Yksisarvinen

Poika oppi kävelemään vasta viisivuotiaana. Siihen asti hän juoksi, hyppi, kiipesi, ryntäsi. Kompasteli ja löi otsansa aina uudestaan, niin että otsan kuhmu ei koskaan parantunut, muutti vain väriään.
Mietin, että sitä menoa pojasta tulisi isona yksisarvinen. Iltaisin tarkistin pesun yhteydessä, etteivät siivet olleet alkaneet kasvaa. Halusin varautua siihen päivään, jolloin poika lentäisi pois.

Poika kasvoi, eikä enää halunnut minua avuksi pesulle, pärjäisi yksinään. Kuuntelin, kun hän loiski vedellä, suihkutti deodoranttia laulaessaan. Parin vuoden kuluttua hän halusi parranajokoneen.

Eilen hän tuli saunasta, oli kietonut pyyhkeen lanteilleen ja silloin näin ne: orastavat siiventyngät. Vielä pienet, mutta valmiina voimistumaan ja lähtemään.

Itketti.

***

Viikon 39 krapusanat ovat suihkuttaa, orastava, otsa

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

AilaKaarina

sanapasanen

Kirsti Kaija

anli itse

 

Kaikki päivät eivät ole hyviä

Tästä päivästä tulee turha. Jäsenet ovat raskaat, vielä raskaampi on olo. Ilman syytä, epämääräinen ahdistus. Hapuilen kännykän käteen. Puoli yksitoista.

Aamukahvi polttaa kitalakea. Kello on yksitoista. Tekisi mieli palata sänkyyn, nukkua tämä päivä pois, mutta päätän valvoa ainakin kolme tuntia ennen päiväunia.

Tänään ei aamupesua. Hampaat harjaan tottumuksesta. Hiusten takut saavat olla.

Haahuilen netissä jonkin aikaa. Luen uutisista vain otsikot, nekin unohdan saman tien.

Lämmitän mikrossa jotain jääkaapista löytämääni ruokaa. Se ei maistu millekään, mutta kuuluu päiväohjelmaan. Yhdeltä menen päiväunille.

Herään kolmen tunnin kuluttua. Edelleen sama päivä. Tämä pitkä, haikea päivä.

Alan odottaa illan unia.

***

Viikon 38 krapusanat ovat haahuilla, haikea, hiukset.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

sanapasanen

Kirsti Kaija

Uggla

riitta k

AilaKaarina

BLOGitse

Lähtevät naiset

Nainen oli poissa, kun mies heräsi. Niin ne tekivät aina, keräsivät aamuyön hämärinä tunteina vaatteensa lattialta, hiipivät pois, painoivat varovasti ulko-oven kiinni. Kukaan ei milloinkaan jäänyt, eikä mies sitä enää odottanutkaan. Hän oli tottunut lähteviin naisiin.

Mies kääntyi mahalleen, nuuhki lakanasta naisen tuoksua. Tyyny oli vielä lämmin naisen pään painosta, naisen lähdöstä ei ollut kauan.

Mies nousi ylös, heitti peitot lakanoiden päälle, levitti päiväpeiton, asetteli tyynyt sängylle. Naisen tuoksu jäisi jäljelle, vaikka lämpö häviäisi. Tänään mies ei menisi suihkuun, ei pesisi itseään, sama tuoksu viipyisi hänen ihollaan aina iltaan asti, jolloin hän menisi nukkumaan, sukeltaisi yksinäiseen naisentuoksuiseen uneen.

***

Viikon 37 krapusanat ovat levittää, yksinäinen, aamuyö

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

anli itse

sanapasanen

Kirsti Kaija

AilaKaarina

BLOGitse

riitta k

Kesäpäiväkirja 200721

Mantereella on kolmekymmentä astetta lämmintä, mutta mitä useammalla lautalla etenemme ulommaksi saaristoon sitä viileämpää alkaa olla. Päästessämme perille mökkirantaan tuntuu kuin happea olisi ensimmäisen kerran viikkokausiin riittävästi. Kaksikymmentäkolme astetta hivelee ihoa vilvoittavasti.

Rinne kasvaa heinää, tervaleppää ja muuta tarpeetonta. Nautin trimmerin ja sähkökäyttöisen viikatteen käytöstä, hauiksissa tuntuu hyvältä. Viileämmästä säästä huolimatta hiki virtaa, työtä on tauotettava, on muistettava juoda. Hyttysiä on hyvin vähän, tuskin lainkaan, ja paarmat pysyvät veden äärellä.


Sinilevää on kokkareisena rannalla. Vain yhtenä päivänä voi uida. Merivesi on uskomattoman lämmintä ja seuraavana päivänä ranta on jälleen täynnä levää.
Mikään paratiisi ei ole täydellinen.

Bussin ilmastointi ei toimi kunnolla. Kolmen tunnin matka Turkuun maski naamalla lähentelee tuskaa. Turussa odottaa pysähtynyt ilma ja kolmenkymmenen asteen helle. Yli kuukauden jatkunut helleputki tuntuu elimistössä, päätä särkee melkein joka päivä, jalat ovat turvoksissa, aivoissa sumua.

Käyn tapaamassa Tepaa. En ole nähnyt häntä yli vuoteen, en sitten tämän kirotun koronan alettua. Hänet tuodaan pyörätuolilla palvelutalon alakertaan. En ole varma, tunnistaako hän minut, onhan minulla maski naamalla. Hän sanoo, että käteni ovat lämpimät.
Se riittäköön.
Hän on omassa maailmassaan, ei vastaa kysymyksiini. Silmissään näen ahdistusta ja hän sanoo, niin kuin yli vuosi sitten: haluan kuolla.
Tiedän ja sitä toivon minäkin hänelle. Hän makaa päivät, yöt. Näkee uniaan. Käy syömässä, mikäli on hyvä päivä. Huonoina päivinä itkee.
Saan saattaa hänet osastolle. Hoitaja auttaa hänet vuoteeseen, jään istumaan hänen viereensä. Kysyn, muistaako hän sen ja sen laulun. Laulan ja hän tapailee myös sanoja. Hänen kätensä on kapea, kuihtunut ja kylmä.

Turun toriparkki on valmis, mutta tori on vielä keskeneräinen. Juon kahvin torikahvilassa, mietin Tepaa. Toivon, etten näe hänessä itseäni kolmenkymmenen vuoden päästä.

On liian kuumaa kierrellä vanhassa kotikaupungissani. Nappaan pari kuvaa, haen matkakassini ja siirryn seuraavaan yöpymispaikkaan. Parin päivän päästä olen jälleen kotona.
Tuntuu hyvältä nukkua jälleen omassa sängyssä.

 

Kesäpäiväkirja 300621

Kesäkuu on sulamassa pois. Huomenna jo heinäkuu, eikä helteille näy loppua. Keho on jo alkanut tottua korkeisiin lämpötiloihin. Jos lämpötila putoaa yöllä alle kahdenkymmenen asteen nukkumaan mennessä, tuntuu melkein kylmältä.
Melkein.

Lainakoira palasi parin viikon poissaolonsa jälkeen. Koirat eivät niin innostu helteistä, joten kävelylenkit ovat jääneet lyhyiksi. Teemme viimeisen ulkoilun puolenyön aikaan, silloin on mukavan viileää ja hiljaista. Valvon muutenkin, en vain helteiden takia, yleensä pitkään, joten ihan kätevää käyttää koira iltapisulla ennen omaa nukkumaanmenoa.

Repun kokemusta hyödyntäen tilasin Lainakoiralle viilennyspatjan. Ihme kapistus. Sisältää geeliä, joka alkaa viiletä painosta. Koira lojuu peitolla mielellään ja viime yönä varastin patjan omaan käyttöön. Käsittämätöntä, heti kun asetin ruhoni patjalle, ihana viileys alkoi hiipiä jäseniin.
Luulen, että tuo patja jää tänne Lainakoiran lähdettyä.

Viikko on pitänyt sisällään surullisia ja iloisia tapahtumia. Surullisista en tänne kirjoita. Iloa tuotti ja tuottaa aina, kun joku kirjoittaa blogissaan uusimmasta kirjastani. Olen noista julkaisuista kiitollinen ja onnellinen.
Sitä paitsi olen huomannut, että jokainen julkaistu arvio lisää kirjan myyntiä ja kirjan lainauskertoja kirjastossa. Kirjastokorvaus jokaisesta lainakerrasta on 25 senttiä kirjailijalle, joten eikun lainaamaan kaikkia kirjojani.
Niitähän riittää.

Kohta lähdemme läheiseen puistoon, Lainakoira ja minä. Puistossa on varjoisaa melkein koko päivän ja sinne kerääntyy muitakin koiran ulkoiluttajia.
Varjossa on hyvä olla.

 

Kesäpäiväkirja 020621

Lainakoira tuli vapun jälkeen jälleen terapoimaan minua. Loistava ajoitus, kevät oli juuri puhkeamassa luontoon. Pitkillä kävelyillä löysimme valkovuokot, muutaman sinivuokonkin. Metsässä sammal loisti vihreänä kannoissa ja kallion kielekkeillä.

Vuokkojen jälkeen voikukat valtasivat kulkuväylät. Tuntuu, että tänä vuonna voikukkia on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Pientareita ei ajella ruohonleikkurilla kaiken aikaa, pörriäisten annetaan lennellä keltaisessa puutarhassa.

Päivät ovat lämmenneet, joten Lainakoira pääsi kampaajalle. Yleensä olen itse trimmannut tuon karvakasan, mutta päätin tällä kertaa säästää selkääni ja antaa homman ammattilaiselle. Puolitoista tuntia pestävänä, kuivattavana ja trimmatessa, saa siinä koiralla olla kärsivällisyyttä. Onneksi Lainakoira on lauhkea kuin lammas, kärsivällinen ja kiltti.
Muistuttaa siis minua…

Sairaalan metsä on täynnä kieloja. Tuoksu on huumaava. Tuomi on onneksi jo kukkinut, sen tuoksu saa päätä särkemään. Pihlajat yritän kiertää kaukaa, niiden tuoksu tuntuu nenässäni tympeältä.

Kieloihin sekoittuu syreenipensaiden tuoksu. Omenapuut alkavat myös olla kukassa.

Tämä alkukesä on parasta. Ehdottomasti.

Viimeinen peli

Vaikka poika oli pieni, sen kiukku oli suurta, itkemään ei kuitenkaan suostunut. Paiskasi mailan maahan. Näin sen suusta, että olisi tehnyt mieli kirota, huutaa haistapaskaasaatanaa, mutta ei sanonut mitään, hyppäsi verkon yli ja katosi kentän takana olevaan ryteikköön.

Keräsin mailat, laahustin kotiin. Häviäminen oli kova paikka pojalle, se oli kilpailuhenkinen, eikä se ainakaan halunnut hävitä tenniksessä äidilleen.

Riisuin hikiset vaatteet, menin suihkuun. Poika ei ollut vielä palannut. Sen perään ei kannattanut lähteä, se tulisi aikanaan harmin lauhduttua. Sekoitin pannukakkutaikinan, levitin pellille.

Pelistä ei enää puhuttu sinä iltana. Poika söi kuusi palaa pannaria. Kohta se ei olisi enää pieni.

***

Viikon 20 krapusanat ovat viimeinen, ryteikkö, vaatteet

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Uggla

Aimarii

BLOGitse

AilaKaarina

Kirsti Kaija

riitta k

Kärsimättömyyttä

Ärsyttää odottaa kirjan saapumista kotiin. Painossa on ruuhkaa, kuulema korona-aika on kirvoittanut ihmisiä julkaisemaan tekstejään entistä kiihkeämmin. Siitä huolimatta haluaisin saada tekijänkappaleet käsiini heti.

Tuskin lukisin koko kirjaa, hiplaisin vain kantta, selaisin läpi nähdäkseni paino- ja kirjoitusvirheet. Niitä löytyy aina, vaikka miten olisi oikolukenut tekstin.

Tsekkasin, miten kirjastot ovat tilanneet kirjaa. Jess, tällä hetkellä kirja on tilauksessa viidessä paikassa. Onnittelut menevät Helmetille, Kainet-, Kirkes- ja Kyyti-kirjastoille sekä Vaasaan!

Ehkä joku on vielä ostanutkin kirjan verkkokirjakaupasta…

Pakko jatkaa mainostamista ja lukijoiden painostamista. Tehkää hankintaehdotus kirjasta omaan kirjastoonne tai ostakaa kirja ihan itsellenne!

Jo kolme viikkoa odotusta, höh. Olenkohan kärsimätön?

Jep.

***

Viikon 17 krapusanat ovat onnittelut, painostaminen, kirjasto.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Repu

Pasanen

Kirsti Kaija

BLOGitse

Uggla

Aimarii

Maarit

riitta k

AilaKaarina

Keskusteluja itseni kanssa

 

 

– Onko pakko, jos ei halua?
– Ei ole.

– En halua mitään.
– Olen huomannut.

– En jaksa mitään.
– Olen huomannut.

– Olen väsynyt tähän eristäytymiseen. Tympääntynyt koronaan. Kyllästynyt maskeihin. Tuskastunut itseeni.
– Olet aina ollut erakko.

– Oma seura on työlästä. En ole hauskaa seuraa.
– Tiedän.

– Hautaudun seinien sisään, hautaudun lumeen. Äänet ovat kadonneet, lumi vaimentaa ulkopuolisen elämän. En ole edes varma siitä, onko tuolla ulkona enää elämää.
– Luultavasti.

– Ja koko ajan kysyn: onko pakko, jos ei halua, jos ei jaksa. Ja vastaus on aina sama.
– Ei ole pakko.

 

 

 

 

 

***

Viikon 11 krapusanat ovat hauska, vaimentaa, eristäytyminen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

BLOGitse

Uggla

AilaKaarina

Repu

Aina

riitta k

Aino

 

 

Isäntä

 

 

– Mitä HELVETTIÄ se oli?
– Pudotin ruokalusikan. Anteeksi.

– Ja tässä melussako pitäisi nukkua?
– Anteeksi.

Anteeksi, anteeksi…sinua pitää vahtia kaiken aikaa. Muutakin tekemistä kuin päivystää sinua.
– Anteeksi.

– Mihin sinä laitoit sen?
– Minkä?

Minkä, minkä…. No sen HELVETIN lusikan!
– Laatikkoon.

– Lattialta laatikkoon? Laita se tiskiin. Nyt.
– Älä…

Älä, älä…perkele, että sua saa aina opettaa.
– Sattuu.

– Nosta se. Ja nyt tiskikoneeseen. Koska sinä oikein opit?
– Anteeksi.

– Saatana, että sä pakotat mut tähän. Aina.
– Älä, anteeksi…

– Vikistä sinä osaat, et muuta. Saatanan idiootti.
– Älä…sattuu…

 

 

 

***

Viikon 10 krapusanat ovat päivystää, ruokalusikka, isäntä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

BLOGitse

Uggla

Repu

Aina

AilaKaarina

riitta k