Pitkä kuuma kesä

Eilen palautin peiton pussilakanan sisään. En sen takia, että luulen kesän loppuneen, vaan siksi, että flunssa on alkanut. Ensimmäinen tulevan syksyn merkki.


Kun kamerassa aikanaan oli filmi, kuvauskohteet mietittiin tarkoin. Kuvien kehittäminen oli kallista, jokaisen otoksen piti olla täydellinen. Usein ei ollut, mutta muisto oli tärkein. Muistot ystävistä, juhlista, matkoista, kuvauksen arvoisista hetkistä.
Nykyään tuntuu olevan tärkeintä kuvata itseään, harvemmin muita ihmisiä.

Kamera on kulkenut mukanani kaiken kesää, mutta olen huomannut tulleeni laiskaksi kuvaamisen suhteen. Digivuosien aikana olen ottanut kymmeniä tuhansia kuvia, enää en jaksa innostua ikuistamaan nupulla olevia terälehtiä, en tageja, en auringonlaskuja, en säiden pieksemiä seiniä, en ruostuneita ovia, en talventörröttäjiä, en lumella säihkyviä timantteja. Olen ne kaikki kuvannut jo niin monena vuonna. Jos säilyttäisin kuvia, voisin napata vuodenaikaan tai mielentilaan sopivan otoksen ja julkaista sen.
Enää en pidä suurta kuvavarastoa. Mikäli en julkaise kuvaa, poistan sen. En tarvitse enää kuvia. Ainoastaan muistot läheisistä säilytän, mutta niitä en julkaise.

Pitkä kuuma kesä alkoi toukokuussa. Tässä muutama hetki. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Erehtymätön

 

silloin luulin
minussa kaikki vika
sinä et koskaan pyytänyt anteeksi
et ollut väärässä et milloinkaan
et erehtynyt teit kaiken oikein
minussa vika
hankala luonne vaikea ihminen hullu akka

itkien pyydän anteeksi
kerta toisensa jälkeen
minussa kaikki vika
sille mikä menee pieleen kaikki 

silloin luulin
erehdyin silloinkin 

(sinäkin erehdyit tyytyessäsi minuun)

 

 

 

***

#runosunnuntai

***

Kirja vieköön-blogin Riitta on kirjoittanut Taikkarin mäestä Issuu-julkaisun lukemisen perusteella, juttua myös pien- ja omakustantamisesta.

 

 

 

 

 

he ne

 

ei enää toisinajattelijoita
saman mieliset käristyskuplissaan

väärinajattelijat
eivät mätäne saunan takana
ei teloiteta maakuoppiin

väärässä olevat
nostetaan seinälle
ivataan, pilkataan, vihataan, lynkataan

pyhä mielipide muuntui ainoaksi totuudeksi

natsi
nyhtökauraviherpiipertäjä
suvakki
rasisti

he ne eivät ole meitä

sananvapaus suodaan oikeamielisille
ei muille
eri mieltä oleville


mitään mieltä missään

 

 

 

Päivä elämästäni

 

Yöllä näin unta. Kirjoittaisin siitä, jos muistaisin sen.
Söin aamupalaksi leipää ja join kahvia. Ei kuvaa.
Ohhoh, onpas ulkona kuumaa.
Puin vaatteet. Ei kuvaa.
Lähdin kauppaan. Omenoita puissa. Ei kuvaa.
Olipa mukava bussikuski. Peukkua HSL!
Tulin kotiin, nyt siivousmusaa. Youtube.com. Upota.
Sain siivottua. Vieläkin on kuuma. Foreca 10 päivän ennuste. Kuumaa.
Lounaaksi salaattia, itsenyhdettyä pestoa ja muuta värikästä. Kuva.
Netistä uutisotsikot. Kuumaa. Ei jaksa lukea.
Kuuma ilta tulossa. Kuuma kuva itsestä. Kuuma terassikierros tiedossa.

Päätän päiväni tähän.

 

 

Kerttu Lehto: Wikken kulmalla ja muita runoja

 

(Wikken kulma on Turun kauppatorin laidalla sijaitsevan Wiklund-tavaratalon pääsisäänkäynti, treffipaikka turkulaiseen tapaan, vrt. Stockan kellon alla Helsingissä.)

Sain Kokkosen Arilta vinkin tästä runokirjasta. Ari arveli, että minua saattaisi kiinnostaa Turkuun sijoittuvat runot, koska ensimmäisessä runokirjassani Taikkarin mäellä liikutaan Turun kaduilla ja Aurajoen rannoilla. Helmetistä ei kirjaa löytynyt, joten tuli kaukolainattua Kerttu Lehdon Wikken kulmalla ja muita runoja Turun kirjastosta.

Wikken kulmalla on Kerttu Lehdon (s. 1990) esikoisrunokirja. Kokoelma on ilmestynyt Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa-kirjasarjassa vuonna 2017. Odotin kirjan nimen perusteella sisällöstä paljon paikallisväriä, oma moka, joten ensimmäisen lukukerran jälkeen olin lievästi pettynyt. Tuttuja paikkoja oli muutama, mutta enimmäkseen runot liikkuivat kirjoittajan sisäisessä maailmassa, mikä ei tietenkään ole poikkeuksellista runoudessa.
Jätin kirjan rauhaan pariksi viikoksi ja tartuin siihen sitten uudestaan ilman ennakko-odotuksia. Kannatti.

Tunge nyt jo saatana
positiivisuus ja optimismi
helvetin parane pian kortit
perseeseesi!

Minulla on oikeus olla surullinen
ahdistunut ja peloissani.
Enkä vittu tarvitse mitään palopuheita
ilosta, kukista ja laulusta!
Enkä perkele aio ainakaan
parantua IKINÄ!

Ole nyt jo saatana hiljaa
ja anna minun unohtaa!
Etkä vittu vajoa itsesääliin
se on minun etuoikeuteni!

Turkulainen-lehden haastattelussa Lehto kertoo runojensa syntyvaiheista, kuntoutumisesta sairastettuaan psyykkisesti, onnellisuuden opettelusta. Nämä runot ovat tunnemaailmaltaan tuttuja, samaistuttavia ja ehkä ne siksi puhuttelivat minua eniten. Onneksi itse en aikanaan saanut osakseni toivotuksia positiivisuuden ja optimismin kaiken voittavasta tehosta. Liikuntaa tosin suositeltiin lääkäreiden toimesta.

Ei varmasti ole ollut helppoa sinullakaan/kun tytär on hullu/(HULLU!)/etkä keksi mitä teit väärin/vaikkei se ollutkaan sinun vikasi.

Väkeviä sanoja, omat tunteet vuosikymmenien takaa nousivat pintaan. Ja muutama vuosikymmen myöhemmin: korvaan sanan tytär sanalla äiti. Syyllisyyden jatkumo.

Lehdon runoissa on myös huumoria, mustaa sellaista, niin kuin usein meillä, jotka yritämme selvitä elämästä hengissä edes iltaan asti. Kokoelmassa on myös runoja rakkaudesta, yksinäisyydestä, onnen hetkistä. Lehto kirjoittaa konstailematta, suoraan. Löysin kokoelmasta kolme osiota, en tiedä, onko Lehto kootessaan ajatellut jaottelun sillä tavalla. Ensimmäisen osan runot ovat havainnointia yhteiskunnasta, ilmiöistä, ihmisistä yleisemmällä tasolla. Toisessa osassa hulluus ja siihen liittyvät tunteet ovat keskiössä ja kolmannen osan runoissa Lehto kuvaa sydämen tunteita, yksinäisyydestä ihmisten yhteyteen.

Suositeltava runokokoelma. Toivottavasti kuulen Kerttu Lehdosta vielä.

Kerttu Lehto
Wikken kulmalla ja muita runoja
Mediapinta 2017
66 sivua, pehmeäkantinen
ISBN 9789522368294

***

#runosunnuntai

 

 

 

 

 

Ohutta ihoa

 

ihon unirypyt silenevät hitaasti
vielä puoliltapäivin vinot viivat poskilla
poimujen koloissa aamurasvat valkaisevat ihon

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

Kaupunkilainen kiroaa kohtaloaan

 

aja aja aja aja autolla

autolla töihin
autolla kotiin

autolla kauppaan
autolla kotiin

autolla kirjastoon
autolla kotiin

autolla tarhaan
autolla kotiin

autolla salille
autolla kotiin

autolla koirapuistoon
autolla kotiin

autolla meren rantaan
autolla kotiin

autolla naapuriin
autolla kotiin

autolla juhliin
taksilla kotiin

autolla teatteriin
autolla kotiin

autolla lenkille
autolla kotiin

autolla korttelin ympäri korttelin ympäri korttelin ympäri korttelin ympäri

autolla parkkiruutuun
kävellen kotiin

perkeleen hissi on jälleen rikki
saatanan saatana tätä elämää

 

***

#runosunnuntai

 

 

 

 

 

 

Avoin valehdeltu elämä

hän kirjoittaa illalla unensa valmiiksi
hiestynyt lakana käärmeenä jalkojen välissä
tabletti kourassa julkaisee öisen näyn
aamulla kello viisi
kahdeksaan mennessä tykkää tykkää ihastu vau tykkää

aamuselfie hästäg piknikille
keltainen aurinkohattu mustat garbo-aurinkolasit
eikun meno-x-i ihanaa aurinko paistaa 😀 

riisuu lasit hatun siivoaa
siistiä kaksiotaan ei edes pölyjä siirreltäväksi mattojen alle

lounaaksi perunapataa hillittömät hiilihydraatit puolikas grillimakkara
keittiön pöydän ääressä kirjoittaa kiitokset piknikistä ystävät ❤

lähikaupan ulkopuolella marjamyyntiä
litra herneitä neljä euroa iltapalaksi jos ei muuta tule eteen
jos joku lähtisi jonnekin missä on muitakin ei enää näitä omia seiniä

terassille, anyone? vauvauvau
ei muita vastauksia onneksi on yyveet niitä ei näe muut
niissä voidaan sopia olemattomia asioita
bile-selfie yläviistosta huulet hymyssä totiset silmät

herneissä jauhoinen maku
digiboksin tallennustila loppumassa

hän kirjoittaa illalla unensa valmiiksi
laittaa puhtaat lakanat sänkyyn
viimeinen päivitys
turvallisesti kotona kiitos ihanasta illasta tiedät kyllä kuka
hyvää yötä

 

***

#runosunnuntai

***

kiitos Samille, jolta lainasin runon nimen

 

 

 

 

 

Juoma

Viipaloin inkiväärin, huuhtoutuu tuoksujen tanssi
kiehuvassa vedessä.
Reikäkauha poimii viipaleet
lautaselle, suodatan juoman siivilän läpi,
tänään en jätä inkivääriä jäähtymään kattilaan.


Olen tehnyt senkin virheen, juoman vahvuus vei absintin lailla
lopunkin järkeni, ei sitä paljon enää ollut, silti
olisin halunnut pitää siitä kiinni, säilöä nutturan suojaan.


Yhden sitruunan mehu. Puolet juomasta pehmennän hunajalla
toisen jääkaappiin, omani nautin raakana,
ryyppy aamuin illoin, antamaan voimaa, väristyksiä ja vastustuskykyä.

Kylpyhuoneeseen vien keitetyt inkivääriviipaleet.
Niissä riittää tuoksua viikon ajan hiuksiin kammattavaksi.
Puristetulla sitruunalla hieron ihoni kirkkaaksi panssariksi,
tulkoon halla, tauti, vihollinen, kuolema. Olen valmis, taisteluun vahvistettu.

 

 

Maija Haavisto: Raskas vesi

 

Runokirjat kulkevat kevyesti olkalaukussani. Junissa ja busseissa on turha lukea romaaneja, nukahdan helposti, unohdan juonen, kirjat ovat liian painavia. Runoon on helppo palata, selata sivuja, lukea uudestaan, sulkea kannet.

aamun valossa toivon, että osani
olisi kevyempi:
herätä hyiseen hämärään
nuokkua ruuhkabussin humuun

Viimeiset pari kuukautta laukussani on ollut Maija Haaviston esikoisrunoteos Raskas vesi (Aviador, 2018). Kirjoittajana Maija ei kuitenkaan ole uransa alussa. Häneltä on ilmestynyt seitsemän romaania, lastenkirja ja hän on kirjoittanut lukuisan joukon lääketieteellisiä julkaisuja. Maija on asunut Amsterdamissa jo vuosia.

kun muut juoksevat tukka hulmuten
minä makaan sängyssä ja huudan
”on kiire!”

Kokoelman nimi vei välittömästi ajatukseni norjalaiseen tv-sarjaan Taistelu kuoleman vedestä, joka nähtiin televisiossa vajaa kolme vuotta sitten. Raskaan veden tuotannolla oli suuri merkitys saksalaisten ydintutkimukselle toisen maailmansodan aikana.
Raskas vesi toimii tietenkin myös kielikuvana veden ollessa monimuotoinen elementti: voit kellua veden syleilyssä, olla painoton ja vapaa, mutta voit myös hukkua, vajota pohjaan asti veden voimasta.
Jo ennen runokokoelman avaamista kirjan mielenkiintoinen nimi herätti siis minussa monia ajatuksia. Tämä on aika harvinaista, yleensä mielenkiinto syntyy vasta sivuja kääntäessä.

jos aamulla unohtaisi herätä
ehkä nukkuisi niin kauan
että ei ehtisi olla

Osa kokoelman runoista on nimetty, osa ei. Sanat ja säkeet kulkevat kevyesti ja tiivistetysti. Runot ovat lyhyitä, mutta eivät välttämättä helppolukuisia. Sanoissa on painoa, raskautta, näennäisestä vaivattomuuden tunteesta huolimatta. Runojen maailma liikkuu yksilöstä yhteiskuntaan, minuudesta maailmaan, hurmiosta tuskaan.

42

kaikkien kuumeiden takana
suuri polttouuni nielee
ihmisiä ja interleukiineja
puhaltaa niistä lieskoja ja
peittoa hylkivää kipristävää ihoa
pikimustalle karrelle palanutta
tangossa kieppuvaa tehobroileria

42 celsiusasteen lämpötila
koaguloi proteiinit ja tekee
aivoista pannacottaa
mutta me emme yllä
niin pitkälle, vain
klimppiseen kiisseliin

En ole runojen analysoija, olen runon lukija, runon kokija. Nämä Maijan runot pitävät otteessaan, löydän niistä jokaisella lukukerralla uusia ulottuvuuksia. Ei ihme, että kokoelma on viihtynyt laukussani näinkin kauan.

***

Maija Haavisto
Raskas vesi
Aviador 2018, kovakantinen, 68 sivua
ISBN 978-952-7063-38-5

***

#runosunnuntai