Korona

Pääsin minäkin sitten tutustumaan koronaan. Kaksi ja puoli vuotta väistelin virusta ansiokkaasti, mutta tauti oli minua ovelampi. Se tarttui kiinni kiihkeine kynsineen, eikä kovin helpolla tunnu päästävän irti otteestaan.

Rokotuksia on otettu kaikki tarjotut, hyvä niin, sillä en välitä ajatella, miltä tämä tauti tuntuisi ilman rokotuksia. Kaikenlaisia flunssaan kuuluvia ja kuulumattomia oireita on ollut. Pahinta on tämä uskomaton väsymys, joka piinaa harvoja hereillä olevia hetkiäni. Ei vaan jaksa mitään.

Onneksi ei ole pakko. Saa nukkua. Paljon.

Pääkopassa kirkkaita hetkiä ei tunnu olevan. Ennen koronaa oli sentään aina silloin tällöin. Tai niin olen ainakin muistavinani.

Jatketaan siis tätä tunnelissa vaeltelua.

***

Viikon 45 krapusanat ovat tutustua, kirkas, jatkaa.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

AilaKaarina

Elegia

Äijä

Murphy

Aimarii

Talvipäiväkirja 220222

viralliset valvojat

Taannoisessa Ystävänpäiväarvonnassa on nyt arvonta suoritettu virallisten valvojien tarkkojen silmien alla käyttäen satunnaislukugeneraattoria.

Onnetar suosi tällä kertaa Riittaa, Lepistä, Birgittaa, Cranea ja Kirstiä. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajille on ilmoitettu asiasta henk.kohtaisesti, joten tsekkaa meilisi ja muut viestimet!

***

 

 

Johan on jaksanut tulla lunta. Ja vettä. Ja sohjoa. Kuulema Espoon Nuuksiossa on lähes yhtä paljon lunta kuin Kittilässä eli lähentelee metriä.
Kiva.

Viimeiset viisi viikkoa olen nököttänyt mökissä potien lonkan bursiittia. Ystävälliset ystävät ovat käyttäneet minua autolla kaupassa kerran viikossa ja pari kertaa olen rohkeasti lähtenyt tallustamaan jäästä muhkuraisia teitä lähikauppaan.
Virhe.

Onneksi oli olympialaiset ja muutakin katsottavaa kuin sarjamurhaajia Netflixistä.

Olen oppinut nukkumaan selälläni, sillä kyljellä ei ole voinut lonkkakipujen takia. Virhe sekin, sillä selkä protestoi sitä asentoa. No, tätähän ihmisen elämä on: virheitä.
Enkä aio oppia niistä sen kummempaa.

Nyt lonkka/kinttu/selkä ovat paremmat. Odottelen sohjosäitä ja lumen lopullista sulamista ennen kuin hypin tasajalkaa riemusta. Olen miettinyt, että kun kävely näillä talvikeleillä on jo nyt sitä mitä se on, niin miltä tulevaisuus näyttää? Ei ihme, ettei mummoja ja pappoja ole näkynyt aikoihin. Pitänee tulevaisuudessa säästää rahaa ja tulevina talvina hurauttaa taksilla ulkoilemaan johonkin ostosparatiisiin.
Ellei ole pandemioita.

Vaan, kevättä kohti silti. Jollain tavalla.

Talvipäiväkirja 040122

Lainakoira linnoittautui kylpyhuoneeseen uudenvuodenaattona. Vein sinne peiton, vesikupin ja puruluun. Aina välillä Lainakoira hipsi olohuoneeseen luokseni ja säntäsi takaisin kylppäriin uuden raketin syöksyessä taivaalle.

Oli pitkä ilta.

Vuoden ensimmäisenä päivänä oli ihanan hiljaista. Urheilukentällä oli muutama perhe keräämässä rakettiroskia muovipusseihin. Katsoin heitä hyväksyvästi, mutta tyydyin itse vain noukkimaan Lainakoiran jätökset pussiin.

Sunnuntaina Lainakoiran omistaja saapui ja vei koiran mennessään. Lunta tuli vaakatasossa ja olin ihan tyytyväinen sohvallani, kun ei tarvinnut lähteä kävelyttämään koiraa. Vielä ei tuntunut haikealta.

Niin kuin aina Lainakoiran lähtiessä omaan kotiinsa, siivosin oman kotini. Imuroin, pesin lattiat, pyykkikone pyöritti Lainakoiran peittoja ja pyyhkeitä. Laitoin harjan ja kamman likoamaan. Lainakoiran paksu, pitkä ja kihara turkki vaatii harjaamista joka päivä, meditatiivinen hetki meille molemmille.

Nyt on siisti koti.

Ja koiraton.

Tuntuu tyhjältä ja ihan pian alkaa tuntua myös tylsältä. Saan kolmannen rokotuksen ensi maanantaina ja siihen asti yritän välttää turhia altistumisia. Omikron jyllää vauhdilla, naapurit ovat sairastaneet koronan, tuttavat ja ystävät ovat sairastaneet koronan.

Ilman koiraa on niin älytöntä kävellä tuolla tuulessa ja tuiskussa.

Pysyn siis sisällä ja tylsistymisen ehkäisemiseksi kutsuin krapua ja se lupasi palata joulukolostaan ensi sunnuntaina. Nyt pitäisi katkaista tämä tylsyyden kierre ja keksiä jokin sadan sanan juttu ja poimia passelit kolme sanaa haasteeseen.

Helppoa kuin märän ja riittoisan lumen luonti.

Talvipäiväkirja 291221

Koirien piinaviikko menossa. Ensimmäiset raketit räjähtivät taivaalle jo joulupäivänä. Onneksi Lainakoira reagoi sisällä suht maltillisesti raketteihin, ulkona on eri juttu. Hyppii kuin aropupu, kun pamahtaa.

Niin minäkin.

Pahemmaksihan tämä menee mitä lähemmäksi vuodenvaihdetta mennään.

Kauniitahan nuo ilotulitukset ovat, mutta eikö voisi kehittää äänettömiä tussahduksia taivaalle, sopisi minulle.

Joulu tuli ja meni. Monessa perheessä joulusuunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Paljon tartuntoja, paljon altistumisia. Saan kolmannen rokotuksen tammikuun puolessavälissä ja tuntuisi kyllä lottovoitolta säästyä tartunnalta ennen sitä. Kaupassa on sentään käytävä, vaikka muuten yrittäisi vetää matalaa linjaa.

Vuoden lähestyessä loppuaan monet summaavat mennyttä. Nyt ei huvita tehdä sitä, tulee vain mieleen korona, läheisten henkilökohtaiset menetykset, sairastumiset ja muut elämää haittaavat asiat. Sen sijaan kerron kuvin koiran vuodesta, se on paljon hauskempaa.

Kiitos tästä vuodesta kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille.

Toivotan entistä parempaa uutta vuotta meille kaikille!

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.

Talvipäiväkirja 151221

urheilukentän valot sumuisena iltapäivänä

Pakkanen lauhtui, tilalle tulivat jäätävät sateet ja taianomainen sumu. Maisema sulautui harmaaseen, terävät ääriviivat katosivat, oli kuin olisi kävellyt pumpulissa. Kosteus tiivistyi tuhansiksi pisaroiksi, melkein kuin seinäksi, jonka läpi Lainakoira ja minä liukastelimme. Niin kaunista.

Ystävä kävi lounaalla ja kahvilla. Koronan aikana tuttavuudet ovat jääneet, ystävät pysyneet. Huomaan, että minulla on enemmän ystäviä kuin tuttavia. Olen onnekas.

valaistunut koira pimeässä

Lainakoira pääsi vartioimaan mustasukkaisena lelujaan, kun toinen ystävä tuli kahville koiransa kanssa. Lainakoirahan ei muuten välitä juuri lainkaan noista muutamasta lelustaan, mutta kun reviirille tulee potentiaalinen varas, niin yhtäkkiä nuo lelut ovat kalleimpia aarteita. Lainakoira säilöi leluja mahansa alla, käpälien välissä ja suussaan. Vasta kun muistutin vieraanvaraisuudesta ja nappasin muutaman lelun vieraalle, Lainakoira antoi periksi. Loppuajan koirat leikkivät sulassa sovussa ja yltyivät jopa riehumaan toistensa kanssa. Vierailun jälkeen Lainakoira nukkui neljä tuntia.

Sosiaalisuus ja vahtiminen rasittavat.

Vuosi on pimeimmillään. Aamun sarastus ei todellakaan herätä, sillä valoa on turha odottaa. Tuntuu, että itsekin kulkee säästöliekillä näin päivinä. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja onneksi on niin paljon, mitä ei tarvitsekaan tehdä.

keskipäivällä

Krapu pakenee

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin tontut hiipivät nurkissa ja pelästyttävät viattomia ihmispoloja järjiltään. Niinpä krapu, vaikkei ihminen olekaan, pakenee noita tupsulakkeja omaan koloonsa. Koronan neljäs aalto omikroneineen ottaa myös krapua päähän, vaikkei se ihminen olekaan, joten huili ja yksinolo tekevät hyvää herkälle mielelle.

Kolo on koristeltu joulun kunniaksi muutamalla avatulla simpukalla, helmien hohde lumoaa kravun lähes euforiaan. Aallot tyynnyttävät sielua.

Kravun emäntänä haluan kiittää kaikki krapuilijoita tämän syksyn jutuistanne. Porukkaa on ollut mukavasti kirjoittamassa. Laskin, että syksyn aikana on ollut viisitoista krapuhaastetta. Kiitos myös kaikille krapuja kommentoinneille!

Kunhan kolmas koronavuosi koittaa, krapu kömpii jälleen esiin. Nauttikaa luppoajasta!

***

Viikon 50 krapusanat ovat hohde, luppoaika, pelästyttää.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

BLOGitse

anli itse

AilaKaarina

Uggla

Ainakki

Aimarii

Riitta

Talvipäiväkirja 081221

junassa

Lainakoira on ollut jälleen henkilökohtaisena ohjaajani jo parin viikon ajan. Hain hänet kotipaikkakunnaltaan junalla, kätevä tapa matkustaa koiran kanssa. Eläinvaunussa on yleensä hyvin tilaa ja jos käy tuuri, voi saada matkaseuraksi toisen eläimen. Lainakoira enimmäkseen torkkuu matkan ajan, minä katselen tabletilta murhasarjoja.

Operaattori lahjoi kanta-asiakkaansa parin kuukauden Viaplay-suoratoistolla. Ei siellä ensisilmäyksellä ollut mitään mielenkiintoista, mutta sitten löysin vanhat tutut komisariot eli Frostin ja Morsen. Olen nyt maratoonannut herroja, eikä noiden vanhojen brittidekkareiden lumo ole minnekään haalistunut vuosien varrella. On ollut hauskaa tavata uudestaan Frostin lisäksi Mullett, George Toolan ja Ernie Trigg. Sarjassa esiintyy myös nuoria brittinäyttelijöitä, jotka myöhemmin ovat tehneet kelpo uraa, esimerkiksi Damian Lewis ja Marc Warren.

David Jason, joka näyttelee Frostia, on sarjan ekalla kaudella 52-vuotias ja viimeisellä kaudella 70-vuotias. Sarjaa tehtiin vuosina 1992-2010.

kylmääääää

Viime päivinä on ollut pakkasta enemmän kuin laki sallii. Rikollisia tällaiset kelit. Pakkasen ehkä vielä kestäisi, mutta ei tuota viimaa. Onneksi hengityssuojain pitää kasvot sulina, ihan kätevä koronan mukanaan tuoma lisä vaatetukseen.

Korona on ja pysyy, kolmas rokotus tiedossa tammikuussa. Koronapassi on ladattu puhelimeen, mutta vielä en ole korkannut sitä. Vähäisiä ovat nämä menot, kun koira ja suoratoistot pitävät kiireisinä.

maastoutunut

Kesäpäiväkirja 070821

Koti on jälleen koiraton. Lainakoira lähti eilen omaan kotiinsa, joten tänä aamuna ei tarvinnut pukea sadevaatteita ylleen ja mennä ulos. Ulos en aio muutenkaan mennä koko viikonloppuna, pyhitän tämän lauantain olympialaisille ja huomenna sunnuntaina ajattelin vaan olla.

Olen huomannut, että tuo pelkkä oleminen on aika vallitseva olotila. Aika vähän jaksaa tehdä mitään, aika vähän viitsii nähdä vaivaa tai edes innostua mistään.
Pitäisi kyllä innostua siivoamisesta. Helteinen kesä on saanut aikaan sen, että kotona ei todellakaan ole viitsinyt tehdä mitään yleisen siisteystason ylläpitämiseksi.

Syksyllä on sitten aikaa. Katsotaan, onko myös halua. Epäilen.

Vielä ei ole onneksi syksy, se on pääasia. Keskiviikkona oli jopa kaunis ilma, kun Elegia lensi briteistä kotisuomeen. Tai itse asiassa hän lensi tänne jo aikaisemmin, mutta me tapasimme keskiviikkona kahden vuoden tauon jälkeen. Viimekesäinen kohtaaminen jäi toteutumatta koronan takia.
Nyt on saatu kahdet rokotukset ja kolmansia odotellaan sitten joskus.

On aina ihanaa tavata ystävä, jonka on tuntenut kauan ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Ja mikä parasta, myös Lainakoira ehti tavata Elegian.

***

Tänä aamuna luin suru-uutisen tuottaja-muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Mika Sundqvistista, joka on menehtynyt 74-vuoden iässä. Sundqvistin musiikki on nuoruuden musiikkiani. Ensin hän tuli tutuksi Alwari Tuohitorvi-yhtyeestä, sitten soolourallaan ja tuottajana monelle artistille.
Siispä pari kappaletta Sundqvistin muistoksi.

 

Kesäpäiväkirja 300721

Olen tällä viikolla onnistunut kastumaan kolme kertaa, täysin läpimäräksi. Pitkä hellejakso on saanut unohtamaan sellaisen ilmiön kuin äkillinen rankkasade. Ei tule edes pieneen mieleen, että taivas voi kumista, räjähdellä ja repeytyä. Aivot ovat sumussa menneen kuumuuden takia, täytyy skarpata.
Tai sitten ei. Tarviiko sitä aina olla niin terävä. Vähempikin riittää.

Laiskoja päiviä ennen näitä sateita. Mitään en ole tehnyt, onneksi ei ole pakko. Pitkiä päiväunia, vielä pidempiä yöunia. Aina välillä olen raottanut ikkunaa tai parvekkeen ovea sen verran, että olen tsekannut, jatkuuko helle.
Kyllä se jatkui.
Kunnes tänään, ukkosen ja sateiden jälkeen, lämpötila on pudonnut seitsemääntoista.
Vielä ei palella.

Lainakoira tuli aktivoimaan minua, herättämään horroksesta, käskyttämään liikkeelle. Loistava personal trainer, sillä Lainakoiralle maistuu samanpituiset unet kuin minullekin. Armollinen piiskuri siis.
Lainakoira on myös kastunut kolme kertaa tällä viikolla, eikä hän pidä siitä. Vihaa vettä, ei suostu uimaan, sade puistattaa.
Onneksi sentään juo vettä, ettei tarvitse viedä häntä kaljalle.

Toinen outo koronakesä on kallistumassa loppupuolelle. Ehkä sen takia silmä näkee outoja asioita. Mäsäksi iskettyjä kitaroita, erikoisesti pysäköityjä fillareita.
Muillakin näyttää olevan aivot sumussa. Ei vain minulla.

Huomenna on lauantai, joten laitetaan tähän samaan julkaisuun Saturday Classic, joka vielä huomisen ajan pyytää linkittämään kesäisiä kappaleita. Tavoistani poiketen soitan suomalaisen version The Lovin’ Spoonfulin biisistä Summer In The City (1966). Suomiversion Kesäkatu teki Danny samana vuonna.