Kirjaimet elämässäni: Ö

 

öh

 

Öh…aakkoset loppuvat, vihdoin. Yli puoli vuotta meni kirjoittamiseen, enkä todellakaan muista, miksi ylipäänsä lähdin urakkaan. Ehkä ajattelin, että helppoja jutun aiheita, kirjoitan tunteita, muistoja, asioita, jotka juuri kirjoituspäivänä tulevat mieleen. Onpahan jotain syytä saada aikaan tekstiä.

Juu, ei todellakaan ole olut helppoa, yllättävän hankalaa itse asiassa. Minullahan on tapana sekoittaa fiktiota ja faktaa, niin kuin tämän blogin mottokin on ollut koko tämän yhdentoista vuoden ajan: Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Nyt luulen, että olisi ollut parempi kirjoittaa puhdasta fiktiota, eikä sekoittaa omia asioitaan ja tunteitaan teksteihin.

Ehkä eniten alkoi ahdistaa pakonomaisuus, vääjäämätön kuri. Kirjaimet ovat yhdessä ainoassa järjestyksessä, ei voinut loikkia sinne tänne, tuntui, että inspis katosi tiukkojen rajojen kanssa.

Toisinaan taas tuntui turvalliselta, että oli olemassa seuraava kirjain. Ei tarvinnut miettiä, mitä kirjoittaa, aihio oli olemassa.

Uudelleen en ryhtyisi tällaiseen. Olen onnellinen, että kirjaimet loppuvat. Olen alkanut kaivata tarinaa, runoa, ehkä sellaiselle löytyy nyt tila.

Täällä ne ovat kaikki, aasta ööhön.

 

 

Mainokset

Kirjaimet elämässäni: Ä

 

Äiti

 

Jossain vaiheessa olin varma, etten eläisi sen vanhemmaksi kuin äiti. Mitään järjellistä syytä ei tähän ajatukseen ollut, se oli vain hyvin vahva tunne.
Nyt olen kahdeksan vuotta vanhempi kuin äiti kuollessaan ja edelleen ihmettelen, että olen elossa.

Äiti kuoli liian aikaisin, liian nuorena. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, miten paljon haluaisin kysyä häneltä, tietää hänestä enemmän. Isältä yritin kysyä, mutta hän ei halunnut puhua menneistä, sanoi, ettei muista.
Isä ei halunnut puhua äidistä, suru teki edelleen kipeää vuosien, vuosikymmenien jälkeen.

Äidin kuolema laukaisi minussa toimintatavan, jossa tärkeintä on olla itkemättä, tärkeintä on olla vahva ja tukea antava, tärkeintä on unohtaa itsensä ja pitää huolta muista. Pitää olla hyödyllinen, rationaalinen, aikaan saava ja tehokas, hoitaa hommat ja pysyä järkkymättömänä peruskalliona.

Muutuin koneeksi. Äidin hautajaiset olivat tiistaina, maanantaina olin töissä, töihin palasin jälleen keskiviikkona. Ei turhaa numeroa, ei liikaa vaivaa työpaikalle. Kone, kone, jaksaa, jaksaa.

Suremattomat surut, itkemättömät itkut. Niistä on suojakuori tehty.

Panssari ei ole tehty kestämään ikuisesti, sen sain tietenkin huomata. Romahdus on väistämätön, jos pysyy hengissä. Isän kuollessa annoin jo itselleni luvan itkeä, surra, kaivata. Niissä kyynelissä oli vuosikymmenien suru, itkun aiheet. Olen oppinut olemaan pelkäämättä kyyneleitä. Edes hieman. Toisinaan, ja toisaalta toisinaan vanhat toimintatavat saavat otteen ja luulen, että vahvuus on sitä, että ei näytä tunteitaan.

Vahvuudesta huolimatta olen edelleen elossa.

 

Kirjaimet elämässäni: Å

 

Åbo

 

Ei minulle ole olemassa toispual jokke, ei tälpual.
On Turku ja Åbo, Aura-ån siinä välissä.
Asunut olen molemmissa paikoissa.

Turussa puhuttiin suomea, siellä oli ukki ja mummi.
Åbossa asui mummu ja serkut,
Folkhälsanin lastentarhassa koin ensi-ihastuksen kolmevuotiaana.
Men han var för gammal, redan sex år.

Turusta mentiin Åboon förillä.
Ja toisttepäin.

Borella seilattiin Ruotsiin.

 

 

 

 

 

 

Kirjaimet elämässäni: Z

 

zzzzzzzzzzzzz

 
Sarjakuvissa nukkumista kuvataan kirjaimella z. ZZZZZZZZZ on tunnettu kaikkialla, se on yleismaailmallinen merkki.
Kiinnosti tietää, mistä merkki juontaa alkunsa, miten se tulkitaan, onko se kuorsausta, tuhinaa, pihinää, pölinää unessa, mutta linkkejä oli yhtä paljon kuin teorioita. Ehkä myös oikeaa tietoa olisi löytynyt, jos olisin jaksanut jatkaa, mutta väsähdin.
Ja nukahdin.

 

zzz

Kirjaimet elämässäni: Y

 

Ystad, yksin

 

 

Onhan tämä tuttua. Heti, kun tartun maaleihin, sanat katoavat, mielessäni on vain kuvia. Kuukausien tauon jälkeen tarrasin eilen siveltimiin, maalasin monta tuntia, huonossa asennossa, huomasin jälkikäteen. Ilta kului piikkimatolla lihaksia rentouttaen, toivoen, ettei välilevy jälleen vuoda paikkoihin, joihin se ei kuulu.

Minun piti kirjoittaa paikoista, joissa en ole käynyt, mutta jotka tunnen, niin kuin Ystad. Rikollisuuden pesäke, mutta ei hätää, luotan Wallanderiin.
Olin ajatellut kirjoittaa yksinolosta, jota rakastan, jota vaalin, jota haluan aina vaan lisää. Erakkous, joka parhaimmillaan on levollinen olotila. Pahimmillaan vankila, josta murtautuminen saa aikaan ahdistusta, paniikkia.

En minä jaksa kirjoittaa. Vielä.  Tuttua on myös, että maalaaminen alkaa jossain vaiheessa tuottaa sanoja. Lisää ja lisää kunnes vauhti kiihtyy liikaa. Se on koukuttavaa, pelottavaa, helvetistä. Onneksi tunnistan oireet. Onneksi pystyn aina välillä pistämään stopin, olen oppinut myös ottamaan rauhallisesti, hidastamaan, lopettamaan kaiken luomisen, keskittyen vain hengittämään ja olemaan.

Siihen asti, maalaan.

Kirjaimet elämässäni: X

 

xl, xxl, xxxl

 

Keskiäkäinen on aina välillä miettinyt kehon koostumusta. Onneksi itse ei tarvitse ajatella tuollaisia…

 

xl1 xl3

zl2 xl4

xl6 xl5

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjaimet elämässäni: W

 

www

 

Jos ei olisi www:tä, en olisi tutustunut sinuun, sinuun ja sinuun. En olisi päässyt lukemaan blogiasi, en katsomaan kuviasi, en inspiroitumaan taiteestasi, en löytänyt hengenheimolaisia.

Jos ei olisi www:tä, en olisi tavannut HPY:tä, en Polgaraa, en Lepistä, en Elegiaa, en Mymskää, Vinttiä, UUnaa, Milliniä, Obeesiaa, Tanssivaa harmaata pantteria, Hannua, Kummitusta, Sirokkoa, Etappisikaa, KooTeetä, Lassea, Saaraa, Samia, Ainaa, Karria, Sirpaa, Kirstiä, Mallaa, Heidiä, Tuijaa, Eljasta, Morgania, Päiviä, Isopeikkoa, Maijaa, Kiirepakolaista, Johannaa, Unelmaa, Kouvolan tyttöä, Juria, Tapania, Ink Narrativea, Andya, SuviAnniinaa, Tarua, Kaarta, Markoa, Kiniä, Heliä, Leaa, Viiviä, Sirpaa, Taiskaa, hdcanista, Hennaa, Itkupilliä. Ihan varmaan unohdin jonkun, anteeksi.

Teidät kaikki olen tavannut blogini tai blogienne kautta, eikä www lopu tähän, se elää kaikilla julkaisualustoilla ja huomaan olevani sosiaalinen erakko.
Kiitos teidän.

Kirjaimet elämässäni: V

 

vanheneminen, vierotusoireet, vaivat

 

Vanhenemisessa kauneinta on hiusten harmaantuminen. Löydän teräksenharmaita, teräksen vahvuisia ja yhtä jäykkiä suortuvia ja nyt päälaelle kasvaa hopeisia kiharoita. Kahden suvun hapsia, Tepan metallia, mummun platinaa. Näen mummun ihon omassani, ryppyistä, haurasta pergamenttia. Punahiuksisen ennenaikaisesti kurtistunut nahka.

Vanhenemisessa on niin paljon hyvää, että jos olisin kaiken tämän tiennyt muutama vuosikymmen sitten, olisin siirtynyt teini-iästä suoraan tähän hetkeen. Väkevät tunteet vähenevät, ei vaan välitä tuntea vihaa, ei vitutusta, ei katkeruutta ja kaunaa.
Vahingonilo kyllä pysyy edelleen yhtä vahvana kuin ennen.

Vaivat kuuluvat vanhenemiseen, mutta koska olen ollut vaivalloinen jo nuoresta pitäen, niin ei tässäkään mitään uutta. Jonkin verran enemmän vaivaa joutuu näkemään, että pääsee ylös sängystä, ylös tuolista, ylös portaita, mutta kun ei ole liian hektinen niin väliäkö tuolla.

Tuo hektisyyden väheneminen helpottaa elämää. Multitaskaaminen on jäänyt, koska kokemuksesta tietää, että monen asian samanaikainen tekeminen johtaa vain katastrofiin. Puuro kiehuu yli, pesukone linkoaa itsensä seinää vasten, jääkaapista löytää sakset ja peilistä huomaa leikanneensa otsatukasta vain oikean puolen lyhyemmäksi.
Vaivalloista. Parempi downshiftata ja nukkua virkistävät päiväunet.

Voimat tietenkin vähentyvät vanhetessa, mutta onneksi myös väki vähenee, eikä tarvitse enää kantaa kassikaupalla ruokaa kotiin. Kunhan sen verran voimaa on, että saa edelleen viinipullon auki.

Vierotusoireet pahentuvat iän karttuessa, se on kyllä valitettava juttu. Viikko ilman suklaata vetää veteläksi, mutta tieto siitä, että veren sokerin mittaamisen jälkeen vierotusoireet voi välittömästi lopettaa, auttaa ihmeen lailla.

Muunlaisiin ihmeisiin sitä ei enää viitsikään uskoa.

Kirjaimet elämässäni: U

 

uni, ujous, unohdus, urheilu

 

Rakastan nukkumista. Uni on pakokeino, suluton väylä unohdukseen. Eniten pidän kuolleen unista, ei muistikuvia, ei painajaisia, vain syvää putoamista mustaan aukkoon, olemattomuuteen. Siellä on lämmintä, turvallista, aika katoaa.

Nukkumisen rakastajana olen nauttinut aina, kun minut on nukutettu leikkauksia varten. Kaunista, täyteläistä vajoamista sellaiseen mitä ei ole olemassa.

Herääminen. Sitä en rakasta. Odotan päiväunien alkamista.

Kirjaimet elämässäni: T

 

Turku, Taikkari, Teräksen kulma, taide, Tanger, Tuomari Nurmio, Tukholma, Tampere, Tarifa

 

tku1

lähe vaa!

Tee-kirjaimessa on runsauden pulaa. Pakko kuitenkin kirjoittaa kotikaupungistani Turusta, sillä siellä on kaikki. Siellä on Turun linna, turkulainen huumorintaju, Turun tuomiokirkko, Turun Aura-å, Turun tauti, Turun muinainen underground (nykyään vain tuleva toriparkki), siellä on TPS (mikä Inter?), Turun murre, Turun kauppahalli, siellä ollaan toispual jos ei täl pual, mitä kukka ei o.

 

tku5

et sä mittä jois?

Onneksi Turussa ei ole purettu kaikkia vanhoja rakennuksia. Muutama vanha pytinki on päässyt uusiokäyttöön ravintolana. Tuopillisella voi käydä Koulussa, Pankissa, Apteekissa tai Puutorin vessassa, nykyiseltä nimeltään WaterLoo.

 

tku3

kateellisen tamperelaisen havainto Mansesta

Reijo Mäen Vares-kirjat sijoittuvat Turkuun ja joskus järjestettiin kapakkakierroksia kirjojen juottoloihin. Sama oli mielessäni silloin, kun julkaisin Turkuun sijoittuvan runokokoelmani Taikkarin mäellä. Pullo pöytäviiniä jokaiselle osallistujalle, ensin liftaten Ruissaloon, sieltä muutaman huikan jälkeen taas liftillä jokirantaan, kevyt kartsakierros, pysähdys Teräksen kulmassa, kunnon huili Salamalla ja lopuksi sammuminen Taikkarin eli taidemuseon mäelle.
En saanut rahoitusta tuohon loistavaan ideaani.

 

tku2

turkulainen perinneherkku, nautitaan kylmänä ja kuumana

Turussa on myös Turbator, kustantamo, joka julkaisi sarjikseni Hedda ja Zen.

Varför Paris, vi har ju Åbo.

 

tku4