Surun lyhyt oppimäärä
21 huhtikuun, 2024 27 kommenttia
Liian vanhaksi vartuin ennen kuin vihdoin opin.
Ei se ole surua, jos ei saa kaivata, ei itkeä kuolleitaan,
jos murtuu liian suurten vastoinkäymisten alle.
Ei se ole surua, jos pyydetään, että lopeta jo, olisit ihmisiksi,
jaksa, muillakin on kipuja, tuskaa, menetyksiä.
Ei se ole surua, jos sitä pitää pelätä, kavahtaa,
piilottaa, jotta muu eivät vaivaantuisi.
Surulle on oltava satama, paikka,
jossa antaa surun aaltojen hyökyä yli,
melkein hukuttaa, niin että haukkoo henkeä,
pelkää tukehtuvansa ja kuitenkin samaan aikaan tietää,
että kunhan tämä aalto katoaa, on jälleen, hetken ajan, tyvenen vuoro.
Ei suru estä elämästä. Suremattomuus sen tekee.
***
Viikolla 17 kravussa on vuorossa annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Liian vanhaksi vartuin ennen kuin vihdoin opin.
Muuten säännöt ovat samat vanhat eli tasan sadan sanan tarina oma otsikko mukaan luettuna. Koko viikko on aikaa kirjoittaa!
OSALLISTUJAT
Cara
Pasanen
Oriolus
AilaKaarina
Sini
Maarit
Aimarii
Pöllö
BLOGitse
SusuPetal 
Oiva kirjoitus surusta, joka joskus koskettaa ja viiltää meitä jokaista ja voitaneenkin todeta, etteivät surut suremalla lopu eivätkä etenkään sillä, ettei niitä kohdata, anneta niille tlaa tulla…. Surulla on meillä jokaisella hyvä olla ihan oma satamansa, jossa Kaarlo Kramsun sanoin ”Sulaa suru suurinkin, / kuivaa kyynel kuuminkin.”
Jokainen tavallaan, sen kun ihmiset ymmärtäisivät ja antaisivat olla, Takkutukka.
Vaikuttava teksti surusta, osui ja upposi. Suru tulee aina jollain lailla ulos, vaikka nyt näinä fyysisinä vaivoina. Suru on aina yksilöllinen kokemus, siihen ei ole ohjekirjaa.
Oma krapuni:
https://caravaani.blogspot.com/2024/04/viikon-17-krapu-kaarlo.html
Fyysisiin vaivoihin suru kätkeytyy helposti, samoin väsymys, masennus, sen opin aikanani minäkin, Cara.
Päivitysilmoitus: Luulinko vain? | sanapasanen
Osuvasti kirjoitit surun ja suremattomuuden suhteesta; jälkimmäisestä voi tosiaan tulla elämää estävä käsijarru.
https://sanapasanen.com/2024/04/21/luulinko-vain/
Elämän mittainen jumissa oleva käsijarru tekee paljon pahaa, Pasanen.
Muistan kuulleeni jonkun sanoneen, että suru on rakkautta menetettyä kohtaan. Saa rakastaa, saa surra, kukin tavallaan.
Tässä oma krapuni:
https://mysteerimuste.blogspot.com/2024/04/kovapainen.html
Kauniisti sanottu, suru on rakkautta menetettyä kohtaan. Sen menetyksen ei tarvitse olla mitään niin ehdotonta kuin kuolema, pätee monenlaiseen menetykseen elämässä, Oriolus.
Niinpä. Todella upea runomainen aforismi.
Sellaista se suru on, Kaari.
Koskettava ja niin totta. ”Anna surun tulla, olla, tehdä tehtävänsä ja mennä pois”, olen joskus kirjoittanut jonnekin. Itselläni muhii jo valmiina oma Krapu, jota vähän vielä sulattelen ja etsin virheitä, joita hahmotushäiriöinen pääni taatusti taas tekee ;).
Totta, surullakin on tehtävänsä, AilaKaarina.
No nyt laitan tämänkin tekeleen maailmalle… https://pienettarinat.blogspot.com/2024/04/paremmaksi-pantu.html
Lisätty listalle.
Jokaisen suru on omanlaisensa ja vaatii oman aikansa. ”Suru on kunnia vieras..” oliko se Jenni Vartiainen joka laulaa
Minun krapu, ottipa lujalle keksiä, susivaikea aihe -)
https://sinikierrellen.blogspot.com/2024/04/krapu17-rukkaset.html
Joskus täytyy olla vaikeitakin aiheita kravussa, Sini 🙂
Kaikki tunteet kuuluu elämään. Suru on jokaisella omanlaisensa ja ajan myötä sekin muuttaa muotoaan.
Krapuni http://www.lissukka.blogspot.com
Totta, ei kahta samanlaista surua, Maarit.
Koskettavan kauniisti kirjoitettu surusta. Aina ei ole helppo kohdata surevaa, kunpa silloin omaisi oikean tavan lähestyä. Olla tukena, muttei tyrkyttää. Sanatkin voivat olla turhia.
Minullakin krapu valmiina https://kommintanhua.blogspot.com/2024/04/parempi-myohaan-kuin-viela-myohempaan.html
Surevan kohtaaminen on todellakin vaikeaa, ihmiset reagoivat niin eri tavalla. Kuunteleminen lienee parasta joidenkin kohdalla, toisten kohdalla ehkä jokin muu suhtautuminen, Aimarii.
Kauniisti kirjoitit, Susu.
Joku itkee yksin ja on kuivin silmin muiden seurassa – kuin ei mitään olisi tapahtunut. Toinen antaa itkun tulla silloin kun se tulee – on ympärillä tuttuja tai vieraita.
Me surimme viime kesänä pitämällä muistotilaisuuden kauniina kesäpäivänä ja muistelemalla kaikkia niitä hetkiä, jolloin olimme iloisia ja nauroimme. Nauroimme sinäkin päivänä kyyneleet silmissä.
Tässä minun krapuni tältä viikolta:
https://hpollonkrapula.blogspot.com/2024/04/teeta-ja-sympatiaa-krapu-172024.html
Noinhan se menee, Pöllö. Ei ole oikeaa tapaa.
Kauniin, surullinen ja herkkä tarina. Tänään en koe mitään surua mutta reissulla tapahtui itkettävä kohtaaminen. Jos sanat osuu kohdalleen kirjoitan siitä seuraavassa kraputekstissä.
https://blogitse.com/2024/04/25/krapu-17-menoksi/
Pidä mielessä se itkettävä kohtaaminen, kyllä siihen vielä tulee kravussa sopivat sanat joskus, BLOGitse.
Olipa ajatuksia herättävä, koskettava.
Mukavaa kuulla, että herätti ajatuksia, Olifantti.