Kuoleman vapaapäivä

 

Kuolema käppäili kartsalla
taskussaan Fiskarsin yleissakset.
Takana uneton yö
kirjoja lukien,
pää kaipasi tuuletusta,
ajatukset muuta mietittävää.

Hyvät viedään nuorena
mikäs pahan tappaisi,
Kuolema oli sivuilta oppinut,
tohti olla eri mieltä.
Paha ei ole kenkään ihminen
oli enemmän omaan makuun,
jos nyt mieltään haki.

Hyviä tuli harvemmin vastaan,
laiha sato niittää, saksilla
elämänlankaa katkaista.
Pahuutta ei senkään vertaa,
heikompi toista vain toinen, kolmas, neljäskin.

Kuolema kiersi kolkkia
unohti perustehtävänsä,
ajatteli liikaa, analysoi.

Torin neljällä kulmalla kymmenen mielenosoitusta

                                                                 liha on murhaa

                                                           autoilu on murhaa

                                         lasten tekeminen on murhaa

                                        maahanmuuttajat on murhaa

                                                    lentäminen on murhaa

                                                        lemmikit on murhaa

                                                kuluttaminen on murhaa

                                                             muovi on murhaa

                                                              natsit on murhaa

                                                              elämä on murhaa

Kuoleman kalloa kiristi
päätä puristi, silmiä särki.
Tunsi olonsa turhaksi,
työmarkkinoilta tarpeettomana
pois potkituksi.

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

Mainokset

1951-1999

 

 

Aika kuluu
me emme
sanot ja skoolaamme
syntymäpäivääsi.

Otan elämäni ensimmäisen diapamin
tärkeää pysyä kasassa tämä päivä
työnnettävä suru syvemmälle
luettava osanotot
laulettava jäähyväislaulu
itkettävä illan tullen.

Aika kuluu
sinä et
olit oikeassa
pysyt aina sen ikäisenä kuin silloin.

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

 

Katson tulevaan

 

 

Yläkerran naapuri rakastaa lumitöitä,
ennen heräämistäni on pudottanut
yöllä leijailleen lumen parvekkeelleni.

Valkoinen matto tervehtii aamutupakalle tulijaa.

Forecasta näen, että iltapäiväksi on luvattu plussaa.
Huomiseksikin. Koko viikoksi.

En ole laiska, katson tulevaan.

 

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

 

Runo nukkuu

 

 

Runosaari peittyy lumeen,
talviuneen sanat vaipuu,
haipuu riimit.

Shh. Runo nukkuu.

 

 

***

julkaistu aikaisemmin RunoSaari-blogissa joulukuussa 2009

#runosunnuntai

 

 

 

Sävellys runooni

 

Niilo Rantala on säveltänyt runoni Kansakunta kokoelmasta Vanhat poikaystävät (Käsite, 2017).

#runosunnuntai

 

 

 

 

 

Marraskuun selätys 21-25

#21
Lainakoiran aika mennä kotiinsa. Olemme molemmat rutinoituneita junalla matkustajia. Rautatieläisinä lapsuudenkodin perheelläni oli ilmaiset junamatkat. Meillä ei ollut autoa, joten harvat lomareissut tehtiin junalla. Samalla kulkuneuvolla olen jatkanut aikuisikäni. Työmatkat lähijunilla, junalla kaupunkiin ja toiseen, junalla vuosien ajan hoitamaan isää. Koetin joskus laskea, kuinka paljon kilometrejä on mennyt kiskoilla. Päädyin yli sataantuhanteen kilometriin.
Rautatieläisen tyttärenä matkojani suojelee kiskojen pyhimys. Pahimmillaan juna on ollut myöhässä kymmenen minuuttia.

#22
Asuin lapsuuden ja nuoruuteni ratapihan vieressä. Kuului tapaan loikkia kiskojen yli, kun piti oikaista matkaa. Mikäli tavaravaunuja oli kiskoilla, kömmittiin vaunujen alta. Liikkuvien junien vieressä odotettiin kiskojen vapautumista.
Silti tasoristeykset kammottavat minua. Lainakoiran kodin lähellä on valvottu tasoristeys, joka on surullisen kuuluisa itsemurhapaikkana. Tasoristeyksessä on puomit ja hälytysvalot ja varoitusääni ja tiedän, mihin aikaan junat ohittavat paikan, mutta silti meni vuosi ennen kuin uskalsin ylittää kiskot.
Fobioissa ei ole mitään kovinkaan järjellistä.
Tänä aamuna askelsin jo reippaasti Lainakoiran kanssa kiskoja kohti. Yöpakkanen yllätti ja putosin suoraan polvilleni jalan livettyä altani. Pahin painajainen. Keskellä risteystä, junia voi tulla molemmista suunnista ja minä kontillani.
Auto pysähtyi kohdallani ja kuski huikkasi avoimesta ikkunasta tarvitsenko apua. Ei edes nolottanut perinteiseen tapaan, kun mätkähtää maahan. Olin liian kauhuissani.
Pääsin ylös ilman apua, Lainakoiran hihna edelleen tiukasti kädessäni.
Viiden minuutin kuluttua tuli ensimmäinen juna. Siitä viisi minuuttia ja toinen. Seisoimme tasoristeyksen vieressä, sillä olin päättänyt ottaa kuvan paikasta, johon lankesin.
Pelosta huolimatta.

#23
Kahdella Fölin bussilla katsomaan Tepaa vanhainkotiin. Hän purskahtaa ilosta itkuun nähdessään minut. Halaamme, silitän poskea, lämmitän viileitä käsiä.
Ennen junan lähtemistä takaisin kotiin, kuvaan kaupungin runnotun torin. Keskustassa on hiljaista. Paikallisbussien kauppatorin pysäkit on siirretty sivukaduille. Ihmisillä ei ole asiaa keskustaan, sillä toria ei enää ole. On vain epämääräisiä kulkureittejä huputettujen talojen välissä, liian ahtaita väyliä kulkea rollaattoreiden, pyörätuolien ja lastenvaunujen kanssa.
Muuttuva kaupunki. Se ei tunnu tällä hetkellä omalta lapsuudenkaupungilta.

#24
Ilman Lainakoiraa ei ole syytä mennä ulos. Teen koneella Teemataiteen marraskuun haastevastauksia, televisio näyttää Rukan kisoja. Jossain vaiheessa muistan, että ihmisen on syötävä jaksaakseen.
Väsyttää.

#25
Televisio auki koko päivän, Rukalla hiihdetään, hypätään mäkeä, kannustetaan kilpailijoita.
Selaan koneelta tiedostoja löytääkseni Riitan luotsaamaan runosunnuntaihin päivääni sopivia rivejä.

 

Valkoinen

 

pitäisi olla muualla
olen tässä nyt

näin unta valkoisesta psykoosista
tiesin ettei se ollut totta
psykoosi ei ole koskaan valkoinen
paitsi hänelle
joka sairaalahuoneesta astuessaan oli keskellä talvisotaa
väisteli luoteja sukelsi kinosten taakse ammusten lentäessä pään yli
iski käytävän seinään reikiä joihin piiloutua

olen pystynyt huiputtamaan muita pitkään
itseänikin
olen paras uskomaan itseäni
unohtamaan oman oloni
keskittymään muihin ja heihin eikä ole muita kuin he
kunnes pääni räjähtää
pakko siirtyä itsestään
katsoa muualle
itsensä ulkopuolella
ei enää minuutta
turvallinen pako liueta kohti kattoa
pysyä poissa haljenneesta kallosta

takaisin en pääse jos haluaisin
en halua
miksi haluaisin

tiedän etten ole ollut olemassa enää pitkään aikaan
katosin junassa matkalla asemalta asemalle
minua ei enää näkynyt
ihmiset kävelivät lävitseni
en ole enää pujottelukeppi tukkimassa tietänne

muistan että minun pitäisi olla tänään jossain muualla kuin tässä

 

 

***

# runosunnuntai

 

 

 

Lehtimatto

 

 

jokainen oven
avaus tuo huoneisiin
syksyn keltaisen,
lehtimatto ratisee
askeleittesi alla

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

 

Kolmekymmentä vuotta sitten

 

En minä osaa kirjoittaa vertauksin, en kasvata kielen kukkasia,
en piilota kuvaa sanojen taakse.
Kirjoitan niin kuin se on ollut, on nyt, tulee olemaan,
pysyn järjissäni vielä vähän aikaa.

Kolmekymmentä vuotta sitten.
Äiti kuolee. Isä jää yksin.
Asun toisella paikkakunnalla,
kuukausista tulee pitkiä,
matkustan isän luokse työviikon päätteeksi.

Isä, isä on sulkeutunut omaan maailmaansa, hän on robotti,
vuotaa verta vatsaonteloon, heikkenee, lopettaa toimimasta.
Teen samoin,
pidän äidin kuoleman itseni ulkopuolella,
työnnän kuoleman kauemmaksi, surun vielä pidemmälle,
tarkastelen kaikkea ja omaa käyttäytymistäni järjen avulla.
Etäännytän kaiken,
vihalle raivaan suuren tilan.

Äidin kuolema on virhe, vääryys, jonkun syytä.
En pysty rankaisemaan sairaalabakteeria,
vihaan lääkäreitä, pappia, byrokratiaa.

Hankin tietoa, se on tapani käsitellä tuskaa. En itke.
En suostu ottamaan äitiä uniini, en elämääni, en ajatuksiini.

Varma aavistus siitä, etten tule elämään sen vanhemmaksi kuin äiti.
Aikani käy vähiin, en sitäkään itke. Jaksan, jaksan.

Kunnes en enää.

 

 

***

#runosunnuntai

 

 

 

Koiranunta

 

 

koira näkee untaan
minä koiran jalkopäässä

luen runoja
muiden houreista

 

 

 

***

#runosunnuntai