Saturday Classics 110921

 

1970-luvun puolivälin paikkeilla. Tukholma. On pääsiäinen tai jokin muu juhlapyhä, opiskelija-asuntolassa ei ole muita kuin ystäväni, jota olen tullut tapaamaan. Muut opiskelijat ovat matkustaneet perheittensä luo.
Ystäväni on ostanut uuden levyn, Patti Smithin Horses. Hän vakuuttaa minulle, että tulen pitämään laulajasta, tulen repeämään innosta.
Totta.
Sen pääsiäisen aikana soitamme levyä taukoamatta, volyymit voi kääntää niin lujille kuin haluaa, kukaan ei häiriinny. Tanssimme ja hypimme pitkin asuntolan käytäviä. Juomme viiniä. Ja taas tanssimme.

Muutama vuosikymmen myöhemmin. Edelleen Tukholma. Ystäväni on ostanut meille liput Patti Smithin keikalle synttärini kunniaksi. Ennen konserttia istuudumme puun alle vihreälle nurmikolle, tasaamme pullon viiniä. Keikan alun lähestyessä nousemme ylös vaivalloisesti. Ei viinin vaan jäykkien nivelien takia. Alamme hihittää kompuroidessamme ylös.

Kaikki ei ole ihan niin kuin ennen.
Mutta tanssia aiomme tänäkin iltana.

***

Muita lauantaiklassikoita täällä.

 

Saturday Classics 280821

 

The Rolling Stonesin rumpali Charlie Watts kuoli muutama päivä sitten 80-vuoden iässä. Tämän takia lauantaiklassikoissa on teemana tänä lauantaina Rollareiden biisit.

Angie vuodelta 1973 tuo mieleeni teinivuodet ja erään tietyn Angien, rakkaan ystäväni, jonka kanssa kuuntelimme tätä kappaletta uudestaan ja uudestaan. Huone täyttyi savukkeiden sinisestä savusta, kynttilöiden liekit loivat seinille varjojen kudelmia.

Kepeät mullat, Charlie. Muita rollari-biisejä täällä.

 

Kesäpäiväkirja 210621

Parin viikon pituinen lainakoiraton jakso osuu hyvään saumaan. Lainakoira on omassa kodissaan helteitä paossa, eikä minun tarvitse miettiä, milloin mennään ulos, milloin on liian kuumaa (aina, ainakin asvaltilla), jokohan nyt olisi viileämpää (jee, enää vain 28 astetta).
Olen siis pysynyt visusti sisällä. Ikkunat ovat kiinni päivällä, tuuletin hurisee ja vasta yöksi avaan kaikki räppänät.

Nuorempana 30 asteen helteet eivät aiheuttaneet ongelmia. Päinvastoin, silloin lähdin joka päivä kesälomalla Uunisaareen, paahdoin itseäni siellä monta tuntia, välillä uimaan. 1980-luvulla melkein kaikki naiset ottivat aurinkoa yläosattomissa ja alaosatkin olivat stringejä, joten ei voi kuin huokaista, että takapakkia ollaan otettu noista ajoista, kun naiset eivät voi enää olla rannalla yläosattomissa.
Nyt terveellisin rusketus tulee purkista, luin jostain lehdestä eli ei todellakaan ole viisasta kärventää itseään tuntitolkulla. Ei edes niitä nännejä.

70-luvulla itseruskettavat tuotteet olivat vahvoja. Luokkakaverini, kutsukaamme häntä vaikka Erjaksi, tuli kouluun kasvot ja kämmenet oranssisena. Erja oli rikkaasta perheestä ja hänen ympärillään pyöri aina hännystelijöiden joukko, jotka vakuuttivat, että rusketus oli ihana ja niin hyvän näköinen ja vau!
Samainen Erja ei ollut ihan se penaalin terävin kynä. Eräänä päivänä hän tuli kouluun, purskahti itkuun ja kertoi, että hänen veljellään on kohdussa syöpä. Samat hännystelijät yhtyivät itkuun, voi miten kamalaa, ihan hirvittävää.

Hmm, se Erjasta.

Olen virkannut vauvalle peittoa. Naapuriin tulee uusi perheenjäsen näinä päivinä. Huh, en halua edes ajatella, miten kamalaa on olla viimeisillään raskaana näillä keleillä. Virkatessa olen katsonut jalkapallon EM-kisoja ja Areenassa näkyvää Harlots-sarjaa, joka oli hyvinkin viihdyttävä ja koukuttava kieroiluineen, petoksineen ja ihmissuhdekiemuroineen. Sarja perustuu löyhästi todellisuuteen. 1760-luvun Lontoossa viidennes naisista ansaitsi elantonsa prostituutiolla. Aikamoinen määrä.

Prostituutiota ja pallopelejä siis. Näillä kohti juhannusta.

 

Saturday Classics 020121

 

Nuorena en voinut kuunnella Abbaa, Abba oli liian poppia, katu-uskottavuus olisi mennyt. Epävarmalle nuorellehan tuollaiset asiat kuin katu-uskottavuus, ehdottomuus ja tinkimättömyys ovat se elinehto, joka erottaa nuoren kalkkeutuneista, kaavoihin kangistuneista, näköalattomista ja turvallisuushakuisista aikuisista.

Onneksi sitä kasvaa aikuiseksi, ainakin suurin osa meistä. Ikiteiniksi ei ole jäämistä. Sellainen ei ole katu-uskottavaa.

Sitä paitsi aikuisuudessa on paljon hyviä puolia: joustavuus, myötätunto, vastuullisuus, huumorintaju, kykeneväisyys mokaamiseen ja itselleen nauramiseen, asenteiden pehmeneminen ja periaatteittensa kriittinen tarkastelu. Matkaa noihin hyveisiin on vielä, mutta sinikkäästi kurotan korkeuksiin.

Siispä kolmikymppisenä, silloin aikoja sitten, ostin Abban Greatest Hits-kokoelman ja tajusin, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.

Muita teinien ja aikuisten makuun osuvia kappaleita täällä.

 

Hiljaisuus

Päivien samankaltaisuudessa on jotain tyynnyttävää. Korona-aika on riisunut elämästä kaiken ylimääräisen. Tai ehkä niin tapahtui jo ennen näitä rajoituksia. Jo pitkään on tuntunut tältä.
Rauhalliselta.

Arki toistuu samanlaisena päivästä toiseen. Ei suuria valintoja, ei ongelmanratkaisuja. Kuljen eteenpäin suvannossa, ei ole edes pieniä kiviä potkittavaksi tieltäni.

Toisinaan kaipaan niitä aikoja, jolloin hullu luovuus täytti päiväni. Kirjoitin, julkaisin, maalasin, pidin näyttelyitä. Yksikään päivä ei ollut toisen kaltainen. Jokainen päivä oli riemua, oli tuskaa, oli pakkoa. Jos pysähdyin hetkeksikään, ahdistus iski kyntensä minuun, lamaannutti, näivetti pois. Oli oltava liikkeessä, oli tehtävä enemmän kuin jaksoi. Sanat pursuivat korvista, jokainen maalaus vei voimia kuin maratonjuoksu.
Vuorokauden tunnit eivät riittäneet siihen kaikkeen, mitä halusin, mitä oli pakko tehdä.

Toisinaan kaipaan niitä aikoja, mutta suurimman osan ajasta olen kiitollinen, ettei niitä kausia ole enää aikoihin ollut. Ylhäällä ei pysy kauan, sieltä putoaa alas ja vuosien varrella väsyin noihin putoamisiin. Joka kerta romahdin syvemmälle ja nousu oli viimekertaista vaikeampaa.

Nyt on tyyntä. Elinpiiri on kutistunut, kaikki turha on kuplani ulkopuolella. Kuljen hitaasti, mutta aina eteenpäin. Vältän kiipeämästä korkeimmalle huipulle, vältän laskeutumista mustaan luolaan.
Nyt on hyvä.

 

Isän ikävä

Seison ikkunan edessä, katson ulos sillalle. Kohta isä näkyy, en vilkuta, ettei yllätys mene pilalle. Isä kävelee nopeasti, ruskea työsalkku heiluu ees-taas, ees-taas askeleiden tahtiin.

Haen sohvalta tyynyn, rutistan sitä iloisena. Avaan ulko-oven, en sytytä valoja porraskäytävään. Asetan tyynyn ylimmälle rapulle, istahdan odottamaan. Kuulen alhaalla ulko-oven avautuvan, valot syttyvät rappukäytävään, isän askeleet, kun hän nousee ylöspäin.

Isä nauraa, kun hän näkee minut noustessaan viimeiset portaat. Vielä emme voi halata, isän kädet ovat mustat työn jälkeen. Isä riisuu kengät eteisessä, avaan hänelle kylpyhuoneen oven, laitan valot. Vihreä mönjä, jolla isä pesee kätensä, häviää hänen sormiensa väliin, huuhtelu, kuivaus.

Halaus.

***

Viikon 46 krapusanat ovat ylöspäin, heilua, mönjä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

BLOGitse

Aimarii

Aina

anli itse

riitta k

Maarit

Saturday Classics 071120

 

Musiikkineuvos Ossi Runne menehtyi kuluvalla viikolla 93-vuoden iässä. Runne oli trumpetisti, säveltäjä, sanoittaja, kapellimestari, orkesterinjohtaja ja levytuottaja.

Suomen kansalle Ossi Runne tuli tutuksi Euroviisujen kautta. Aikanaanhan Euroviisu-kappaleet esitettiin elävän orkesterin säestyksellä ja Runne toimi Suomen edustuskappaleiden kapellimestarina 22 kertaa vuosina 1966-1989.

Vuonna 1966 Ann-Christine esitti viisuissa Ossi Runnen säveltämän ja sanoittaman kappaleen Playboy. Kappale sijoittui kymmenenneksi, mukana oli 18 maata.

Muita tämän lauantain viisuja täällä.

 

Saturday Classics 171020

Kuulema vaihtelu virkistää, joten tällä kertaa soitan ranskalaisen klassikon. Vaikka suurin osa omimmista klassikkomuistoistani ajoittuvat tuonne 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun alkuun ja puoliväliin, niin onneksi on muutakin musiikkia olemassa.

Lapsuudenkodissani kuunneltiin paljon musiikkia. Vanhempien levylautanen soitti amerikkalaisia sodan aikaisia big bandeja, musikaalisävelmiä, jazzia, schlagereita, rokkia, italialaisia iskelmiä, klassista musiikkia, ranskalaisia laulelmia, swingiä, lattareita, oopperaa ja operetteja.
Omaan levykokoelmaani Led Zeppelinin, Deep Purplen ja Black Sabbathin lisäksi kuuluivat sitten myöhemmin nuo edellä mainitut genret plus monet muut musiikin lajit.

Musiikki on fiilistä ja fiilikset vaihtuvat.

Edith Piafia (1915-1963) tuskin tarvitsee esitellä sen kummemmin. Pariisin pikku varpunen levytti aikanaan monia klassikkoja kuten L’hymne a l’amour, La vie en rose, Milord, Non, je ne regrette rien jnejne.
Oma suosikkini Piafin tuotannosta on vuonna 1960 julkaistu Mon Dieu.

***

Tämä on ajastettu julkaisu, palaan linjoille alkuviikolla kuuntelemaan teidän muiden musiikkianne.

 

Saturday Classics 150820

 

Harri Marstio (1957-2019) tuli koko kansan tietoisuuteen kappaleella Romany Violin, joka oli yhtenä raitana Pedro’s Heavt Gentlemenien älppärillä Tango Moderato (1982).
Elämänsä aikana Marstio levytti kymmenen pitkäsoittoa, lukuisia singlejä sekä esiintyi esim. Juice Leskisen, Pedron ym. levyillä.

Harri oli pitkän linjan keikkamuusikko. Hän kiersi ympäri Suomea eri kuppiloissa ja kapakoissa vuosikymmenien ajan. Oman bändinsä lisäksi Harri keikkaili duona ja triona esim. Safka Pekkosen, Ismo Laakson ja Nipa Niilolan kanssa.

Erikoisen näköiseksi Harrin kitaransoiton tekee se, että hän soittaa vasurina oikean käden kitaraa. Kitaransoiton kun aloittaa oikean käden kitaralla, niin miksi vaihtaa, kun on kerran oppinut.

Imusolmukesyöpä synkensi miehen viimeisiä elinvuosia. Rankat hoidot antoivat lisäaikaa, mutta syöpä uusiutui ja uusiutui. Lopulta Harri Marstio menehtyi sydänkohtaukseen ajaessaan autollaan tammikuussa 2019.

***

muita lauantaiklassikoita löytyy täältä

Muistojen albumista pari kuvaa Harrista ja koirastaan vuonna 1982

 

Saturday Classics 250720

Brittiläinen Uriah Heep valittiin vuonna 1972 Suosikki-lehden äänestyksessä Suomen suosituimmaksi ulkomaiseksi yhtyeeksi. Samana vuonna Uriah Heep oli Ruisrockin pääesiintyjänä.
Siellä, Ruissalon hiekoilla, minäkin istuin kuuntelemassa Heepiä. Paljon en konsertista muista. Siihen aikaan oli tärkeämpää löytää mielenkiintoista porukkaa, joiden kanssa viettää ikimuistoisia päiviä.

Hiipuvan heinäkuun merkeissä lauantaiklassikkona Uriah Heepin kappale July Morning vuonna 1971 ilmestyneeltä älppäriltä Look At Yourself. Tämä älppäri oli bändin kolmas pitkäsoitto ja ensimmäinen, joka nousi brittien listoille. Hiipparit olivat uransa alussa suositumpia manner-Euroopassa kuin kotimaassaan.

Laulaja David Byron sai kenkää yhtyeestä vuonna 1976, samaan aikaan oma kiinnostus bändiä kohtaan väheni, vaikka yhtye jatkoi suht menestyksekkäästi uraansa. Itselle vaan Byronin tähdittämä Uriah Heep on se ainoa oikea.

Muita lauantaiklassikoita löytyy täältä.