Huhtikuun matka

 

Huhtikuu oli merkillinen kuukausi, levollisuus päällimmäisenä tunteena. Olen yrittänyt olla hetkessä, nauttia mitään tapahtumattomista päivistä, päivistä, jolloin on ollut ohjelmaa. Olen onnistunut. Uskallanko uskoa, että ne ajat, jolloin surin menneitä ja murehdin tulevaa, pysyisivät poissa? Onko tämä matka, jota olen tehnyt kohta kymmenen vuotta, vihdoinkin muuttumassa matkaksi, jota haluan? Matka, jossa on hyvä, turvallinen olla.

Pääsiäisenä maalasin ikonin. En ole minkään kirkkokunnan jäsen, en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Ikonin tekemisen syy oli Teemakuun haasteessa: kokeile jotain uutta.
Katsoin netistä ikonimaalarin haastattelun, opin, että ikoneita ei signeerata, ikonit siunataan niiden valmistuttua. Jätin siis työn ilman nimeäni, siunausta en tarvitse, työni ei ole pyhä, vaikka oloni sitä maalatessa oli ihmeen harras.

Olen oppinut itsestäni, että hyvin moni uusi asia ahdistaa, pelottaa ja saa minut epävarmaksi. Olen koukussa tuttuun ja turvalliseen, mutta huhtikuun aikana huomasin, että kun oloni on perusturvallinen, uusi ei suista minua raiteiltani. Vuosia tein maalauksia, joihin purin kaiken mustan sisältäni. Ne kuvat ovat matkalaukussa, en ole koskaan julkaissut niitä missään. Se oli pakonomaista toimintaa, joka auttoi hetken ajan pakenemaan ajatuksiaan.
Nyt huhtikuussa käsillä tekeminen on tuntunut vain hyvältä. Jopa uuden tekeminen.

ATC-korttien koko yllätti minut, olen nähnyt niitä kortteja monessa blogissa, mutta en ole koskaan käsittänyt, miten pieniä ne ovat. 64 x 89 mm. Nyt ihmettelen, miten niin pikkuiseen tilaan voi saada mahtumaan niin paljon kaunista. Kokeilin ja tein ensimmäisen korttini. Muistin jälleen, että olen enemmän lankku- kuin koristemaalari, mutta en antanut periksi. Korttia piirtäessäni ajattelin miniatyyreja, joita näin ystävän kanssa pari viikkoa sitten Sinebrychoffin museossa. Uskomattomia taideteoksia. Ehkä pitäisi joskus kokeilla.

Huhtikuun matkan lähestyessä määränpäätään, kokeilin värillisiä, vesiliukoisia grafiittikyniä. Piirsin kaupungin, jossa ei sada räntää, ei tule rakeita. Jossa maa ei ole valkoinen vappuaattona. Tässä kaupungissa on vaihtoasema, astun laiturille auringonpaisteeseen, jään odottamaan junaani. Matka jatkuu.

Tunteet

 

❤ Päivän tekstikiintiö tuli täyteen ja valui hieman ylikin tuolla taideblogin puolella. Teemataiteessa maaliskuun teemana on visio, aiheena tunteet. Eli hopi-hopi sinne tunteilemaan ❤

Kirjoille kansia

 

kansi1

 

Teemataiteen upeana kesähaasteena on luoda kuusi kirjan kantta. Saatesanat haasteeseen ovat:

Tee kesäkirjalle kansikuva. Voit tuunata vanhan kirjan kannen uusiksi tai tehdä itse oma kirja. Koko kirjaa ei tarvitse kirjoittaa, ainoastaan tehdä kansikuva siihen.
Voit myös kirjoittaa esittelytekstin tai kertoa lyhyesti mistä kirja kertoo.
Aikaa koko kesä elokuun loppuun asti.

Aivan ihanaa. Kirjojen kirjoittaminen on työlästä ja aikaa vievää, paljon hauskempaa tehdä vain kansia. Tule mukaan haasteeseen!!!!! Tyyli ja tekotapa vapaa.

Ensimmäisen kansikuvani inspiksenä toimi runoni.

Vanhat poikaystävät.
Ne istuu pyörätuoleissa, kokouksissa, jokirannassa.
Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,
Thaimaan sannassa.
Vanhat poikaystävät.
Puutarhatonttuina jokirannassa.

 

 

 

 

Helmikuun kasvoja ja omakuvakin

 

hel1-14

 

Helmikuu on puolessavälissä. 29 faces-haaste on käynnissä ja olen tehnyt kasvoja, kasvoja, kasvoja. Tuossa kollaasissa neljätoista ensimmäistä.

Olen myös tapellut silmieni kanssa, käynyt silmälääkärillä, uusintatsekkauksessa optikolla. Näkö heittelee vuodesta vuoteen. Milloin lisätään rutkasti plussaa ja miinusta, milloin taas vähennetään. Edelliset lasit uusittiin puolitoista vuotta sitten, nyt jälleen on tilattu uudet lasit. Pah. Suuren hajataiton ja muiden outouksien takia linsseissä on paljon räätälöimistä, ohentamista ja muuta säätöä, yhden linssin hinnaksi tulee aina 600 €. Pah sillekin.

Nyt tiputtelen kortisonia silmiin kolme kertaa päivässä, odotan uusia laseja ja yritän tarkentaa katsettani maalatessani, katsoessani telkkaria, tehdessäni käsitöitä. Joinain päivinä tietokoneen näyttö saa silmät pullistumaan päästä Muukalainen

Jälleen kerran olen siis huomannut, miten tärkeää näkeminen on, miten hulluksi (hullummaksi) tulee, kun ei pysty näkemään. Harmaa helmikuu on kyllä ollut hyväksi, auringonvalosta silmät eivät pidä.

Teemataiteen puolella nyt helmikuussa on tehty omakuvia. Omani löytyy täältä, jos kestät katsoa…

Kartanossa on luettu ja väritetty Heddaa ja koettu zenimäisiä väristyksiä.

 

 

 

 

Kotoiluun tottunut ylittää kipupisteensä mikäli joutuu kokoustamaan sohvan sijaan

 

collage

 

Tehtyäni kasvot 29 faces haasteeseen (yllä) ja syyskuun kuusi teemataidetyötä (alla), huomasin tänään, että minulla on luppoaikaa, joten ajattelin ajatella jotain ja ensimmäiseksi tuli mieleen kaikenlaisia karseita koo-kirjaimella alkavia sanoja.

KIPUPISTE

KOTOILU

KOKOUSTAA

Tarkoitus oli tehdä top 10 kamalaa koota, mutta noiden kolmen jälkeen takki oli ihan tyhjä, joten päättelin, että koo-kirjaimien ajattelu on liian rankkaa Niinpä osallistuin pitkästä aikaa Valokuvatorstaihin. Yllätyin, kun huomasin, että osallistujamäärä on pudonnut hurjasti verrattuna aikaan vuosi-kaksi sitten. Tai eihän se voinut olla yllätys, koska en itsekään ole ottanut osaa haasteeseen. Blogipäivitysten julkaisutahti on bloggaajilla harventunut tai kokonaan loppunut, somen puolella julkaisu saa hetkessä kymmenen tykkäystä ja muutaman kommentin. Blogeissa kommentointi on vähentynyt, julkaisualustat ovat todellakin muuttuneet vuosien varrella. Toisinaan tunnen olevani dinosaurus, jota ei saa hävitettyä sukupuuttoon, ei sitten millään, josta tuli mieleen, että blogini täyttää 10 vuotta lokakuun lopulla. Sitä pitää kyllä sitten juhlia. Jos muistan.

Tällaiset luppopäivät eivät tee hyvää ihmiselle, sitä huomaa miettivänsä kaikenlaista turhaa. Parempi olisi ulkoilla ja reippailla, mutta hyvä se on sohvallakin maata.

 

monokollaasi