Lähdön hetki

Sinä syyskesän päivänä merenneito pyysi minua mukaansa. Hän viittoili minulle tyrskyjen keskellä, kertoi lähtevänsä lämpimämpiin aaltoihin.

Enhän minä voinut lähteä. Oli työ, oli lapsenlapset, joita piti hoitaa sillä aikaa, kun vanhempansa rakensivat taloa. Oli mies, joka oli alkanut unohdella asioita. Oli äiti, joka ei suostunut muuttamaan palvelutaloon, pärjäsi kuulema ihan hyvin kotona, kunhan kävin siellä joka päivä.

On kulunut vuosia, istun jälleen tällä samalla rantakalliolla odottaen näkeväni merenneidon. Kukaan ei tarvitse minua enää, kukaan ei koskaan tule käymään, kaikilla kiire. Olen vapaa lähtemään heti, kun hän nousee tuolta tyynen pinnan alta. Olen niin väsynyt, mutta hän kannattelee minua.

***

Viikolla 39 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Äijä

HPöllö

Murphy

BLOGitse

anli itse

Aimarii

AilaKaarina

Maarit

Uusi tyttö

Tyttö kaataa maitolasin, syöksyy nopeasti pöydän alle. Ritva katsoo hölmistyneenä tytön tyhjää paikkaa, kurkistaa sitten pöydän alle. Tyttö istuu kyyryssä, on kietonut kädet polvien ympärille, vaalea takkutukka peittää kasvot. Ritva kuulee itkun.

– Ei mitään hätää, Ritva kuiskaa. -Vahinkoja sattuu kaikille. Otetaan rätti ja pyyhitään pöytä yhdessä.

Tyttö nostaa päätään, silmät ovat turvoksissa itkusta, posket märät kyynelistä. Laiha vartalo tärisee. Ritva ojentaa kätensä. Tyttö kavahtaa, vetäytyy kauemmaksi.

– Tiedätkö mitä, minulta putosi kerran puurolautanen lattialle, Ritva kertoo. – Sellaista sattuu.

Empivä käsi etsiytyy Ritvan käteen.

– Pyyhitään pöytä ja otetaan lisää maitoa, niin saat aamupuuron syötyä. Kaikki on hyvin.

***

Viikon 36 krapusanat ovat pöytä, turvoksissa, vahinko.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

HPöllö

AilaKaarina

Äijä

Anli itse

Sus’

Uggla

BLOGitse

Aimarii

Pasanen

Kassajonossa

Kassajono pojan takana pitenee. Poika puristaa pankkikorttia kädessään, yrittää muistaa pin-koodia. Kokeilee. Ei onnistu.

Pojan ja minun välissäni on ikäiseni nainen, joka puhisee mielenosoituksellisesti, huokailee ja vääntelee naamaansa. Kassaneiti hymyilee anteeksipyytävästi, kehottaa poika yrittämään uudestaan, mutta poika ei muista koodia.

– Sitten sinun täytyy jättää ostokset tähän ja äiti tulee maksamaan myöhemmin, kassaneiti sanoo.

Pojan naama vääntyy, olkapäät lysähtävät. Kysyn, mitä pojan ostokset maksavat. Kolme euroa ja viisi senttiä. Muutama sämpylä ja maitolitra. Työnnän puhkuvan naisen tieltäni ja maksan pojan ostokset. Poika kiittää.

– Mitä sinä noita mutiaisia hyysäät? takanani oleva mies kysyy.

En vaivaudu vastaamaan. Ihmiset ovat outoja.

***

Viikon 35 krapusanat ovat koodi, olkapää, puristaa.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

AilaKaarina

Pasanen

Äijä

Riitta

Sus’

Olifantti

HPöllö

Anli itse

Uggla

BLOGitse

Aimarii

Kesäpäiväkirja 130622

Lainakoira lähtee kotiinsa, minä suuntaan kohti saaristoa. Hidasta matkailua, ei kiirettä, on aikaa pysähtyä kahville, on aikaa odottaa lauttarannassa. Kolmen lautan ja yhden lossin takana on määränpää.

Käki kukkuu viisikymmentäyhdeksän kertaa. Pitää pienen tauon ja aloittaa uudestaan. Aamusta iltaan. Joutsenpari on palannut vanhaan kotiinsa. Kuulen niiden siipien kahinan, kun ne jarruttavat ilmojen kiitotietä pitkin veteen.

Mökkipuuhia. Tuolien ja pöytien pesemistä. Terassin laudoituksen öljyämistä. Kesäkukkien istutusta. Uimaportaiden kiinnitystä. Hitaasti ja toisinaan myös varmasti. Ei tarvitse hoppuilla, tekemiset eivät lopu ja on syytä pitää taukoa, kuunnella vesilintujen lauluja kaislikossa, katsella hämähäkkien uurastusta.

Alkukesän väri on vielä kuulas. Lehtipuiden vihreä on pehmeää. Täällä voikukat ovat jo kaikki muuttuneet hahtuvapalloiksi, osa jo lentäneet pois. Syreeneissä on kukinta loppumassa, lupiinit ovat nousseet tien varsilla.

Mieli lepää, myöskin keho päivän ulkoilman jälkeen. Ei ole tarvetta kuunnella uutisia, ei olla tietoinen muusta maailmasta. Keitän iltapäiväkahvit, kuuntelen luontoa, itseänikin. On vain tämä hetki juuri nyt.

Kesäpäiväkirja 300522

Lainakoiran kulku on hidastunut. Röntgenkuvista löytyi nivelrikkoa oikeasta etutassusta. Kipulääkkeitä ja lyhyempiä lenkkejä. Tämä oli odotettavissa, Lainakoira on pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Äitinsä on mäyräkoira, isästä ei ole tietoa, mutta jokin hieman kookkaampi yksilö näköjään, sillä Lainakoira ei ole sylikoirakokoa.

Hitaat lenkit ovat sopineet minulle. Vuoden alussa lonkan bursiitti vaivasi kuusi viikkoa, ärsyttävä riesa, joka ei antanut kävellä kuin sata metriä kerrallaan. Onneksi ystävät käyttivät autolla kaupassa.
Kylkiasentonukkumisesta oli totuteltava nukkumaan selällä.
Bursiitti hellitti ja pääsin auttamaan ystävää pakkaamisessa ja muutossa. Pari viikkoa oli ihan mukavaa ja melkein kepeää, sitten iski iskias ja kävely stoppasi jälleen.

Nyt, kolmen ja puolen kuukauden kiusojen jälkeen, olen kulkenut kuin vanha minä sen reilu viiden viikon aikana, jonka Lainakoira on ollut jälleen luonani.

Olemme seuranneet hitaan kevään puhkeamista kukkaan, nähneet vihreyden valloittavan kuraiset ja harmaat kadut ja polut. Nyt joka puolella kukkii ja kuten joka vuosi, kevät on aina yhtä suuri ihme. Että se saapuikin jälleen!

Olemme seuranneet lätkän MM-kisoja ja NATO-hakemuksen etenemistä ja miettineet, miten nopeasti kokonainen kansa kääntää kelkkansa.

Pelloilla on jäniksen papanoita ja muinaisia niittylohikäärmeitä. Lohikäärme kiinnostaa minua, Lainakoira on innoissaan papanoista. Hupinsa kullakin.

Toukokuu on paria päivää vaille valmis.

Kevät

Lämpimän sateen saapuessa puut ravistelevat painavat lumikuormat talven riuduttamilta oksiltaan. Ryöppyävä vesi putoaa lammikoiksi puiden runkoja pitkin, ilma on sakeana pisaroita, höyryä, harmaata sumua. Rannattomat järvet valtaavat kadut, joet johdattavat veden viemäreiden ahnaisiin kitoihin. Hetken ajan tulvat peittävät alleen kadut, joilla kuljemme, polut, joita emme enää näe.

Aurinko palaa jälleen taivaalle, niin kuin se ilmestyy aina, kun epätoivo on suurimmillaan, kun kaikkea toivoa ollaan heittämässä pois, kun olemme antamassa periksi ikuiselle ikävälle, kalvavalle kaipuulle ja olemme tuomittu elämään päättymättömän talven ympäröimänä.

Maan kosteus haihtuu auringon voimasta. Lätäköt kuivuvat, hennot korret nousevat pystyyn ojan pientareilla. Vihreä herää unestaan, myös me.

***

Viikon 17 krapusanat ovat hento, epätoivo, lämmin.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

BLOGitse

Maarit

Riitta

Aimarii

Mahdollisuus

Äiti unelmoi laulajan urasta. Hän rakasti musiikkia, erityisesti swingiä, kevyttä jazzia. 12-vuotiaana hän alkoi kirjoittaa mustakantisiin vihkoihin laulujen sanoja. Sanojen lomaan hän liimasi lehdistä löytämiään artistien kuvia.

Opin kaikki ikivihreät kappaleet jo pienenä kuunnellessani äidin laulua. Opin laulamaan mukana ja edelleenkin muistiin on tallentunut kymmenien laulujen sanat tuolta ajalta.

Äidille järjestyi koelaulu erään musiikkituottajan luokse. Äiti käveli sen kerrostalon luo, jossa tuottaja odotti. Käsi tarttui ovenripaan, jäi siihen.

Äiti oli hiljainen, ujo ja epävarma ihminen. Vaikka hänelle oli sanottu, että hänestä voisi tulla uusi Brita Koivunen, uusi Helena Siltala, uusi Laila Kinnunen, hän ei koskaan avannut sen kerrostalon ovea.

***

Viikon 16 krapusanat ovat tallentua, kerrostalo, laulu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

anli itse

Kirsti

Sus’

Pasanen

Riitta

AilaKaarina

BLOGitse

Aimarii

Autiosaari

Hän oli aina verrannut itseään saareen. No man is an island, hän oli kuullut sanottavan ja tiennyt, ettei se tarkoittanut häntä.
Hän tuli toimeen itsekseen, ei tarvinnut muita, ei ollut vastuussa kenestäkään. Hän eli itselleen.

Hän tunsi ihmisiä, mutta ei koskaan ottanut heihin yhteyttä. Vastasi toki, mikäli joku sattui soittamaan tai lähettämään viestin.
Hän ei koskaan ehdottanut tapaamista, mutta lähti toki, jos joku sellaista hänelle ehdotti.

Tuli päivä, päiviä, viikkoja ja vuosia, eikä kukaan enää ottanut yhteyttä häneen. Oli kuin muut olisivat hylänneet hänet, jättäneet uppoavan laivan, hylyn. Hän oli tiennyt näin tapahtuvan.
Hän ei ollut koskaan luottanut ihmisiin.

***

kuva: Cara

Viikolla 13 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

OSALLISTUJAT

Cara

Repu

anli itse

AilaKaarina

Sus’

Kirsti

Riitta

Pasanen

Aimarii

BLOGitse

Tepaa muistaen

Rakas tätini ja kummitätini Tepa on vihdoin päässyt haluamaansa rauhaan. Enää hänen ei tarvitse kysyä minulta, milloin tämä kaikki loppuu, miksei hän saa jo kuolla.

Tuntemani Tepa oli jo poissa viimeisen vuoden ajan. Kävin häntä kyllä katsomassa, mutta en ole lainkaan varma, tunnistiko hän minua maskin takaa. Ehkä hän tunsi ääneni, tunsi, miltä silitykseni iän kuihduttamalla iholla tuntui. Ehkä hän muisti jotain, kun lauloin hänelle, kun paijasin teräksenharmaita hiuksia.

Tepa oli se ihminen, joka opetti minua rakastamaan kirjoja. Sain häneltä syntymäpäivä- ja joululahjoiksi Anna-kirjoja, Pieni runotyttö-sarjaa, Tiina-kirjoja, Anni Swanin koottuja kertomuksia Tottisalmen perillisineen ja Iris rukkineen, Nuorten toivekirjaston kirjoja ja niin edelleen.

Murrosiässä Tepa jaksoi ymmärtää minua silloin, kun omat vanhemmat olivat enemmän ja vähemmän hukassa kanssani. Tepan mielestä meikkini oli kaunis, vanhempieni mielestä ei niinkään. Tepa oli varma siitä, että minusta tulee ihan kunnon ihminen, eivätkä teini-iän älyttömyydet veisi minua pysyvästi lavealle tielle.

Ihailin ja rakastin Tepaa. Hän oli rohkea, suorasanainen, rehellinen, aikaansaava ja hänen huumorintajunsa oli yhtä outo kuin minullakin. Usein hihittelimme asioille, joille muiden mielestä ei sopinut nauraa tai joista ei ollut edes sopivaa laskea leikkiä.

Tepan elämä ei ollut aina helppoa, mutta elämäniloaan hän ei menettänyt ennen kuin viimeisinä vuosinaan, jolloin liikkuminen vaikeutui, eikä jaksaminen riittänyt enää lukemiseen.

Vuosien mittaan olen kirjoittanut ja piirtänyt Tepasta. Näissä Tepa tuumaa-jutuissa olen yrittänyt kertoa, kuinka paljon hän on minulle merkinnyt ja merkitsee edelleen. Olen ylpeä, kiitollinen ja iloinen siitä, että juuri hän oli rakas kummitätini.

Joskus me nauroimme miettiessämme, että kun aika jättää Tepasta, minusta tulee pienen sukumme matriarkka. Nyt se aika on koettanut.

***

Otan varaslähdön ja soitan lauantaiklassikkona jo nyt Tepan lempikappaleen. Minun piti kasvaa todella aikuiseksi, että opin pitämään Kauko Käyhköstä ja tästä laulusta. Senkin asian Tepa opetti minulle loppujen lopuksi, kaikkien muiden asioiden lisäksi.

Salaisuus

Ukin ja mummin luona on kivaa olla yötä. Mä saan pyöriä ukin tuolissa niin paljon ku haluun. Ukki antaa vauhtia ja mummi on pelkäävinään, vaikka ei se mitään pelkää, ku se nauraa koko ajan. Muakin alkaa naurattaa ja ukkia kans.

Ku me ei enää jakseta leikkiä karusellia niin mummi ottaa kitaran ja soittaa ja ukki alkaa tanssia. Ukki on ihan hassun näköinen ja mua alkaa taas naurattaa. Mä alan kans hyppiä ja pomppia. Sit tulee jano ja mä saan limua.

Koskaan me ei kerrota isille ja äidille kui kauan mä saan valvoa ukin ja mummin luona. Se on salaisuus.

***

Viikolla 10 kokeillaan kravuissa jotain uutta. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Der Seidenspinner

AilaKaarina

Sus’

Repu

Pasanen

Kirsti

Aimarii

anli itse

HPöllö

Maarit

Riitta

Uggla

BLOGitse

Hanna Helena