Isäntä

 

 

– Mitä HELVETTIÄ se oli?
– Pudotin ruokalusikan. Anteeksi.

– Ja tässä melussako pitäisi nukkua?
– Anteeksi.

Anteeksi, anteeksi…sinua pitää vahtia kaiken aikaa. Muutakin tekemistä kuin päivystää sinua.
– Anteeksi.

– Mihin sinä laitoit sen?
– Minkä?

Minkä, minkä…. No sen HELVETIN lusikan!
– Laatikkoon.

– Lattialta laatikkoon? Laita se tiskiin. Nyt.
– Älä…

Älä, älä…perkele, että sua saa aina opettaa.
– Sattuu.

– Nosta se. Ja nyt tiskikoneeseen. Koska sinä oikein opit?
– Anteeksi.

– Saatana, että sä pakotat mut tähän. Aina.
– Älä, anteeksi…

– Vikistä sinä osaat, et muuta. Saatanan idiootti.
– Älä…sattuu…

 

 

 

***

Viikon 10 krapusanat ovat päivystää, ruokalusikka, isäntä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

BLOGitse

Uggla

Repu

Aina

AilaKaarina

riitta k

 

 

Pettymyksiä

– Mites teidän joulu?
– Älä ees kysy…

– Sun poskessas on mustelma.
– Se oli vahinko! Ei Jussi tarkoittanut!

– No, mitä sitten tapahtui?
– Jussi veti kilarit. Iski vitriinit mäsäks. Samalla lensi maljakko mun silmään.

– Kamalaa! Mitä te teitte? Pitiks lähtee turvakotiin?
– Markku ei halunnut. Sitä nolotti, ku oltiin siel just marraskuussa, ku Jussi täytti kolme.

– Ai niin.
– Silloin sossut oli sitä mieltä, että meille tulis perhetyöntekijöitä. Mut me ei haluta.

– Niin.
– Kyllä me Jussin kanssa pärjätään. Se vaan suuttuu niin herkästi, ku ei saa tahtoaan läpi. Kyllä se siitä kasvaa.

***

Viikon 2 krapusanat ovat kolme, pärjätä, mustelma.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

riitta k

anli itse

Aina

Elegia

AilaKaarina

 

Parasta koronavuodessa

muistoja 2020

Iloisen 20-luvun ensimmäinen vuosi vetelee viimeisiään. On aika katsoa menneeseen ja kirjata näytölle tämän erittäin oudon vuoden huippuhetket. Miinuksia, suruja, takaiskuja ja ikäviä asioita on turha muistella. Niitä riittää jokaisella tänä(kin) vuonna.

Tammi-helmikuussa kaikki oli niin kuin ennen. Lainakoira kävelytti minua, kilot putosivat mukavaa vauhtia. Näyttelyissä ja museoissa tuli käytyä, myös kahvilla ystävien kanssa.

Maaliskuussa Uusimaa laitettiin säppiin. Olimme täällä kupolin alla ja sai olla mukavan rauhassa, kun ei tarvinnut tavata ystäviä ja tuttuja muista maakunnista, eikä itsekään tarvinnut matkustaa minnekään kyläilemään. Oli aikaa ihmetellä Lainakoiran kanssa puhkeavaa kevättä. Jokainen kävelyreissu toi hyvän mielen, vihreään ja kukkaan puhkeava luonto oli niin yltäkylläinen kauneudessaan.

Peruuntuneesta ulkomaanreissusta rahat palautuivat tilille kahdessa viikossa!

Kesäkuun alussa ravintolat saivat jälleen avata ovensa ja 1.6. päiväkävelyn päätteeksi suuntasin Lainakoiran kanssa paikalliselle terassille. Oli pilvinen ja tuulinen päivä, saimme olla ihan omissa oloissamme terassilla. Voin vakuuttaa, etteivät koskaan aikaisemmin pizza ja olut ole maistuneet yhtä hyviltä kuin sinä päivänä. Sitä vapauden tunnetta!

Kesällä tunsi muutenkin hetken ajan olonsa ja elinolosuhteensa kohtuu normaaleiksi. Kavereita tuli tavattua kahviloissa. Tuli tehtyä jopa pari pikku reissua Uudenmaan sisällä.

Syksyn tullen sai taas suosiolla erakoitua. Lainakoira jaksoi ulkoiluttaa, kiloja ei tosin tippunut enää samaan tahtiin, mikä oli erinomainen juttu. Ei tarvinnut ostaa uusia farkkuja, ei tuskastua kauppojen sovituskopeissa. Oikein hyvä.

Lainakoira lähti kotiinsa samaan aikaan, kun syksyn sateet ja myrskyt alkoivat. Katselin taipuvia puiden latvoja ja kuuntelin sateen iskeytymistä ikkunoihin ja olin ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä lenkille neljä kertaa päivässä.

Maskisuosituksen myötä en ole juurikaan käyttänyt julkisia liikennevälineitä. Kauppaan voi kävellä ja kävellen pääsee takaisin silloin, kun kaupassa on käytävä. Kunto on pysynyt suht hyvänä siis.
Maskeissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse hymyillä vastaantulijoille. Maski suojaa myös jäiseltä tuulelta, posket tuntuvat ihan lämpimiltä.

Tämän loppuvuoden kruunaavat jokavuotiset lätkän nuorten MM-kisat ja keski-Euroopan mäkiviikko. Eli kaikki on melkein niin kuin ennen! Koronaakaan ei minulla ole.

Ei paha.

 

Mistä tietää että joulu on?

Mistä tietää että
joulu on?

Isällä
jano loputon.
Kossua, viiniä
pöydässä riittää.
Äitikin huikasta
isää kiittää.

Mistä tietää että
joulu on?


Lapsilla olo
onneton.
Ei koulua,
siis ei ruokaakaan.
Kinkku kun
uuniin kuivahtaa.

Mistä tietää että
joulu on?


Kotona riita
mahdoton.
Äidiltä palaa
piparit, pinna.
Mäsäksi menee
lego-linna.

Mistä tietää että
joulu on?


Lapsilla
itku loputon.
Äiti isää
pullolla nakkaa.
Isä äitiä
nyrkillä hakkaa.

Mistä tietää että
joulu on?


Kynttilä
sytytti asunnon.

Ovikello soi,
lapset pukkia
odottaa.
Poliisi tulee sisään,
joulu tutun
lopun saa.

Siitä tietää että
joulu on.

(julkaistu 2006)

 

 

 

 

 

Joululahja

-Äiti, mitä sä haluaisit joululahjaks?
-En mä tiedä. En mitään erityistä.

-Äläkä sano, että sä haluut kilttejä lapsia. Sä sanot aina, että sä haluut kilttejä lapsia, että se riittää.
-Niin, mutta oikeastaan…en mä enää haluakaan kilttejä lapsia. Mä haluan sellaiset lapset, kun mulla on. Oli ne sitten kilttejä tai ei. Omanlaisiaan. Mä haluun suklaata. Joululahjaksi.

-Äiti…
-Niin?

-Ei mitään. Mä tykkään susta.

(julkaistu 2006)

***

Näiden viidentoista blogivuoden aikana on tullut kirjoitettua jonkin verran myös joulutarinoita. Miksi siis kirjoittaa uusia 😀
Täältä löytyy kimara aikaisemmin koottuja joulukertomuksia.

 

Hiljaisuus

Päivien samankaltaisuudessa on jotain tyynnyttävää. Korona-aika on riisunut elämästä kaiken ylimääräisen. Tai ehkä niin tapahtui jo ennen näitä rajoituksia. Jo pitkään on tuntunut tältä.
Rauhalliselta.

Arki toistuu samanlaisena päivästä toiseen. Ei suuria valintoja, ei ongelmanratkaisuja. Kuljen eteenpäin suvannossa, ei ole edes pieniä kiviä potkittavaksi tieltäni.

Toisinaan kaipaan niitä aikoja, jolloin hullu luovuus täytti päiväni. Kirjoitin, julkaisin, maalasin, pidin näyttelyitä. Yksikään päivä ei ollut toisen kaltainen. Jokainen päivä oli riemua, oli tuskaa, oli pakkoa. Jos pysähdyin hetkeksikään, ahdistus iski kyntensä minuun, lamaannutti, näivetti pois. Oli oltava liikkeessä, oli tehtävä enemmän kuin jaksoi. Sanat pursuivat korvista, jokainen maalaus vei voimia kuin maratonjuoksu.
Vuorokauden tunnit eivät riittäneet siihen kaikkeen, mitä halusin, mitä oli pakko tehdä.

Toisinaan kaipaan niitä aikoja, mutta suurimman osan ajasta olen kiitollinen, ettei niitä kausia ole enää aikoihin ollut. Ylhäällä ei pysy kauan, sieltä putoaa alas ja vuosien varrella väsyin noihin putoamisiin. Joka kerta romahdin syvemmälle ja nousu oli viimekertaista vaikeampaa.

Nyt on tyyntä. Elinpiiri on kutistunut, kaikki turha on kuplani ulkopuolella. Kuljen hitaasti, mutta aina eteenpäin. Vältän kiipeämästä korkeimmalle huipulle, vältän laskeutumista mustaan luolaan.
Nyt on hyvä.

 

Parasta koronasyksyssä

 

 

Krapu on jäämässä joululomalle, huomaan taisteluväsymyksen valtaavan mielialaa.

Toukokuussa jaksoi vielä ajatella, että ehkä tästä selvittiin. Varmaan pahin alkaa jo olla ohi. Vaan ei. Kesän pari kuukautta olivat vain hengähdystauko. Nyt tartuntaluvut ovat nousseet, kuolleisuus samoin. Joulu lähestyy ja meno kauppakeskuksissa on kuin ennen koronaa. Väkeä riittää joululahjaostoksilla.

Ikään kuin joulun hyvä tahto koskettaisi ja säästäisi meidät tartunnoilta.

Tai ehkä muutkin ovat väsyneitä taistelemaan. Tarraavat kaksin käsin kiinni tarjouksiin, jotta tuntisivat elävänsä.

Minäkin haluan elää. Suojaudun maskilla ja käsidesillä, jos on pakko käydä jossain. Usein ei onneksi ole pakko lähteä.
Ehkä se on parasta tässä koronasyksyssä.
Kotona oleminen.

 

 

 

 

***

Tämä on vuoden viimeisin krapuhaaste. Palataan jälleen tarinoiden pariin ensi vuoden puolella.
Kiitos kaikille osallistujille ja kommentoijille!
Pidetään huolta toisistamme, muistetaan turvavälit, käsien pesu ja suojamaskit. Ollaan ihmisiksi!

Arvon myöhemmin tänään synttäriarvonnan voittajat. Ilmoitan voittajille meilillä ja uudella postauksella.

***

Viikon 50 krapusanat ovat korona, elää, joulu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

Aina

anli itse

Kirsti Kaija

riitta k

AilaKaarina

Aimarii

Uuna

 

 

 

Sumu

Sumu on niin sakeaa, ettei joen toista rantaa näy. On täysin tyyntä, Kosteus hiipii takin helman alta, viluttaa.

Maiseman ääriviivat sulautuvat usvaan, marraskuun harvat värit liukenevat olemattomiin kuin vesiväri liian märällä paperilla.

On aivan hiljaista.

Ylitämme joen, sillan puinen pinta on liukas vetisistä lehdistä. Pysähdyn kuvaamaan jokea, tämä hetki on ikuistettava. Päivä on jo puolessa, silti sumu ei hellitä.

Koivukäytävä johdattaa meidät kartanon pihalle. Kahvila on auki, palkitsemme itsemme pitkästä kävelystä kakkukahvilla. Ennen kuin rentoudumme ja lämpenemme liikaa, lähdemme uudestaan liikkeelle.

Ylittäessämme toista siltaa, aavistus auringosta valaisee harmaan taivaan. Näky on lumoava, yhtä taianomainen kuin kävely tänä sumuisena päivänä.

***

Viikon 48 krapusanat ovat taianomainen, paperi, hiipiä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aina

anli itse

riitta k

Aimarii

BLOGitse

Uuna

AilaKaarina

Sus’

 

Marraskuu

Auringon valo lävistää luomet. Kurotan kännykän käteeni. Kello on 11.38.
Uskomatonta, yksitoista tuntia unta, vieläkin nukuttaa. Ehkä nyt olisi todellakin aika siirtyä talviunille, herätä maaliskuun lopussa.
Ehkä koronarokotusta jaettaisiin jo silloin.

Aurinko ilkkuu ikkunan takana: nouse, senkin saamaton paska. Aiotko nukkua koko kauniin päivän? Aiotko laiskotella päivän valoisat tunnit?
Ehkä aionkin. Mitä se sinulle kuuluu?

Kahvin tarve nostaa minut jalkeille.

Aamukahvin kanssa katson ikkunaa, joka on enemmän kuin likainen. Marraskuun aurinko on armoton. Pakottaa hereille, pakottaa siivoamaan, pakottaa liikkeelle.

Onko pakko, jos ei halua?

Kukaan muu ei pakota minua kuin minä itse. Annan itselleni vapaapäivän.
Tänään nukun vielä päiväunet.

***

Viikon 47 krapusanat ovat tarve, ilkkua, armoton.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

BLOGitse

anli itse

Aina

Uuna

AilaKaarina

Isän ikävä

Seison ikkunan edessä, katson ulos sillalle. Kohta isä näkyy, en vilkuta, ettei yllätys mene pilalle. Isä kävelee nopeasti, ruskea työsalkku heiluu ees-taas, ees-taas askeleiden tahtiin.

Haen sohvalta tyynyn, rutistan sitä iloisena. Avaan ulko-oven, en sytytä valoja porraskäytävään. Asetan tyynyn ylimmälle rapulle, istahdan odottamaan. Kuulen alhaalla ulko-oven avautuvan, valot syttyvät rappukäytävään, isän askeleet, kun hän nousee ylöspäin.

Isä nauraa, kun hän näkee minut noustessaan viimeiset portaat. Vielä emme voi halata, isän kädet ovat mustat työn jälkeen. Isä riisuu kengät eteisessä, avaan hänelle kylpyhuoneen oven, laitan valot. Vihreä mönjä, jolla isä pesee kätensä, häviää hänen sormiensa väliin, huuhtelu, kuivaus.

Halaus.

***

Viikon 46 krapusanat ovat ylöspäin, heilua, mönjä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

BLOGitse

Aimarii

Aina

anli itse

riitta k

Maarit