Keskiäkäinen aistit avoinna

 

aistimus

 

Luovan lauantain 157. haaste AISTI

 

 

 

 

 

 

Kultalautanen

 

hernekeitto

 

Lapsuusmuistoja ovat kivut ja kuhmut, korkeat kalliot ja putoamiset, liukastuminen raitiovaunun alle, pitkä hetki täynnä äänetöntä huutoa. Pelastus. Muistot ovat pelkotiloja, edelleenkin, kouriintuntuvaa kauhua kaikesta mitä voi tapahtua, kaikesta siitä mitä tapahtui.

Yritän muistaa hyviä hetkiä, todella yritän. Vanhempien lohdutukset, halaukset, ne muistan. Pihan lapset haluavat minun hyppäävän jokeen, tottelen heitä tietenkin, heitä on liian monta ja he ovat niin vahvoja ja pelottavia. Vesi kutsuu, eikä minulla ole voimia vastustaa ketään. Äiti saa minut kiinni, hän on tulossa töistä, kävelee pitkin jokirantaa. Syli. Sen muistan. Sylissä turva hetken aikaa.

Saan nukkua äidin vieressä, kun isä on yövuorossa. Äiti kertoo minulle satua kultatukkaisesta prinsessasta, joka asuu kultaisessa linnassa, kultaisella kukkulalla. Prinsessa syö kultaisilta lautasilta, kultaisella lusikalla, kultakruunu päässään.

– Vad ska hon äta, vad vill hon ha, den lilla prinsessan? Vad tror du, lilla gumman?

Tiedän vastauksen äidin kysymykseen. Tiedän, mitä prinsessa haluaa syödä, sillä se on parasta ruokaa maailmassa. Kultatukkaisen prinsessan lautasella on hernekeittoa, lempiruokaani.

-Jag gissade det, äiti sanoo.

Ei äiti arvaa, hän tietää. Nukahdan ja hetken ajan unissani ei ole mörköjä.

 

 

 

***

Luovan lauantain 155. haaste lapsuusmuisto

 

 

 

 

 

Musta

 

pimeys

 

Luovan lauantain 154. haaste PIMEYS

 

 

Masennus ei katso allakkaa, ei pelästy valoa, ei karkaa auringolta. Kesäkin voi olla musta.
Masennus ei ole alakuloa, ei surua, ei melankoliaa, ei haikeutta.
Masennus ei ole asenne, ei synkkä elämänkatsomus.

Masennus on musta. Masentuneella ei ole unelmia, ei toiveita, ei haaveita. On vain loputonta pimeyttä ja umpikuja.

Päivä ei paista risukasaan. Ylös, ulos ja lenkille saa oksentamaan kynnykselle.

Joka päivä on taistelua siitä, että ei olisi osa masennusta vaan masennus olisi osa itseä. Joskus suurin osa, joskus pienempi osa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Keskiäkäinen sananlaskun sylissä

 

kä makaa kuin petaa

 

Luovan lauantain 153. haaste on sananlasku 

 

 

 

 

Keskiäkäinen on hottis!

 

kä on hottis

 

 

Luovan lauantain 155. haaste on lämmin

 

 

 

 

 

Myötätuuleen

 

myötätuuli

10 x 15, pahvi & teippi 

 

 

Herään merisairaana. Juna kylvää kiskoa peltojen keskellä. Istuimeni huojuu, pomppaa aallon harjalle.

Taakseni on unen aikana tullut istumaan ihminen, hänen sormensa hakkaavat näppäimistöä pöydällä, joka on kiinni tuolissani.

Nielen oksettavan maun takaisin kurkunpäähän.

Vaunu on hiljainen, kukaan ei enää puhu, kaikki takovat koneitaan. Juna puskee vastatuulen kymmenien läppärien, tablettien ja puhelinten voimalla, eteen, eteen, eteenpäin. Kiire taltuttaa elämän.

Siirryn istumaan käytäväpaikalle, annan kilometreistä väsyneen istuimen ottaa minut syliinsä, tuudittaudun myötätuuleen.

***

Luova lauantai myötätuuleen

Kuutamossa

 

moonlight shadows

 

Luovan lauantain 148. haaste on

 

 

 

 

 

 

 

 

Shhh, sanomatta sanaakaan

 

EDIT. 21.4.2014: sarjis näkyy paremmin täällä

 

symbolisatu

 

 

 

***

Luovan lauantai #147 symboli

 

 

 

 

 

Jaksaa, jaksaa

 

loppukiri

20 x 30 cm, tussi, gesso 

 

Luovan lauantain 145. haaste loppukiri

 

 

 

 

 

 

Puutarha

 

kukka1

Ilma on valuvaa akvarellia, pehmeää vaaleansinistä, keltaista. Kevään valo. Hiekoitushiekat ratisevat hampaissa, tuuli saa minut kerrankin tuntemaan itseni kevyeksi. Huteraksi myös, sillä puuskat tarttuvat takin liepeisiin, ravisuttavat jalkoja.

 

kukka2

Tytöt juoksevat toisiaan pakoon, nauravat, harppovat korkeilla koroillaan tien yli. Ohi pyöräilevä mies karjuu: saatanan lantanaamat. Miehen viha tuntuu iskuna palleassani. Pyöräilijä on harmaata takiaista, musta mieli ruskealla kielellä.

 

kukka3

Tytöt pysähtyvät, kikattavat, huutavat miehen perään: turpa kiinni, spermanaama. Möykky vatsassa sulaa. Tytöt pärjäävät, he ovat maassa maan tavalla, juurtuvat ja kasvavat niin kuin voikukat, joita rakastan.

 

kukka4

Ystävän luona tunnen avuttomuuteni. Toisen kivun katsominen on pahempaa kuin oma kipu. Olen kädetön, jalaton, turha torso, joka ei pysty tekemään mitään. Olen oppinut, etten voi auttaa kaikkia, ei minulla ole kykyjä, ei voimia. Teen sen, mihin pystyn ja opetan itselleni edelleen, että sen on riitettävä. Minullekin. Toivon tuulen tuovan mukanaan hehkuvia unikkoja, oopiumia särkyyn, unen, josta voisi herätä parempaan hetkeen. 

 

kukka5

En tule toimeen oman pääni kanssa, ulkona oleminen ahdistaa. Näen maailman oudolla tavalla, minun pitäisi vain kävellä kuulematta, huomaamatta mitään. Minun ei pitäisi ajatella, sillä se ei ole koskaan tehnyt minulle hyvää. Yritän sulkea korvani, onnistumatta. Bussissa istuva mies kertoo mielipiteensä neekerihuorista, jotka sikiävät enemmän kuin on suotavaa, jotka täyttävät bussit lastenrattailla, koska eivät saa paksuja perseitään liikkeelle, eivät kävele. Linja-autossa on vain muutama ihminen, tyhjät penkit eivät väitä vastaan. Mies tuo mieleeni tuulessa havisevan itkupajun, alati liikkeessä, aina äänessä.
Pelkään elämää. Vihaan sitä myös usein.
Juuri nyt.

 

kukka6

Illalla näen, miten yön kuningattaret syttyvät kukkaan. Ilma väreilee kimalteita, pieniä silmäkulmiin kiinnitettäviä timantteja. Imen sisääni lähdön hetken jännitystä, odotusta. Ahmin tuoksuja ja värejä, ahdistus pehmenee, muuttuu joustavammaksi, työnnän sen takimmaiseen nurkkaan.

 

kukka7

Jäätyäni yksin, istahdan sohvalle, katson puutarhaani. Kasvit rönsyilevät samalla tavalla kuin ajatukseni. Kai ne löytävät paikkansa, jokainen. Seuraan livestreaminä FORKin konserttia. Rakastan elämää.
Juuri nyt.

 

Eilisen sunnuntain konsertti: FORK  

 

***

Luovan lauantain 144. haste lempikukka

Kihivas-haaste 7/2014 kimurantti