Saturday Classics 081022

 

Tyttöystävää minulla ei ole, eikä nimeni ole Liisa, mutta Lainakoira kylläkin ja tämä laulu soi usein mielessä, kun lähdemme ulos kävelemään, jälleen kerran.

Alkuperäinen levytys on Rufus Thomasin vuodelta 1963 ja suomeksi sen lauloivat Eero ja Jussi & The Boys vuonna 1965.

Muita klassikoita täällä.

Kennelimäistä tunnelmaa

Huomioita, kun hoidossa on kaksi koiraa viikon ajan, Lainakoira ja Nuuskuneiti:

Sohvani vallataan. Okei, voin istua nojatuolissa.

Sänkyyni sentään mahdun, kunhan hyväksyn sen, että Nuuskuneiti nukkuu mahani päällä, Lainakoira kuorsaa jaloillani ketarat ojossa. Ehei. Ei käy!

Ulkona kaikille on tilaa. Lainakoira tulee hihnan perässä omia aikojaan, Nuuskuneiti hyppii etunenässä sinne ja tänne, enimmäkseen sinne. Minä siinä keskellä, kädet levällään kuin lentoon lähdössä.

Yhteisiä leikkejä koirilla löytyy, kiivetään toisen selkään, mistä seuraa ärinää ja murinaa.

Toisen ruokakupissa on aina paljon parempaa ruokaa, vaihtavat sujuvasti paikkaa kuppien ääressä, kun en huomaa.

Ihan mielenkiintoinen viikko, mutta olen minä kyllä aika räätynyt.

***

Kiitos kaikille viime viikon krapuilijoille ja kommentoijille! Kiva huomata, että porukka on innostunut kirjoittamaan!

Viikon 38 krapusanat ovat ärinä, sohva. vaihtaa.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Aimarii

Maarit

Äijä

Murphy

AilaKaarina

BLOGitse

Uggla

HPöllö

Kesäpäiväkirja 010822

Koirallinen viikko on ohi, Nuuskuneiti palasi kotiinsa lauantaina. Häntä vain heilui, kun omistaja tuli hakemaan, eikä koira pahemmin taakseen katsonut.

Oli leppoisa, rauhallinen viikko. Pahimmat helteet taittuivat ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan heräsin yöllä viluun. Lakana oli mennyttä, Nuuskuneiti oli kietonut itsensä sen sisään. Kuorsasi tyytyväisenä, eikä liikahtanutkaan, kun yritin hivuttaa lakanaa itselleni. Piti nousta sängystä ja ottaa torkkupeitto tuolilta.

Syyskesän tuoksun tuntee juuri jäähtyvinä öinä. Hieman kosteaa, ripaus sumua, hyppysellinen viileyttä. Pimeys on pidempää, yö nielee valon.

Nuuskuneidin kanssa teimme pitkiä lenkkejä, useamman kerran päivässä. Pitkä tarkoittaa ajallisesti pitkiä lenkkejä, kilometrejä ei niinkään, sillä Nuuskuneiti on nimensä mukaisesti kaikkea nuuskiva ja kaikkea tonkiva kävelyttäjä. Hidasta etenemistä siis. Nuuskuneiti on myös kaikkea suuhunsa pistävä, joten hihnan toisessa päässä sai olla tarkkana. Pupun papanat, hiiren papanat, suurta herkkua. Homeinen tortillan puolikas samaten, sen onneksi sain napattua hampaiden välistä. Luonto tarjoaa kaikkiruokaiselle koiralle antejaan runsain määrin.

Kulmaikkunan luona oleva sohva oli Nuuskuneidin mieleen. Ikkunasta näkyi muita koiria (ei reaktioita), näkyi ja kuului haukkuvia koiria (murinaa), autoja (ei reaktioita), kiljuvia lapsia (murinaa) ja päiväkävelyillä olevia eläkeläisiä (ei reaktiota).

Jatkuva nuuskiminen ja kaiken syöminen ottaa voimille, joten uni maistui. Nukkuvaa koiraa on hauska katsoa. Jalat sätkivät, kuonosta kuuluu pieniä vinkaisuja, hieman suurempia murinoita. Unessaan Nuuskuneiti sai varmasti syötyä sen homeisen tortillan. Ainakin hän hymyili herätessään.

Kesäpäiväkirja 250722

Merelliset maisemat ovat hellineet silmiä ja mieltä. Gumbostrand on pieni kylä Sipoossa, kolmenkymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Ajelimme sinne aurinkoisena päivänä katsomaan taide- ja näyttelykeskus Konst & Formin antimia.

Näyttelyssä oli runsaasti taidelasia, maalauksia ja valokuvia eri taiteilijoilta. Eniten minua viehätti tilataideteos, jossa saattoi lepuuttaa jalkojaan.

Valon leikki lasitaiteessa on kaunista, samanlaisia peilauksia näkee meressä.

Näyttelykierroksen kruunasi tietenkin kahvit ja pullat taidekeskuksen terassilla.

Kävelimme ennen muihin maisemiin lähtöämme meren rannalla. Joutsenet ja sorsat suostuivat kuvattaviksi. Paikan rauha teki hyvää, kuului vain satunnaisia ääniä, auton moottori jossain, veden kosketus rantakallioon, oma tasainen hengitys.

Seuraavana päivänä pysyin Helsingissä. Oli 26 astetta lämmintä, joten suuntasin ystäväni kanssa meren rannalle. Espan kautta kauppatorille, sieltä Kaivopuistoon ja vihdoin meri. Mukavan vähän ihmisiä rantabulevardilla ja kallioilla, arkipäivät ovat parasta aikaa liikkua.

Vilvoittava henkäys kuivatti suurimmat hiet. Kahvia ja tykötarpeita perinteisesti kahvila Ursulassa.

Kesäinen Helsinki on kaunis. Ylipäänsä kesäiset kaupungit ovat viehättäviä. Meri, joet ja järvet kruunaavat kesäkaupunkien tunnelman. Ihmiset pukeutuvat värikkäästi, jopa nauravat ja puhuvat ääneen. Aivan jotain toista kuin pimeinä, sateisina ja kylminä aikoina, jolloin vähäiset ihmismäärät sulautuvat kaupungin seinien harmauteen.

Sain luokseni viikoksi kävelyttäjän. Lainakoira vetää henkeä kotonaan ja hänen sijastaan luokseni tuli Nuuskuneiti, 7-vuotias ikiliikkuja. Aivan erilainen kuin Lainakoira. Nuuskuneiti seuraa minua ja kaikkia tekemisiäni, on mukana toiminnassa hyvinkin innokkaasti. Hyppii ketterästi tuolilta tuolille ja sohvalle, eikä pelkää tasapainotella läheisen puron liukkailla kivillä.

Toiminnallisia päiviä siis tiedossa.

Kesäpäiväkirja 270622

Ennen pistävimpien helteiden alkamista ehdimme käydä Haltialan kotieläintilalla. Lampaita, lehmiä, possuja ja ennen kaikkea Vanha pehtoori-ravintola. Retkillä parasta ovat kahvitauot, ehdottomasti. Korona-aikana ja ravintoloiden sulkuaikana kahvi kulki mukana termarissa. Muovirasiassa oli evästä, piknikpaikat löytyivät tyhjiltä penkeiltä. Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus, kuitenkin vain kaksi vuotta.

Naapuri tilasi kesäponchon itselleen, jopa maksoi siitä. Virkkaan kaiken aikaa ja ylipäänsä kaikkea tarpeetonta, joten mukavaa, kun joku halusi virkkuitani. Olen lahjoittanut huiveja, ponchoja, torkkupeittoja ja muuta tuotetta kyllästymiseen asti ystäville. Monet toivovat jo varmaan kovia paketteja minulta.

Virkkaaminen on toimiva keino pitää ahdistus ja ajatukset kurissa. Teen yksinkertaisia käsitöitä, joten samalla voin katsoa rakkaita sarjamurhaajiani televisiosta.

Läheisessä koirapuistossa on ripustettu astioihin muistokukat pois nukkuneille koirille. Kaunis tapa ja ihan muutenkin kukista on iloa koiran ulkoiluttajalle. Koirahan ei noista kukista piittaa, kiinnostavimmat hajut löytyvät maan tasalta.

Koirapuisto on ollut hyvä paikka näillä helteillä. Suuret puut varjostavat puistoa ja siellä me istumme, Lainakoira ja minä. Koira nuuhkii ensin hajut, tulee sitten luokseni penkille, asettautuu jalkojeni juurelle. On liian kuumaa liikkua.

Kävellessämme kotiin, hyvin, hyvin hitaasti ja etsien varjoisia polkuja, väistelen kävelytielle osuvia tuomia, jotka ovat kääriytyneet aavemaiseen harsoon. Tuomenkehrääjäkoit viettävät elämänsä kesää, toukat kasvavat seittien suojissa.

Kotona suihkuun, tuulettimet puhaltamaan. Koira asettautuu viilentävän patjan päälle juotuaan ensin kuppinsa tyhjäksi. Nostan jalat sohvalle, on pakko huokaista ennen syömistä. Ruoka ei edes maistu näin helteellä, taidan korvata lounaan pullalla ja kahvilla. Ihan hyvä vaihtoehto.

Sitten muutama sanapeli. Sanuli on koukuttava peli, se pistää pienet, harmaat aivosolut -ne, jotka vielä ovat jäljellä- koetukselle. Luulisi viisikirjaimisen sanan olevan helppo keksiä ja joskus se sitä onkin.

Toisinaan ei.

Helppoa tai ei, loistava tapa viettää aikaa helteisenä päivänä, kunhan ensin juo sen kahvin.

Kesäpäiväkirja 300522

Lainakoiran kulku on hidastunut. Röntgenkuvista löytyi nivelrikkoa oikeasta etutassusta. Kipulääkkeitä ja lyhyempiä lenkkejä. Tämä oli odotettavissa, Lainakoira on pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Äitinsä on mäyräkoira, isästä ei ole tietoa, mutta jokin hieman kookkaampi yksilö näköjään, sillä Lainakoira ei ole sylikoirakokoa.

Hitaat lenkit ovat sopineet minulle. Vuoden alussa lonkan bursiitti vaivasi kuusi viikkoa, ärsyttävä riesa, joka ei antanut kävellä kuin sata metriä kerrallaan. Onneksi ystävät käyttivät autolla kaupassa.
Kylkiasentonukkumisesta oli totuteltava nukkumaan selällä.
Bursiitti hellitti ja pääsin auttamaan ystävää pakkaamisessa ja muutossa. Pari viikkoa oli ihan mukavaa ja melkein kepeää, sitten iski iskias ja kävely stoppasi jälleen.

Nyt, kolmen ja puolen kuukauden kiusojen jälkeen, olen kulkenut kuin vanha minä sen reilu viiden viikon aikana, jonka Lainakoira on ollut jälleen luonani.

Olemme seuranneet hitaan kevään puhkeamista kukkaan, nähneet vihreyden valloittavan kuraiset ja harmaat kadut ja polut. Nyt joka puolella kukkii ja kuten joka vuosi, kevät on aina yhtä suuri ihme. Että se saapuikin jälleen!

Olemme seuranneet lätkän MM-kisoja ja NATO-hakemuksen etenemistä ja miettineet, miten nopeasti kokonainen kansa kääntää kelkkansa.

Pelloilla on jäniksen papanoita ja muinaisia niittylohikäärmeitä. Lohikäärme kiinnostaa minua, Lainakoira on innoissaan papanoista. Hupinsa kullakin.

Toukokuu on paria päivää vaille valmis.

Temppuja

Junan eläinvaunussa oli toinenkin koira. Lainakoira nuuhkaisi ilmaa, laskeutui takaisin paikalleen. Pikkuinen koira ei näköjään kiinnostanut laisinkaan. Sen sijaan pikkukoiran pienet nappisilmät tutkailivat uteliaina Lainakoiraa.

Omistaja aloitti keskustelun ja vaihdoimme ne asiaankuuluvat tiedot, joita koiralliset ihmiset aina tiedustelevat.

– Tipsukka. Kolme-vuotias. Kiinanharjakoira.
– Lainakoira. Seitsemän. Sekarotuinen (vaikka nykyään on poliittisesti korrektimpaa sanoa monirotuinen).

– Osaako Lainakoira temppuja? Me ollaan harjoiteltu. Tipsukka! Maahan. Kieri. Tanssi. Hyppää.
– Hienoa Tipsukka, sanoin. – Lainakoira osaa tulla paikalle, kun jääkaappi avataan.

Omistaja näytti hieman epäuskoiselta.

– Antaa varmaan tassua, kun saa namin?
– Ei, ei ole opetettu.

Luonnontilassa oleva Lainakoira keskeytti keskustelumme kuuluvalla kuorsauksella.

***

Viikon 14 krapusanat ovat korrekti, jääkaappi, temppu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Sus’

Maarit

BLOGitse

Aimarii

Riitta

Talvipäiväkirja 040122

Lainakoira linnoittautui kylpyhuoneeseen uudenvuodenaattona. Vein sinne peiton, vesikupin ja puruluun. Aina välillä Lainakoira hipsi olohuoneeseen luokseni ja säntäsi takaisin kylppäriin uuden raketin syöksyessä taivaalle.

Oli pitkä ilta.

Vuoden ensimmäisenä päivänä oli ihanan hiljaista. Urheilukentällä oli muutama perhe keräämässä rakettiroskia muovipusseihin. Katsoin heitä hyväksyvästi, mutta tyydyin itse vain noukkimaan Lainakoiran jätökset pussiin.

Sunnuntaina Lainakoiran omistaja saapui ja vei koiran mennessään. Lunta tuli vaakatasossa ja olin ihan tyytyväinen sohvallani, kun ei tarvinnut lähteä kävelyttämään koiraa. Vielä ei tuntunut haikealta.

Niin kuin aina Lainakoiran lähtiessä omaan kotiinsa, siivosin oman kotini. Imuroin, pesin lattiat, pyykkikone pyöritti Lainakoiran peittoja ja pyyhkeitä. Laitoin harjan ja kamman likoamaan. Lainakoiran paksu, pitkä ja kihara turkki vaatii harjaamista joka päivä, meditatiivinen hetki meille molemmille.

Nyt on siisti koti.

Ja koiraton.

Tuntuu tyhjältä ja ihan pian alkaa tuntua myös tylsältä. Saan kolmannen rokotuksen ensi maanantaina ja siihen asti yritän välttää turhia altistumisia. Omikron jyllää vauhdilla, naapurit ovat sairastaneet koronan, tuttavat ja ystävät ovat sairastaneet koronan.

Ilman koiraa on niin älytöntä kävellä tuolla tuulessa ja tuiskussa.

Pysyn siis sisällä ja tylsistymisen ehkäisemiseksi kutsuin krapua ja se lupasi palata joulukolostaan ensi sunnuntaina. Nyt pitäisi katkaista tämä tylsyyden kierre ja keksiä jokin sadan sanan juttu ja poimia passelit kolme sanaa haasteeseen.

Helppoa kuin märän ja riittoisan lumen luonti.

Talvipäiväkirja 291221

Koirien piinaviikko menossa. Ensimmäiset raketit räjähtivät taivaalle jo joulupäivänä. Onneksi Lainakoira reagoi sisällä suht maltillisesti raketteihin, ulkona on eri juttu. Hyppii kuin aropupu, kun pamahtaa.

Niin minäkin.

Pahemmaksihan tämä menee mitä lähemmäksi vuodenvaihdetta mennään.

Kauniitahan nuo ilotulitukset ovat, mutta eikö voisi kehittää äänettömiä tussahduksia taivaalle, sopisi minulle.

Joulu tuli ja meni. Monessa perheessä joulusuunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Paljon tartuntoja, paljon altistumisia. Saan kolmannen rokotuksen tammikuun puolessavälissä ja tuntuisi kyllä lottovoitolta säästyä tartunnalta ennen sitä. Kaupassa on sentään käytävä, vaikka muuten yrittäisi vetää matalaa linjaa.

Vuoden lähestyessä loppuaan monet summaavat mennyttä. Nyt ei huvita tehdä sitä, tulee vain mieleen korona, läheisten henkilökohtaiset menetykset, sairastumiset ja muut elämää haittaavat asiat. Sen sijaan kerron kuvin koiran vuodesta, se on paljon hauskempaa.

Kiitos tästä vuodesta kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille.

Toivotan entistä parempaa uutta vuotta meille kaikille!

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.