ARVONTA!

 

Tänään blogini täyttää 12 vuotta ja tämän järjettömän suuren juhlapäivän kunniaksi järjestän ARVONNAN.

Palkintoja on kolmenlaisia: Vanhat poikaystävät-kokoelmani, väri(s)tyskirja Hedda ja Zen ja 10 kpleen nippu korttejani. Jättämällä kommenttisi osallistut jännitykseen, kerro samalla, minkä palkinnon valitse noista kolmesta sikäli mikäli onnetar suosii juuri sinua.
Aikaa kommentin jättämiseen on siihen asti, kunnes seuraava päivitys tulee.

KIPPIS!

Mainokset

Huhtikuun matka

 

Huhtikuu oli merkillinen kuukausi, levollisuus päällimmäisenä tunteena. Olen yrittänyt olla hetkessä, nauttia mitään tapahtumattomista päivistä, päivistä, jolloin on ollut ohjelmaa. Olen onnistunut. Uskallanko uskoa, että ne ajat, jolloin surin menneitä ja murehdin tulevaa, pysyisivät poissa? Onko tämä matka, jota olen tehnyt kohta kymmenen vuotta, vihdoinkin muuttumassa matkaksi, jota haluan? Matka, jossa on hyvä, turvallinen olla.

Pääsiäisenä maalasin ikonin. En ole minkään kirkkokunnan jäsen, en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Ikonin tekemisen syy oli Teemakuun haasteessa: kokeile jotain uutta.
Katsoin netistä ikonimaalarin haastattelun, opin, että ikoneita ei signeerata, ikonit siunataan niiden valmistuttua. Jätin siis työn ilman nimeäni, siunausta en tarvitse, työni ei ole pyhä, vaikka oloni sitä maalatessa oli ihmeen harras.

Olen oppinut itsestäni, että hyvin moni uusi asia ahdistaa, pelottaa ja saa minut epävarmaksi. Olen koukussa tuttuun ja turvalliseen, mutta huhtikuun aikana huomasin, että kun oloni on perusturvallinen, uusi ei suista minua raiteiltani. Vuosia tein maalauksia, joihin purin kaiken mustan sisältäni. Ne kuvat ovat matkalaukussa, en ole koskaan julkaissut niitä missään. Se oli pakonomaista toimintaa, joka auttoi hetken ajan pakenemaan ajatuksiaan.
Nyt huhtikuussa käsillä tekeminen on tuntunut vain hyvältä. Jopa uuden tekeminen.

ATC-korttien koko yllätti minut, olen nähnyt niitä kortteja monessa blogissa, mutta en ole koskaan käsittänyt, miten pieniä ne ovat. 64 x 89 mm. Nyt ihmettelen, miten niin pikkuiseen tilaan voi saada mahtumaan niin paljon kaunista. Kokeilin ja tein ensimmäisen korttini. Muistin jälleen, että olen enemmän lankku- kuin koristemaalari, mutta en antanut periksi. Korttia piirtäessäni ajattelin miniatyyreja, joita näin ystävän kanssa pari viikkoa sitten Sinebrychoffin museossa. Uskomattomia taideteoksia. Ehkä pitäisi joskus kokeilla.

Huhtikuun matkan lähestyessä määränpäätään, kokeilin värillisiä, vesiliukoisia grafiittikyniä. Piirsin kaupungin, jossa ei sada räntää, ei tule rakeita. Jossa maa ei ole valkoinen vappuaattona. Tässä kaupungissa on vaihtoasema, astun laiturille auringonpaisteeseen, jään odottamaan junaani. Matka jatkuu.

Tunteet

 

❤ Päivän tekstikiintiö tuli täyteen ja valui hieman ylikin tuolla taideblogin puolella. Teemataiteessa maaliskuun teemana on visio, aiheena tunteet. Eli hopi-hopi sinne tunteilemaan ❤

Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Hiljainen viikko

 

Kuvia viikon varrelta, ei sanoja.

 

spice

leim5

leim6

 

 

 

 

 

Näyttelyistä, ystävyydestä, leimaamisesta, kirjoittamisesta

 

th1 th2

Pari näyttelyä viime viikolla. Taidehallissa on menossa Tommi Grönlundin ja Petteri Nisusen retrospektiivinen näyttely Grey Area. Mielenkiintoisia installaatioita, käytännön ihmisenä olisin toivonut, että työt olisivat tehneet jotain hyödyllistä tai toimineet interaktiivisesti.
Helsingin kaupunginmuseossa Aleksanterinkadulla on Haju-näyttely. Pääroolissa on Helsingistä kertova haju, joka vaihtuu viikoittain syksyn ja talven aikana, hajun on kehittänyt Max Perttula. Käyntini aikana neljännessä kerroksessa tuoksui märkä villasukka.

th3 th4

Teemataiteessa on helmikuun aiheena töiden tekeminen omatekemillä leimasimilla. Se on ollut hauskaa ja sotkuista. Enemmän näiden töiden tekoprosessista taideblogissani.

leim1 leim3

Huomenna on ystävänpäivä. En lähettele ystävänpäiväkortteja. He, jotka ovat ystäviäni, tietävät sen ilman korttejakin. Tietenkin tuo huominen päivä nostaa mieleen ajatuksia ystävyydestä. Minkälainen ystävä itse olen? Minkälaisia ystäviä minulla on? Mitä tarvitaan, että tunnen jonkun ystäväkseni?
Tärkein ominaisuus ystävässä on luotettavuus. Silloin toisinaan, kun ystävä on pettänyt, se on ollut kuin turpiin veto henkisesti. Kadonneen luottamuksen palauttaminen on melkein mahdotonta. Voi antaa anteeksi, mutta mieli ei unohda. Niin se vaan menee.

Olen miettinyt myös ystävyyttä yhteisölliseltä kannalta. Toisen huomioimista, sitä se on mielestäni. Odotin bussia viime viikolla, satoi jotain räntää, ja bussipysäkin alla oli ahtautuneena toistakymmentä ihmistä. Itse pysyttelin kauempana. Tuli bussi, jonne en ollut menossa. Bussi jäi pysäkille ja huomasin katoksen alla olevien ihmisten tuijottavan samaan suuntaan. Utelias kun olen, niin pakkohan minun oli kiertää katos takakautta ja mennä katsomaan. Mummo oli jo päässyt pois bussista, mutta papalla oli vaikeuksia rollaattorin kanssa. Mummo tarjosi kättään, yritti auttaa.
Katoksen alla ihmiset tuijottivat kännyköihinsä, vilkaisivat aina välillä, miten pariskunnan käy. Kaksi ikäistäni naista tuijottivat vanhuksia silmissään katse, joka kertoi, että minä olen hoitanut lapset isoiksi, passannut miestä, tehnyt töitä, hoitanut vanhempiani ja nyt on totta vie minun oma aikani, enkä enää suostu tallattavaksi.
Huomioida, auttaa. Se tuntuu olevan vaikeaa. Eihän kukaan enää edes osaa tunnistaa avuntarvetta. Jokainen liikkuu kuplassaan, on yhteydessä jonnekin muualle, ei ole läsnä.

leim2

 

Käsikirjoitus seuraavaan kirjaan alkaa olla valmis. Romaania ei tästäkään tule, en vaan osaa kertoa laveasti sitä, minkä omasta mielestäni voin tiivistää muutamaan lauseeseen. Tai oikeasti en jaksa istua koneella niin paljon.
Kirjassa tulee olemaan esipuhe, jota en ole itse kirjoittanut. Takakansitekstikin on toisen kirjoittama. Tällä kertaa myös kirjan taitto ja kansikuva hoituvat muilla.
Kirjan julkaisuajankohta on tulevaisuudessa, sen tarkemmin en osaa sanoa. Ei ole kiire, ei millään, ei minnekään.

 

 

 

Haja-ajattelua

itetein

Ei värien valitseminen ole vaikeaa. Vähän kaikkea, mutta tällä kertaa ei sinistä, ei ruskeaa, ei turkoosia, ei valkoista, ei keltaista. Kaikkia muita sitten.
Peitto on valmis, jämälankoja, joitain uusia keriä, puuvillaa. Monta peittoa olen virkannut, nyt tein ekan ihan vaan itselleni, muut ovat menneet lahjoiksi.
Oikeaa kättä särkee, sormien suoristaminen tekee kipeää. Muistan mummin kädet, käppyrässä kaikkien kalastajalangasta virkattujen päiväpeittojen jälkeen.

Tekisi mieli maalata. En vaan tiedä, minne enää lykkään taulut. Niitä on joka paikassa. Sängyn ja sohvan alla, ulkovarastossa, kaapeissa. Seinillä. Tukehdun tähän tavarapaljouteen, siksi digitöiden tekeminen tuntuu niin paljon järkevämmältä. Kone säilöö ja paljon.

nro6

Ystävälle maalasin taulun. Hänen toivomuksestaan. Olemme kuvassa teinejä, pahimmassa murrosiässä. Lintsaamme koulusta, istumme jokirannassa juomassa olutta. Taikkarin mäellä kertoo tuosta ajasta.
Nostalgista, mutta en todellakaan kaipaa teininä oloa. Epävarmuutta, tunteiden vuoristorataa, ihastumisia, pettymyksiä. Humpsahtaminen aikuisuuteen, no ainakin tunnetasaantuminen kohdallani, noiden kipeiden vuosien jälkeen, oli pelastus.

Taikkarin mäestä tuli mieleen, että todennäköisesti sanon tämän vuoden aikana irti omakustanteideni ylläpitosopimuksen BoDilla. Taikkari ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Kirjoja menee niin harvakseltaan kaupaksi, että turha maksaa turhasta. Ainoastaan Sairaalapäiväkirja myy tasaisesti.
Kannattaa siis viimeistään nyt tilata, jos haluaa jonkun kirjani. Itsekin pitäisi ostaa ne, eivät löydy hyllystäni, olen lahjoittanut kaikki omat kappaleeni.
Juri Nummelin kirjoitti Taikkarista ja Toisesta painoksesta Turun Sanomissa ja Kirjavinkeistä löytyy muiden kirjojen arvostelut. Kotisivulta ostopaikat.

Kirjoista edelleen, Mediapinta-palvelukustantamo osallistuu itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Blogituttuni Arin, joka nykyään julkaisee enimmäkseen Facbookissa, runokirja ilmestyy tässä sarjassa, onnittelut.

Minulla on luvun alla Sami Liuhdon blogikirja vuodelta 2012. Kirjassa on monta sataa sivua ja se sisältää blogikirjoitusten lisäksi linkit ja kommentit. Mielenkiintoista luettavaa, mutta fonttikoko 9 alkaa olla näille silmille turhan pientä. Päivänvalokirja.
Esimerkiksi BlogBookerissa voi painattaa oman bloginsa ennen kuin se katoaa bittiavaruuteen.

Taivas on valkoinen, ilma täynnä räntää. Ulkoilun aika. Jalassa icebugit, jotka ovat pitäneet minut toistaiseksi pystyssä iljanteisilla kaduilla. Kotona sen sijaan pyörähdin ympäri, villasukat ja laminaattilattia, liukasta. Löysät nivelsiteet itkivät, nilkkatuki auttaa. Pienin askelin kevättä kohti.

 

cold5

 

Kirjoille kansia

 

kansi1

 

Teemataiteen upeana kesähaasteena on luoda kuusi kirjan kantta. Saatesanat haasteeseen ovat:

Tee kesäkirjalle kansikuva. Voit tuunata vanhan kirjan kannen uusiksi tai tehdä itse oma kirja. Koko kirjaa ei tarvitse kirjoittaa, ainoastaan tehdä kansikuva siihen.
Voit myös kirjoittaa esittelytekstin tai kertoa lyhyesti mistä kirja kertoo.
Aikaa koko kesä elokuun loppuun asti.

Aivan ihanaa. Kirjojen kirjoittaminen on työlästä ja aikaa vievää, paljon hauskempaa tehdä vain kansia. Tule mukaan haasteeseen!!!!! Tyyli ja tekotapa vapaa.

Ensimmäisen kansikuvani inspiksenä toimi runoni.

Vanhat poikaystävät.
Ne istuu pyörätuoleissa, kokouksissa, jokirannassa.
Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,
Thaimaan sannassa.
Vanhat poikaystävät.
Puutarhatonttuina jokirannassa.

 

 

 

 

Näyttely

 

taulut5

Viisitoista maalausta valkoisilla seinillä. Yksitoista vanhaa, neljä näyttelyä varten tehty.

 

taulut3

Niemikotisäätiö tekee töitä mielenterveyskuntoutujien hyväksi, siis minunkin hyväkseni.

 

taulut2

Taulut ovat tällä hetkellä Niemikotisäätiön Olohuoneessa, asukastilassa, täällä Helsingissä.

 

taulut1

Näyttely on yksityinen, tarkoitettu säätiön asiakkaille.

Väsyttää.

(kaikki työt ovat myynnissä, osta…)

taulut4

 

 

 

 

Helmikuun viimeiset kasvot

 

15-29

 

Iho kiristää kasvoilla. Näytän yhtä kalpealta kuin aina, mutta tiedän, että tänään aurinko on paistanut lämmittääkseen.  Bussien odottelua eri pysäkeillä, kasvot kohti valoa.

Helmikuun 29 faces-kasvohaaste on lopussa. Pysyin hyvin mukana, jopa tahdissa koko kuukauden ajan. Tietyistä rutiineista todellakin voi tykätä. Tässä kollaasi kasvoista 15-29, ensimmäiset 14 julkaisin aikaisemmin täällä.

Iho hilseilee sormista. Jokapäiväinen maalaaminen, käsien jatkuva peseminen laittaa ihon kesimään kuin kesällä.

Lauantaina kirpputorilla näin batiikki- eli solmuvärjätyn paidan. Hintalapussa luki happopaita. Repesin. Nuoruuteni on muuttunut trendikkään hapokkaaksi.

No, sitähän se olikin. Happopaita, juupa juu.

Kuten aina, maalaukseni ovat myös myynnissä. Kotisivuillani näkee maalaukset paremmin, samaten kuvaa klikkaamalla näkyy, onko maalaus vielä vapaana. Sisustustauluja kevään kunniaksi!