Dementian maantiede

Ullanlinnan silmälääkäri Keskuskadulla.

Viime viikolla en muistanut
bonuskortin pin-koodia
kokeilin kolme kertaa
jono takanani kasvaa yhtä suureksi kuin paniikkini.
Uusi yritys uudella kortilla
autiot ajatukset
pankkikortin pin pimennossa.
Kahdenkympin setelillä maksoin ostokset.

Numerot pyörivät päässä kotiin kävellessäni.
Kymmeniä vaihtoehtoja. Mikään niistä ei tunnu oikealta.
Mikään ei tunnu todelta.

Pudotan hammastikut kylpyhuoneen lattialle.
Enemmän kuin sata tikkua ristissä.
Keittiön tiskipöytä peittyy sokeriin
kulho pysyy ehjänä.

Haagan autokoulu Töölössä.

Dementian maantiede ei auta minua.


 

 

Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Reititön

 

 

jokainen bussilinja
muuttunut mummolinjaksi
sopii linjattomuuteeni näinä päivinä
jolloin ei koskaan ole kiire ei minnekään
kavahdan ryhtiliikettä

 

 

 

Kalliossa

 

 

nämä kadut
peittyvät tuorepuristettuun vegaaniseen pohjakosketukseen
raakaravinto tyynnyttää mielen
kaikki on niin ihanaa
soijalatte maistuu mindfulnessilta

 

 

Haja-ajattelua

itetein

Ei värien valitseminen ole vaikeaa. Vähän kaikkea, mutta tällä kertaa ei sinistä, ei ruskeaa, ei turkoosia, ei valkoista, ei keltaista. Kaikkia muita sitten.
Peitto on valmis, jämälankoja, joitain uusia keriä, puuvillaa. Monta peittoa olen virkannut, nyt tein ekan ihan vaan itselleni, muut ovat menneet lahjoiksi.
Oikeaa kättä särkee, sormien suoristaminen tekee kipeää. Muistan mummin kädet, käppyrässä kaikkien kalastajalangasta virkattujen päiväpeittojen jälkeen.

Tekisi mieli maalata. En vaan tiedä, minne enää lykkään taulut. Niitä on joka paikassa. Sängyn ja sohvan alla, ulkovarastossa, kaapeissa. Seinillä. Tukehdun tähän tavarapaljouteen, siksi digitöiden tekeminen tuntuu niin paljon järkevämmältä. Kone säilöö ja paljon.

nro6

Ystävälle maalasin taulun. Hänen toivomuksestaan. Olemme kuvassa teinejä, pahimmassa murrosiässä. Lintsaamme koulusta, istumme jokirannassa juomassa olutta. Taikkarin mäellä kertoo tuosta ajasta.
Nostalgista, mutta en todellakaan kaipaa teininä oloa. Epävarmuutta, tunteiden vuoristorataa, ihastumisia, pettymyksiä. Humpsahtaminen aikuisuuteen, no ainakin tunnetasaantuminen kohdallani, noiden kipeiden vuosien jälkeen, oli pelastus.

Taikkarin mäestä tuli mieleen, että todennäköisesti sanon tämän vuoden aikana irti omakustanteideni ylläpitosopimuksen BoDilla. Taikkari ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Kirjoja menee niin harvakseltaan kaupaksi, että turha maksaa turhasta. Ainoastaan Sairaalapäiväkirja myy tasaisesti.
Kannattaa siis viimeistään nyt tilata, jos haluaa jonkun kirjani. Itsekin pitäisi ostaa ne, eivät löydy hyllystäni, olen lahjoittanut kaikki omat kappaleeni.
Juri Nummelin kirjoitti Taikkarista ja Toisesta painoksesta Turun Sanomissa ja Kirjavinkeistä löytyy muiden kirjojen arvostelut. Kotisivulta ostopaikat.

Kirjoista edelleen, Mediapinta-palvelukustantamo osallistuu itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Blogituttuni Arin, joka nykyään julkaisee enimmäkseen Facbookissa, runokirja ilmestyy tässä sarjassa, onnittelut.

Minulla on luvun alla Sami Liuhdon blogikirja vuodelta 2012. Kirjassa on monta sataa sivua ja se sisältää blogikirjoitusten lisäksi linkit ja kommentit. Mielenkiintoista luettavaa, mutta fonttikoko 9 alkaa olla näille silmille turhan pientä. Päivänvalokirja.
Esimerkiksi BlogBookerissa voi painattaa oman bloginsa ennen kuin se katoaa bittiavaruuteen.

Taivas on valkoinen, ilma täynnä räntää. Ulkoilun aika. Jalassa icebugit, jotka ovat pitäneet minut toistaiseksi pystyssä iljanteisilla kaduilla. Kotona sen sijaan pyörähdin ympäri, villasukat ja laminaattilattia, liukasta. Löysät nivelsiteet itkivät, nilkkatuki auttaa. Pienin askelin kevättä kohti.

 

cold5

 

Hetket

 

nuorena kuljin kattojen yllä
ylläni hetkestä kudottu kuultava viitta

tänään yllätän itseni
yllän poimimaan putoavan tähden

 

 

 

Avautuminen

 

Näytän sinulle kaikki puoleni
sinun ei tarvitse lukea rivieni välejä

etupuoli
takapuoli
yläpuoli
alapuoli
ulkopuoli
sisäpuoli
oikea puoli
vasen puoli
mielipuoli

puoli kierrosta ympäri

takapuoli
etupuoli
alapuoli
yläpuoli
sisäpuoli
ulkopuoli
vasen puoli
oikea puoli
puolimieli

 

2017

 

Vanhan muistan
tikuttaa silmässä.
Älä tule paha vuosi
tule hyvä vuosi.

Sinullekin.

 

 

 

Ura, ura, uraa!

 

Ura-avaimeni on kadottanut hampaansa.
Huomaan kuitenkin olevani urautuneempi kuin urani aikana,
lukkoja tosin vähemmän ja nekin niukat avautuvat pehmeästi.
Hampaattomuus pukee minua, urat iholla viehättävät.

 

 

Lopullisesti nimetön runo Hannusta

 

Kaksi päivää ennen kuolemaasi ostin Mozartin sielunmessun. En usko kohtaloon,
mielivaltaisesti sattumiin ehkä joskus. Yleensä en usko mihinkään. Itseeni vielä vähemmän.
Olin pitkästä aikaa katsonut Formanin Amadeus-elokuvan, Lacrimosa oli jäänyt päähäni, osuin Anttilan topteniin, levy oli alessa. Sopivaa musiikkia niihin aamuihin, jolloin jaksan levittää pehmusteet lattialle, tehdä ne muutamat joogaliikkeet, joista selkäni pitää, minäkin siedän.
Ei kohtaloa, ainoastaan hyvä löytö kaupasta.
Viimeisen venytyksen jälkeen sain tiedon kuolemastasi, Olit odottanut kuolemaa, pelännyt sitä, toivonut sitä, väsynyt kolme vuotta kestäneisiin hoitoihin.
Itkun jälkeen selasin postikorttinippua, kirjoitin osanottoni lapsillesi, menin heti postittamaan kirjeen. Järjestelmällisyys pitää pään kasassa. Samoin erilaisten pin-koodien hokeminen askelten tahtiin. Muistan sotut ja hetut ja puhelinnumeroita lankapuhelimen ajalta.
Haudallasi en ole koskaan käynyt, enkä mene. En käy vanhempienikaan haudalla, vaikka rakastan heitä. En vaan ole sellainen ihminen, pitäisi ehkä olla. Pitääkö?
Kirjeenvaihtoamme luen, meilejä on satoja, ensin harvakseltaan, viimeisten kahden vuoden aikana lähes päivittäisiä sanoja. Emme me kirjoittaneet runoista, runoilijoiden piiripienipyörylöihin en ole koskaan ollut käypä, et sinäkään siellä viihtynyt, vaikka polviesi juurilla parveili runotyttöjä, poikia, vaikka rakastitkin huomiota, kaipasit sitä, sait sitä, hyvässä, pahassa.
Kirjoitimme meille tärkeistä asioista, niistä meille kaikkein arvokkaimmista. Lapsista. Joskus muustakin, mutta en kerro, en myy sanojasi, en syötä niitä nälkäisiin suihin.
Tänä aamuna mietin, missä ovat sormukset, jotka sinulle annoin. Tieto ei ole tärkeä, mutta pääni valitsee omaehtoisesti päivän murheen. Annatko? kysyit ennen kuin karaokeiltamme muuttui katastrofiksi. En tietenkään, vastasin, mutta saat mun sormuksein, itse asiassa kaksi kappaletta. Kahta sormusta köyhempänä tulin kanssasi lavalle toistamiseen.
Kaipaan sinua. On kohtuutonta, että isä ja sinä kuolitte puolen vuoden sisällä. Säälin itseäni. Haluaisin retostella kanssasi sanoilla, inspiroitua ivasta ja ilkeydestä, haastaa sinut alittamaan itsesi niin kuin silloin, kun asuimme hinkumasi puutarhatontun taimilaatikossa.
Tänään en jaksa joogata, en kuunnella Mozartia. En katso facebook-sivuasi, joka hehkuu syntymäpäivänäsi kuin ensi-illan punainen näyttäytymismatto. Taidan tiskata ja kokeilla, vieläkö osaan luetella aakkoset ööstä aahan. Niin kauan kuin muistan, on tarkastettava mahdollisen dementian osuus tässä. Pituuskäyrä on jo aloittanut lähtölaskennan. Olen kutistunut kolme ja puoli senttiä euron aikana.

 

***

kanta- ja ainoa esitys Teatteri Kalliossa 15.6.2016 lukijana Sami Liuhto