Siellä missä

Siellä missä
kaakkoistuuli moukaroi maisemaa
pisaroiden soittokunta
rummuttaa taukoamatonta rytmiään.

Siellä
vilusta värisevien valkovuokkojen
läpikuultavat terälehdet
jäätyvät sinertäviksi
viiman viiltäessä
sateen helminauhojen kastellessa.

Luulitko kevään kuolleen?
Luulitko toivon kadonneen?

Katso:
mäki on täynnä sinivuokkoja.

 

 

 

***

Runotorstain aiheena TOIVO

 

Pihapoliisi

Pihapoliisin elämä ei ole helppoa,
ei hetken rauhaa,
ei arjen hiljaisuutta,
ei pyhän tyyneyttä.
Elämä silkkaa kipua ja tuskaa.
Ainaista häiriötä.

Yläkerran nainen nauraa liian lujaa.
Alakerran pesukoneen linko huutaa.
Seinänaapurin televisio pauhaa.
Mopot pärisevät.
Rollaattorien ruostuneet pyörät kirskuvat.
Vauvat huutavat parvekkeilla.

Lapset potkivat pihalla palloa
juuri sitä aitaa vasten
johon pihapoliisi on kiinnittänyt tekemänsä kyltin:
potkiminen aitaa vasten ehdottomasti kielletty.
Eivät osaa lukea, idiootit.

Entä sitten koirien ulkoiluttajat?
Antavat koiriensa kuseksia talon nurkalle,
aidan takana olevalle nurmikolle,
sielläkin on kyltti.
On tehtävä uusi kyltti. Isompi, laminoitu,
iskettävä nauloilla ikuisesti kiinni.

Pihapoliisin taloyhtiössä asuu
meluavia, juhlivia, epäsiistejä ihmisiä,
jotka eivät piittaa muista.
Elävät elämäänsä ikään kuin
se olisi helppoa ja mukavaa
ilman kipua ja tuskaa.

 

 

 

***

Runotorstain aihe KIPUA JA TUSKAA, muiden osallistujien runoja täällä.

 

 

 

Epäonnistuminen

 

Meni metsään mies.
Päin honkia kulki.

Ei vastannut metsä huutoonsa.

Suksi kuuseen mies.

 

 

 

 

***

Runotorstain aihe on METSÄ

 

 

 

 

Älä koskaan sylje vastatuuleen

 

Perjantai
ja kolmastoista päivä.
Aamulla peili räsähtää rikki
kuvajaiseni toistamisesta.
Leipä putoaa ylösalaisin lattialle,
cappuccinon vaahtoon ilmestyy pedon merkki.
Linnut lentävät ikkunoita päin.
Kuljen huoltomiehen tikkaiden alta.
Musta kissa kuuden mustan pentunsa kanssa ylittää tien.
Sateenvarjot aukeavat itsekseen kauppakeskuksessa.

Ei ole puuta
mihin koputtaa.
Latvani lahonnut jo aikoja sitten.

 

 

 

***

runotorstai Taikausko

 

 

 

Kevät

Sukat, sukat sukkelaan
jalkoihin nyt laitetaan.
Polvisukat pitsiset,
sandaalitkin valkoiset.

Nuken otan kainaloon,
kohta ihan valmis oon.
Mukaan vielä tikkari,
lapio ja ämpäri.

Hiekkakakun rakennan,
ämpäristä kumoan.
Sitten menen keinumaan,
mekon helma hulmuaa!

Missä housut? Jumpperi?
Pipo sekä kauluri?
Äiti tulee, toppuuttaa:
luminen on jälleen maa.

Kevät antaa odottaa.

***

Runotorstain aihe on KEVÄT

 

Rokote

 

 

Neulasta olkaan,
teloittaja viruksen
suoniini virtaa.

 

 

 

***

Runotorstai on jälleen pyörähtänyt käyntiin. Kyseessähän on vanha haaste, joka sai alkunsa jo toukokuussa 2006. Tuolloin elettiin blogien nousukautta ja näiden eri haasteiden kautta tulivat monet blogit ja bloggaajat tutuiksi. Eri haasteblogit, kuten Valokuvatorstai, Värikollaasit ja MakroTex, keräsivät samanhenkiset ihmiset yhteen. Blogiyhteisöllisyys eli vahvana.
Nykyään eri somealustat ovat vähentäneet bloggaamisen suosiota, mutta me dinosaurukset emme suostu kuolemaan sukupuuttoon.

Runotorstaihaaste jatkoi vuoteen 2017 eri vetäjien toimesta, kunnes lopahti. Nyt Sus’ on puhaltanut haasteen uudelleen henkiin, joten tervetuloa mukaan runoilemaan!

Muita torstairunojaaiheesta ROKOTE löytyy täältä.

 

 

 

 

Matkalla

Ei kelloa,
ei kalenteria.
Aikataulut junalaitureilla,
linja-autoasemilla.

Päämäärätön määränpääni.

 

 

 
***

Runotorstai #425 PÄÄMÄÄRÄ

 

 

 

Auran aallot

 

Kinnunen käveli vastaan Aurakadulla,
pyysi mukaansa Bar Vinoon
kuuntelemaan ääneen puhuttua runoutta.
Järjetön ajatus, kun samaan aikaan pelataan fudista.
kertoimeni kunnioittavat Islantia,
siinä on runoutta riittävästi.
Piti vielä kysyä, että mikä Bar Vino,
kuulema entinen Kilta Humalistonkadulla.
Ei helvetti, Kilta ei ennenkään voittanut kotioloja,
ennemmin kadulla ja jokirannassa, taikkarin mäellä, salaman edessä,
teräksen kulmassa. En ole katurunouden grand old,
kartsan metusalem nauraa minussa.

 

 

 

***

Runotorstai #423 AURA

 

 

 

Parkua parvekkeilla

 

Jos minä jotain kavahdan niin
naapurin ämmää. Pihamme kyylä
nyppii katkeamattomasti parvekekukista nuppuja,
kuihtuneet terälehdet eivät riitä.
Eilen se istutti kanervia tuhat ja sata,
kyyristyin savupilveni taakse,
ettei se noita näkisi minua,
kailottaisi juorujaan ilkeällä,
kitisevällä äänellään.
Tulisi talvi ja umpeen jäätyneet ovet.

 

 

 

***

Runotorstai #419 äänihaaste löytyy tästä linkistä

 

 

 

Käänny ympäri

 

En minä silloin nuorena tajunnut kulkevani tulevan ohi, se istui
puiston aidalla, tupakan hehkuva pää haaleana kesäillassa. Olisi halunnut
minun opettavan seksiä, vievän poikuuden.
Näytin kuulema siltä, että osaisin.

Siihen aikaan jumaloin korvan nipukoista nilkan nuppiluuhun tatuoituja rekkamiehiä, merimiehiä, asvalttimiehiä, miehiä, miehiä, miehiä. Juuri sellaisia renttuja, jotka itkevät kiimaansa kaljakuppiloiden peräseinällä, tapettiin liuenneina, valmiina seinästä repäisyyn.
Sellaisia miehiä, joille jo silloin vanhat naiset kirjoittivat sonetteja, tule ja vie, tule, tule. Että edes jotain tuntisin.

Nyt ammoisena naisena kaipaan aidalla istujaa, pientä ja turkitonta poikasta. Olen saanut osani karvaisista miehistä, rajansa on takuillakin, liiasta juomisesta syntyneille silmäpusseille. Känsäiset kourat raapivat iän myötä ohentunutta ihoani, antakaa minulle silkin, sametin kosketus.
Nuoren miehen, kauniin tytön, istuttaisin polvieni juurelle, silittämään väsyneitä nilkkojani, kuuntelemaan elämäni viisauksia, palvoen minua ehdottomasti, täysillä, vailla kritiikkiä.
Antaisin nivelistä rikkoutuneiden sormieni sukeltaa silkkisiin hiuksiin, välillä tukistaisin pehmeästi, pyytäisin tuomaan giniä ja tonicia, lausumaan runon minusta.
Koska minulla ei ole enää mitään annettavaa, hän tekisi kaiken pyyteettömästi. Ihan vain ihailusta. Enää en kulkisi menneen ohi.

 

 

***

Runotorstai #417 EREHDYS