Tepa ja minä

 

Tepalta olen oppinut sanonnat, joita käytän jatkuvasti. Tiedämme molemmat, että tukka ja järki eivät kasva samassa päässä. Tepan hiukset ovat harmaata terästä, omat hiukseni rakentuvat helposti suureksi nutturaksi, joka muistuttaa muurahaiskekoa. Keon väri alkaa olla samaa metallia kuin Tepan polkkatukka.

Mieli kulkee kuin herran hissi, sekin on tuttua meille. Toisinaan pysähdymme kerrosten välissä, ne ovat rauhallisempia aikoja, ellemme sitten ole päätyneet pohjakerrokseen. Herran hissin kulkua on niin vaikea ennakoida. Hissitytöt painelevat nappuloita puolestamme.

Tepan tavoin tiedän miltä tuntuu syleillä isänmaata. Ei tarvitse edes olla talvi ja liukasta. Jostain onnistumme kuitenkin löytämään sen epätasaisen kohdan kivetyksellä, joka kampittaa jalkamme. Nykyään ei tarvita edes kuoppaa tiessä, nilkkamme ovat nuljahtaneet niin monta kertaa, että jalat menevät alta ihan itsestään ja taas saamme tuntea isänmaan kovan sylin.

Kun olo on kuin tapetulla lahnalla, on turha yrittää jaksaa enää mitään. Silloin on parempi maata raatona roskissa eikä enää siivota itseään ulos.

 

 

 

 

 

 

Tepa ja liikennevalot

 

tepa spurttaa

 

Tepa spurttaa liikennevaloissa. Tunnen hänen käsivartensa tiukkenevan, kun vihreä ukko alkaa vilkkua.

– Ja kiire oli minne? kysyn, taputan käsivartta.

Vauhti hidastuu. Odotamme valon vaihtumista. Tepa on jättänyt rollansa kotiin, hän nojaa minuun kevyesti. Taas piukka käsivarsi, seuraava kadunkulma.

– Sinä olet mahdoton, sanon. – Kohta mennään kirpparille, ostan sinulle lasten valjaat, ettet karkaa.

Tepa nauraa vedet silmissä, asetan askeleeni hänen tahtiinsa. Halattavia jääkarhuja ei näy tänään kävelykadulla. Tekee mieli jäätelöä. Tepan mielestä se on myös hyvä ajatus. Hän lähtee vauhdilla alamäkeen.

– Sinä karkaat varmaan haudastakin, huokaan Tepalle. – Sinä olet mahdoton.
– En karkaa, minuthan tuhkataan, Tepa muistuttaa.
– Ja sitten sinä lennät taivaan tuuliin. Mutta ota nyt rauhallisesti. Ei syleillä isänmaata tänään.

Tepa myöntyy, jopa pysähtyy, ottaa käsistäni kiinni, puristaa lujasti.

– Meillä on aika hullut jutut, Tepa sanoo, silmissä vilkkuu tuttu katse, omani.
– Ei mikään ihme, mehän olemme hulluja. Ja nyt mennään syömään hullun hyvää jäätelöä. Ihan rauhallisesti. Ei kiirettä.

 

***

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, tulos selviää huomenna, kunhan saan jostain Onnettaren käsiini!

 

 

 

Tepa ja hellä mieli

 

tepa ja huilaaminen

 

 

 

 

Tepa ja jääkarhun syleily

 

tepa garbona

 

Takin helmat liehuvat, kun Tepa saa rollaattorinsa vauhtiin. Rolla kuin Ferrari, tuskin pysyn perässä. Joskus vielä hankin Tepalle valjaat. Aurinko häikäisee matalalla, kävelykatu on sula, silti liukastelen sokkona Tepan takin takana. Feissaajat odottavat tavaratalon kulmalla, heidän joukossaan on jääkarhu, valkoiseen karva-asuun pukeutunut, suurikäpäläinen otus. Kävelijät tekevät suuren kaaren ohittaessaan karhun.

– Katso, tuolla on jääkarhu, sanon Tepan selälle.

Tepa katsoo, mustat aurinkolasit nousevat hymyn voimasta korkeammalle.

– Mennään halaamaan sitä, Tepa sanoo.

Jääkarhu on suuri, sen turkki kutittaa paleltunutta nenää. Tepa nauraa.

– Ja minä kun olen luullut, että jääkarhut ovat kylmiä, Tepa sanoo. – Sinulla on lämmin syli.

Viivymme jääkarhun syleilyssä, kunnes meidän alkaa tehdä mieli jäätelöä. Tuntuu juhlapäivältä.

 

 

Tepa ja liukkaat kelit

 

tepa ja liukkaat kelit

 

 

 

 

Tepa ja hullun hauskaa

 

tepa ja hullun hauskaa

 

 

 

 

Tepa ja toisten ajatukset

 

tepa ja toisten ajatukset

 

 

 

Tepa ja tukka

 

tepa ja tukka

 

 

 

 

Tepa ja suklaa

 

tepa ja suklaa

 

 

 

 

 

Tepa ja muoti

 

tepa ja muoti