Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Olen minä niin tyytyväinen 4

 

 

Olen minä niin tyytyväinen, ettei tämä rämä ruotoni kestä pyöräilyä. Olisi se vaan niin kamalaa polkea pikkuformuloiden nopeudella kaiken aikaa, eikä voisi hidastaa edes jalankulkijoita ohittaessa. Pitäisi olla verenhimoa sielussa, spiidiä suonissa ja hullun kiilto silmissä. No, se kiilto kyllä on. 

Ja olen minä niin tyytyväinen, ettei tarvitse änkeä sellaisia pyöräilyvaatteita ylle. Olisi se vaan niin kamalaa näyttäytyä sellaisissa shortseissa ja paidassa, näyttäisi kyllä ihan raa’alta siskonmakkaralta. Tosin sairaan nopealta nakilta.

Olen minä niin tyytyväinen, että pääsen kävelemällä ja bussilla paikasta toiseen. Olisi se vaan niin kamalaa, kun pitäisi olla ellei maailman niin ainakin kylän nopein fillarikuski, niin vauhdikas, että sylkäisykin melkein lentää vastatuuleen.

Ennen kuin se lävähtää juuri ohitetun hitaan etenemisen nimeen vannovan poskille.

Kierrätystä….

 

… vanhan Keskiäkäis-kuvan kanssa, sillä aamulla luin UUTISEN

 

hullutp

 

 

Olen minä niin tyytyväinen, että sateenvarjoni on rikki, eikä tarvitse mennä ulos. Olisi se kamalaa jonottaa ja kastua ja sitten kassalla huomata taas, että lompakkokin on rikki. Rahat kadonneet, eikä niitä edes ollutkaan paljon. Silti.
Olen minä niin onnellinen, että olen sillä tavalla hullu, että ei tarvitse mennä ulos todistamaan sitä.

 

 

 

 

 

Olen minä niin tyytyväinen 2

 

Olen minä niin tyytyväinen, etten ole iloinen ihminen. En minä jaksaisi nauraa koko junamatkan ajan. Ajatella nyt, että pitäisi hohottaa kaksi tuntia! Eivät leukapielet kestäisi.

Olen minä niin tyytyväinen, ettei sisäinen eläimeni ole hevonen. Muuten minäkin joutuisin hirnumaan niin, ettei kiskojen kolinaakaan kuuluisi, nukkumisestakaan ei tulisi mitään, kun pitäisi jakaa sitä iloa koko junavaunulliselle.

 

 

 

 

Olen minä niin tyytyväinen

 

Olen minä niin tyytyväinen, että olen siisti ihminen. Yläkerran naapuri pesee parvekkeen lattian joka päivä, vesi vaan virtaa poistopukista. Hyvä, että siivoaa, kun on niin sotkuinen.

Olen minä niin tyytyväinen, että olen pieniruokainen ihminen. Kaupan kassalla muilla on kova nälkä ja vielä suurempi jano. Siinä menee hihnaa pitkin kauhakuormallinen ostoksia, niillä syöttäisi pienen afrikkalaisen kylän viikon ajan.
Olen minä niin tyytyväinen, etten joudu sellaista määrää kantamaan. Ei tulisi mitään, en jaksaisi. Viimeistään ylämäessä tuupertuisin, löisin pääni ja kuolisin.
Olen minä niin tyytyväinen, että ihmisillä on autot, joilla kuljettaa nuo ostokset. Muuten tienvarret olisivat täynnä raatoja, eikä lupiineja enää näkyisi.