Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Haja-ajattelua

itetein

Ei värien valitseminen ole vaikeaa. Vähän kaikkea, mutta tällä kertaa ei sinistä, ei ruskeaa, ei turkoosia, ei valkoista, ei keltaista. Kaikkia muita sitten.
Peitto on valmis, jämälankoja, joitain uusia keriä, puuvillaa. Monta peittoa olen virkannut, nyt tein ekan ihan vaan itselleni, muut ovat menneet lahjoiksi.
Oikeaa kättä särkee, sormien suoristaminen tekee kipeää. Muistan mummin kädet, käppyrässä kaikkien kalastajalangasta virkattujen päiväpeittojen jälkeen.

Tekisi mieli maalata. En vaan tiedä, minne enää lykkään taulut. Niitä on joka paikassa. Sängyn ja sohvan alla, ulkovarastossa, kaapeissa. Seinillä. Tukehdun tähän tavarapaljouteen, siksi digitöiden tekeminen tuntuu niin paljon järkevämmältä. Kone säilöö ja paljon.

nro6

Ystävälle maalasin taulun. Hänen toivomuksestaan. Olemme kuvassa teinejä, pahimmassa murrosiässä. Lintsaamme koulusta, istumme jokirannassa juomassa olutta. Taikkarin mäellä kertoo tuosta ajasta.
Nostalgista, mutta en todellakaan kaipaa teininä oloa. Epävarmuutta, tunteiden vuoristorataa, ihastumisia, pettymyksiä. Humpsahtaminen aikuisuuteen, no ainakin tunnetasaantuminen kohdallani, noiden kipeiden vuosien jälkeen, oli pelastus.

Taikkarin mäestä tuli mieleen, että todennäköisesti sanon tämän vuoden aikana irti omakustanteideni ylläpitosopimuksen BoDilla. Taikkari ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Kirjoja menee niin harvakseltaan kaupaksi, että turha maksaa turhasta. Ainoastaan Sairaalapäiväkirja myy tasaisesti.
Kannattaa siis viimeistään nyt tilata, jos haluaa jonkun kirjani. Itsekin pitäisi ostaa ne, eivät löydy hyllystäni, olen lahjoittanut kaikki omat kappaleeni.
Juri Nummelin kirjoitti Taikkarista ja Toisesta painoksesta Turun Sanomissa ja Kirjavinkeistä löytyy muiden kirjojen arvostelut. Kotisivulta ostopaikat.

Kirjoista edelleen, Mediapinta-palvelukustantamo osallistuu itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Blogituttuni Arin, joka nykyään julkaisee enimmäkseen Facbookissa, runokirja ilmestyy tässä sarjassa, onnittelut.

Minulla on luvun alla Sami Liuhdon blogikirja vuodelta 2012. Kirjassa on monta sataa sivua ja se sisältää blogikirjoitusten lisäksi linkit ja kommentit. Mielenkiintoista luettavaa, mutta fonttikoko 9 alkaa olla näille silmille turhan pientä. Päivänvalokirja.
Esimerkiksi BlogBookerissa voi painattaa oman bloginsa ennen kuin se katoaa bittiavaruuteen.

Taivas on valkoinen, ilma täynnä räntää. Ulkoilun aika. Jalassa icebugit, jotka ovat pitäneet minut toistaiseksi pystyssä iljanteisilla kaduilla. Kotona sen sijaan pyörähdin ympäri, villasukat ja laminaattilattia, liukasta. Löysät nivelsiteet itkivät, nilkkatuki auttaa. Pienin askelin kevättä kohti.

 

cold5

 

11 vuotta

 

siluetti5

 

Melkein huomaamatta meni taas blogin synttärit ohi. Tänään muistin, että 24.10. oli pari päivää sitten eli 11 vuotta sitten ilmestyi eka blogikirjoitus vanhassa vuodatus-alustassa.

Juhlia siis pitäisi, veto on vaan vähän poissa. Neljäs viikko taudinkuvaa, toinen lääkekuuri menossa. Tyydyn siis napsimaan antibiootteja, mutta teille on tarjolla mitä vain haluatte. Virtuaalissa kaikki on mahdollista.

Perinteisesti arvon synttäreihin osallistuneiden kesken jotain omaa tuotantoa. Kotisivuilla on muutama maalaus, joista voi valita, jos onni suosii. Kun klikkaa maalauksia suuremmaksi, näkee samalla, onko taulu edelleen saatavilla tai maailmalla.

Mikäli maalaukset eivät kiinnosta, tarjolla on myös kirjojani. Niitä, joita minulla ylipäänsä on kotosalla. Täältä löytyy Hedda ja Zen, Taikkarin mäellä ja Lassen kanssa yhteistyönä julkaistu Kultainen talja.

Kaikki kommentin marraskuun eka päivään mennessä jättäneet osallistuvat arvontaan. Kippis teille lukijat, ilman teitä ei olisi blogia.

 

 

Erotu joukosta omaperäisellä lahjalla!

 

Mainostoimittajani viettää näköjään ikuista kahvitaukoa, joten pitää ryhtyä itse hommiin. Kevään ja kesän suuret juhlat lähestyvät. Mitä antaa päivänsankareille lahjaksi, jotta erottuisi joukosta? Mitä sadan euron setelin tilalle?
Hanki SusuPetalia. Pääset halvemmallakin.
Linkit johtavat Kirjavinkkien arvosteluun (mikäli sellainen löytyy) ja eri ostopaikkoihin.

 

taikkarikansi

 

Taikkarin mäellä-proosarunokirja sopii peruskoulunsa päättävälle. Kirja sopii myös peruskoulunsa päättävän vanhemmille. Aina välillä on hyvä muistaa, että on itsekin ollut nuori.

Ostoksille —–>

 

 

toinenpainoskansi

 

Toinen painos-novellikokoelma on unelmakirja ylioppilaalle. Elämän kevät on edessä, kuuma kesä 2016 voi tuoda mukanaan kesäkissan jos toisenkin.

Ostoksille —–>

valkoiset talotkansi

Valkoiset talot-romaani on sopiva lahja hänelle, joka rakastaa ihmissuhdetarinoita, mutta ei halua pelkästään hopeareunuksia pilviinsä eikä ruusuja tietänsä koristamaan.

Ostoksille —–>

keskis

Keskiäkäisiä hajatelmia sopii häälahjaksi sopivan huumorintajuiselle pariskunnalle. Kirja on myös oiva syntymäpäivälahja jokaiselle, joka on henkiseltä iältään yli 18.

Ostoksille —–>

m_sairaalakansi3

Sairaalapäiväkirja on ehkä kirja juuri sinulle? Jos masennusta pidetään kansantautinamme, niin jokaisen tuttavapiirissä voi olla ihminen, josta tämäkin kirja kertoo.

Ostoksille —–>

isogoottikansi

Goottiemon kauhujen lipas (pienoisromaani) on oiva henkinen opas kaikille, jotka haaveilevat oman kirjan kirjoittamisesta/julkaisemisesta (mainostamisen opetteluun tästä kirjasta ei ole mitään hyötyä).

Ostoksille —–>

pellen muotokuvakansi-001

Pellen muotokuva-novellikokoelma on ennakkoluulottomalle lukijalle, joka ei kavahda elämän nurinkurisuuksia.

Ostoksille —–>

kt-kansi

Yhdessä Lasse Ansaharjun kanssa julkaistu valokuvakirja Kultainen talja on napostelukirja, siitä voi nauttia vain katselemalla Lassen valokuvia tai lukemalla vain tekstejä tai sekä että. Texts also in English, joten sopiva lahja ulkomaillekin lähetettäväksi.

Ostoksille —–>

heddazenkansi-001

Kesä ja aurinko ja mielenrauha. Hedda ja Zen-sarjakuvakirjaa voi myös värittää, vaikka laiturilla maatessa, junassa matkustaessa. Ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Ei taatusti tätä!

Ostoksille —–>

Näiden kirjojen lisäksi kotisivuiltani löytyy kymmenittäin maalauksia, jotka kaikki sopivat lahjaksi hänelle, heille, sinulle, jokaiselle. Hinnat ovat edulliset, (enimmäkseen 20-40 €) koosta ja materiaaleista riippuen. Kuvia klikkaamalla selviää, onko taulu vielä myynnissä. Helsinki kankaalla-näyttelyn kuvamanipulaatiot ovat myös kaupan.

Eiköhän tässä nyt ollut tarpeeksi. Ainakin tämä mainostaminen on kamalan rankkaa. Nyt kahvitauko.

 

 

Indiekirjailija täällä, hei!

 

kuva6 muumi

 

Lähtölaskenta syksyyn on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Olen pysynyt paikoillani kuukauden, ylikin. Pysähtyminen on tehnyt hyvää, mutta nyt huomaan levottomuuden jälleen hiipivän ihoni alle. Rakastan erakoitumista, samalla se on vankila, josta on pakko paeta, jotta säilyisi elossa.

 

kuva3 kuva2

 

Kesä on kuvissa, muistin viipyvissä hetkissä. Oli hyvä kesä. Lomaa maalaamisesta, lomaa kirjoittamisesta, lomaa siivoamisesta.
Koska olen loman arvoinen.

 

kuva5 kuva4

 

Kutittava levottomuus on saanut tarttumaan väreihin, otan kiinni myös sanoista, joita mielessäni pyörii. Sekin tuntuu hyvältä, kunhan muistan, että minun on kiiruhdettava hitaasi. Muuten hajoan.

 

Viime syksyn kirjaprojekti Lassen kanssa tuli jälleen mieleeni, kun Kirjavinkeissä oli arvostelu Kultaisesta taljasta. Joskus syyskuun alussa hesari kirjoitti, että omakustanteet ovat nykyään indiekirjallisuutta.
Elin siis nähdäkseni tämänkin päivän. Kahdeksan kirjan jälkeen.

 

kt-kansi

 

 

 

 

 

 

 

Vilpitön hyväntuulen kirja

 

Yhteistyö muiden kanssa tekee minulle näköjään hyvää, tulee kirjoitettua mukavaa tekstiä, eikä aina vain piehtarointia oman pääkopan sisällä. Kamera-lehdessä oli pieni puffi Kultainen talja-kirjasta, jonka tein yhdessä Lassen kanssa. Kirjaa saa hyvin varustetuista kirjakaupoista sekä muutamasta kirjastosta, kysy omastasi.

Kameralehti2-2016-horz

Kirjani on laiha

Taannoisessa arvonnassa Ripsa voitti Kultainen talja-kirjan ja hän kirjoittaa kirjasta, näytelmistä ja ajatuksistaan blogissaan. Klik sinne.

Yhteen aikaan luin vain näytelmiä tai leffojen käsikirjoituksia. Olen koukussa dialogiin, minua ei voisi vähempää kiinnostaa kuvaileva kirjoitustyyli, jos se keskittyy ulkoisiin seikkoihin. En ole kylläkään kamalan innostunut sisäisen maailmankaan yltäkylläiseen esittelyyn.
Dialogi vie tarinaa eteenpäin, en tarvitse tarkkoja tietoja fyysisestä ympäristöstä, en ulkoisia huomioita henkilöistä. Usein tuntuu, että kirjoittaja ei luota lukijan kykyyn nähdä kuvia, kaikki on kerrottava, kirjoitettava näkyviin.
Tai ehkä se on keino saada romaaniin vaadittava sivumäärä täyteen. Ehkä sen takia en itse saa aikaan romaaneja, tarinani ovat lyhyitä, karsastan adjektiiveja ja olen sitä mieltä, että jos jutun saa esitettyä puolen näytön pituisessa kirjoituksessa, miksi venyttää sanottavansa viiteensataan sivuun.
Joskus kirjamessuilta hankin rintamerkin, jossa luki In every fat book there is a thin book trying to get out.

Juuri niin.

Lue sinäkin ja siivoa kanssani

 

kt-kansi

 

Leena Lumi on lukenut Kultaisen taljan ja kirjoittaa lukemastaan kauniisti ja kattavasti. Kirjastomäärärahojen niukkuudesta huolimatta kannattaa tehdä hankintapyyntö omaan kirjastoon. Joskus voi onni potkia ilman mustelmia. On muuten ihan käsittämättömän ihanaa, palkitsevaa ja kannustavaa, kun kirjasta kirjoitetaan. Turha yrittää väittää, ettei kissa kiitoksilla elä.

Elää hän.

Näyttelyn kokoamisessa on menossa se vaihe, että koti on kaaos, kirpputori, varasto, kaatopaikka. Sotku ei minua haittaa, viikkosiivous hoituu, kun vetää villasukat jalkaan ja liukuu lattioita pitkin, mutta maalaamiseen liittyvien materiaalien varastointi alkaa olla ongelma. Joku naapuri oli hankkinut ison tauluteeveen, hain sen pahvilaatikon roskiksesta. Mahtavaa pohjaa maalauksiin, mutta niin tilaa vievää. Turha ehdottaa, että kamat sängyn ja sohvan alle. Ei sinne enää mitään mahdu.

No, eilen lajittelin pahveja, papereita ja muuta tilpehööriä ja sainkin aikaan kauniita kasoja. Ongelmana vaan oli, mihin ne pinot työnnän. Onneksi on iso kirjahylly ja kirjojen yläppuolella kapea, mutta silti riittävä kaistale. Sinne siis säilöin materiaaleja. Lattialla odottaa vielä siistimätön keko kirpparilta ostettuja kehyksiä, niillekin pitäisi löytää paikka. Järkyttävää järjestelyä ennen kuin pääsee maalaamaan. 

Arvontaa aamuhämärässä

 

Aamun hämärässä heräsin, annoin numerogeneraattorin toimia onnettarena, kone yski vähemmän kuin minä ja valitsi numeron.
Kirjan Kultainen talja voitti Ripsa, onnittelut. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti tästä toivoa tuovan torstain onnenpotkusta.

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte arvontaan. Teitä oli niin runsaasti, että suoritin lisäarvonnan ja pienet lohdutuspalkinnot matkaavat Sirpalle (osallistui arvontaan Facebookin puolella) ja Liisalle.

Eikun elämää ja uusia voittoja kohti!

Ja onnellinen voittaja…

 

…voit olla juuri sinä, kunhan vaan osallistut arvontaan jättämällä kommentin tänne, sovitaan, että aikaa on ensi viikon keskiviikkoon eli 4.2.2015 23.59 mennessä jätetyt kommentit ovat mukana arvonnassa.

Entä mikä on tämän arvonnan päävoitto???

Kirjavalas kertoo siitä näin:

suloinen kirja, kuvien ja tekstin vuoropuhelua…tämä ei ole synkkä kirja, ei.

Vaikea ehkä uskoa, että minulta syntyy muuta kuin susuangstia, mutta näin se on nyt todistettu. Osallistu siis arvontaan ja voit voittaa Lasse Ansaharjun upean valokuvakirjan Kultainen talja, tekstit SusuPetal, tuo ikiaikainen ilopilleri ja hyvän mielen tuoja.

kansi kultainen talja-001