Kesäpäiväkirja 290821

Viimeinen sivu tämän kesän päiväkirjasta. Vilu hiipii lattiaa pitkin avonaisesta parvekkeen ovesta, villasukkien aika alkaa. Helteiden aiheuttama turvotus aivoissa hellittää, korvien välissä tuulee.
Ehkä nyt jaksan jotain.

Ainakin on pelastettava parvekekukat hukkumiselta. Syysmyrsky on heittänyt vettä kukkaparkojen ylle, ruukut likoavat aluslautasilla, mehikasvit ovat nyreissään. Siirrän ruukut parvekkeen suojaiselle seinustalle, pyydän anteeksi aavikon kaunottarilta.

Tartun imuriin, tartun pölyrättiin. Kuuraan kylppärin. Teen kaikkea sitä, mitä kuuman kesän aikana ei jaksanut tehdä. Siivoaminen on oikeastaan turhaa, sillä Lainakoira tulee jälleen luokseni, tuo kuraa, mutaa ja risuja turkissaan vastasiivotuille lattioilleni.

Kuka välittää huushollin siisteydestä, kun karvapallo käpertyy viereen? Niinpä. En minä ainakaan.

***

Viikon 35 krapusanat ovat kuurata, vilu, suojainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

BLOGitse

Cara

Kirsti Kaija

sanapasanen

AilaKaarina

Maarit

HPöllö

 

Kesäpäiväkirja 190821

Saariston lautoille riittää jonoa, vaikka koulut ovat jo alkaneet ja suurin osa ihmisistä on palannut töihin. Onneksi ei ole kiire. Jonossa voi syödä eväitä, jaloitella tietä pitkin.

Usein lautalla tuulee, mutta ei tänään. Elokuinen aurinko on vielä lämmin, pieni tuulenvire vain hyväilee ihoa.

Matkan varrella kauppareissu ja kohti uutta lauttaa. Ennen perille pääsyä on kolme lauttaa ja yksi lossi, on hyvä aika katsoa saaria ja luotoja, merimetsojen valkoisiksi ulostamia kallioita.

Kesän metsäpalovaroitukset ovat vihdoin ohi ja poltamme tynnyrissä kaisloja. Rantaa on perattu, leikatut kaislat on vedetty rannalle kuivumaan. Tynnyri täyttyy monta kertaa näinä päivinä. Kyykistyminen tuntuu takareisissä, pakaroissa, hauikset pullistuvat kaisloja katkoessa.
Iltaisin nukahdamme nopeasti.

Kotiin palatessani iskee väsymys. Samaan aikaan maahan iskeytyy kaikki se sade, jota ei kesällä tullut. On hyvä aika vain olla, nukkua päiväunia, katsoa sarjoja Areenasta ja Netflixistä. Siunattu sade.

Kaikki kuusitoista kasvia parvekkeella ovat hengissä ja näyttävät voivan hyvin. Eivät ole kaivanneet minua. Ruipeloinen kasvi, jonka ostin joskus viidelläkymmenellä sentillä, on alkanut kukkia poissa ollessani. Ahkeraliisa, ystävä tietää kertoa.

Vihdoinkin tässä huushollissa joku on ahkera.

 

Kesäpäiväkirja 100821

Kaikki alkoi joulutähdestä, jonka ystävä toi minulle tullessaan syömään luokseni joulupäivänä. Aivan järjettömän iso puska, monihaarainen ja valtava. Katsoin sitä surullisena ja mietin, millä tavalla onnistuisin tappamaan sen. Kiduttaisinko kuivuuteen? Hukuttaisinko?
Kasvit ja minä emme ole koskaan oikein ymmärtäneet toisiamme.

Kotini on ollut kymmenen vuotta ilman viherkasveja. Muutama satunnainen leikkokukkakimppu on kyläillyt, mutta muuta vihreää ei kotona ole. Aikanaan kodissa oli kasveja, jotka viihtyivät enemmän kuin hyvin, sillä minä en hoitanut niitä. Silloin pienistä, pöydillä olevista fiikuksista ja erilaisista palmuista kasvoi vuosien varrella kunnon kokoisia puita. Palmujen alla mahtui hyvin nukkumaan.
Muutoissa vihoviimeisiä kannettavia.

No, joulutähti ei suostunut kuolemaan ja keväällä siirsin sen parvekkeelle. Se näytti hieman orvolta kököttäessään yksin (minulla ei ole ollut parvekekukkiakaan), joten päätin armahtaa sen ja hankkia sille kaverin. Sain tutulta muratin, iskin sen multaan ja kahdestaan nuo kasvit viihtyivät hyvin.
Eli kasvoivat.
En ymmärtänyt tätä äkillistä käännettä. Miksi kasvit eivät kuole, vaikka ovat minun hoidossani? Pitäisikö tämä ottaa ennusmerkkinä? Pitäisikö laajentaa valikoimaa ja kokeilla uusilla lajeilla?

Niinpä helteiden käydessä kuumimmillaan raahasin kaupasta multaa, ruukkuja ja erilaisia kasveja. Oli muuten hikistä hommaa. Kymmenen litran multasäkki ei paina ihan vähän ja kun käsissä roikkuu vielä toinen kassi, jossa on muutama saviruukku, niin tiesi kyllä kävelleensä tarpeeksi painojen kanssa.

Netistä etsin kasveja, jotka eivät kasvaisi suuriksi ja jotka eivät kukkisi (en välitä pörriäisistä parvekkeellani). Löytyi mehikasvit. Uudestaan kauppaan, erilaisia mehikasveja, mehikasveille sopivaa multaa, lisää ruukkuja, kukkasoraa (netistä luin myös ruukkujen salaojituksesta).
Ja taas tuli hiki, sillä edelleen oli helteistä.

Nyt minulla on kuusitoista ruukkua, jokaisessa kasvi tai kaksi. Taisi karata hiukan lapasesta jälleen kerran. Ruukkuja varten piti ostaa Ikeasta pari hyllykköä, jotka kokosin omin pikku kätösin. Tuli kuuma taas.

Hiukan minua arveluttaa, mitä tapahtuu säiden kylmetessä, kun pitäisi siirtää kasvit sisälle. Minne ne mahtuvat??? Asia, jota en kasvikiimassani tullut ehkä ihan loppuun asti ajatelleeksi.

Parin päivän päästä lähden saaristoon ja kasvit jäävät yksin joksikin aikaa. Toivottavasti ne pärjäävät hyvin. Pari-kolme saa luvan kuolla, vähempi mahtuu sitten paremmin sisätiloihin, kun halla iskee.

 

Kesäpäiväkirja 070821

Koti on jälleen koiraton. Lainakoira lähti eilen omaan kotiinsa, joten tänä aamuna ei tarvinnut pukea sadevaatteita ylleen ja mennä ulos. Ulos en aio muutenkaan mennä koko viikonloppuna, pyhitän tämän lauantain olympialaisille ja huomenna sunnuntaina ajattelin vaan olla.

Olen huomannut, että tuo pelkkä oleminen on aika vallitseva olotila. Aika vähän jaksaa tehdä mitään, aika vähän viitsii nähdä vaivaa tai edes innostua mistään.
Pitäisi kyllä innostua siivoamisesta. Helteinen kesä on saanut aikaan sen, että kotona ei todellakaan ole viitsinyt tehdä mitään yleisen siisteystason ylläpitämiseksi.

Syksyllä on sitten aikaa. Katsotaan, onko myös halua. Epäilen.

Vielä ei ole onneksi syksy, se on pääasia. Keskiviikkona oli jopa kaunis ilma, kun Elegia lensi briteistä kotisuomeen. Tai itse asiassa hän lensi tänne jo aikaisemmin, mutta me tapasimme keskiviikkona kahden vuoden tauon jälkeen. Viimekesäinen kohtaaminen jäi toteutumatta koronan takia.
Nyt on saatu kahdet rokotukset ja kolmansia odotellaan sitten joskus.

On aina ihanaa tavata ystävä, jonka on tuntenut kauan ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Ja mikä parasta, myös Lainakoira ehti tavata Elegian.

***

Tänä aamuna luin suru-uutisen tuottaja-muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Mika Sundqvistista, joka on menehtynyt 74-vuoden iässä. Sundqvistin musiikki on nuoruuden musiikkiani. Ensin hän tuli tutuksi Alwari Tuohitorvi-yhtyeestä, sitten soolourallaan ja tuottajana monelle artistille.
Siispä pari kappaletta Sundqvistin muistoksi.

 

Kesäpäiväkirja 300721

Olen tällä viikolla onnistunut kastumaan kolme kertaa, täysin läpimäräksi. Pitkä hellejakso on saanut unohtamaan sellaisen ilmiön kuin äkillinen rankkasade. Ei tule edes pieneen mieleen, että taivas voi kumista, räjähdellä ja repeytyä. Aivot ovat sumussa menneen kuumuuden takia, täytyy skarpata.
Tai sitten ei. Tarviiko sitä aina olla niin terävä. Vähempikin riittää.

Laiskoja päiviä ennen näitä sateita. Mitään en ole tehnyt, onneksi ei ole pakko. Pitkiä päiväunia, vielä pidempiä yöunia. Aina välillä olen raottanut ikkunaa tai parvekkeen ovea sen verran, että olen tsekannut, jatkuuko helle.
Kyllä se jatkui.
Kunnes tänään, ukkosen ja sateiden jälkeen, lämpötila on pudonnut seitsemääntoista.
Vielä ei palella.

Lainakoira tuli aktivoimaan minua, herättämään horroksesta, käskyttämään liikkeelle. Loistava personal trainer, sillä Lainakoiralle maistuu samanpituiset unet kuin minullekin. Armollinen piiskuri siis.
Lainakoira on myös kastunut kolme kertaa tällä viikolla, eikä hän pidä siitä. Vihaa vettä, ei suostu uimaan, sade puistattaa.
Onneksi sentään juo vettä, ettei tarvitse viedä häntä kaljalle.

Toinen outo koronakesä on kallistumassa loppupuolelle. Ehkä sen takia silmä näkee outoja asioita. Mäsäksi iskettyjä kitaroita, erikoisesti pysäköityjä fillareita.
Muillakin näyttää olevan aivot sumussa. Ei vain minulla.

Huomenna on lauantai, joten laitetaan tähän samaan julkaisuun Saturday Classic, joka vielä huomisen ajan pyytää linkittämään kesäisiä kappaleita. Tavoistani poiketen soitan suomalaisen version The Lovin’ Spoonfulin biisistä Summer In The City (1966). Suomiversion Kesäkatu teki Danny samana vuonna.

 

Kesäpäiväkirja 200721

Mantereella on kolmekymmentä astetta lämmintä, mutta mitä useammalla lautalla etenemme ulommaksi saaristoon sitä viileämpää alkaa olla. Päästessämme perille mökkirantaan tuntuu kuin happea olisi ensimmäisen kerran viikkokausiin riittävästi. Kaksikymmentäkolme astetta hivelee ihoa vilvoittavasti.

Rinne kasvaa heinää, tervaleppää ja muuta tarpeetonta. Nautin trimmerin ja sähkökäyttöisen viikatteen käytöstä, hauiksissa tuntuu hyvältä. Viileämmästä säästä huolimatta hiki virtaa, työtä on tauotettava, on muistettava juoda. Hyttysiä on hyvin vähän, tuskin lainkaan, ja paarmat pysyvät veden äärellä.

Sinilevää on kokkareisena rannalla. Vain yhtenä päivänä voi uida. Merivesi on uskomattoman lämmintä ja seuraavana päivänä ranta on jälleen täynnä levää.
Mikään paratiisi ei ole täydellinen.

Bussin ilmastointi ei toimi kunnolla. Kolmen tunnin matka Turkuun maski naamalla lähentelee tuskaa. Turussa odottaa pysähtynyt ilma ja kolmenkymmenen asteen helle. Yli kuukauden jatkunut helleputki tuntuu elimistössä, päätä särkee melkein joka päivä, jalat ovat turvoksissa, aivoissa sumua.

Käyn tapaamassa Tepaa. En ole nähnyt häntä yli vuoteen, en sitten tämän kirotun koronan alettua. Hänet tuodaan pyörätuolilla palvelutalon alakertaan. En ole varma, tunnistaako hän minut, onhan minulla maski naamalla. Hän sanoo, että käteni ovat lämpimät.
Se riittäköön.
Hän on omassa maailmassaan, ei vastaa kysymyksiini. Silmissään näen ahdistusta ja hän sanoo, niin kuin yli vuosi sitten: haluan kuolla.
Tiedän ja sitä toivon minäkin hänelle. Hän makaa päivät, yöt. Näkee uniaan. Käy syömässä, mikäli on hyvä päivä. Huonoina päivinä itkee.
Saan saattaa hänet osastolle. Hoitaja auttaa hänet vuoteeseen, jään istumaan hänen viereensä. Kysyn, muistaako hän sen ja sen laulun. Laulan ja hän tapailee myös sanoja. Hänen kätensä on kapea, kuihtunut ja kylmä.

Turun toriparkki on valmis, mutta tori on vielä keskeneräinen. Juon kahvin torikahvilassa, mietin Tepaa. Toivon, etten näe hänessä itseäni kolmenkymmenen vuoden päästä.

On liian kuumaa kierrellä vanhassa kotikaupungissani. Nappaan pari kuvaa, haen matkakassini ja siirryn seuraavaan yöpymispaikkaan. Parin päivän päästä olen jälleen kotona.
Tuntuu hyvältä nukkua jälleen omassa sängyssä.

 

Kesäpäiväkirja 090721

Lainakoiran lempipaikaksi muodostui tällä visiitillä nurkassa lojuminen viilennyspatjalla, märkä pyyhe selässä. Yölämpötilat olivat luokkaa 24-26 astetta.
Olin ihan tyytyväinen, ettei karvakasa viihtynyt kyljessäni hikisinä öinä.

Lainakoira lähti kotiinsa. Minä siivosin oman kotini. Älytön homma helteellä, mutta edellisestä siivouskerrasta oli myös älyttömän pitkä aika.
En tiennyt, että ihminen voi valua niin paljon hikeä. Hyvä, etten liukastellut lattialla. Sillä hikimäärällä olisi helposti myös pessyt sen lattian.

Jätin puhtaan kodin, oli aika ulkoistaa itseni. Lähi- ja maakuntamatkailu suuntautui tällä kertaa Hyvinkäälle. Jätimme suosiolla ystävän kanssa museot ja näyttelyt väliin ja keskityimme sen sijaan istumaan katukahviloiden varjossa ihmisiä seuraten. Mukavaa puuhaa. Uusi paikkakunta, uusia ohikulkijoita.
Ihan kuin olisi ollut ulkomailla.

Sen verran oli pakko kävellä ja kierrellä Hyvinkäätä, että pääsimme kirpputoreille. Juuri mitään emme ostaneet ja käynnit olivat muutenkin pikaiset. Kasvot hikosivat liiaksi maskin alla. Ulkolämpötila oli kahdenkymmenenkahdeksan paikkeilla, siispä takaisin varjoon istumaan.

Tänään kävin ottamassa toisen rokotuksen. Jonoa oli mukavasti, hieno juttu. Kuulema monet ovat peruuttaneet toisen rokotuskertansa ja yrittäneet siirtää aikaa myöhemmäksi.
Kun ollaan täällä mökillä.
Kun ollaan täällä etelässä.
Kun ollaan vielä kisamatkalla Lontoossa.

Aika ärsyttävää. Ekalla rokotuskerralla kaikille annettiin aika seuraavalle piikille. Eikö porukka silloin tajunnut, että kesä täytyy vaan järjestää sillä tavalla, että pitää kiinni sovitusta ajasta? Rokotekattavuus siirtyy kauemmaksi. Koronatartunnat ovat taas nousussa.

Täytyy kyllä nostaa hattua HUS:in henkilökunnalle. Rokotukset ovat sujuneet rivakasti, porukka on ystävällistä ja tehokasta. Kahtakaan metriä ei tarvitse kävellä ilman ohjausta eteenpäin ja oikeaan paikkaan.
15 minuutin odotustila rokotuksen jälkeen oli siirretty ulkosalle varjoon. Upeaa, kävi pieni, mukava tuulenvire, joten maskikaan ei hikoiluttanut.

Mikäli kaikki menee hyvin, eikä pahempia sivuoireita ilmaannu, suljen huomenna koneen ja lähden reissuun. Kotimaassa, totta kai. Kuka nyt etelän lämpöön kaipaisi?
Kotimaan kuumuus riittää vallan mainiosti.
Sitä on oikeastaan ollut vähän liikaakin, mutta en valita. Yhdeksän kuukauden pituinen märkä, kylmä ja jäinen vuodenaika tulee ennen kuin huomaammekaan.

 

Kesäpäiväkirja 210621

Parin viikon pituinen lainakoiraton jakso osuu hyvään saumaan. Lainakoira on omassa kodissaan helteitä paossa, eikä minun tarvitse miettiä, milloin mennään ulos, milloin on liian kuumaa (aina, ainakin asvaltilla), jokohan nyt olisi viileämpää (jee, enää vain 28 astetta).
Olen siis pysynyt visusti sisällä. Ikkunat ovat kiinni päivällä, tuuletin hurisee ja vasta yöksi avaan kaikki räppänät.

Nuorempana 30 asteen helteet eivät aiheuttaneet ongelmia. Päinvastoin, silloin lähdin joka päivä kesälomalla Uunisaareen, paahdoin itseäni siellä monta tuntia, välillä uimaan. 1980-luvulla melkein kaikki naiset ottivat aurinkoa yläosattomissa ja alaosatkin olivat stringejä, joten ei voi kuin huokaista, että takapakkia ollaan otettu noista ajoista, kun naiset eivät voi enää olla rannalla yläosattomissa.
Nyt terveellisin rusketus tulee purkista, luin jostain lehdestä eli ei todellakaan ole viisasta kärventää itseään tuntitolkulla. Ei edes niitä nännejä.

70-luvulla itseruskettavat tuotteet olivat vahvoja. Luokkakaverini, kutsukaamme häntä vaikka Erjaksi, tuli kouluun kasvot ja kämmenet oranssisena. Erja oli rikkaasta perheestä ja hänen ympärillään pyöri aina hännystelijöiden joukko, jotka vakuuttivat, että rusketus oli ihana ja niin hyvän näköinen ja vau!
Samainen Erja ei ollut ihan se penaalin terävin kynä. Eräänä päivänä hän tuli kouluun, purskahti itkuun ja kertoi, että hänen veljellään on kohdussa syöpä. Samat hännystelijät yhtyivät itkuun, voi miten kamalaa, ihan hirvittävää.

Hmm, se Erjasta.

Olen virkannut vauvalle peittoa. Naapuriin tulee uusi perheenjäsen näinä päivinä. Huh, en halua edes ajatella, miten kamalaa on olla viimeisillään raskaana näillä keleillä. Virkatessa olen katsonut jalkapallon EM-kisoja ja Areenassa näkyvää Harlots-sarjaa, joka oli hyvinkin viihdyttävä ja koukuttava kieroiluineen, petoksineen ja ihmissuhdekiemuroineen. Sarja perustuu löyhästi todellisuuteen. 1760-luvun Lontoossa viidennes naisista ansaitsi elantonsa prostituutiolla. Aikamoinen määrä.

Prostituutiota ja pallopelejä siis. Näillä kohti juhannusta.

 

Kesäpäiväkirja 140621

Ilma on täynnä valkoista höytyvää. Haapojen norkoista muodostuu valkoisia mattoja tien varsille. Voikukat kadottavat keltaisen värinsä, lentävät valkoisina haivenina silmiin, sieraimiin, suuhun.
Aivastuttaa. Meitä molempia, Lainakoiraa ja minua.

Korona-aikana ei ole suotavaa pärskiä julkisilla paikoilla, mutta minkäs teet. Luonto on vahvempi.

Pohjoispuolella syreenit jaksavat vielä kukkia. Kielojen aika on jo ohi. Miten yhtäkkiä tuntuu myös siltä, että kesä on ohi? Ei vielä, ei vielä.
Vielä hetken ajan, monien hetkien ajan, haluan kulkea tässä kukoistavassa näyssä.

Olemme hypänneet busseihin ja lähijuniin, ajaneet muihin lähiöihin tapaamaan ystäviä. On tuntunut oudolta nähdä muita maisemia, melkein kuin olisi ulkomailla. Vieraita vastaantulijoita, vieraita koiria, uusia ääniä, uusia hajuja.
Joidenkin hetkien ajan elämä on tuntunut melkein samalta kuin ennen vanhaan.

Lapsuudenkoti oli jalkapallokoti. Perheestä löytyi pelaajia, löytyi kannattajia, joten tietenkin seuraan jalkapallon EM-kisoja ja sukupolvien unelmaa eli Suomen osallistumista kisoihin. Kuukauden ajan jalkapallohuumaa ja jo ensi vuonna ovat vuorossa MM-kisat, sikäli mikäli ne päätetään todellakin pitää Qatarissa. Vaikeat ilmasto-olosuhteet, stadioneiden rakennustöissä kuolleet sadat vierastyöläiset ja lahjontaepäilyt eivät vakuuta ja liputa Qatarin puolesta.

Suoritin alkavan viikon ensimmäisenä työnä arvonnan ja Onnetar suosi Marjattaa, jolle lähtee novellikokoelmani Kolmas painos (laitoin sinulle Marjatta meiliä asiasta). Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

Kesäpäiväkirja 080621

Viimeaikaiset lämpimät päivät ovat olleet liikaa Lainakoiralle. Ei ihme, kävelepä itse turkki päällä, kun aurinko paistaa ja varjossa on 25 astetta. Kävelylenkit ovat jääneet lyhyemmiksi, sitäkin pidempiä ovat sitten olleet päiväunet.
Ei hassumpaa.

Viime viikolla UPS:n kuriiri toi kauan kaipaamani kappaleet Kolmas painos-novellikokoelmastani. Olipa hauskaa avata paketti. Lainakoira oli yhtä innoissaan, mutta sai pettyä, kun laatikosta ei löytynyt kuin kuivia kirjoja, eikä lainkaan herkkuja. Yritin lukea koiralle ääneen ensimmäistä novellia, mutta koira tuhahti ja lähti luotani.
Ei ole kovin kirjallinen koira.
Tai sitten hänellä on vain hyvä maku.
Vaikeaa aina ymmärtää noita koiria.

No, joka tapauksessa itse olin ihan tyytyväinen kirjan ulkoasuun ja fonttikokoon. Näin siis lukea omaa tekstiäni. Itsestäänselvyys tuo näkeminen ei ole, sillä alkanut harmaakaihi on sumentanut aika hyvin kontrastit niin kirjoissa kuin kuvissa. Leikkaus tulee, kun on tullakseen eli sitten kun sumeus ylittää sen rajan, jolloin pääsee leikkaukseen julkiselle puolelle. Yksityisesti maksaa liikaa, ei ole varaa sellaiseen.
Ellen sitten myy tätä uusinta kirjaa kymmeniä tuhansia kappaleita.
Jep, odotan julkiselle pääsyä.

Kirjojen kotiin pääsyn kunniaksi arvon yhden kappaleen lukijoiden kesken. Jättämällä kommenttisi tähän postaukseen, olet mukana arvonnassa. Mikäli sinulla on jo kirja, ei haittaa. Onnettaren potkaistessa voit antaa kirjan joululahjaksi jollekulle. Ei paha, sinulla voi olla jo yksi joululahja hankittuna kesäkuussa. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 13.6. klo 23.59 saakka.

Lavastettu tilanne, sisältää tuotesijoittelua