Neljä asiaa, joita et tiennyt minusta (etkä välttämättä olisi halunnutkaan tietää)

 

• Iltaisin, hampaita harjatessani, seison vasemmalla jalalla, kun harjaan alahampaat. Oikealla jalalla, kun menossa ovat ylähampaat. Tulee harjoitusta tasapainolle. Ja paljon horjumista.
• Ennen Hoito- ja Lainakoiraa pelkäsin koiria ja suhtauduin epäluuloisesti myös muihin eläimiin. Ei uskoisi nyt.
• Isällä oli oma ruokarukouksensa, jonka otin käyttööni ja jonka lausun ääneen: Kiitos Jeesus ruoasta. Ota pois, jos saat. Perheen ulkopuolisille ihmisille tätä rukousta ei opetettu. Nyt te sen tiedätte.
• Pidän meetvurstista, mutta en pysty syömään sitä tumman leivän päällä. Vaalean leivän kanssa se on herkullista. Koskaan en osta kuitenkaan meetvurstia, ei tee mieli.

 

 

 

***

Viikon 4 krapusanat ovat epäluuloisesti, tumma, iltaisin.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Matilda Varjo

Cara

Pasanen

BLOGitse

Mayo

Äijä

Aimarii

Anli

AilaKaarina

HPöllö

Saturday Classics 210123

 

Sinitaivaan kaipuu alkaa olla  aikamoinen näinä harmaina aikoina. Onpahan ollut tammikuu. Lunta, räntää, vettä, ikuinen pilviverho.

Saksalainen Josef Rixner sävelsi tangon Blauer Himmel 1936. Lauri Jauhiainen sanoitti kappaleen suomeksi ja ikivihreä klassikko syntyi vuonna 1955, kun Olavi Virta ja Harmony Sisters levyttivät kappaleen Sinitaivas. Triola-orkesteria johti George De Godzinsky.

Muita klassikoita täällä.

 

 

Päätös

Äiti päätti kaikesta Heidin puolesta. Äiti päätti, kenen kanssa Heidi sai ystävystyä koulussa. Äiti valitsi lukion, johon Heidin pyrki. Lakkiaisissa Heidi puki ylleen äidin valitseman mekon.

Opiskelualan äiti myös päätti, eikä Heidi vastustellut. Äitihän oli aina oikeassa. Äidin mieltä ei saanut pahoittaa. Sen Heidi oli oppinut jo varhain.

Opiskeluaikana Heidi tapasi mukavan pojan, mutta Lasse ei ollut äidin mieleen, joten suhde päättyi lyhyeen. Heidi suri ja ensimmäisen kerran hän mietti, oliko äiti todellakin aina oikeassa.

Viisikymppisenä Heidi asui edelleen äidin kanssa. Heidiä ahdisti, mutta hän ei tiennyt, miten repiä itsensä äidin luota. Kunnes teki ensimmäisen oman päätöksensä, päättäen elämänsä.

***

Viikon 3 krapusanat ovat oma, vastustella, mukava.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Äijä

Maarit

Matilda Varjo

AilaKaarina

anli

HPöllö

BLOGitse

Aimarii

Saturday Classics 140123

 

Chris Kenner levytti alunperin kappaleen Land of 1000 Dances vuonna 1962. Kappale menestyi kohtalaisesti, mutta kun Wilson Pickett teki biisistä coverin vuonna 1966, syntyi klassikko.

Muita klassikoita täällä.

Krapu palailee

Krapu kömpii Etelämeren loman jälkeen esille tammikuisessa Suomessa. Lunta, loskaa, jäätä ja kaikkea muuta, mitä talveen kuuluu.
Ja talveen kuuluu myös krapujen kirjoittaminen!

Mutta mikä on krapu ja miten se eroaa raapaleesta?

Raapale on tasan sadan sanan pituinen novelli, joka on lyhyydestään huolimatta selkeä kokonaisuus, jossa on alku ja loppu. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan viittätoista sanaa otsikkoon ja mahdollisiin väliotsikoihin. Raapale keksittiin 1980-luvulla englantilaisten scifi-harrastajien keskuudessa, josta sen toi vuosikymmenen lopulla Suomeen Aikakone-lehti (nro 2/1989). Suomenkielisen sanan raapale keksi kirjailija Johanna Sinisalo (wiki).

Entäs sitten krapu? Krapu on otsikko mukaan luettuna sadan sanan kirjoitus, joka voi olla novelli, runo, kannanotto, laulun sanoitus tai mitä tahansa. Krapu on siis typistetty versio raapaleesta, eikä kirjoitusmuotoa ole rajattu.

Jotta homma ei olisi niin helppoa, annetaan tässä blogissa aina sunnuntaisin kolme sanaa, joiden pitää sisältyä krapuun. Viime vuonna kokeilimme myös kuvainspistä eli krapu kirjoitettiin annetun kuvan innoittamana. Sama jatkuu tänä vuonna.

Kun krapusi on valmis, laita jutun url-linkki kommentteihin ao. julkaisussa. Samalla voit myös kommentoida minun krapuani, pelkkä linkin jättäminen on hiukka tylsää. Kerään, aina kun ehdin, kirjoittajien linkkilistaa ja noiden linkkien kautta pääset lukemaan muiden krapuja. Tämä kravun kirjoittaminen on vuorovaikutuksellista hommaa, joten kommentoi ihmeessä muiden juttuja, niin ei tule kirjoittajalle sellaista oloa, että nysvää vain itsekseen.

Näin siis pieni kertaus krapujen kirjoittamisesta. Ja arvatkaas mitä! Helmikuussa tulee neljä vuotta täyteen tätä krapuilua! Heti ensimmäisessä kravussa oli mukana 15 osallistujaa. Ajatella, tuolloin emme vielä tienneet koronasta mitään, emme Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, emme sähkönhinnan korotuksista. Autuasta tietämättömyyttä!
Tässä linkki ensimmäiseen krapuun ja osallistujiin. Käykäähän verestämässä muistojanne.

Niin, se krapu, joka vihdoin on kömpinyt esiin…ensi sunnuntaina 15.01.23 ovat uudet haastesanat luettavissa. Tule mukaan kirjoittamaan!

Talvipäiväkirja 080123

Astetta alemmaksi. Näin kehotetaan kainosti vähentämään kotien lämmitystä. Onneksi en asu omakoti- tai rivitalossa niin kuin muutamat ystävät ja tutut. Noissa taloissa värjöttelevät 15-17 asteisessa kodin lämmössä. Minulla on sentään 17 astetta tuulisina päivinä, jopa 18, kun on tyyntä. Koronan takia siirtynyt ikkunaremontti pitäisi toteutua ensi kesänä sikäli mikäli Kiinasta lähtenyt uusi korona-aalto ei rantaudu Suomeen.
Luulenpa, että rantautuu.

Ilma on kyllä aina raikas tällaisessa huushollissa, jossa ikkunanpuitteet ovat kierot. Ei haise ummehtuneelta, ei. Verhot lepattavat omia aikojaan. Joskus täytyy laittaa telkkarin volyymi suuremmalle, kun tuuli vinkuu liian kuuluvasti. Kynttilät ovat onneksi niin kaukana ikkunoista, etteivät liekit sammu itsekseen.
Hyvä, etten ole koskaan tottunut olemaan kotona teepaidalla ja paljain jaloin. Kunnon villasukat ja villapusero ja tarpeen vaatiessa vielä peitto jaloilla, niin kyllä pärjää.

Sähkölaskujenkin kanssa vielä pärjää, se hyvä puoli on kerrostaloasumisessa. Prosenteissa viimeinen lasku oli 50 % korkeampi kuin edellinen eli muutama kymppi lisää. Tutuilla, niissä omakoti- ja rivitaloissa, kuukauden sähkölaskut ovat olleet 500 euron molemmin puolin. Se kirpaisee.

Vaan niinpä se kirpaisee kaikkia, jos tuo Kiinan korona-aalto iskee jälleen maisemiin. Neljäs koronavuosi on alkamassa ja tuskin (eihän???) tulee samanlaisia rajoituksia kuin ensimmäisenä vuonna, mutta silti. Hiukka riipii sielua. Jo nyt olen suosiolla vetänyt maskin naamalle, kun lähelle tunkee liian innokasta porukkaa. Kaupoissa yskitään ja aivastetaan vanhaan malliin ja klähmitään räkäisillä sormilla tuotteita. Niskaan hengitetään kassajonoissa. Ah, oikein kaipaan niitä turvavälejä, joita vielä jokin aika sitten harrastettiin. Sen verran suomalainen olen, että arvostan hajurakoja, oli tautia tai ei.

Vuosi on kyllä muuten alkanut mukavan taudittomana, ellei sitten äkillistä kirjoituskuumetta lasketa sairaudeksi. Hyvin pian sen jälkeen, kun olin saanut hehkutettua edellisessä talvipäiväkirjassa (010123), että pää on mukavasti rentoutunut, kun ei ole tarvinnut kirjoittaa kraputekstejä, niin enkös sitten kohta sen jälkeen kirjoittanut putkessa, en yhtä, en edes kahta, vaan monta kraputarinaa.
Joten voin luvata, että krapu palaa lomilta. Milloin? Sen saatte tietää, kun pysytte kanavalla.
Pysykää myös lämpiminä ja terveinä!

Saturday Classics 070123

 

Anita Pointer The Pointer Sisters-lauluyhtyeestä menehtyi vuoden lopussa 74-vuotiaana. Yhtye perustettiin kolmen sisaruksen voimin vuonna 1969, mukana olivat Anitan nuoremmat sisarukset June (1953-2006) ja Bonnie (1950-2020). Vuosia myöhemmin sisaruksista vanhin Ruth liittyi myös yhtyeeseen. Myöhemmin myös sisarusten jälkipolvi on ollut mukana kokoonpanossa.

Yhtyeellä oli monta hittiä, yksi tunnetuimmista lienee varmaan Jump (For My Love).

Muita klassikoita täällä.

Talvipäiväkirja 010123

Raketit paukkuu,
koirat haukkuu.

Eli uudenvuodenaatto on lusittu. Heti Tapaninpäivän jälkeen alkoi rakettien paukuttelu, eilen puuolenyön aikaan taivas sitten lopullisesti räjähti, kotiin tunkeutui ruudin tuoksua. En viitsinyt nousta sohvalta katsomaan taivasta, äänet riittivät, joten jatkoin jääkiekon nuorten MM-kisojen ottelua Suomi-USA katsomista.
En ole koskaan innostunut vuodenvaihteen juhlinnasta. Joulu vielä menettelee, mutta uusivuosi ei. Raketteja, kuoharia, halaamista ja suukottelua. Ei minulle.

Vuodelle 2023 en ole luvannut mitään, en aio aloittaa mitään uutta. Noudatan hyviksi havaittuja sananlaskuja:

Uusi vuosi, vanhat kilot.
Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Hmm, kujeilemaan alan ehkä olla liian vanha. Tuntuu, että ennemmin elämä kujeiluttaa minua.

Vuosi 2022, mitä siitä jäi käteen? Henk.kohtaisessa elämässä liian paljon sairastelua, ystävien ja rakkaitten kuolemia. Hikinen kesä. Maailmanmeno vielä huonompi, kiitos syiden, jotka kaikki tiedämme.

Joutikin mennä vanha vuosi.

On ollut ihanan rentouttavaa vain olla viimeiset viikot. Ei kirjoittamista krapuhaasteen ollessa tauolla. Aina silloin tällöin tuo haaste aiheuttaa lievää ahdistusta ja väristyksiä, kun tuntuu, ettei enää ole mitään kirjoitettavaa, ei mitään sanottavaa. Olen kirjoittanut ihan liikaa elinikäni aikaan, älytön määrä sanoja. Luulisi vähemmälläkin saavansa sanottua asiansa.

Joskus mietin ihmeissäni, minkälaisessa hapessa pääni oli aikanaan, kun kirjoitin ja julkaisin kirjoja, pidin näyttelyitä ja kiersin myyjäisissä kauppaamassa kädentöitäni. Kaikkea noita rinnakkain. No, ei tarvitse kuin lukea silloisia päiväkirjoja, niin huomaa, että pää koki aikamoista happivajausta.

Mutta päiväkirjastahan tuli mieleen, että aloitanhan minä sentään jotain uutta tänä vuonna. Uuden päiväkirjan, jonka sivuille toivon mukaan tulee ilon päiviä ja maailmanrauhaa.

 

 

Saturday Classics 311222

Vuodenvaihteen kunniaksi discoillaan lätäköissä täällä etelässä. Muistan itsekin tanssineeni aikoinaan Shirley & Companyn megahitin Shame, shame, shame tahtiin, biisi on vuodelta 1974.

Kiitos lukijoille ja kommentoijille tästä vuodesta! Kaikkea hyvää jokaiselle säädylle ensi vuoteen!

Muita klassikoita täällä.

Saturday Classics 241222

Joulun kunniaksi ei yksi, vaan kolme joululaulua, eri tavalla merkityksellisiä minulle. Ensimmäisenä Sylvias julvisa, joka oli äitini lempilaulu. Toisena upea basso Paul Robeson esittää Silent night, holy night, tämä oli isäni suosikki joululauluista. Viimeinen, Jussi Björlingin O, helga natt, on oma ikisuosikkini.

Joulun valoa joka säädylle! Muita jouluklassikoita löytyy täältä.