Krapu komentaa

Syysmyrsky lennätti kravun parvekkeelle. Siellä se kellui märällä matolla, hytisi ja kiroili ääneen.

– Oisko mitenkään mahdollista päästä lämpimään? Tänne hukkuu, prkl.
– Jos nostan sinut sisälle, niin et sitten nappaa noilla saksillasi kiinni, ok?

Krapu nyökkäsi tai ehkä se tutisi vilusta. Oli miten oli, poimin sen käsiini ja kuljetin tiskipöydälle. Otin pyyhkeen ja kuivasin enimmät sadepisarat sen kilvestä.

– Kiitti vaan krapu ärisi. – Nyt on kurkku kipeä. Miten olisi joku lämmin juoma?

Keitin teetä, krapu hörppi sitä hiljalleen aina välillä mulkoillen minua. Se kulautti viimeisen kulauksen kurkkuunsa, yskäisi ja kröhisi vähän aikaa.

– Olet sitten viettänyt luppoaikaa, krapu murahti. – Koko kesän. Tekemättä mitään. Kirjoittamatta. Mitään.
– Juu, on ollut niin kuumaa, ettei ole jaksanut mitään. Minä…
– Seli-seli-seli. Aina vaan selityksiä saamattomuudelle ja laiskuudelle. Nyt on aika ryhtyä töihin.
– Töihin?

Krapu hypähti lattialle, nappasi saksillaan kiinni varpaistani ja puristi.

– Auts, tuo sattui, kiljaisin yhdellä jalalla hyppien. – Saakelin saksiniekka!
– No, nyt olet ainakin hereillä. Istu tuohon koneen äärelle ja kirjoita sinne blogiisi, että nyt on lomat lomailtu ja kravut nousevat kunniaan ensi sunnuntaina.
– Ensi sunnuntaina jo? Mutta en minä ehdi mitään kirjoittaa, ihan liian vähän aikaa.
– Seli-seli-seli. Kirjoita! Ensi sunnuntaina ilmestyvät krapuja ylistävät sanat. Kirjoita tai minä puraisen sinua vielä kerran.

Eihän siinä muu auttanut. Istahdin alas ja kirjoitin, varmuuden vuoksi vielä suurin kirjaimin, jotta krapu varmasti näkisi:

KRAPU PALAA KESÄLOMILTA ENSI SUNNUNTAINA 29.8. PYSYKÄÄ KANAVALLA!

– Oletko sinä nyt tyytyväinen? kysyin kravulta, mutta se ei vastannut. Oli kiivennyt sohvalle, avannut telkkarin ja katsoi jotain luonto-ohjelmaa.
Kravuista tietenkin.

 

Saturday Classics 210821

Kiehtova monitaiteilija Martti Huuhaa Innanen (kannattaa lukea tämä wikin artikkeli Innasesta, itselleni siitä löytyi paljon uusia asioita) levytti kappaleen Esteri, tyttö sadepisarain vuonna 1967. Innanen oli lahjakas taiteilija, joka kirjoitti pakinoita, parodioita ja kuunnelmia joista suosikkini on Joe Smithin seikkailut.
Innanen oli töissä Yleisradion vahtimestarina vuosien ajan ennen jäämistään vapaaksi taiteilijaksi.

1960-luvun lopulla Innanen levytti parodiaksi tarkoitetun tangon Elsa, kohtalon lapsi ja levy keikkui listoilla viikkojen ajan. Innasen mukaan ”tämän umpitollon kansan musiikillista sivistystä ja huumorintajua ei voi aliarvioida koskaan liikaa”(wiki).
Sanoittaja-Innanen käytti toisinaan salanimeä Topi Kutvonen, säveltäjä-Innanen nimeä Tauno Taunonen.

Vuonna 1968 yhdysvaltalainen Billboard-lehti myönsi Innaselle vuotuisen tunnustuspalkintonsa parhaana kansallisena taiteilijana, ja hän on toistaiseksi ainoa kyseisen palkinnon saanut suomalainen.

Innanen tuli myöhemmin tunnetuksi naivistisista maalauksistaan ja hän voitti vuonna 1995 naivistisen taiteen Prix Suisse et Prix Europe de Peinture Moderne International -pääpalkinnon. Tässä linkki Innasen maalauksiin.

Muita tämän sateisen lauantain klassikoita löytyy täältä.

 

Kesäpäiväkirja 190821

Saariston lautoille riittää jonoa, vaikka koulut ovat jo alkaneet ja suurin osa ihmisistä on palannut töihin. Onneksi ei ole kiire. Jonossa voi syödä eväitä, jaloitella tietä pitkin.

Usein lautalla tuulee, mutta ei tänään. Elokuinen aurinko on vielä lämmin, pieni tuulenvire vain hyväilee ihoa.

Matkan varrella kauppareissu ja kohti uutta lauttaa. Ennen perille pääsyä on kolme lauttaa ja yksi lossi, on hyvä aika katsoa saaria ja luotoja, merimetsojen valkoisiksi ulostamia kallioita.

Kesän metsäpalovaroitukset ovat vihdoin ohi ja poltamme tynnyrissä kaisloja. Rantaa on perattu, leikatut kaislat on vedetty rannalle kuivumaan. Tynnyri täyttyy monta kertaa näinä päivinä. Kyykistyminen tuntuu takareisissä, pakaroissa, hauikset pullistuvat kaisloja katkoessa.
Iltaisin nukahdamme nopeasti.

Kotiin palatessani iskee väsymys. Samaan aikaan maahan iskeytyy kaikki se sade, jota ei kesällä tullut. On hyvä aika vain olla, nukkua päiväunia, katsoa sarjoja Areenasta ja Netflixistä. Siunattu sade.

Kaikki kuusitoista kasvia parvekkeella ovat hengissä ja näyttävät voivan hyvin. Eivät ole kaivanneet minua. Ruipeloinen kasvi, jonka ostin joskus viidelläkymmenellä sentillä, on alkanut kukkia poissa ollessani. Ahkeraliisa, ystävä tietää kertoa.

Vihdoinkin tässä huushollissa joku on ahkera.

 

Kesäpäiväkirja 100821

Kaikki alkoi joulutähdestä, jonka ystävä toi minulle tullessaan syömään luokseni joulupäivänä. Aivan järjettömän iso puska, monihaarainen ja valtava. Katsoin sitä surullisena ja mietin, millä tavalla onnistuisin tappamaan sen. Kiduttaisinko kuivuuteen? Hukuttaisinko?
Kasvit ja minä emme ole koskaan oikein ymmärtäneet toisiamme.

Kotini on ollut kymmenen vuotta ilman viherkasveja. Muutama satunnainen leikkokukkakimppu on kyläillyt, mutta muuta vihreää ei kotona ole. Aikanaan kodissa oli kasveja, jotka viihtyivät enemmän kuin hyvin, sillä minä en hoitanut niitä. Silloin pienistä, pöydillä olevista fiikuksista ja erilaisista palmuista kasvoi vuosien varrella kunnon kokoisia puita. Palmujen alla mahtui hyvin nukkumaan.
Muutoissa vihoviimeisiä kannettavia.

No, joulutähti ei suostunut kuolemaan ja keväällä siirsin sen parvekkeelle. Se näytti hieman orvolta kököttäessään yksin (minulla ei ole ollut parvekekukkiakaan), joten päätin armahtaa sen ja hankkia sille kaverin. Sain tutulta muratin, iskin sen multaan ja kahdestaan nuo kasvit viihtyivät hyvin.
Eli kasvoivat.
En ymmärtänyt tätä äkillistä käännettä. Miksi kasvit eivät kuole, vaikka ovat minun hoidossani? Pitäisikö tämä ottaa ennusmerkkinä? Pitäisikö laajentaa valikoimaa ja kokeilla uusilla lajeilla?

Niinpä helteiden käydessä kuumimmillaan raahasin kaupasta multaa, ruukkuja ja erilaisia kasveja. Oli muuten hikistä hommaa. Kymmenen litran multasäkki ei paina ihan vähän ja kun käsissä roikkuu vielä toinen kassi, jossa on muutama saviruukku, niin tiesi kyllä kävelleensä tarpeeksi painojen kanssa.

Netistä etsin kasveja, jotka eivät kasvaisi suuriksi ja jotka eivät kukkisi (en välitä pörriäisistä parvekkeellani). Löytyi mehikasvit. Uudestaan kauppaan, erilaisia mehikasveja, mehikasveille sopivaa multaa, lisää ruukkuja, kukkasoraa (netistä luin myös ruukkujen salaojituksesta).
Ja taas tuli hiki, sillä edelleen oli helteistä.

Nyt minulla on kuusitoista ruukkua, jokaisessa kasvi tai kaksi. Taisi karata hiukan lapasesta jälleen kerran. Ruukkuja varten piti ostaa Ikeasta pari hyllykköä, jotka kokosin omin pikku kätösin. Tuli kuuma taas.

Hiukan minua arveluttaa, mitä tapahtuu säiden kylmetessä, kun pitäisi siirtää kasvit sisälle. Minne ne mahtuvat??? Asia, jota en kasvikiimassani tullut ehkä ihan loppuun asti ajatelleeksi.

Parin päivän päästä lähden saaristoon ja kasvit jäävät yksin joksikin aikaa. Toivottavasti ne pärjäävät hyvin. Pari-kolme saa luvan kuolla, vähempi mahtuu sitten paremmin sisätiloihin, kun halla iskee.

 

Kesäpäiväkirja 070821

Koti on jälleen koiraton. Lainakoira lähti eilen omaan kotiinsa, joten tänä aamuna ei tarvinnut pukea sadevaatteita ylleen ja mennä ulos. Ulos en aio muutenkaan mennä koko viikonloppuna, pyhitän tämän lauantain olympialaisille ja huomenna sunnuntaina ajattelin vaan olla.

Olen huomannut, että tuo pelkkä oleminen on aika vallitseva olotila. Aika vähän jaksaa tehdä mitään, aika vähän viitsii nähdä vaivaa tai edes innostua mistään.
Pitäisi kyllä innostua siivoamisesta. Helteinen kesä on saanut aikaan sen, että kotona ei todellakaan ole viitsinyt tehdä mitään yleisen siisteystason ylläpitämiseksi.

Syksyllä on sitten aikaa. Katsotaan, onko myös halua. Epäilen.

Vielä ei ole onneksi syksy, se on pääasia. Keskiviikkona oli jopa kaunis ilma, kun Elegia lensi briteistä kotisuomeen. Tai itse asiassa hän lensi tänne jo aikaisemmin, mutta me tapasimme keskiviikkona kahden vuoden tauon jälkeen. Viimekesäinen kohtaaminen jäi toteutumatta koronan takia.
Nyt on saatu kahdet rokotukset ja kolmansia odotellaan sitten joskus.

On aina ihanaa tavata ystävä, jonka on tuntenut kauan ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Ja mikä parasta, myös Lainakoira ehti tavata Elegian.

***

Tänä aamuna luin suru-uutisen tuottaja-muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Mika Sundqvistista, joka on menehtynyt 74-vuoden iässä. Sundqvistin musiikki on nuoruuden musiikkiani. Ensin hän tuli tutuksi Alwari Tuohitorvi-yhtyeestä, sitten soolourallaan ja tuottajana monelle artistille.
Siispä pari kappaletta Sundqvistin muistoksi.

 

Kesäpäiväkirja 300721

Olen tällä viikolla onnistunut kastumaan kolme kertaa, täysin läpimäräksi. Pitkä hellejakso on saanut unohtamaan sellaisen ilmiön kuin äkillinen rankkasade. Ei tule edes pieneen mieleen, että taivas voi kumista, räjähdellä ja repeytyä. Aivot ovat sumussa menneen kuumuuden takia, täytyy skarpata.
Tai sitten ei. Tarviiko sitä aina olla niin terävä. Vähempikin riittää.

Laiskoja päiviä ennen näitä sateita. Mitään en ole tehnyt, onneksi ei ole pakko. Pitkiä päiväunia, vielä pidempiä yöunia. Aina välillä olen raottanut ikkunaa tai parvekkeen ovea sen verran, että olen tsekannut, jatkuuko helle.
Kyllä se jatkui.
Kunnes tänään, ukkosen ja sateiden jälkeen, lämpötila on pudonnut seitsemääntoista.
Vielä ei palella.

Lainakoira tuli aktivoimaan minua, herättämään horroksesta, käskyttämään liikkeelle. Loistava personal trainer, sillä Lainakoiralle maistuu samanpituiset unet kuin minullekin. Armollinen piiskuri siis.
Lainakoira on myös kastunut kolme kertaa tällä viikolla, eikä hän pidä siitä. Vihaa vettä, ei suostu uimaan, sade puistattaa.
Onneksi sentään juo vettä, ettei tarvitse viedä häntä kaljalle.

Toinen outo koronakesä on kallistumassa loppupuolelle. Ehkä sen takia silmä näkee outoja asioita. Mäsäksi iskettyjä kitaroita, erikoisesti pysäköityjä fillareita.
Muillakin näyttää olevan aivot sumussa. Ei vain minulla.

Huomenna on lauantai, joten laitetaan tähän samaan julkaisuun Saturday Classic, joka vielä huomisen ajan pyytää linkittämään kesäisiä kappaleita. Tavoistani poiketen soitan suomalaisen version The Lovin’ Spoonfulin biisistä Summer In The City (1966). Suomiversion Kesäkatu teki Danny samana vuonna.

 

Kesäpäiväkirja 200721

Mantereella on kolmekymmentä astetta lämmintä, mutta mitä useammalla lautalla etenemme ulommaksi saaristoon sitä viileämpää alkaa olla. Päästessämme perille mökkirantaan tuntuu kuin happea olisi ensimmäisen kerran viikkokausiin riittävästi. Kaksikymmentäkolme astetta hivelee ihoa vilvoittavasti.

Rinne kasvaa heinää, tervaleppää ja muuta tarpeetonta. Nautin trimmerin ja sähkökäyttöisen viikatteen käytöstä, hauiksissa tuntuu hyvältä. Viileämmästä säästä huolimatta hiki virtaa, työtä on tauotettava, on muistettava juoda. Hyttysiä on hyvin vähän, tuskin lainkaan, ja paarmat pysyvät veden äärellä.


Sinilevää on kokkareisena rannalla. Vain yhtenä päivänä voi uida. Merivesi on uskomattoman lämmintä ja seuraavana päivänä ranta on jälleen täynnä levää.
Mikään paratiisi ei ole täydellinen.

Bussin ilmastointi ei toimi kunnolla. Kolmen tunnin matka Turkuun maski naamalla lähentelee tuskaa. Turussa odottaa pysähtynyt ilma ja kolmenkymmenen asteen helle. Yli kuukauden jatkunut helleputki tuntuu elimistössä, päätä särkee melkein joka päivä, jalat ovat turvoksissa, aivoissa sumua.

Käyn tapaamassa Tepaa. En ole nähnyt häntä yli vuoteen, en sitten tämän kirotun koronan alettua. Hänet tuodaan pyörätuolilla palvelutalon alakertaan. En ole varma, tunnistaako hän minut, onhan minulla maski naamalla. Hän sanoo, että käteni ovat lämpimät.
Se riittäköön.
Hän on omassa maailmassaan, ei vastaa kysymyksiini. Silmissään näen ahdistusta ja hän sanoo, niin kuin yli vuosi sitten: haluan kuolla.
Tiedän ja sitä toivon minäkin hänelle. Hän makaa päivät, yöt. Näkee uniaan. Käy syömässä, mikäli on hyvä päivä. Huonoina päivinä itkee.
Saan saattaa hänet osastolle. Hoitaja auttaa hänet vuoteeseen, jään istumaan hänen viereensä. Kysyn, muistaako hän sen ja sen laulun. Laulan ja hän tapailee myös sanoja. Hänen kätensä on kapea, kuihtunut ja kylmä.

Turun toriparkki on valmis, mutta tori on vielä keskeneräinen. Juon kahvin torikahvilassa, mietin Tepaa. Toivon, etten näe hänessä itseäni kolmenkymmenen vuoden päästä.

On liian kuumaa kierrellä vanhassa kotikaupungissani. Nappaan pari kuvaa, haen matkakassini ja siirryn seuraavaan yöpymispaikkaan. Parin päivän päästä olen jälleen kotona.
Tuntuu hyvältä nukkua jälleen omassa sängyssä.

 

Olen kartalla ja minua on luettu

Marjatta on lukenut novellikokoelmani Kolmas painos ja kirjoittaa lukemastaan blogissaan eli sinne klik-klik. Kirjoitus on pitkä, perusteellinen ja piristävää luettavaa näiden helteiden keskellä, kiitos!

Vihdoinkin olen kartalla eli Turun Runokartalla! Varsinais-Suomen Runoviikko on julkaissut runokartan, josta todetaan seuraavaa:

Runoviikon ylläpitämä runokartta.fi -sivusto on avattu! Toistaiseksi runokartta on nimenomaan Turun runokartta, Turkuun ja sen lähistölle sijoittuvien runojen ja alueen runoilijoiden kokoelma. Laajennamme runojen aluetta vähitellen ympäröivään maakuntaan. Mikään ei estä runokartan levittäytymistä jatkossa muuallekin Suomeen ja ympäri maailmaa, mutta Turusta on hyvä lähteä liikkeelle.

Mukana kartalla on runojani Taikkarin mäellä-runokokoelmastani. Muita runoilijoita ovat mm. Mika Kivelä, Jarkko Laine, Harri Hertell, Tapani Kinnunen, Markku Into, Juha Kulmala ynnä muita, ynnä muita. Eikun siirtykää kartalle ja tutustukaa Turkuun hieman eri tavalla!

 

Kesäpäiväkirja 090721

Lainakoiran lempipaikaksi muodostui tällä visiitillä nurkassa lojuminen viilennyspatjalla, märkä pyyhe selässä. Yölämpötilat olivat luokkaa 24-26 astetta.
Olin ihan tyytyväinen, ettei karvakasa viihtynyt kyljessäni hikisinä öinä.

Lainakoira lähti kotiinsa. Minä siivosin oman kotini. Älytön homma helteellä, mutta edellisestä siivouskerrasta oli myös älyttömän pitkä aika.
En tiennyt, että ihminen voi valua niin paljon hikeä. Hyvä, etten liukastellut lattialla. Sillä hikimäärällä olisi helposti myös pessyt sen lattian.

Jätin puhtaan kodin, oli aika ulkoistaa itseni. Lähi- ja maakuntamatkailu suuntautui tällä kertaa Hyvinkäälle. Jätimme suosiolla ystävän kanssa museot ja näyttelyt väliin ja keskityimme sen sijaan istumaan katukahviloiden varjossa ihmisiä seuraten. Mukavaa puuhaa. Uusi paikkakunta, uusia ohikulkijoita.
Ihan kuin olisi ollut ulkomailla.

Sen verran oli pakko kävellä ja kierrellä Hyvinkäätä, että pääsimme kirpputoreille. Juuri mitään emme ostaneet ja käynnit olivat muutenkin pikaiset. Kasvot hikosivat liiaksi maskin alla. Ulkolämpötila oli kahdenkymmenenkahdeksan paikkeilla, siispä takaisin varjoon istumaan.

Tänään kävin ottamassa toisen rokotuksen. Jonoa oli mukavasti, hieno juttu. Kuulema monet ovat peruuttaneet toisen rokotuskertansa ja yrittäneet siirtää aikaa myöhemmäksi.
Kun ollaan täällä mökillä.
Kun ollaan täällä etelässä.
Kun ollaan vielä kisamatkalla Lontoossa.

Aika ärsyttävää. Ekalla rokotuskerralla kaikille annettiin aika seuraavalle piikille. Eikö porukka silloin tajunnut, että kesä täytyy vaan järjestää sillä tavalla, että pitää kiinni sovitusta ajasta? Rokotekattavuus siirtyy kauemmaksi. Koronatartunnat ovat taas nousussa.

Täytyy kyllä nostaa hattua HUS:in henkilökunnalle. Rokotukset ovat sujuneet rivakasti, porukka on ystävällistä ja tehokasta. Kahtakaan metriä ei tarvitse kävellä ilman ohjausta eteenpäin ja oikeaan paikkaan.
15 minuutin odotustila rokotuksen jälkeen oli siirretty ulkosalle varjoon. Upeaa, kävi pieni, mukava tuulenvire, joten maskikaan ei hikoiluttanut.

Mikäli kaikki menee hyvin, eikä pahempia sivuoireita ilmaannu, suljen huomenna koneen ja lähden reissuun. Kotimaassa, totta kai. Kuka nyt etelän lämpöön kaipaisi?
Kotimaan kuumuus riittää vallan mainiosti.
Sitä on oikeastaan ollut vähän liikaakin, mutta en valita. Yhdeksän kuukauden pituinen märkä, kylmä ja jäinen vuodenaika tulee ennen kuin huomaammekaan.

 

Saturday Classics 030721

Suomalainen rautalankayhtye The Sounds levytti kappaleen Emma vuonna 1963. Soolokitaristina oli tuolloin vasta viisitoistavuotias Henrik Granö, joka menehtyi pari viikkoa sitten.

Wiki kertoo Granöstä:

Musiikista ei tullut Granölle koskaan ammattia. Työuransa hän teki opettajana.
Henrik Granö oli ja on suomalaisten rautalankakitaristien esikuva edelleen vuonna 2021 ja häntä voidaan ehkä sanoa Suomen ensimmäiseksi kitarasankariksi.
Sähkökitara Fender Stratocaster, jolla kappaleen Emma soolokitaraosuudet on levytetty, kuului myöhemmin 70-luvulla Albert Järviselle.

Alkuperäiseen The Sounds kokoonpanoon kuuluivat Granön lisäksi komppikitaristi Bobi Söderblom, basisti Peter Ekman ja rumpali Johnny Liebkind.

Muita kesäisiä kappaleita täällä.