Temppuja

Junan eläinvaunussa oli toinenkin koira. Lainakoira nuuhkaisi ilmaa, laskeutui takaisin paikalleen. Pikkuinen koira ei näköjään kiinnostanut laisinkaan. Sen sijaan pikkukoiran pienet nappisilmät tutkailivat uteliaina Lainakoiraa.

Omistaja aloitti keskustelun ja vaihdoimme ne asiaankuuluvat tiedot, joita koiralliset ihmiset aina tiedustelevat.

– Tipsukka. Kolme-vuotias. Kiinanharjakoira.
– Lainakoira. Seitsemän. Sekarotuinen (vaikka nykyään on poliittisesti korrektimpaa sanoa monirotuinen).

– Osaako Lainakoira temppuja? Me ollaan harjoiteltu. Tipsukka! Maahan. Kieri. Tanssi. Hyppää.
– Hienoa Tipsukka, sanoin. – Lainakoira osaa tulla paikalle, kun jääkaappi avataan.

Omistaja näytti hieman epäuskoiselta.

– Antaa varmaan tassua, kun saa namin?
– Ei, ei ole opetettu.

Luonnontilassa oleva Lainakoira keskeytti keskustelumme kuuluvalla kuorsauksella.

***

Viikon 14 krapusanat ovat korrekti, jääkaappi, temppu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Sus’

Maarit

BLOGitse

Aimarii

Riitta

Talvipäiväkirja 040122

Lainakoira linnoittautui kylpyhuoneeseen uudenvuodenaattona. Vein sinne peiton, vesikupin ja puruluun. Aina välillä Lainakoira hipsi olohuoneeseen luokseni ja säntäsi takaisin kylppäriin uuden raketin syöksyessä taivaalle.

Oli pitkä ilta.

Vuoden ensimmäisenä päivänä oli ihanan hiljaista. Urheilukentällä oli muutama perhe keräämässä rakettiroskia muovipusseihin. Katsoin heitä hyväksyvästi, mutta tyydyin itse vain noukkimaan Lainakoiran jätökset pussiin.

Sunnuntaina Lainakoiran omistaja saapui ja vei koiran mennessään. Lunta tuli vaakatasossa ja olin ihan tyytyväinen sohvallani, kun ei tarvinnut lähteä kävelyttämään koiraa. Vielä ei tuntunut haikealta.

Niin kuin aina Lainakoiran lähtiessä omaan kotiinsa, siivosin oman kotini. Imuroin, pesin lattiat, pyykkikone pyöritti Lainakoiran peittoja ja pyyhkeitä. Laitoin harjan ja kamman likoamaan. Lainakoiran paksu, pitkä ja kihara turkki vaatii harjaamista joka päivä, meditatiivinen hetki meille molemmille.

Nyt on siisti koti.

Ja koiraton.

Tuntuu tyhjältä ja ihan pian alkaa tuntua myös tylsältä. Saan kolmannen rokotuksen ensi maanantaina ja siihen asti yritän välttää turhia altistumisia. Omikron jyllää vauhdilla, naapurit ovat sairastaneet koronan, tuttavat ja ystävät ovat sairastaneet koronan.

Ilman koiraa on niin älytöntä kävellä tuolla tuulessa ja tuiskussa.

Pysyn siis sisällä ja tylsistymisen ehkäisemiseksi kutsuin krapua ja se lupasi palata joulukolostaan ensi sunnuntaina. Nyt pitäisi katkaista tämä tylsyyden kierre ja keksiä jokin sadan sanan juttu ja poimia passelit kolme sanaa haasteeseen.

Helppoa kuin märän ja riittoisan lumen luonti.

Talvipäiväkirja 291221

Koirien piinaviikko menossa. Ensimmäiset raketit räjähtivät taivaalle jo joulupäivänä. Onneksi Lainakoira reagoi sisällä suht maltillisesti raketteihin, ulkona on eri juttu. Hyppii kuin aropupu, kun pamahtaa.

Niin minäkin.

Pahemmaksihan tämä menee mitä lähemmäksi vuodenvaihdetta mennään.

Kauniitahan nuo ilotulitukset ovat, mutta eikö voisi kehittää äänettömiä tussahduksia taivaalle, sopisi minulle.

Joulu tuli ja meni. Monessa perheessä joulusuunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Paljon tartuntoja, paljon altistumisia. Saan kolmannen rokotuksen tammikuun puolessavälissä ja tuntuisi kyllä lottovoitolta säästyä tartunnalta ennen sitä. Kaupassa on sentään käytävä, vaikka muuten yrittäisi vetää matalaa linjaa.

Vuoden lähestyessä loppuaan monet summaavat mennyttä. Nyt ei huvita tehdä sitä, tulee vain mieleen korona, läheisten henkilökohtaiset menetykset, sairastumiset ja muut elämää haittaavat asiat. Sen sijaan kerron kuvin koiran vuodesta, se on paljon hauskempaa.

Kiitos tästä vuodesta kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille.

Toivotan entistä parempaa uutta vuotta meille kaikille!

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.

Talvipäiväkirja 151221

urheilukentän valot sumuisena iltapäivänä

Pakkanen lauhtui, tilalle tulivat jäätävät sateet ja taianomainen sumu. Maisema sulautui harmaaseen, terävät ääriviivat katosivat, oli kuin olisi kävellyt pumpulissa. Kosteus tiivistyi tuhansiksi pisaroiksi, melkein kuin seinäksi, jonka läpi Lainakoira ja minä liukastelimme. Niin kaunista.

Ystävä kävi lounaalla ja kahvilla. Koronan aikana tuttavuudet ovat jääneet, ystävät pysyneet. Huomaan, että minulla on enemmän ystäviä kuin tuttavia. Olen onnekas.

valaistunut koira pimeässä

Lainakoira pääsi vartioimaan mustasukkaisena lelujaan, kun toinen ystävä tuli kahville koiransa kanssa. Lainakoirahan ei muuten välitä juuri lainkaan noista muutamasta lelustaan, mutta kun reviirille tulee potentiaalinen varas, niin yhtäkkiä nuo lelut ovat kalleimpia aarteita. Lainakoira säilöi leluja mahansa alla, käpälien välissä ja suussaan. Vasta kun muistutin vieraanvaraisuudesta ja nappasin muutaman lelun vieraalle, Lainakoira antoi periksi. Loppuajan koirat leikkivät sulassa sovussa ja yltyivät jopa riehumaan toistensa kanssa. Vierailun jälkeen Lainakoira nukkui neljä tuntia.

Sosiaalisuus ja vahtiminen rasittavat.

Vuosi on pimeimmillään. Aamun sarastus ei todellakaan herätä, sillä valoa on turha odottaa. Tuntuu, että itsekin kulkee säästöliekillä näin päivinä. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja onneksi on niin paljon, mitä ei tarvitsekaan tehdä.

keskipäivällä

Talvipäiväkirja 081221

junassa

Lainakoira on ollut jälleen henkilökohtaisena ohjaajani jo parin viikon ajan. Hain hänet kotipaikkakunnaltaan junalla, kätevä tapa matkustaa koiran kanssa. Eläinvaunussa on yleensä hyvin tilaa ja jos käy tuuri, voi saada matkaseuraksi toisen eläimen. Lainakoira enimmäkseen torkkuu matkan ajan, minä katselen tabletilta murhasarjoja.

Operaattori lahjoi kanta-asiakkaansa parin kuukauden Viaplay-suoratoistolla. Ei siellä ensisilmäyksellä ollut mitään mielenkiintoista, mutta sitten löysin vanhat tutut komisariot eli Frostin ja Morsen. Olen nyt maratoonannut herroja, eikä noiden vanhojen brittidekkareiden lumo ole minnekään haalistunut vuosien varrella. On ollut hauskaa tavata uudestaan Frostin lisäksi Mullett, George Toolan ja Ernie Trigg. Sarjassa esiintyy myös nuoria brittinäyttelijöitä, jotka myöhemmin ovat tehneet kelpo uraa, esimerkiksi Damian Lewis ja Marc Warren.

David Jason, joka näyttelee Frostia, on sarjan ekalla kaudella 52-vuotias ja viimeisellä kaudella 70-vuotias. Sarjaa tehtiin vuosina 1992-2010.

kylmääääää

Viime päivinä on ollut pakkasta enemmän kuin laki sallii. Rikollisia tällaiset kelit. Pakkasen ehkä vielä kestäisi, mutta ei tuota viimaa. Onneksi hengityssuojain pitää kasvot sulina, ihan kätevä koronan mukanaan tuoma lisä vaatetukseen.

Korona on ja pysyy, kolmas rokotus tiedossa tammikuussa. Koronapassi on ladattu puhelimeen, mutta vielä en ole korkannut sitä. Vähäisiä ovat nämä menot, kun koira ja suoratoistot pitävät kiireisinä.

maastoutunut

Kesäpäiväkirja 290821

Viimeinen sivu tämän kesän päiväkirjasta. Vilu hiipii lattiaa pitkin avonaisesta parvekkeen ovesta, villasukkien aika alkaa. Helteiden aiheuttama turvotus aivoissa hellittää, korvien välissä tuulee.
Ehkä nyt jaksan jotain.

Ainakin on pelastettava parvekekukat hukkumiselta. Syysmyrsky on heittänyt vettä kukkaparkojen ylle, ruukut likoavat aluslautasilla, mehikasvit ovat nyreissään. Siirrän ruukut parvekkeen suojaiselle seinustalle, pyydän anteeksi aavikon kaunottarilta.

Tartun imuriin, tartun pölyrättiin. Kuuraan kylppärin. Teen kaikkea sitä, mitä kuuman kesän aikana ei jaksanut tehdä. Siivoaminen on oikeastaan turhaa, sillä Lainakoira tulee jälleen luokseni, tuo kuraa, mutaa ja risuja turkissaan vastasiivotuille lattioilleni.

Kuka välittää huushollin siisteydestä, kun karvapallo käpertyy viereen? Niinpä. En minä ainakaan.

***

Viikon 35 krapusanat ovat kuurata, vilu, suojainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

BLOGitse

Cara

Kirsti Kaija

sanapasanen

AilaKaarina

Maarit

HPöllö

 

Kesäpäiväkirja 070821

Koti on jälleen koiraton. Lainakoira lähti eilen omaan kotiinsa, joten tänä aamuna ei tarvinnut pukea sadevaatteita ylleen ja mennä ulos. Ulos en aio muutenkaan mennä koko viikonloppuna, pyhitän tämän lauantain olympialaisille ja huomenna sunnuntaina ajattelin vaan olla.

Olen huomannut, että tuo pelkkä oleminen on aika vallitseva olotila. Aika vähän jaksaa tehdä mitään, aika vähän viitsii nähdä vaivaa tai edes innostua mistään.
Pitäisi kyllä innostua siivoamisesta. Helteinen kesä on saanut aikaan sen, että kotona ei todellakaan ole viitsinyt tehdä mitään yleisen siisteystason ylläpitämiseksi.

Syksyllä on sitten aikaa. Katsotaan, onko myös halua. Epäilen.

Vielä ei ole onneksi syksy, se on pääasia. Keskiviikkona oli jopa kaunis ilma, kun Elegia lensi briteistä kotisuomeen. Tai itse asiassa hän lensi tänne jo aikaisemmin, mutta me tapasimme keskiviikkona kahden vuoden tauon jälkeen. Viimekesäinen kohtaaminen jäi toteutumatta koronan takia.
Nyt on saatu kahdet rokotukset ja kolmansia odotellaan sitten joskus.

On aina ihanaa tavata ystävä, jonka on tuntenut kauan ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Ja mikä parasta, myös Lainakoira ehti tavata Elegian.

***

Tänä aamuna luin suru-uutisen tuottaja-muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Mika Sundqvistista, joka on menehtynyt 74-vuoden iässä. Sundqvistin musiikki on nuoruuden musiikkiani. Ensin hän tuli tutuksi Alwari Tuohitorvi-yhtyeestä, sitten soolourallaan ja tuottajana monelle artistille.
Siispä pari kappaletta Sundqvistin muistoksi.

 

Kesäpäiväkirja 300721

Olen tällä viikolla onnistunut kastumaan kolme kertaa, täysin läpimäräksi. Pitkä hellejakso on saanut unohtamaan sellaisen ilmiön kuin äkillinen rankkasade. Ei tule edes pieneen mieleen, että taivas voi kumista, räjähdellä ja repeytyä. Aivot ovat sumussa menneen kuumuuden takia, täytyy skarpata.
Tai sitten ei. Tarviiko sitä aina olla niin terävä. Vähempikin riittää.

Laiskoja päiviä ennen näitä sateita. Mitään en ole tehnyt, onneksi ei ole pakko. Pitkiä päiväunia, vielä pidempiä yöunia. Aina välillä olen raottanut ikkunaa tai parvekkeen ovea sen verran, että olen tsekannut, jatkuuko helle.
Kyllä se jatkui.
Kunnes tänään, ukkosen ja sateiden jälkeen, lämpötila on pudonnut seitsemääntoista.
Vielä ei palella.

Lainakoira tuli aktivoimaan minua, herättämään horroksesta, käskyttämään liikkeelle. Loistava personal trainer, sillä Lainakoiralle maistuu samanpituiset unet kuin minullekin. Armollinen piiskuri siis.
Lainakoira on myös kastunut kolme kertaa tällä viikolla, eikä hän pidä siitä. Vihaa vettä, ei suostu uimaan, sade puistattaa.
Onneksi sentään juo vettä, ettei tarvitse viedä häntä kaljalle.

Toinen outo koronakesä on kallistumassa loppupuolelle. Ehkä sen takia silmä näkee outoja asioita. Mäsäksi iskettyjä kitaroita, erikoisesti pysäköityjä fillareita.
Muillakin näyttää olevan aivot sumussa. Ei vain minulla.

Huomenna on lauantai, joten laitetaan tähän samaan julkaisuun Saturday Classic, joka vielä huomisen ajan pyytää linkittämään kesäisiä kappaleita. Tavoistani poiketen soitan suomalaisen version The Lovin’ Spoonfulin biisistä Summer In The City (1966). Suomiversion Kesäkatu teki Danny samana vuonna.

 

Kesäpäiväkirja 090721

Lainakoiran lempipaikaksi muodostui tällä visiitillä nurkassa lojuminen viilennyspatjalla, märkä pyyhe selässä. Yölämpötilat olivat luokkaa 24-26 astetta.
Olin ihan tyytyväinen, ettei karvakasa viihtynyt kyljessäni hikisinä öinä.

Lainakoira lähti kotiinsa. Minä siivosin oman kotini. Älytön homma helteellä, mutta edellisestä siivouskerrasta oli myös älyttömän pitkä aika.
En tiennyt, että ihminen voi valua niin paljon hikeä. Hyvä, etten liukastellut lattialla. Sillä hikimäärällä olisi helposti myös pessyt sen lattian.

Jätin puhtaan kodin, oli aika ulkoistaa itseni. Lähi- ja maakuntamatkailu suuntautui tällä kertaa Hyvinkäälle. Jätimme suosiolla ystävän kanssa museot ja näyttelyt väliin ja keskityimme sen sijaan istumaan katukahviloiden varjossa ihmisiä seuraten. Mukavaa puuhaa. Uusi paikkakunta, uusia ohikulkijoita.
Ihan kuin olisi ollut ulkomailla.

Sen verran oli pakko kävellä ja kierrellä Hyvinkäätä, että pääsimme kirpputoreille. Juuri mitään emme ostaneet ja käynnit olivat muutenkin pikaiset. Kasvot hikosivat liiaksi maskin alla. Ulkolämpötila oli kahdenkymmenenkahdeksan paikkeilla, siispä takaisin varjoon istumaan.

Tänään kävin ottamassa toisen rokotuksen. Jonoa oli mukavasti, hieno juttu. Kuulema monet ovat peruuttaneet toisen rokotuskertansa ja yrittäneet siirtää aikaa myöhemmäksi.
Kun ollaan täällä mökillä.
Kun ollaan täällä etelässä.
Kun ollaan vielä kisamatkalla Lontoossa.

Aika ärsyttävää. Ekalla rokotuskerralla kaikille annettiin aika seuraavalle piikille. Eikö porukka silloin tajunnut, että kesä täytyy vaan järjestää sillä tavalla, että pitää kiinni sovitusta ajasta? Rokotekattavuus siirtyy kauemmaksi. Koronatartunnat ovat taas nousussa.

Täytyy kyllä nostaa hattua HUS:in henkilökunnalle. Rokotukset ovat sujuneet rivakasti, porukka on ystävällistä ja tehokasta. Kahtakaan metriä ei tarvitse kävellä ilman ohjausta eteenpäin ja oikeaan paikkaan.
15 minuutin odotustila rokotuksen jälkeen oli siirretty ulkosalle varjoon. Upeaa, kävi pieni, mukava tuulenvire, joten maskikaan ei hikoiluttanut.

Mikäli kaikki menee hyvin, eikä pahempia sivuoireita ilmaannu, suljen huomenna koneen ja lähden reissuun. Kotimaassa, totta kai. Kuka nyt etelän lämpöön kaipaisi?
Kotimaan kuumuus riittää vallan mainiosti.
Sitä on oikeastaan ollut vähän liikaakin, mutta en valita. Yhdeksän kuukauden pituinen märkä, kylmä ja jäinen vuodenaika tulee ennen kuin huomaammekaan.