Isopomo

Kun vielä olin johtaja, minua kunnioitettiin. Valehtelijat väittivät, että hallitsin pelolla ja rangaistuksilla, uhkailulla ja kiristyksellä.
Olin tiukka, mutta rehti ja mikäli se ei sopinut kaikille, joutivat mennä. Monet menivätkin. Kuka sairastui yllättäen, kuka katosi kirjaimellisesti maan alle, kuka hävisi hourupäisenä hullujenhuoneelle.

Tiedän, että kutsuivat minua selkäni takaa Vertikaali-Vladiksi. Tottahan se oli. Tavoitteeni olivat aina ylöspäin suuntautuvia, korkeammalle, pystysuoraan, pystysuoraan! Sellainen ei ole heikkoutta. Se on johtajuutta.

Valitettavasti alaisiin ei voi luottaa. He ovat pettureita, pelkureita, käärmeen sikiöitä, jotka myivät itsensä halvalla. Joku heistä luopui asettamistani tavoitteista ja otti minut hengiltä. Kehtasivat vielä haudata minut vaakatasoon, ikään kuin pilkaten.

***

Viikon 12 krapusanat ovat heikkous, pomo, vertikaalinen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Beate

Kirsti

AilaKaarina

Riitta

anli itse

Sus’

Aimarii

Repu

BLOGitse

HPöllö

Tepaa muistaen

Rakas tätini ja kummitätini Tepa on vihdoin päässyt haluamaansa rauhaan. Enää hänen ei tarvitse kysyä minulta, milloin tämä kaikki loppuu, miksei hän saa jo kuolla.

Tuntemani Tepa oli jo poissa viimeisen vuoden ajan. Kävin häntä kyllä katsomassa, mutta en ole lainkaan varma, tunnistiko hän minua maskin takaa. Ehkä hän tunsi ääneni, tunsi, miltä silitykseni iän kuihduttamalla iholla tuntui. Ehkä hän muisti jotain, kun lauloin hänelle, kun paijasin teräksenharmaita hiuksia.

Tepa oli se ihminen, joka opetti minua rakastamaan kirjoja. Sain häneltä syntymäpäivä- ja joululahjoiksi Anna-kirjoja, Pieni runotyttö-sarjaa, Tiina-kirjoja, Anni Swanin koottuja kertomuksia Tottisalmen perillisineen ja Iris rukkineen, Nuorten toivekirjaston kirjoja ja niin edelleen.

Murrosiässä Tepa jaksoi ymmärtää minua silloin, kun omat vanhemmat olivat enemmän ja vähemmän hukassa kanssani. Tepan mielestä meikkini oli kaunis, vanhempieni mielestä ei niinkään. Tepa oli varma siitä, että minusta tulee ihan kunnon ihminen, eivätkä teini-iän älyttömyydet veisi minua pysyvästi lavealle tielle.

Ihailin ja rakastin Tepaa. Hän oli rohkea, suorasanainen, rehellinen, aikaansaava ja hänen huumorintajunsa oli yhtä outo kuin minullakin. Usein hihittelimme asioille, joille muiden mielestä ei sopinut nauraa tai joista ei ollut edes sopivaa laskea leikkiä.

Tepan elämä ei ollut aina helppoa, mutta elämäniloaan hän ei menettänyt ennen kuin viimeisinä vuosinaan, jolloin liikkuminen vaikeutui, eikä jaksaminen riittänyt enää lukemiseen.

Vuosien mittaan olen kirjoittanut ja piirtänyt Tepasta. Näissä Tepa tuumaa-jutuissa olen yrittänyt kertoa, kuinka paljon hän on minulle merkinnyt ja merkitsee edelleen. Olen ylpeä, kiitollinen ja iloinen siitä, että juuri hän oli rakas kummitätini.

Joskus me nauroimme miettiessämme, että kun aika jättää Tepasta, minusta tulee pienen sukumme matriarkka. Nyt se aika on koettanut.

***

Otan varaslähdön ja soitan lauantaiklassikkona jo nyt Tepan lempikappaleen. Minun piti kasvaa todella aikuiseksi, että opin pitämään Kauko Käyhköstä ja tästä laulusta. Senkin asian Tepa opetti minulle loppujen lopuksi, kaikkien muiden asioiden lisäksi.

Varmistus

Vanha nainen tiesi kuolevansa pian. Unessa vanhemmat olivat ilmestyneet hänelle, sanoneet, että hän voisi vielä pelastua, vielä olisi aikaa katua ja liittyä takaisin seurakuntaan. Nainen oli pakottanut itsensä hereille.

Ainakaan häntä ei haudattaisi perhehautaan. Mikään ei saisi häntä palaamaan vanhempiensa luo kuolemansa jälkeen, ei edes ruumiina. Nainen ei uskonut taivaaseen, ei helvettiin, mutta silti häntä jäyti epävarmuus. Kuolemanjälkeinen elämä oli mysteeri. Entä jos vanhemmat sittenkin odottaisivat häntä jossain?

Kotisairaanhoito kävi maanantaisin täyttämässä naisen lääkedosetin. Viikkojen aikana nainen siirsi tabletit peltipurkkiin. Itsemurha oli syntiä, niin kuin niin moni muukin asia vanhempien mielestä. Synnistä joutui helvettiin.

Siellä vanhemmat eivät ainakaan olisi.

***

Viikon 8 krapusanat ovat mysteeri, synti, peltipurkki

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Riitta

anli itse

Uggla

Aimarii

Beate

BLOGitse

Jaana

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.

Laulukirja

Ahdistuessaan Tepa hokee lastenlauluja. Piiri pieni pyörii, piiri pyörii. Sävel on kadonnut vuosien varrella, sanatkin hukassa toisinaan. Kolme kulmaa, kolme kulmaa hatussani on…

Tepan kädet ovat nyrkissä. Hän ei anna minun silittää poskeaan, kääntää päätään pois. En ole varma, tunteeko hän enää minua. Silmiin ei syttynyt valo tullessani, ei hymyä.

Vuodet kuluvat hitaasti. Jokainen aamu on Tepan mielestään turha herääminen. Hän haluaa pois. Hän ei jaksa enää maata sängyssä, ei nousta kahville, ei ruokailemaan. Miksi minä en kuole?

Käännän laulukirjan sivuja, etsin tuttua laulua yhdessä laulettavaksi. Tepa on nukahtanut. Silitän poskea. Haluaisin osata vastata hänelle, milloin hän pääsee pois.

***

Viikon 49 krapusanat ovat kulma, sivu, piiri.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Sus’

Riitta

Pasanen

Uggla

Kirsti

AilaKaarina

Ainakki

Aimarii

BLOGitse

anli itse

Beate

Jotain, mitä vielä ei ole

Aina laboratoriokäynnin jälkeen Hanna meni terveyskeskuksen vieressä olevalle kirpputorille. Harvoin hän osti mitään, kaikkea oli enemmän kuin tarpeeksi, astioita, vaatteita.

Hän piti kirpputorien tunnelmasta, esineiden tarinoista. Joku oli tuonut myyntiin öljyvärimaalauksia, taulut esittivät samaa peltomaisemaa eri vuodenaikoina. Varmaan jostain kuolinpesästä.

Hanna tutki esineitä, kuunteli tarinoita. Kynttilänjalkoja, kippoja, kuppeja. Hän näki pyöreän, kannellisen ruukun. Se oli selvästikin uurna. Hän avasi kannen, nuuhkaisi tyhjyyttä. Kuka toi uurnan kirpputorille? Eikö sille ollut sittenkään tullut tarvetta? Oliko joku onnistunut petkuttamaan kuolemaa?

Hanna osti uurnan, sellaista hänellä ei vielä ollut täysinäisissä kaapeissaan. Ehkä hänkin onnistuisi huiputtamaan kuolemaa.
Tai edes viivyttämään.

***

Viikon 7 krapusanat ovat pelto, laboratorio, astia.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

Aino

Kirsti Kaija

riitta k

uggla

Repu

Aina

AilaKaarina

Aimarii

 

 

 

Rehellinen asiantuntija

Vanhetessaan Minna alkoi pelätä, että kukaan ei löytäisi häntä, jos hän kuolisi kotiin. Ajatus omasta mätänevästä ruumiista kammotti häntä.

Minna oli elänyt elämänsä rehellisesti, niin kuin hänelle oli opetettu. Hän oli suorasanainen, eikä hän pelännyt neuvoa ihmisiä. Ulkopuolisena näki asiat paremmin. Minna oli myös kokenut elämässään vastoinkäymisiä. Hän oli selvinnyt koettelemuksistaan. Miksi eivät siis muutkin kuuntelemalla hänen neuvojaan.

Tytär ei pitänyt enää yhteyttä. Ystävät olivat kadonneet vuosien varrella Minnan suorasukaisuuden takia.
Ehkä naapurit kutsuisivat huoltomiehen paikalle, kun Minnan asunnosta alkaisi tulvia kalman haju? Saattoiko naapureihin luottaa?

Tuskin. Naapureista ei ollut kuin riesaa. Samanlaisia idiootteja kuin kaikki muutkin ihmiset.

***

Viikon 42 krapusanat ovat asunto, rehellinen, pelätä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

riitta k

BLOGitse

Kirsti Kaija

Aimarii

Repu

anli itse

Der Seidenspinner

Uuna

AilaKaarina

 

Saturday Classics 180720

 

 

Jope Ruonansuu menehtyi tänään 56-vuoden iässä. Lauantaiklassikkona soitan hänen rakastavan kappaleensa meistä turkulaisista, kepeät mullat.

Muita klassikoita täällä.

 

 

 

Ari Kokkonen 1957-2020

Torstaina, toinen päivä heinäkuuta, suru-uutinen saapui. Blogiystäväni vuosien ajalta, runoilija ja valokuvaaja Ari Kokkonen menehtyi Turun Karina-kodin saattohoito-osastolla.

Tutustuin Ariin aikoinaan blogien kautta 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Blogistania oli silloin suht pieni yhteisö ja monet bloggaajat kirjoittivat runoja ja ottivat valokuvia. Haasteblogit RunoTorstai ja ValokuvaTorstai keräsivät yhteen meidät. Opimme tuntemaan muita bloggaajia, ystävystyimme, pidimme muutenkin yhteyttä.

Olin julkaissut ensimmäisen kirjani BoDin kautta ja Ari otti yhteyttä minuun, hänellä oli unelmana saada runonsa kirjan kansien väliin. Syntyi hänen ensimmäinen runokokoelmansa Runoja (BoD, 2009). Seuraavina vuosina ilmestyi useampikin runokokoelma, samoin kirja Arin valokuvista. Arin runoja ja raapaleita julkaistiin myös eri kokoelmissa.

Viime vuosikymmenen lopussa Ari alkoi julkaista runojaan issuussa, jossa kokoelmat ovat edelleen ilmaiseksi luettavissa. Pimeyden jälkeen-kokoelma kertoo Arin kamppailusta viimesyksyisen syövän kanssa. Hoidot purivat ja kerroskuvauksessa kevään korvalla kaikki näytti hyvältä. Ari jaksoi jo pyöräillä, kiertää Turkua ja valokuvata.

Nyt toukokuussa syöpäpesäkkeitä löytyi Arin aivoista, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Ari siirtyi Karina-kotiin. Arin suhtautuminen tulevaan kuolemaansa oli tyyni, hyväksyvä ja rauhallinen. Hän kertoi tehneensä jo tarpeeksi, saavuttaneensa elämässä paljon hyviä asioita. Hänen oli aika lähteä.

Olen ylittänyt ajan railon, poikkeaman jatkumossa,
unohtanut ajan vaatimukset, merkityksen eiliselle.
Täytyy olla tyyntynyt kuin meri, nähdäkseen pinnan alle,
sukeltamatta pohjaan, nähdäkseen enemmän,
kuullakseen selvemmin, päästäkseen pinnalle takaisin.
Minä olen unohtanut kuinka ollaan, ja kuitenkin tunnen
olevani osallisena kaikkeen.

(Kulkea varjojen päällä putoamatta, BoD, 2012)

 

Tuli vaan mieleen

Stig framåt i vagnen. Spotta ej på golvet.

Vanhempi kansaosa muistanee musiikkitoimittaja Stig Framåtin, joka aiheutti pahennusta Yömyöhä-ohjelmassa 1970-luvun lopulla soittamalla Tuomari Nurmion Kurjan matkamiehen.
Tuli vaan mieleen, kun katsoin netistä Raitiovaunumuseon kylttejä.

Kukaan tuskin enää sylkäisee lattialle. Tai mistä minä tiedän, mitä ihmiset tekevät kotonaan. Kadulle ei kuitenkaan ole suotavaa räkiä näinä aikoina. Tosin edelleen keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miesoletetut tekevät niin. Tekisi mieli antaa sellaiselle tyypille koirankakkapussi ja sanoa, että kerää räkäs, mutta parempi pitää tänä korona-aikana henkilökohtainen reviiri tavallistakin laajempana.
Ei tule turpaankaan.

Jäätelöpuikkopakkaukset olivat loppu kaupassa. Ovat varmaan hygieenisempiä pieniin käsiin.
Tuli vaan mieleen.

***

Viikon 13 krapusanat ovat puikko, sylkäistä, henkilökohtainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

riitta k

anli itse

Aimarii

BLOGitse

Paavo

Aina

Marra