Sävellys runooni

 

Niilo Rantala on säveltänyt runoni Kansakunta kokoelmasta Vanhat poikaystävät (Käsite, 2017).

#runosunnuntai

 

 

 

 

 

Mainokset

Marraskuun selätys 26-30

#26
Edellisiltana alkanut kurkkukipu on poissa, kun herään. Tilalle on tullut vuotava nokka. Ei ihme, että tällaista olotilaa kutsutaan räkätaudiksi.
Pyydän Läheistä käymään kaupassa puolestani. Pitäisi laittaa rastia seinään, sillä avun pyytäminen on aina ollut minulle vaikeaa. Täytyyhän sitä nyt itse pärjätä, eikä muita saa vaivata, elleivät he sitten oma-aloitteisesti tarjoa apuaan.
Silloinkin kannattaa (pitää) kieltäytyä.
Terapiassa aikanaan tuli tietenkin myös pohdittua tätä vaatimusta itseään kohtaan. Olen kyllä pehmentynyt vuosien aikana, jopa siis pyydän apua, mutta olen myös saanut kokea sen, että apua kyllä luvataan, sitten joskus, eikä sitä joskus-päivää koskaan tule.
Kun ei odota, ei pety. Siinähän se.

#27
Kahvi ei maistu, mutta se on lämmintä ja kuuluu aamurutiineihin. Kuin myös vessassa käynti. Koska asun yksin, en koskaan sulje vessan ovea, se saa olla niin avoinna kuin se haluaa. Istun pytyllä ja ovikello soi. Vessa on vastapäätä ulko-ovea. Muistan, että tänään on tulossa asunnon rakenteiden tarkastaja, sillä viereisellä tontilla aletaan kohta räjäytellä tilaa uusille asuintaloille.
Tarkastajillahan on aina huoltomiehet mukana ja huoltomiehillä yleisavaimet ja huoltomiehet käyttävät avaimiaan suunnilleen samaan aikaan, kun soittavat ovikelloa. Riivin nopeasti housut puolitankoon ja syöksyn avaamaan oven. Haarat eivät todellakaan kiristä. Tarkastaja, joka on noin 13-vuotiaan näköinen, tutkii rakenteet ja suuntaa tietenkin myös vessaan.
Juu, en ehtinyt vetää pyttyä.
Onneksi ei tämän ikäisenä enää jaksa kamalasti nolostua mistään.
Loppupäivä kuluu vaaka-asennossa aivastaen kymmenen kertaa minuutissa, nenäliinoja kuluu. Räkätauti voi hyvin.

#28
Aivastaminen jatkuu. Nenäliinojen välillä saan vihdoin ommeltua tyynyliinan saumat ja napit paikoilleen. Tyynyliina on ollut jo kauan valmis, kuin myös toinen samanlainen, mutta koska inhoan saumojen ja nappien ompelua ja ompelemista ylipäänsä, tällaisten töiden viimeistely jää ja jää ja jää.
Saan motivoitua itseni hiustenpesuun, ylipäänsä suihkuun. Peseytyminen ottaa niin voimille, että nukun kahden tunnin päiväunet. Herään yskään, räkätauti on putoamassa alemmas kropassa, keuhkoputket vinkuvat.

#29
Nuha on poissa, tilalla päänsärky, kun herään. Poski- ja otsaontelotulehdukset ovat melkein jokasyksyisiä riesoja, olen tänä vuonna selvinnyt ilman niitä. Mikäli päänsärky ei helpota viikonlopun yli mentäessä, menen lääkärille. Lupaan sen itselleni.
Nenäkannu on käytössä ympäri vuoden, mutta liian ahtaita röörejä vastaan on vaikea taistella.
Alan virkata joululahjaa, tarvitsen väriterapiaa.

 

#30
Marraskuu on selätetty, arkea dokumentoitu ja kuvattu. Aika työläs projekti, mutta en voi kieltää, etteikö kuukausi olisi mennyt nopeasti. Kovin mielenkiintoista elämäni ei ole, mutta onneksi pidän tavallisesta arjesta. Sellaisista päivistä, jolloin ei tapahdu juuri mitään.
Jännitys, seikkailu ja romantiikka eivät ole minun juttuni. Tylsyydessä on turvani ja tasapainoni.

 

Marraskuun selätys 21-25

#21
Lainakoiran aika mennä kotiinsa. Olemme molemmat rutinoituneita junalla matkustajia. Rautatieläisinä lapsuudenkodin perheelläni oli ilmaiset junamatkat. Meillä ei ollut autoa, joten harvat lomareissut tehtiin junalla. Samalla kulkuneuvolla olen jatkanut aikuisikäni. Työmatkat lähijunilla, junalla kaupunkiin ja toiseen, junalla vuosien ajan hoitamaan isää. Koetin joskus laskea, kuinka paljon kilometrejä on mennyt kiskoilla. Päädyin yli sataantuhanteen kilometriin.
Rautatieläisen tyttärenä matkojani suojelee kiskojen pyhimys. Pahimmillaan juna on ollut myöhässä kymmenen minuuttia.

#22
Asuin lapsuuden ja nuoruuteni ratapihan vieressä. Kuului tapaan loikkia kiskojen yli, kun piti oikaista matkaa. Mikäli tavaravaunuja oli kiskoilla, kömmittiin vaunujen alta. Liikkuvien junien vieressä odotettiin kiskojen vapautumista.
Silti tasoristeykset kammottavat minua. Lainakoiran kodin lähellä on valvottu tasoristeys, joka on surullisen kuuluisa itsemurhapaikkana. Tasoristeyksessä on puomit ja hälytysvalot ja varoitusääni ja tiedän, mihin aikaan junat ohittavat paikan, mutta silti meni vuosi ennen kuin uskalsin ylittää kiskot.
Fobioissa ei ole mitään kovinkaan järjellistä.
Tänä aamuna askelsin jo reippaasti Lainakoiran kanssa kiskoja kohti. Yöpakkanen yllätti ja putosin suoraan polvilleni jalan livettyä altani. Pahin painajainen. Keskellä risteystä, junia voi tulla molemmista suunnista ja minä kontillani.
Auto pysähtyi kohdallani ja kuski huikkasi avoimesta ikkunasta tarvitsenko apua. Ei edes nolottanut perinteiseen tapaan, kun mätkähtää maahan. Olin liian kauhuissani.
Pääsin ylös ilman apua, Lainakoiran hihna edelleen tiukasti kädessäni.
Viiden minuutin kuluttua tuli ensimmäinen juna. Siitä viisi minuuttia ja toinen. Seisoimme tasoristeyksen vieressä, sillä olin päättänyt ottaa kuvan paikasta, johon lankesin.
Pelosta huolimatta.

#23
Kahdella Fölin bussilla katsomaan Tepaa vanhainkotiin. Hän purskahtaa ilosta itkuun nähdessään minut. Halaamme, silitän poskea, lämmitän viileitä käsiä.
Ennen junan lähtemistä takaisin kotiin, kuvaan kaupungin runnotun torin. Keskustassa on hiljaista. Paikallisbussien kauppatorin pysäkit on siirretty sivukaduille. Ihmisillä ei ole asiaa keskustaan, sillä toria ei enää ole. On vain epämääräisiä kulkureittejä huputettujen talojen välissä, liian ahtaita väyliä kulkea rollaattoreiden, pyörätuolien ja lastenvaunujen kanssa.
Muuttuva kaupunki. Se ei tunnu tällä hetkellä omalta lapsuudenkaupungilta.

#24
Ilman Lainakoiraa ei ole syytä mennä ulos. Teen koneella Teemataiteen marraskuun haastevastauksia, televisio näyttää Rukan kisoja. Jossain vaiheessa muistan, että ihmisen on syötävä jaksaakseen.
Väsyttää.

#25
Televisio auki koko päivän, Rukalla hiihdetään, hypätään mäkeä, kannustetaan kilpailijoita.
Selaan koneelta tiedostoja löytääkseni Riitan luotsaamaan runosunnuntaihin päivääni sopivia rivejä.

 

Marraskuun selätys 16-20

#16
Vuoden 2017 kesä oli pimeä, kolea ja sateinen. Sytytin kynttilät jo elokuun aikana. Tämänvuotinen kesä oli toista lajia, valoisa, lämmin ja poutainen. Lokakuu ehti kulua jo pitkälle ennen kuin kynttiläaika alkoi.

#17
Lämpimän syksyn merkkejä nämä kissat. Olen tähän asti nukkunut ikkuna auki. En muista tällaista marraskuuta.

#18
Varjoja! Niitä ei ole juurikaan näkynyt marraskuun aikana, mutta sunnuntaina varjot olivat pitkät ja kauniit.

#19
Lähistöllä on useampikin peruskoulu. Päiväkävelyllä Lainakoiran kanssa vastaan tulee koulusta palaavia lapsia. Monet tytöt kysyvät, saako Lainakoiraa silittää.
Saa.
Yksikään poika ei ole tullut sellaista kysymään.
Koulujen lähimaastoissa on erilaisia suunnistusrasteja. Opettajat ovat viitseliäitä.

#20
Longinoja kiemurtelee kävelylenkkien läheisyydessä. Puroa on talkoovoimin vuosien aikana kunnostettu ja nyt vesistön rantamille on pystytetty opastauluja. Puron varrella on iltaisin paljon ihmisiä loka-marraskuussa seuraamassa taimenten nousua kutemaan puroon. Otsalamput välkkyvät pimeässä. Tutustumisen arvoinen paikka.

 

Valkoinen

 

pitäisi olla muualla
olen tässä nyt

näin unta valkoisesta psykoosista
tiesin ettei se ollut totta
psykoosi ei ole koskaan valkoinen
paitsi hänelle
joka sairaalahuoneesta astuessaan oli keskellä talvisotaa
väisteli luoteja sukelsi kinosten taakse ammusten lentäessä pään yli
iski käytävän seinään reikiä joihin piiloutua

olen pystynyt huiputtamaan muita pitkään
itseänikin
olen paras uskomaan itseäni
unohtamaan oman oloni
keskittymään muihin ja heihin eikä ole muita kuin he
kunnes pääni räjähtää
pakko siirtyä itsestään
katsoa muualle
itsensä ulkopuolella
ei enää minuutta
turvallinen pako liueta kohti kattoa
pysyä poissa haljenneesta kallosta

takaisin en pääse jos haluaisin
en halua
miksi haluaisin

tiedän etten ole ollut olemassa enää pitkään aikaan
katosin junassa matkalla asemalta asemalle
minua ei enää näkynyt
ihmiset kävelivät lävitseni
en ole enää pujottelukeppi tukkimassa tietänne

muistan että minun pitäisi olla tänään jossain muualla kuin tässä

 

 

***

# runosunnuntai

 

 

 

Marraskuun selätys 12-15

#12
Levollinen päivä. Teemataiteessa on marraskuun aiheena maa ja/tai metalli. Nautin kiireettömyydestä tehdessäni haastevastausta. Kun uppoutuu kuvien tekemiseen, käsitöihin, ulkoiluun, tv-sarjoihin, on helppo unohtaa oma pää. Niin kuin ennenkin, mieliala on sahannut ylös-alas pakollisen pysähtymisen jälkeen.

#13
Vaaleanpunaiset kirjaimet erottuvat hyvin harmaassa maisemassa. One love – yksi rakkaus. En voi olla miettimättä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Yksi rakkaus yhtä kohdetta kohtaan? Yksi rakkaus, josta jakaa monelle? Mahdollisuutta rakastua vain kerran? Yleismaailmallinen rakkaus?
Onneksi Lainakoira kiskoo minua eteenpäin, saan muuta ajateltavaa.

#14
Sauvakävelijöitä on paljon. Aamulenkillä sauvojen kanssa liikkeellä on enimmäkseen seniorikansalaisia. Päivälenkillä vastaan tulee kypsemmässä keski-iässä olevia kävelijöitä. Iltalenkillä meidät ohittavat työstä palanneet sauvojat.
Tuntuu, että niin kuin koiria ulkoiluttaville niin myös sauvojille kelit eivät paljon sanele liikkumista. Sää on pukeutumiskysymys.

#15
Tänään näkyi hetken aikaa valoa.

 

Marraskuun selätys 7-11

#7

Tiistaikahvilla Lainakoiran, ystävän ja hänen koiransa kanssa Tuomarinkylässä Ravintola Annan kartanossa. Paikka toivottaa myös koirat tervetulleeksi, mikä on mukavaa ainakin koirien omistajien kannalta. Tiedä sitten mitä koirattomat asiakkaat ajattelevat. Joka paikkaan ei koiria tarvitse päästää, olen sitä mieltä.
Tänne siis pääsimme.

#8

Sumu on ollut sakeaa, ei tuulta. Kaunista. Pellot ovat täynnä ihania tuoksuja Lainakoiran mielestä. Kura, muta ja kuolleet lehdet.

#9

Ystävän kanssa tutustumassa Kalasataman uuteen kauppakeskukseen Rediin eli hyvä syy tavata kahvilla (ilman koiraa). Kahvin lisäksi löysimme hävikkiruokakaupan, mielenkiintoinen tuttavuus.

#10

Sain eräältä ystävältä synttärilahjaksi Ticketmasterin lahjakortin, jolle löysin käyttöä, kun menin samaisen ystävän kanssa katsomaan ja kuuntelemaan a cappella-yhtye FORKin joulukeikkaa. FORKmaiseen tapaan kyseessä ei ollut mikään ihan perinteinen joulukonsertti. Huikea esitys jälleen kerran yhtyeeltä.

#11

Viikko pulkassa ja olen väsynyt. En tajunnut olevani väsynyt ennen kuin läheinen huomautti asiasta minulle. Olen viime päivinä tullut ja mennyt, ollut sosiaalinen ja taas mennyt. Kävellyt koiran kanssa reilun viikon aikana melkein sata kilometriä. Läheinen oli huolissaan siitä, että minulla alkaa mennä liian lujaa, etten muista pysähtyä ja vaan olla.
Totta. Nyt on jarruttamisen aika. On maltettava kuunnella omaa päätään. Ehdittävä nukkua päiväunia.
Ja ulkoilutettava koiraa ilman maratonimeininkiä.

 

 

 

Marraskuun selätys 1-6

Lepis on luotsannut marraskuun selätystä jo vuodesta 2007, pitkä haaste siis! Valokuva- ja taideblogini täyttyvät kaikenlaisista haasteista, joten valjastetaan nyt sitten tämä blogi marraskuun nujertamiseen.
Arkisia kuvia arkisilla teksteillä.

#1
Yksi syy, miksi aikanaan luovutin (vanha Nokiani toimi silloin vielä ihan hyvin) ja hankin älykännykän, oli se, että esimerkiksi matkalippuja ei tarvitse tulostaa, kun kännykässä on passeli sovellus, kuten VR Mobiili. Kätevää, etenkin, kun en omista tulostinta.
Marraskuun ekana oli jälleen tarvetta matkalipulle.

#2
Odottaessamme junan lähtöä Helsinkiin, kävelimme aseman puistossa. Muistin tulevan viikon MakroTex-haasteen marraskuu ja siinähän sitä marraskuun värimaailmaa oli taivaan täydeltä. Kuva kuin tussilla tehty.
Muutama räpsy ja koiran kanssa junaan.

#3
Paras marraskuun selättäjäni tulee olemaan jälleen Lainakoira, joka auttoi minua viime vuonnakin kahlaamaan läpi samaisen kuukauden. Kun koira ulkoiluttaa ihmistä, ei kelillä ole mitään merkitystä.
Totta.

#4
Runsas ulkoilu kosteassa kelissä aiheuttaa runsasta nenän ja silmien kostumista. Jatkuvaa niiskutusta, kun sekä nokka että silmät vuotavat. Ennen lenkille lähtöä on syytä täyttää taskut nenäliinoilla.

#5
Kirjastoreissu, palautin Maija Haaviston Marian ilmestyskirjan (Muruja, 2011). Kirja oli uusintalukukierroksella, luin sen aikanaan heti tuoreeltaan. Kirjaa on sanottu nuortenkirjaksi, mutta sopii myös aikuisille luettavaksi. Maria on peruskoulussa, kun hän sairastuu äkillisesti, joutuu sairaalaan ja palaa kotiin pyörätuolissa. Kirja kertoo ihmisten ennakkoluuloista, Marian omasta sopeutumisesta sairauteen, jolle ei löydy edes nimeä saatikka sitten lääkettä tai ennustetta etenemisestä/paranemisesta.

#6
Ruotsalaisuuden päivä. Mikäpä sopisi siihen paremmin kuin Tove Janssonin kauniit sanat Erna Tauron säveltämänä ja Bo Anderssonin laulamana.

 

Lehtimatto

 

 

jokainen oven
avaus tuo huoneisiin
syksyn keltaisen,
lehtimatto ratisee
askeleittesi alla

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

 

Sometan/oletan/tylsän/elämäni/kiinnostavan

Aamukävely ilman Lainakoiraa tuntuu älyttömältä. Ajatukset eivät kulje, eivät jalatkaan mitenkään vapaaehtoisesti. Selkä ei kysy mielipidettäni, se vaatii huutamalla liikuntaa viime viikon lojumisen jälkeen.
Vastaan tulee koiranulkoiluttajia. Tietenkin. Olen kateellinen noille ihmisille, heidän ei tarvitse kuin kulkea koiran perässä, heidän ei tarvitse arvailla tienhaaroista mielenkiintoisempaa. Koira seuraa hajuja, ihminen seuraa koiraa.
Haluaisin olla yhtä vietävissä.

Kahlaan lehdissä, paikoin sateen kastama keltaisuus on liukasta. Olen viime päivinä katsonut ikkunasta lehtien putoamista, ilma sakeanaan oranssia, rapisevaa ääntä. Kaunista. Syksy ei masenna, en tunne alakuloa. Mielialani eivät ole koskaan olleet vuodenajoista kiinni.

Ylämäessä alkaa heikottaa, tulee huono olo. Olen taas unohtanut syödä aamupalan. Toiset elävät syödäkseen, toiset syövät elääkseen. Minä unohdan usein syömisen. Taskussa on onneksi suussa sulavia glukoosipastilleja, ensiapu tähän tuttuun unohtamiseen.
Tyhmä mikä tyhmä, en koskaan opi.

Ennen kävelyä olen selannut blogeja, lukenut uutisia, tutustunut somen tarjontaan. Aamurutiineja kahvin kera. Some on enimmäkseen pettymys, ihmiset heittävät seinilleen linkkejä eri uutisiin, linkkejä Twitteriin, puolesta ja vastaan, kommentoivat että ”hyvä juttu”, ”asiaa”, ”juuri näin”. Ei sen enempää. Joku toinen on sanonut sen, mitä mieltä itsekin olen.
Mielipiteeni on näin todettu totuudeksi.
Toisinaan menee päiviä, viikkoja, etten käy somessa.

Ronin blogikirjoituksia odotan. Roni on helsinkiläinen taidepedagogi ja hän kutsuu blogiaan syöpäpäiväkirjaksi. Blogikirjoitukset kertovat hänen sairautensa lisäksi paljon muustakin. Roni on äärettömän lahjakas kirjoittaja, teksti on sujuvaa, tarkkanäköistä, hauskaa, koskettavaa. Hänen teksteihinsä on helppo uppoutua, sanat kuljettavat mieltä kiinnostaviin suuntiin. Hän tekee herkullisia huomioita ihmisistä, itsestään, ympäristöstä. Ihailen sellaista rohkeutta kirjoittaa.

Aamuiset askeleet ovat vieneet minut naapurilähiössä sijaitsevalle kirpputorille. Muistan väärin, luulin kirpparin aukeavan kymmeneltä. Ehei, vasta kahdeltatoista. Kahden tunnin päästä. No, säästyypä nekin rahat.
Mietin hetken reittiä kotiin. Sama vai eri? Päätän olla vähemmän tylsä ja palaan kotiin toista reittiä.
Vastaan tulee koiranulkoiluttajia. Tietenkin.