Tyhjäpää

 

Toinen osa sarjakuvataiteilija Viivi Rintasen sarjakuvasta perustuen teksteihini on ilmestynyt.

 

 

 

Lopun alkua

 

Lähiviikkoina eli kun saan aikaiseksi, sanon irti kirjailijasopimukseni BoDin kanssa. Tämän jälkeen BoDilla julkaisemiani kirjoja ei enää voi hankkia. Nyt on siis viimeinen mahdollisuus kartuttaa kirjahyllyäsi teoksillani, mikäli sinulla ei vielä niitä ole. Ja jos sattuisit omistamaan kirjojani, miten on ystäviesi laita? Entä sukusi, tuttavasi? Olisivatko he uusien kirjojen arvoisia?
Tässä siis vielä muistutukset, minkälaisista kirjoista puhumme, kun puhumme kirjoista.

Taikkarin mäellä-runokirja: Katujen kasvatin proosarunoa ja tarinaa Turusta. Ajalta, jota ei enää ole. Ajalta, jolloin juomana oli Nutikka ja Colt vielä iski miehen katuun. Ajalta, jolloin musiikki oli Led Zeppeliniä, Sladea ja Hurriganesia. Ajalta, jolloin elämä oli Teräksen kulmassa, Salaman edessä ja Taikkarin mäellä.

Toinen painos-novellikokoelma: Novelleja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Tarinoita tältä planeetalta ja muualta. Kertomuksia ihmisistä ja muista.

Valkoiset talot-romaani: Yhden päivän tarina eräässä taloyhtiössä.

Keskiäkäisiä hajatelmia-sarjakuvia ja sattumia: Eräänä päivänä heräsin ja huomasin muuttuneeni muusasta mesenaatiksi. Tästä kirjasta löytyy vinkit, miten parisuhdetta ei kannata hoitaa, milloin kannattaa hakeutua terapiaan ja milloin on aika rakastaa itseään.

Sairaalapäiväkirja-merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta: kirja on kirjoitettu ja kuvat maalattu Auroran sairaalassa v. 2010.

Goottiemon kauhujen lipas-pienoisromaani: Kirjan henkilö on wannabe-kirjailija, joka työstää käsikirjoitusta Trooppinen hilla-kustantamolle. Kirja sisältää hyvin vähän verta, kidutusta ja kuolemaa.

Pellen muotokuva-novellikokoelma: Elämän erinomaisia eriskummallisuuksia. Tavanomaisessa tylsyydessä itää tarinan siemen ja kun arkea katsoo suurennuslasin läpi, elämä on kaikkea muuta kuin mielenkiinnotonta. Näissä tarinoissa ei mikään ole sitä, miltä näyttää tai juuri päinvastoin.

Kirjat löytyvät hyvin varustetuista verkkokirjakapoista, lisätietoja kotisivuiltani.

 

 

 

Levollisuus

 

Päivien samankaltaisuus on kaunista. Yritän pitää näistä hetkistä kiinni, kun kaikki on tuttua ja turvallista, kun minua ympäröi pumpulinpehmeä tavallinen arki.
Nuoralla tanssijana (ehkä nykyisin ennemminkin vaappujana) tiedän, että koska tahansa voin pudota, milloin tahansa voi tapahtua jotain sellaista sisälläni tai ulkopuolellani, joka pistää nuoran heilumaan liian suuressa kaaressa.

  

Olen poistunut mukavuusalueeltani, ihmeekseni se on ollut mukavaa, ei laisinkaan stressaavaa. Teemataiteessa on huhtikuun haasteena tehdä jotain itselleen uutta, kokeilla uusia välineitä, tekniikoita, tyylisuuntia. Näin olen tehnyt.

Se, että huomaa elämän positiivisen tasaisuuden, ei tarkoita itsetyytyväisyyttä. Se on sitä, että ei inhoa itseään sillä hetkellä. Muistan myös nuo mustat tunteet, joista aikanaan kirjoitin Sairaalapäiväkirjaan:

EI PALUUTA

Miten voi olla näin täynnä tyhjyyttä.
Mikään ei liikuta. Ei kohti
iloa, ei kohti surua.
Musta möykky keskellä tyhjyyttä,
lujempi kiveä, lujempi kiveä.
Onkohan avaruudessa tällaista?
Leijua tyhjyydessä, kohti
mustaa aukkoa. Toivoen, peläten,
toivoen, että se nielaisee lopullisesti.
Ei paluuta.

MASENNUS

Kun inhoaa itseään,
kun vihaa itseään,
kun tietää, ettei itsessä ole mitään,
ei mitään, ei mitään, ei mitään muuta kuin
syyllisyys kaikesta.

Se on masennusta.

 

Kun kirjoitin noita muistiinpanoja Aurorassa, minuun koski. Nyt olen tyytyväinen, että nuo rivit ovat tallessa. Tänään huomaan, että päivät voivat muuttua. Haluaisin valaa samaa toivoa ystävääni, mutta tiedän enemmän kuin hyvin, miten muiden hyvää tarkoittavat sanat voivat ärsyttää. Riittää, että on läsnä, puhumatta.

***

Uusi kirjani on kohta lähdössä painoon. Tuntuu jälleen hieman tyhjältä, niin kuin aina jonkin projektin valmistuttua. Toivon, että tämä tyhjyys jatkuu tällaisena, aika hyvänä. Alla olevassa kuvassa (klik suuremmaksi niin näkee lukea) on kirjan takakansi, johon eräs henkilö on tehnyt tekstin, ei siis omani. Kirjan hinnaksi tulee jotain 15-20 euron välillä. Tulen myymään kirjaa jossain vaiheessa ennakkona signeerauksineen (hih) ja totta kai se tulee myyntiin myös verkkokirjakauppoihin.
Että tällaista. Tällä kertaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kymmenen vuotta

 

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana.
Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat.

Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) minulla ei ole minkään taiteenalan koulutusta.

2007 en vielä tiennyt, että tulisin kymmenessä vuodessa julkaisemaan yhdeksän kirjaa, pitämään seitsemän taide- ja valokuvanäyttelyä. En tiennyt, että alkaisin tehdä käsitöitä, koruja. En tiennyt, että alkaisin maalata. En olisi voinut kuvitellakaan, että istuisin myyjäisissä kauppaamassa tekeleitäni.

Yhdeksän kirjaa saattaa kuulostaa paljolta, mutta oikeasti se ei ole sitä. Olen julkaissut niin erilaisia kirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, pienoisromaaneja, tekstejä valokuviin. Yhdeksän tiiliskiven kokoisen romaanin kirjoittaminen olisi työlästä.
Tuotteliaisuudessa auttaa myös matala julkaisukynnys.
Julkaiseminen, näyttelyiden pitäminen ja myyjäisissä kauppaaminen ovat tehneet minut vahvemmaksi. En kammoa enää mokaamista niin paljon kuin nuorempana. En tunne häpeää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa osaan olla onnellinen ja ylpeä tekemisistäni. Oli suuri kynnys aikanaan lähteä ensimmäisen kerran myymään käsitöitä ja koruja. En ole ujo, mutta aika ajoin ahdistus- ja paniikkihäiriö estävät minua liikkumasta ihmisten ilmoilla. Siksi myyntipöydän takana istuminen merkitsi minulle todella paljon.

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi on enempi kuin sopivaa julkaista kymmenes kirja. Se ilmestyy myöhemmin tänä keväänä. Vuoden aikana järjestän myös arvontoja, joissa yritän epätoivoisesti päästä eroon edes osasta siitä, mitä tämä kymmenen vuoden tekeminen on tuottanut.

Ai niin, ettei unohtuisi. Tämä itetaiteilu on näiden kymmenen vuoden aikana tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, niin elävänä kun virtuaalissa. Kiitos teille!

Haja-ajattelua

itetein

Ei värien valitseminen ole vaikeaa. Vähän kaikkea, mutta tällä kertaa ei sinistä, ei ruskeaa, ei turkoosia, ei valkoista, ei keltaista. Kaikkia muita sitten.
Peitto on valmis, jämälankoja, joitain uusia keriä, puuvillaa. Monta peittoa olen virkannut, nyt tein ekan ihan vaan itselleni, muut ovat menneet lahjoiksi.
Oikeaa kättä särkee, sormien suoristaminen tekee kipeää. Muistan mummin kädet, käppyrässä kaikkien kalastajalangasta virkattujen päiväpeittojen jälkeen.

Tekisi mieli maalata. En vaan tiedä, minne enää lykkään taulut. Niitä on joka paikassa. Sängyn ja sohvan alla, ulkovarastossa, kaapeissa. Seinillä. Tukehdun tähän tavarapaljouteen, siksi digitöiden tekeminen tuntuu niin paljon järkevämmältä. Kone säilöö ja paljon.

nro6

Ystävälle maalasin taulun. Hänen toivomuksestaan. Olemme kuvassa teinejä, pahimmassa murrosiässä. Lintsaamme koulusta, istumme jokirannassa juomassa olutta. Taikkarin mäellä kertoo tuosta ajasta.
Nostalgista, mutta en todellakaan kaipaa teininä oloa. Epävarmuutta, tunteiden vuoristorataa, ihastumisia, pettymyksiä. Humpsahtaminen aikuisuuteen, no ainakin tunnetasaantuminen kohdallani, noiden kipeiden vuosien jälkeen, oli pelastus.

Taikkarin mäestä tuli mieleen, että todennäköisesti sanon tämän vuoden aikana irti omakustanteideni ylläpitosopimuksen BoDilla. Taikkari ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Kirjoja menee niin harvakseltaan kaupaksi, että turha maksaa turhasta. Ainoastaan Sairaalapäiväkirja myy tasaisesti.
Kannattaa siis viimeistään nyt tilata, jos haluaa jonkun kirjani. Itsekin pitäisi ostaa ne, eivät löydy hyllystäni, olen lahjoittanut kaikki omat kappaleeni.
Juri Nummelin kirjoitti Taikkarista ja Toisesta painoksesta Turun Sanomissa ja Kirjavinkeistä löytyy muiden kirjojen arvostelut. Kotisivulta ostopaikat.

Kirjoista edelleen, Mediapinta-palvelukustantamo osallistuu itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Blogituttuni Arin, joka nykyään julkaisee enimmäkseen Facbookissa, runokirja ilmestyy tässä sarjassa, onnittelut.

Minulla on luvun alla Sami Liuhdon blogikirja vuodelta 2012. Kirjassa on monta sataa sivua ja se sisältää blogikirjoitusten lisäksi linkit ja kommentit. Mielenkiintoista luettavaa, mutta fonttikoko 9 alkaa olla näille silmille turhan pientä. Päivänvalokirja.
Esimerkiksi BlogBookerissa voi painattaa oman bloginsa ennen kuin se katoaa bittiavaruuteen.

Taivas on valkoinen, ilma täynnä räntää. Ulkoilun aika. Jalassa icebugit, jotka ovat pitäneet minut toistaiseksi pystyssä iljanteisilla kaduilla. Kotona sen sijaan pyörähdin ympäri, villasukat ja laminaattilattia, liukasta. Löysät nivelsiteet itkivät, nilkkatuki auttaa. Pienin askelin kevättä kohti.

 

cold5

 

Puolimieli / Half-minded

puolimieli_fb

 

Ensimmäinen osa sarjakuvataiteilija Viivi Rintasen sarjakuvasta perustuen teksteihini on ilmestynyt. Käy katsomassa!

The first part of Viivi Rintanen’s comics with my texts is published, subs also in English, go and check!

 

 

 

Kirja vieköön!

 

Riitta K on lukenut kaksi kirjaani ja kirjoittanut niistä Kirja vieköön-blogissaan. On mukavaa, kun vanhat kirjani löytävät uusia lukijoita. 

Kirjat ovat edelleen verkkokirjakaupoissa myynnissä, kotisivujeni kautta löytyy ostopaikkoja. Ja kirjastoista kannattaa kysellä.

Kiitos, Riitta!

 

 

Erotu joukosta omaperäisellä lahjalla!

 

Mainostoimittajani viettää näköjään ikuista kahvitaukoa, joten pitää ryhtyä itse hommiin. Kevään ja kesän suuret juhlat lähestyvät. Mitä antaa päivänsankareille lahjaksi, jotta erottuisi joukosta? Mitä sadan euron setelin tilalle?
Hanki SusuPetalia. Pääset halvemmallakin.
Linkit johtavat Kirjavinkkien arvosteluun (mikäli sellainen löytyy) ja eri ostopaikkoihin.

 

taikkarikansi

 

Taikkarin mäellä-proosarunokirja sopii peruskoulunsa päättävälle. Kirja sopii myös peruskoulunsa päättävän vanhemmille. Aina välillä on hyvä muistaa, että on itsekin ollut nuori.

Ostoksille —–>

 

 

toinenpainoskansi

 

Toinen painos-novellikokoelma on unelmakirja ylioppilaalle. Elämän kevät on edessä, kuuma kesä 2016 voi tuoda mukanaan kesäkissan jos toisenkin.

Ostoksille —–>

valkoiset talotkansi

Valkoiset talot-romaani on sopiva lahja hänelle, joka rakastaa ihmissuhdetarinoita, mutta ei halua pelkästään hopeareunuksia pilviinsä eikä ruusuja tietänsä koristamaan.

Ostoksille —–>

keskis

Keskiäkäisiä hajatelmia sopii häälahjaksi sopivan huumorintajuiselle pariskunnalle. Kirja on myös oiva syntymäpäivälahja jokaiselle, joka on henkiseltä iältään yli 18.

Ostoksille —–>

m_sairaalakansi3

Sairaalapäiväkirja on ehkä kirja juuri sinulle? Jos masennusta pidetään kansantautinamme, niin jokaisen tuttavapiirissä voi olla ihminen, josta tämäkin kirja kertoo.

Ostoksille —–>

isogoottikansi

Goottiemon kauhujen lipas (pienoisromaani) on oiva henkinen opas kaikille, jotka haaveilevat oman kirjan kirjoittamisesta/julkaisemisesta (mainostamisen opetteluun tästä kirjasta ei ole mitään hyötyä).

Ostoksille —–>

pellen muotokuvakansi-001

Pellen muotokuva-novellikokoelma on ennakkoluulottomalle lukijalle, joka ei kavahda elämän nurinkurisuuksia.

Ostoksille —–>

kt-kansi

Yhdessä Lasse Ansaharjun kanssa julkaistu valokuvakirja Kultainen talja on napostelukirja, siitä voi nauttia vain katselemalla Lassen valokuvia tai lukemalla vain tekstejä tai sekä että. Texts also in English, joten sopiva lahja ulkomaillekin lähetettäväksi.

Ostoksille —–>

heddazenkansi-001

Kesä ja aurinko ja mielenrauha. Hedda ja Zen-sarjakuvakirjaa voi myös värittää, vaikka laiturilla maatessa, junassa matkustaessa. Ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Ei taatusti tätä!

Ostoksille —–>

Näiden kirjojen lisäksi kotisivuiltani löytyy kymmenittäin maalauksia, jotka kaikki sopivat lahjaksi hänelle, heille, sinulle, jokaiselle. Hinnat ovat edulliset, (enimmäkseen 20-40 €) koosta ja materiaaleista riippuen. Kuvia klikkaamalla selviää, onko taulu vielä myynnissä. Helsinki kankaalla-näyttelyn kuvamanipulaatiot ovat myös kaupan.

Eiköhän tässä nyt ollut tarpeeksi. Ainakin tämä mainostaminen on kamalan rankkaa. Nyt kahvitauko.

 

 

Kirjaimet elämässäni: B

 

Bowie, beetasalpaaja, Budapest, B-luokan kansalainen, Black Sabbath, B-mielisairaala, Beth Hart, B-lausunto

Tämän aamuiset uutiset psykiatristen potilaiden väkivaltaisesta kohtelusta Turussa Kupittaan sairaalassa saivat minut miettimään omaa kolmea viikkoani suljetulla osastolla. Siitä on kohta kuusi vuotta, pieni iäisyys, silti hyvin voimakkaasti mielessä, jos kuuntelen itseäni.

En ollut pakkohoidossa, niin kuin koomikko Juha Kurvinen, joka kertoo blogissaan omista, karmaisevista kokemuksistaan Kupittaan sairaalassa. Se osa tietoisuudestani, joka vielä toimi jotenkuten, halusi sairaalaan. Silloinen terapeuttini toimitti minut Auroran päivystykseen täällä Helsingissä. Olin vuorokauden ensin tarkkailussa mahdollisen itsemurhariskin takia. Muistan siitä vuorokaudesta vähän. Sain olla rauhassa, sain korvatulpat, sillä pääni ulkopuoliset äänet repivät korviani, ovien aukaisut, ruokakärryjen kirskunta lattialla. Tupakkahuoneessa nuori tyttö oli sekaisin, mutta hän halasi minua, kun kerroin, miltä minusta tuntui.

Ei miltään.

Reaktiivinen psykoosi, sijaistraumatisoituminen, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö  ja vakava masennus.

Auroran suljetulla osastolla sain mitä halusin: olla rauhassa. Sen kolmen viikon aikana juttelin omahoitajan kanssa pari kertaa, noin kymmenen minuutin ajan. Lääkärin tapasin tullessa ja lähtiessä. Sain haahuilla osastolla ilman häirintää, olin kuin en olisi ollut olemassakaan. Hiljaisuuteni, rauhallisuuteni, vetäytymiseni oli henkilökunnalle mieluista. Olin helppo potilas. Omahoitajallani oli potilas (asiakas), johon hän oli työlästynyt. Tämä nuori nainen sai epileptisiä kohtauksia ja käytävällä kaikui hoitajan kärsimätön huuto, että taas se sätkii ja minä en jaksa tätä.

Ei ihme, että vetäydyin omaan huoneeseen peiton alle.

Sain käsityksen omasta pelottavuudestani, kun menin hoitajien toimistoon pyytämään särkylääkettä. Esitin asiani, hoitaja meni takahuoneeseen, minä hölmö seurasin perästä. PYSY SIELLÄ! EI ENÄÄ ASKELTAKAAN! TAKAISIN KÄYTÄVÄLLE!

Osasto, jossa olin, oli tarkoitettu lähinnä pitkäaikaista masennusta kärsiville, siellä ei ollut psykoosissa olevia, ei skitsofreenikkoja. Olimme lauhkeaa laumaa.

Mutta myös siis pelottavia.

Fyysistä väkivaltaa en nähnyt, henkistä piittaamattomuutta senkin edestä, ehkä vähemmän omalla kohdallani (koska halusin olla rauhassa), mutta senkin edestä enemmän muiden kohdalla. Muistan odottaneeni jälleen kerran lääkettä hermosärkyihini (minulta oli leikattu selkä pari kuukautta aikaisemmin) ja seisoin kärsivällisesti ovensuussa, kunnes hoitaja oli saanut hoidettua vihannespalstaansa tai jotain muuta yhtä käsittämätöntä Facebookissa.

On vaativaa työskennellä mielenterveysongelmaisten kanssa, mutta ehkä se vaativuus voisi toimia vinkkinä joillekin. Etsisivät muita töitä. Omalla kohdallani tuo aika oli enemmän plussaa kuin miinusta, sain tarvittavan katkon elämääni. Valitettavasti kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin.

Olen kirjoittanut kokemuksistani tuosta ajasta kirjassani Sairaalapäiväkirja. Ja juu, trollit älkööt vaivautuko kommentoimaan tätä, hankkikaa oma elämä.

Indiekirjailija täällä, hei!

 

kuva6 muumi

 

Lähtölaskenta syksyyn on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Olen pysynyt paikoillani kuukauden, ylikin. Pysähtyminen on tehnyt hyvää, mutta nyt huomaan levottomuuden jälleen hiipivän ihoni alle. Rakastan erakoitumista, samalla se on vankila, josta on pakko paeta, jotta säilyisi elossa.

 

kuva3 kuva2

 

Kesä on kuvissa, muistin viipyvissä hetkissä. Oli hyvä kesä. Lomaa maalaamisesta, lomaa kirjoittamisesta, lomaa siivoamisesta.
Koska olen loman arvoinen.

 

kuva5 kuva4

 

Kutittava levottomuus on saanut tarttumaan väreihin, otan kiinni myös sanoista, joita mielessäni pyörii. Sekin tuntuu hyvältä, kunhan muistan, että minun on kiiruhdettava hitaasi. Muuten hajoan.

 

Viime syksyn kirjaprojekti Lassen kanssa tuli jälleen mieleeni, kun Kirjavinkeissä oli arvostelu Kultaisesta taljasta. Joskus syyskuun alussa hesari kirjoitti, että omakustanteet ovat nykyään indiekirjallisuutta.
Elin siis nähdäkseni tämänkin päivän. Kahdeksan kirjan jälkeen.

 

kt-kansi