Kun kirjani lakkaavat olemasta

Tämä joulukuu on viimeinen kuukausi, jolloin vielä voi ostaa BoDilla julkaisemia kirjojani. Vuoden vaihteessa nämä kirjat lakkaavat olemasta.

Samoin lakkaa tämä ikuisuuden jatkunut omien kirjojen markkinointi ja tyrkyttäminen.

Voin kertoa, että itsensä myyminen ei ole herkkua, vaikka teenkin sitä hyvin, hyvin matalalla profiililla. En kierrä kirjastoissa kertomassa kirjoistani, en pidä kivijalkakirjakaupoissa lukuiltoja, en ole näkyvillä fyysisesti niin kuin kirjailijoiden nykyään oletetaan olevan. Yhä enemmän kirjojen markkinointi on siirtynyt kirjailijoiden harteille. Monet kustantamot ”haluatko kirjailijaksi”-sivuillaan kertovat odottavansa kirjailijoiltaan aktiivisuutta markkinoinnin suhteen, some-näkyvyyttä, ulospäin suuntautunutta olemusta ja näkyvyyttä. Omassa kammiossaan nyhertävä kirjoittaja on sou laast siison.

Tällaisena introverttina erakkona nuo em. ehdot tuntuvat kohtuuttomilta, kuristavilta ja ahdistavilta. Onneksi en omakustantajana kuulu noiden vaatimusten piiriin.

Eli myyn hyvin vähän 😀

Vaan nyt tähän vihoviimeiseen BoDin kirjojeni myyntikampanjaan. Jos sinulla ei vielä ole joitain kirjojani, nyt on viimeisin hetki ostaa niitä. Kirjastojen rahat ovat näin loppuvuodesta aika vähissä, mutta ehkä silti kannattaa tehdä omalle kirjastolleen hankintaehdotus sikäli mikäli sieltä ei löydy näitä kirjoja.

Ja kirjathan ovat:

Taikkarin mäellä-runokokoelma: Katujen metusalemin nuoruus Turussa, ei katurunoutta vaan katujen runoutta.
Toinen painos: Novellikokoelma rakkaudesta, rakkauden kaipuusta, rakkauden puutteesta tällä planeetalla ja muualla, ihmisistä ja muista.
Valkoiset talot: Yhden päivän romaani ihmisistä, jotka elävät arkeaan valkoisissa taloissa.
Keskiäkäisiä hajatelmia: Kokoelma sarjakuvaa, proosaa ja aforismeja naisesta keskiäkäisyyden kynnyksellä.
Sairaalapäiväkirja: Merkintöjä ja maalauksia suljetulta osastolta.
Goottiemon kauhujen lipas: Mustalla huumorilla kyllästetty itseironinen romaani pöytälaatikkokirjoittajasta, joka vihdoin saa kustannussopimuksen. Varo, mitä unelmoit.
Pellen muotokuva: Vinksahtanut tarinakokoelma elämän eriskummallisuuksista. Harvoin mikään on sitä, miltä näyttää ja usein mikään ei näytä miltään.

Kaikkia näitä kirjoja on saatavilla verkkokirjakaupoista. Kirjojen nimeä klikkaamalla löytyy lisätietoa.

 

 

 

 

Mainokset

Kuuntelen

 

 

isästä tiesi aina
mikä tuuli häntä kuljetti
alkoi hyräillä avatessani oven


leave your worries on the doorstep


keitti kahvit, pöytään
pullaa
norskeja
piispanmunkkeja
vadelmataskuja, satukakkua, perunaleivos

tiskatessa vihelsi


on the sunny side of the street

 

pidän kiinni noista äänistä,
kuuntelen uudestaan ja uudestaan
repeat daddy repeat

 

 

 

Suomi 100-kollaasi

 

Teemataiteessa marraskuun haasteena oli tehdä neliön muotoisia töitä juhlistamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Aiheet ja tekniikat olivat vapaasti valittavissa. Alla on osallistujien juhlakollaasi, jonka Millin koosti tekemistämme töistä. Kannattaa klikata suuremmaksi. Ja jos kiinnostaa katsoa yksittäisiä kollaaseja, niin ne löytyvät täältä. Omat neliöni löytyvät taideblogistani.

Joulukuussa Teemataiteen aiheena on RUNON VÄRIT, tule ihmeessä mukaan tähän haasteeseen!

 

 

 

 

 

 

 

Plasebo

 

 

lumetta talven
elämän lumetta


toimii

 

 

 

Kalkkunat kliseilevät kauniisti

 

 

Kuudes kortti tästä upeasta sarjasta

Aikaisemmat mietelauseet ovat täällä.

 

Mielenterveysviikon lukuvinkit

 

On menossa Mielenterveyden keskusliiton Mielenterveysviikko. En kirjoita mielenterveydestä tällä kertaa sen enempää, haluan vaan vinkata Suketuksen blogissa olleeseen haasteeseen linkittää mielenterveyttä edistäviä ja mielenterveydestä kertovia kirjoja. Eli sinne katsomaan, mikäli haluat lukuvinkkejä, paljon mielenkiintoisia opuksia.

Pidetään huolta toisistamme.

 

Kohti unohdusta

Tepa on menettänyt elämänhalunsa. Muistan keskustelumme kolmen vuoden takaa, kuinka oivalsimme, että Tepan kuollessa, minusta tulee tämän pienen sukuhaaramme vanhin.
On sellainen olo, ettei siihen mene enää kauan.

Kotisairaanhoito käy Tepan luona kolme kertaa päivässä. Käyntejä on lisätty viimeisen kaatumisen ja sairaalajakson jälkeen. Ennen Tepa kiipesi seiniä pitkin, jos joutui luopumaan päivittäisistä kävelylenkeistä
Enää hän ei jaksa välittää. Hän ei halua enää olla suvun vanhin.

Muistutan jälleen itselleni, että en puutu muiden asioihin, annan Tepan lasten hoitaa äitiään niin kuin he katsovat parhaaksi. Häädän pois itsepintaisen ajatuksen, sen, että muutan Tepan luo, pidän hänestä huolta viimeiset päivät, viikot, kuukaudet. Yhdessä syöminen lisää ruokahalua, sovitamme askeleet sopiviksi kiertäessämme korttelin, istumme iltaa kynttilänvalossa, puhumme ja halaamme.

Katsoessani Tepaa mietin, minkälainen minusta tulee vanhempana. Ainakin tiedän, minkälaiseksi en halua tulla. Olen väsynyt katkeriin ja kyynisiin ihmisiin, minua ärsyttävät ikäänsä vetoavat, jonoissa ohittelijat, en jaksa marttyyreita, en totuutta toitottavia, en tuomitsevia ihmisiä.
Aika näyttää. Ehkä en tule edes huomaamaan, minkälaiseksi olen muuttunut. Ehkä olen kuin Tepa, jonka muisti on kadonnut nopeammin kuin elämänhalu. Katsonko itseäni, kun katson Tepaa?

Minun on lähdettävä junalle, halaan Tepaa viimeisen kerran, silitän silmiltä pois hänen peikkotukkansa, harmaan ja vahvan. Hän itkee ja sanoo, että olen ollut hänelle parempi kuin hänen äitinsä koskaan.
Junassa tulee oma itku. Tuntuu kuin olisin hylännyt lapseni.

 

 

 

 

…vihdoin loppuu tämä sarja…10 vuotta 10 kirjaa

 

 

 

Keskiäkäisen serkku Hedda alkoi ilmestyä blogissani vuonna 2010. Toisin kuin Keskis, Heddan suhtautumista elämään ei väritä itseironia ja lempeä huumori. Heddaa ei huvita mikään, kaikkein vähiten elämä. Hedda vihaa kaikkia tasapuolisesti, mutta niitä harvoja, joita Hedda rakastaa, hän sietää.
Hedda kammoaa somea, hän ei oleta juttujensa kiinnostavan muita, sillä ne eivät kiinnosta häntäkään. Hän ei jaa uniaan, ei muistojaan, sillä mitkään sellaiset eivät voisi olla vähemmän mielenkiintoisia Heddankaan mielestä.
Nämä vapisevalla viivalla, eri paksuisilla tusseilla erilaisille papereille (huoh) piirretyt sarjakuvat julkaistiin Turbatorin toimesta vuonna 2015, nimekseen kirja sai Hedda ja Zen. Ajan hengen mukaan teos on myös värityskirja tai siis väri(s)tyskirja, kuten kustantaja Harrin kanssa se nimettiin.
Kirjaa on olemassa vielä jokunen kappale painoksesta, sitä voi tiedustella esimerkiksi minulta.

***

Vuoden 2016 alussa havahduin siihen, että seuraavana vuonna tulisi kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä julkaisusta. Mikä ihana tekosyy siis viettää kymmenvuotistaiteilijajuhlaa ja alkaa koostaa juhlakirjaa.
Alkuperäisessä kässärissä oli tekstiä tuhottoman paljon, aikaisemmin blogissa julkaistuja tekstejä, osa uusia. Esilukijani Polgara kävi tekstejä läpi ja saimme aikaiseksi jonkinlaisen rungon ja läpikatsauksen näihin kymmeneen vuoteen.
Ajattelin yrittää saada kirjaa julkaistuksi muuna kuin omakustanteena, lähetin käsikirjoituksen Reuna-kustantamoon. Tarja Tornaeus vastasi heti seuraavana päivänä:
”Olen nyt kesälomalla, mutta lyhyesti: Meillä on valitettavasti runokiintiö täynnä pariksi vuodeksi ja koko ohjelma sovittu pitkälle eteenpäin. Runosi ovat taitavia ja vahvoja; tosin vaikeita myytäviä. Toivotaan, että niille löytyy oikea julkaisukanava.”
Positiivinen ei-palaute, eikä mitään uutta. Tekstini ovat epägenreydessään vaikeita myytäviä, samaa mieltä. Mutta että joku vastaa kesälomallaan!
Vaan sitten avukseni tuli Sami Liuhto, joka loppuvuodesta 2016 pisti pystyyn Käsite-kustantamon julkaisten upean Heroiini-runokokoelmansa. Sami hoiti kustannustoimittajan virkaa, saimme kirjalle ulkopuolisen taittajan ja kansikuvataiteilijan. Kirja lähti painoon, tuli painosta ja se oli siinä.
Kirjabloggajat ovat arvostelleet kirjaa, suuri kiitos! Eri lehtiin on lähtenyt arvostelukappaleita, mutta lehtinäkyvyyskynnyksen ylittäminen tällaiselle anonyymille nevehööd noubadille näyttää olevan mahdotonta.

Huh, vihdoin sain tämän sarjan päätökseen, kymmenen kirjaa kymmenessä vuodessa. Kiitos kaikille lukijoille, tukijoille ja teille, jotka jaksatte kannustaa.
Vanhat poikaystävät-kirjaa on olemassa vielä jokunen kappale painoksesta, sitä voi tiedustella esimerkiksi minulta tai ostaa verkkokirjakaupoista, eikä mikään estä tekemästä hankintapyyntöä omalle kirjastolle.
Jaaha, mitäs sitten alkaisi tehdä. 

(Ainakin voisi pitää taukoa virtuaalista.)

Kliseiset Kalkkunat

 

Vanhan Kolmiokirja-kollegan kanssa olemme tehneet Kliseiset kalkkunat-korttisarjaa, ollut jaossa tuolla Naamalan puolella.

 

 

Ai, miksi? No, ihan huvin vuoksi. Meitä yhdistävät rankat viihdekirjoittamisen vuodet ja huumorintaju, huono maku ja niin edelleen.

 

 

Tässä viisi ensimmäistä korttia.

 

 

Ville Hänninen, Kirjan kasvot

 

 

Tietokirjailija, toimittaja ja Suomen kirjataiteen komitean puheenjohtaja Ville Hännisen (linkissä mielenkiintoinen Hännisen haastattelu, jossa hän kertoo tästä kirjasta) teos Kirjan kasvot – sata vuotta suomalaisia kirjankansia (SKS, 2017, 335 s.), on upea kunnianosoitus suomalaiselle kansitaiteelle.
Kirjojen kannet ovat aina kiinnostaneet minua, joskus jopa ostin antikvariaateista kirjoja pelkästään kansien takia, sisältö ei ollut niin tärkeä. Esimerkiksi piirrettyjen/maalattujen amerikkalaisten rikospokkareiden kannet hurmaavat aina vaan.

Hännisen kirja esittelee yhden kansikuvan Suomen itsenäisyyden jokaiselta vuodelta. Hänninen on tehnyt perusteellista työtä etsiessään ja kirjoittaessaan jokaisesta kannesta mielenkiintoista faktaa. Kansien tekijöiden esittelyn lisäksi Hänninen valottaa eri aikakausien, tyyli- ja poliittisten suuntausten osallisuutta kirjojen kanteen. Näin ollen kirja on myös tuhti kulttuurikatsaus satavuotiseen Suomeen.

Lukijan kirja vie matkalle menneeseen. Miten niin monien kirjojen kannet voivatkaan olla niin tuttuja! Tuo kirja oli vanhempien kirjahyllyssä…tuonkin minä olen lukenut joskus…missähän tämä kirja on, varmaan kipattu jonnekin muutossa…en minä tuosta kirjasta muista mitään, mutta kannen muistan ja kuvituksen…
Suloinen nostalgia lämmittää, kun lukee Riksin sarjasta (sarjan nimi saa selityksensä kirjassa), SaPo-dekkareista, LOVE-kirjoista. Tulee olo, että tuo kirja olisi etsittävä jostain divarista, tuonkin voisi lukea uudestaan, miksi olen laittanut niin paljon kirjoja eteenpäin!! Olisi ihanaa edelleen omistaa tuokin kirja, ihan vaan vaikkapa kansikuvan takia…

Ville Hännisen Kirjan kasvot-kirjan haluaisin myös omistaa, en vaan lainata kirjastosta, sillä itselleni kirja toimi inspiraationa omiin kuvien tekemiseeni.
Täytyy katsella alennusmyyntejä.