kahvin.

Kesäpäiväkirja 200622

Villa Gyllenberg Helsingin Kuusisaaressa oli suljettuna jonkin aikaa peruskorjauksen takia. Halusimme uudistaa parin-kolmen vuoden takaisen käynnin huuman, joten suuntasimme kohti Kuusisaarta.

Hannu Palosuo, The Uncertainties of Memory, 2019, öljy kankaalle

Olimme tapojemme mukaan runsaasti etuajassa ennen museon avautumista, joten ehdimme hyvin katsoa viereisen Didrichsenin museon uusimman näyttelyn, Hannu Palosuon You Live With Me. Olin nähnyt Palosuon haastattelun Puoli seiska-ohjelmassa ja teokset kiinnostivat.

Olen katsonut näköjään liikaa sarjamurhaajadekkareita, sillä Palosuon kasvottomat ihmiset saivat minut ajattelemaan eliminoituja luokkakavereita. Kiusatun kosto.

Torsten Wasastjerna, Enkeli Mikael lohikäärmeen voittaneena, 1900-1906,öly kankaalle

Villa Gyllenberg on kerta kaikkiaan upea paikka. Näyttelytilan lisäksi voi kierrellä huvilan kauniissa huoneissa ja juoda kahvit puutarhassa. Tällä kertaa näytteillä oli Suomen kultakauden ajan taidemaalari Torsten Wasastjernan näyttely Satujen ja fantasian maailma.

Huvilan huoneissa on lukuisia tauluja ja veistoksia tunnetuilta tekijöiltä. Yksinomaan Helene Schjerfbeckin maalauksia on yli neljäkymmentä.

Korona-aikana ei ole tullut käytyä juurikaan museoissa tai näyttelyissä. Edellinen käynti oli viime syksynä, sekin Didrichsenille, katsomaan Björn Weckströmin veistoksia, huikea näyttely sekin. Olen kaivannut silmille taidetta katsottavaksi, olen ikävöinyt taiteella kyllästettyä mieltä, olen unelmoinut museokahviloiden herkuista.

Lainakoiraa minun ei tarvitse enää ikävöidä. Hän saapui jälleen luokseni joksikin aikaa.

Kesäpäiväkirja 130622

Lainakoira lähtee kotiinsa, minä suuntaan kohti saaristoa. Hidasta matkailua, ei kiirettä, on aikaa pysähtyä kahville, on aikaa odottaa lauttarannassa. Kolmen lautan ja yhden lossin takana on määränpää.

Käki kukkuu viisikymmentäyhdeksän kertaa. Pitää pienen tauon ja aloittaa uudestaan. Aamusta iltaan. Joutsenpari on palannut vanhaan kotiinsa. Kuulen niiden siipien kahinan, kun ne jarruttavat ilmojen kiitotietä pitkin veteen.

Mökkipuuhia. Tuolien ja pöytien pesemistä. Terassin laudoituksen öljyämistä. Kesäkukkien istutusta. Uimaportaiden kiinnitystä. Hitaasti ja toisinaan myös varmasti. Ei tarvitse hoppuilla, tekemiset eivät lopu ja on syytä pitää taukoa, kuunnella vesilintujen lauluja kaislikossa, katsella hämähäkkien uurastusta.

Alkukesän väri on vielä kuulas. Lehtipuiden vihreä on pehmeää. Täällä voikukat ovat jo kaikki muuttuneet hahtuvapalloiksi, osa jo lentäneet pois. Syreeneissä on kukinta loppumassa, lupiinit ovat nousseet tien varsilla.

Mieli lepää, myöskin keho päivän ulkoilman jälkeen. Ei ole tarvetta kuunnella uutisia, ei olla tietoinen muusta maailmasta. Keitän iltapäiväkahvit, kuuntelen luontoa, itseänikin. On vain tämä hetki juuri nyt.

Kesäpäiväkirja 300522

Lainakoiran kulku on hidastunut. Röntgenkuvista löytyi nivelrikkoa oikeasta etutassusta. Kipulääkkeitä ja lyhyempiä lenkkejä. Tämä oli odotettavissa, Lainakoira on pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Äitinsä on mäyräkoira, isästä ei ole tietoa, mutta jokin hieman kookkaampi yksilö näköjään, sillä Lainakoira ei ole sylikoirakokoa.

Hitaat lenkit ovat sopineet minulle. Vuoden alussa lonkan bursiitti vaivasi kuusi viikkoa, ärsyttävä riesa, joka ei antanut kävellä kuin sata metriä kerrallaan. Onneksi ystävät käyttivät autolla kaupassa.
Kylkiasentonukkumisesta oli totuteltava nukkumaan selällä.
Bursiitti hellitti ja pääsin auttamaan ystävää pakkaamisessa ja muutossa. Pari viikkoa oli ihan mukavaa ja melkein kepeää, sitten iski iskias ja kävely stoppasi jälleen.

Nyt, kolmen ja puolen kuukauden kiusojen jälkeen, olen kulkenut kuin vanha minä sen reilu viiden viikon aikana, jonka Lainakoira on ollut jälleen luonani.

Olemme seuranneet hitaan kevään puhkeamista kukkaan, nähneet vihreyden valloittavan kuraiset ja harmaat kadut ja polut. Nyt joka puolella kukkii ja kuten joka vuosi, kevät on aina yhtä suuri ihme. Että se saapuikin jälleen!

Olemme seuranneet lätkän MM-kisoja ja NATO-hakemuksen etenemistä ja miettineet, miten nopeasti kokonainen kansa kääntää kelkkansa.

Pelloilla on jäniksen papanoita ja muinaisia niittylohikäärmeitä. Lohikäärme kiinnostaa minua, Lainakoira on innoissaan papanoista. Hupinsa kullakin.

Toukokuu on paria päivää vaille valmis.

Kesäpäiväkirja 290821

Viimeinen sivu tämän kesän päiväkirjasta. Vilu hiipii lattiaa pitkin avonaisesta parvekkeen ovesta, villasukkien aika alkaa. Helteiden aiheuttama turvotus aivoissa hellittää, korvien välissä tuulee.
Ehkä nyt jaksan jotain.

Ainakin on pelastettava parvekekukat hukkumiselta. Syysmyrsky on heittänyt vettä kukkaparkojen ylle, ruukut likoavat aluslautasilla, mehikasvit ovat nyreissään. Siirrän ruukut parvekkeen suojaiselle seinustalle, pyydän anteeksi aavikon kaunottarilta.

Tartun imuriin, tartun pölyrättiin. Kuuraan kylppärin. Teen kaikkea sitä, mitä kuuman kesän aikana ei jaksanut tehdä. Siivoaminen on oikeastaan turhaa, sillä Lainakoira tulee jälleen luokseni, tuo kuraa, mutaa ja risuja turkissaan vastasiivotuille lattioilleni.

Kuka välittää huushollin siisteydestä, kun karvapallo käpertyy viereen? Niinpä. En minä ainakaan.

***

Viikon 35 krapusanat ovat kuurata, vilu, suojainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

BLOGitse

Cara

Kirsti Kaija

sanapasanen

AilaKaarina

Maarit

HPöllö

 

Kesäpäiväkirja 190821

Saariston lautoille riittää jonoa, vaikka koulut ovat jo alkaneet ja suurin osa ihmisistä on palannut töihin. Onneksi ei ole kiire. Jonossa voi syödä eväitä, jaloitella tietä pitkin.

Usein lautalla tuulee, mutta ei tänään. Elokuinen aurinko on vielä lämmin, pieni tuulenvire vain hyväilee ihoa.

Matkan varrella kauppareissu ja kohti uutta lauttaa. Ennen perille pääsyä on kolme lauttaa ja yksi lossi, on hyvä aika katsoa saaria ja luotoja, merimetsojen valkoisiksi ulostamia kallioita.

Kesän metsäpalovaroitukset ovat vihdoin ohi ja poltamme tynnyrissä kaisloja. Rantaa on perattu, leikatut kaislat on vedetty rannalle kuivumaan. Tynnyri täyttyy monta kertaa näinä päivinä. Kyykistyminen tuntuu takareisissä, pakaroissa, hauikset pullistuvat kaisloja katkoessa.
Iltaisin nukahdamme nopeasti.

Kotiin palatessani iskee väsymys. Samaan aikaan maahan iskeytyy kaikki se sade, jota ei kesällä tullut. On hyvä aika vain olla, nukkua päiväunia, katsoa sarjoja Areenasta ja Netflixistä. Siunattu sade.

Kaikki kuusitoista kasvia parvekkeella ovat hengissä ja näyttävät voivan hyvin. Eivät ole kaivanneet minua. Ruipeloinen kasvi, jonka ostin joskus viidelläkymmenellä sentillä, on alkanut kukkia poissa ollessani. Ahkeraliisa, ystävä tietää kertoa.

Vihdoinkin tässä huushollissa joku on ahkera.