Sankareita

 

Olla oma itsensä. Tulla toimeen sen oman itsensä kanssa. Kunnioittaa muita, jotka ovat myös omia itsejään.

Sisäinen sankaruus on yksilön voima. Yhteisö koostuu yksilöistä.

Ja kaikki voisi olla hyvin. Ilman itsensä vähättelyä. Ilman toisten vähättelyä.

***

Bonnie Tyler peräänkuulutti hitissään Holding Out For A Hero vuodelta 1984 pelastavaa sankaria, Mariah Carey katsoi vähän syvemmälle vuonna 1992 laulussaan Hero ja näistä kahdesta klassikosta muodostui synteesi, jonka esittää FORK från Finland ( noita alkuperäisi tulkintoja pääsee kuuntelemaan klikkaamalla linkkejä ).

 

 

 

 

Euforiaa

 

kihivas2014-4

 

Vuoden neljäs Kihivas-haastekuva toi tunteen tulevasta keväästä, vapauteen karkaavasta vihreydestä, voikukkien höytyvien lentelystä lämpimänä yönä.  Syntyi yllä oleva kuva. Ja tuossa alhaalla alkuperäinen haastekuva.

 

kihivas2014-005

Sunnuntaiklassikoksi valikoitui tietenkin hyvänolontunteesta kertova ruotsalaisen Loreenin Euphoria. Kevät.

Taistelu jatkukoon

 

millinin taulu

Millinin taulu seinälläni

 

Olipa outo viikko. Olin sosiaalinen. Hmm. Ehkä se on toisinaan ihan hyväksikin, vaikka ottaa voimille. Tapasin Millinin, jolle luovutin arvontavoiton. Puntit eivät menneet ihan tasan, sillä sain häneltä paketin, jossa oli NELJÄ taulua ja yksi printti. Kannattaa järjestää siis arvontoja…! Olen ihaillut Millinin viimeaikaisia abstrakteja ja olen yrittänyt itsekin päästä pois ikuisista naisista, joita maalaan. Työn alla on nyt yksi yritelmä, saa nähdä mitä siitä tulee. Ihan varmaan lättään siihen lopuksi naisen kasvot.

No, onneksi löysin 29faces-haasteen, joka antaa minulle luvan tehdä noita naisia. Kokoan työni tuonne taideblogiini. Mielenkiintoinen haaste, kannattaa klikkailla taiteilijoiden töihin ja inspiroitua.

Taiskakin sai arvontavoiton ja tapasin ensimmäistä kertaa tämän haasteblogien äidin, joka ylläpitää niin monta haasteblogia, etten pysy laskuissa. Itse osallistun lähinnä Värikollaaseihin ja Makroiluun, mutta onhan niitä monta muutakin. Taiskan (entinen TeeTee) kanssa juttua olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, ihmeellistä, miten bloggaajat tuntuvat aina niin tutuilta, vaikka heidät tapaa vasta ekaa kertaa. Taiska kirjoittaa tapaamisestamme täällä.

Reissulla näin vielä Markon, jolla ei ole blogia ja hänkin sai arvontavoittonsa. Ristiin, rastiin, maata pitkin ja poikin ja siitä taas aasinsiltaa Pete Seegeriin, joka kuoli viikolla huikean 94 vuoden iässä. Laulaja-lauluntekijä-ihmisoikeustaisteilija Seegerin tunnetuimpia lauluja lienee Where Have All The Flowers Gone sekä sovitus spirituaalista We Shall Overcome. Sunnuntaiklassikkona tuo ensiksi mainittu sodanvastainen laulu. Kepeät mullat ja taistelu jatkukoon.

 

 

 

Sininen hetki

 

blue1

Löysin hyllystä iskemättömän lehtiön, kiiltävää ja liukasta paperia öljyväreille. Ajattelin kokeilla muita kuin öljyvärejä. En jaksa odottaa öljyvärien kuivumista, siksi  en omista niitä.

 

blue2

Teippasin yhden paperin kirpparilta ostamaani vahakankaaseen. Levitin paperille vettä ja peiteväriä, tuputtelin liiat vedet pois sienellä ja talouspaperilla, jätin kuivumaan. Tuo vahakangas on jo upeampi kuin mikään tauluni, en koskaan pyyhi pois siihen levinneitä värejä, annan niiden kuivua. 

blue3

Seuraavaksi vedin pinnalle väriliitua, joka hylkii vettä. 

blue4

Paperille taas vettä ja nyt vesiväriä. Olen muuten ihmetellyt, miten saan puseroni selkämykseen maalia. Hihat ja etumuksen roiskiintumisen kyllä ymmärrän, mutta en noita selkäpuolen maalitahroja.

blue5

Vesivärin kuivuttua punaista akryylimaalia märkään siveltimeen ja roiskis ( tuo vahakangas on todella tarpeen!) Valmis työ on vastaus Luovan lauantain haasteeseen Sininen hetki. Luova lauantai on pitkään elänyt haasteblogi, joka todellakin haastaa hyvällä tavalla kokeilemaan aina jotain uutta. Suosittelen tulemaan mukaan! Valokuville on muita haasteblogeja, tosin taiteellisilla kuvanmuokkauksilla voi osallistua. Itse kyllä pidän enemmän perinteisemmän kuvataiteen tekemisestä tämän haasteen yhteydessä.

blue moment

Sininen hetki, 20 x 30 

*** 

Ja sinisestä hetkestä taas aasinsiltaa pitkin sunnuntaiklassikkoon eli ikivihreä Somewhere musikaalista West Side Story Tom Waitsin esittämänä. Kappale on älppäriltä Blue Valentine vuodelta 1978.

Voittajat

 

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte arvontaan. Teitä oli monta, joten arvoin kolme voittajaa. Onnettaren suosikeiksi tulivat Taiska, Marko ja Millin. Onnittelut!

Aasinsiltaa pitkin tämän sunnuntain klassikkoon, Abbaa vuodelta 1980.

 

 

 

Vaikeuksien kautta voittoon…tai sitten ei….

 

riitasointu

 

Vuoden 2014 ensimmäinen Kihivas-haaste on sanapari riitasointu-sopusuhta.Todella haastavaa, viikon olen miettinyt, eikä luovuus ole oikein iskenyt. Tänään sain sitten tehtyä tuon yllä olevan kuvan.

Lepiksen luotsaamaa Sunday Classicia ei enää ole, mutta viime viikon sunnuntaina soitin klassikon ja nyt seuraa toinen, aasinsiltaa pitkin yhdistyy tuohon kihivas-kuvaan.

Hectorin tuotanto on huima, kappaleluettelo löytyy täältä. Mikä on sinun suosikkisi? Soita se meille.

Vielä on aikaa osallistua arvontaan, lisätietoja täällä.

 

 

 

 

Kuningatar klassikkotunnelmissa

 

talvi

Talvi, 60 x 40, akryyli, gesso, vahaliitu, liitu

 

Talven kuningatar johdattaa sinut syvälle sinne mistä ei ole paluuta ennen kuin valo voittaa.

Tuo yllä oleva maalaus on ollut työn alla jo jonkin aikaa. Ensin siinä oli akryylillä maalattu kaupunkinäkymä, ajattelin, että siitä olisi voinut tulla teos viimeiseen näyttelyyni, mutta into lopahti. Nyt välipäivinä levitin siihen mustaa gessoa keskelle, reunoille valkoista gessoa, kaupunkinäkymän värit heijastuvat heikosti gesson alta. Perinteisillä poikki menneillä väriliiduilla vetelin mustan ympärille lisää väriä. Talven kuningattaren piirsin liidulla, siis sellaisella, jolla kirjoitetaan liitutaululle. Kaikkea sitä löytyykin varastoista. Liitutaulua ei sentään ole. Työ pitää vielä viimeistellä fiksatiivilla, mutta nyt en jaksa.

Highway To Hell on AC/DC:n klassiko vuodelta 1979. Tuoreesta Fork-dokumentista lohkaistu coveri on aika namu versio. Fork on a cappella-yhtye, kaikki äänet ovat heidän itsensä tuottamia, mukana ei ole soittimia, vain äänimies säätämässä vibraattoja sun muita. 

 

 

 

 

Ennen oli ennen…

 

… ja silloin sunnuntain kävelylenkit olivat päämäärätöntä kuljeskelua, sillä kaupat eivät olleet auki. Nyt on nyt ja asiat ovat toisin! Sunnuntait ovat pelastetut, haahuilu on loppu!!!

ENNEN:

(sunnuntaiklassikkona Sielun veljien cover Tuomari Nurmion kappaleesta)

 

 

NYT:

 

klik, klik, klik

 

 

 

Sunnuntai ja klassikko

 

Koska Lepiskin on palannut linjoille ja tänään sattuu olemaan sunnuntai, niin vanhojen aikojen kunniaksi sunnuntaiklassikko! Vuorossa on zeppeliinien Whola Lotta Love, jonka tällä kertaa tulkitsee upea, mahtava ja kaunis Beth Hart.

Vielä on muutama tunti aika osallistua arvontaan…pois sieltä ulkoa nyt reippailemasta ja koneen äärelle!!

 

 

 

 

 

Vanhat poikaystävät

 

 

Vanhan kotikaupungin kaduilla kävelevät vanhat poikaystävät. Ne, jotka eivät vielä ole kuolleet. Iska kuoli. Veti Hepsin muovikassin päähänsä tyhjennettyään ensin kassissa olleet kaljansa. Viisitoista olutta, viimeiset henkäykset. Pullonkerääjä löysi pullot, löysi Iskan. En muista, kuka hautasi Iskan, ehkä hänet pudotettiin jokeen, päätyi mereen, Ahvenanmaan saariston pienille saarille, jossa hän kasvaa kaislana. Ei, ei Iska ollut sellainen, ennemminkin hän syntyi piruksi poikalapseen, perkeleeksi jonkun nuoren runoilijan mieleen.

En ymmärrä, miksi laulujen sanat kiusaavat minua. Uusien laulujen, vielä säveltämättömien. En edes usko, että niitä koskaan sävelletään. En edes haluaisi kuulla niitä.

Tule jenkkaan, muru,
ota kahvoistani kiin.
Ota minut, jätä suru,
olen liki, olen siin.

Näin muinaisen ihastuksen. Hänen hiuksensa olivat harmaat, harventuneet, hän kulki kumarassa, veti ruudullista ostoskärryä. Oli istuttava kävelykadun penkille, järkytys oli liikaa. Hän oli niin vanhan näköinen. Entä minä? Missä minä olen? Samassa iässä? Tupakointi vanhentaa, olisinko edelleen se, joka olin ennen, jos en puhaltaisi savua ohueksi yläpilveksi?

Vanhat poikaystävät.
Ne istuu pyörätuoleissa, kokouksissa, jokirannassa.
Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,
Thaimaan sannassa.
Vanhat poikaystävät.