Liian myöhään

Nousevan auringon kajo työntyy huoneeseen. Kelmeät säteet heittävät verhon sängyssä heräävään mieheen. Uusi päivä, mies tajuaa. Elän vielä päivän ja ehkä hän tulee tänään.

Mies haparoi tyhjää tilaa vieressään, kuvittelee koskettavansa pojan kättä. Mikäli poika, nyt jo aikamies, vain tulisi, miehellä olisi niin paljon sanottavaa. Hän pyytäisi anteeksi, ettei koskaan tukenut poikaa. Ettei koskaan myöntänyt olevansa väärässä. Että oli tyly ja itsekäs. Että karkotti pojan luotaan. Että luopui lapsestaan lähes huojentuneena, haluten vain elää omaa elämäänsä ilman altistumista pettymyksille, kiistoille ja sille, että joutuisi joustamaan periaatteistaan.

Ovi aukeaa päivän aikana monta kertaa. Hoitajat tulevat, menevät. Poika ei saavu.

***

Viikolla 9 krapuhaasteena on alkulause eli kravun pitää alkaa lauseella Nousevan auringon kajo työntyy huoneeseen.

Muuten säännöt ovat samat vanhat eli tasan sadan sanan tarina oma otsikko mukaan luettuna. Koko viikko on aikaa kirjoittaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

AilaKaarina

Oriolus

Äijä

Aimarii

Pöllö

Klikkiotsikoita

 

Some koukuttaa.

Some raivoaa. Some ihastui. Some yllättyi. Some vihastui.
Some suree. Some tuomitsee. Some julmistui.
Some rakastui. Somessa kuhistaan. Some hurmaantui.

Somehitti!!!

Some hämmentyi. Some repesi.

Somemyrsky!!!

Some kuohuu. Somea riepoo.

Someraivo!!!

Some riemastui. Some tyrmistyi. Some reagoi. Some täystyrmäsi.
Some sekosi. Some pahastui. Some käänsi selkänsä.
Some ylistää. Some kohahti.

Somevaikuttaja!!!

Some riitelee. Some kihisee. Some hullaantui.
Some armahti. Some kauhistui. Some pelästyi.
Some huolestui. Some järkyttyi. Some pöyristyi!!

Somesensaatio!!!

Some räjähti………. ei ihme. Niin paljon suuria tunteita. Niin voimakasta myötäelämistä. Niin paljon surua. Niin paljon vihaa. Ei edes somen yhtenäisyys onnistunut pelastamaan somea näinä vakavina aikoina.

 

 

 

***

Viikon 4 krapusanat ovat riemastua, yhtenäisyys, raivo.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

Pöllö kirjoitti eilen kravuista ja krapuilijoista, käykäähän lukemassa ——->>>

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Aimarii

Pöllö

Äijä

BLOGitse

Maarit

Anli

 

 

Syyspäiväkirja 171023

Talven tulo tuoksuu ilmassa. Aamut ovat raikkaita (=kylmiä), navakka pohjoistuuli pakottaa pipon korville, lapaset käsiin ja reippautta mieleen, kun Lainakoira vie minut lenkille. Lainakoira on ollut täällä jo yli viisi viikkoa, pitänyt huolta kuntoilustani ja etenkin ulkoilusta. Tekee hyvää sohvaperunalle, joka ei vaadi edes tekosyitä jäädäkseen sisään lämpimään.

Ruska ei ole kovin kummoinen tänä syksynä, ei ainakaan vielä. Enimmäkseen keltaisia ja ruskeita lehtiä maassa, muutama punainen ja oranssi antamassa piristystä. Myrskytuulet ovat riipineet monet puut jo paljaiksi, mutta yllättävän paljon näkyy vielä vihreää.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi kolmekymmentäviisi vuotta äitini kuolemasta. Tuntuu, että siitä on iäisyys ja kaipa se pieni sellainen onkin. Muistot äidistä alkavat olla haalenneita, mutta yhä edelleen lämpimiä. Olisin vaan toivonut äidin eläneen vanhaksi. Nyt, kun itse olen tullut suht koht vanhaksi, minulla olisi paljon kysyttävää häneltä. Ei mitään tuiki tärkeää, sellaisia pieniä asioita.

Kustantaja laittoi kesän lopulla tilastoja siitä, kuinka paljon noita e- ja äänikirjojani on ladattu kolmessa sovelluksessa. Kysehän on noista romanttisista pokkareistani, jotka olen kirjoittanut 90-luvulla ja jotka nyt ovat saaneet jatkoelämän digitaalisessa muodossa SAGA Egmontin kustantamana. Olin hämmästynyt omasta mielestäni suurista latausluvuista. Näköjään kesä on hyvää aikaa kevyelle viihteelle ja näköjään moni kaipaa rakkautta, romantiikkaa ja toivoa näinä masentavina aikoina. Maapalloamme jäytävät sodat, luonnonkatastrofit ja ihmisen ahneus.

SAGAlta on ilmestynyt myös kaksi SusuPetalin kirjoittamaa kirjaa e-kirjana. Novellikokoelma Kolmas painos sai uudessa muodossa nimekseen Huijarit. Romaani Valkoiset talo on myös nyt e-kirjana.

Lainakoira kuorsaa vieressäni tässä sohvalla. Heti, kun nostan läppärin sylistäni, se on merkki, että ehkä nousen ja ehkä lähdemme ulos lenkille.

Ehkä. Miksipä ei.

Kohtaamisia

Tämäkin tarina on tosi. Valitettavasti.

Lenkillä Lainakoiran kanssa. Vastaan käveli keski-ikäinen, pulska mies, hihnan päässä hänellä oli järjettömän kokoinen valkoinen taistelukoira.

Lainakoira pisti jarrut päälle, murisi vastaantulijoille. Lainakoira pelkää suuria koiria ja on sitä mieltä, että hyökkäys eli rähjääminen on paras puolustus.

Kiristin Lainakoiran hihnan ja koira hiljeni.

– Ei tuollaisen vitun piskin kannattaisi ruveta uhittelemaan, mies totesi. – Saatana, jos mä päästän oman koirani irti, niin se syö sinun vitun piskisi.

Yleensä sanavalmis suuni jähmettyi ja jäin tuijottamaan miestä.

– Vittuakos siinä toljotat, ämmä. Painu vittuun saatanan piskis kanssa, mies ärähti ja löysäsi koiransa hihnaa.

Ihan mielelläni poistuin paikalta.

***

Viikolla 42 onkin uudenlainen krapuhaaste. Ei annettuja kolmea sanaa, vaan annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Tämäkin tarina on tosi.

Muuten säännöt ovat samat vanhat eli tasan sadan sanan tarina oma otsikko mukaan luettuna. Koko viikko on aikaa kirjoittaa!

Jännää lukea, minkälaisia tarinoita tämä lausehaaste saa aikaan!

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

BLOGitse

Anli

HPöllö

Äijä

Aimarii

Maarit

AilaKaarina

Keskusteluja

 

– Mä oon vähän miettinyt, että onkohan sun kuulos heikentynyt, kun…
– Tä? Miten niin?

– …kun sä keskeytät mut aina…
– Keskeytän?

– …aina, kun mä puhun. Ihan kuin sä et…
– Ei mun kuulossani oo mitään vikaa!

– …ihan kuin sä et kuulis, että mä puhun.
– Tosi törkeesti sanottu.

– Mä vaan ajattelin, etten mä saa koskaan sanottua…
– No, jos sä niin ajattelet, niin parempi, etten mä puhu mitään.

– …niin, mä en saa sanottua lausetta koskaan loppuun. Mitä sä nyt teet? Miks sä otit kännykän?
– Täytyyhän mulla olla jotain tekemistä, kun sä puhut.

 

 

 

***

Viikon 36 krapusanat ovat kuulo, lause, keskustelu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

HPöllö

Äijä

Pasanen

Aimarii

BLOGitse

 

Kansakunta kuntoon!

Vaikka lakkautusuhka leijuu kansalaisopistomme yllä, tarjoamme vielä ainakin tänä syksynä kiinnostavia kursseja.

· Köyhät kyykkyyn-hybridikuntopiiri. Mieli ja kroppa joustavaksi tulevia leikkauksia ajatellen.

· Rakenna oma majasi-kurssi. Omat vasarat ja naulat mukaan. Mottona kurssilla: asumista ilman asumistukea!

· Aurinkorasva-kurssi. Valmistamme suojakerroin satajayksi-voidetta tulevia kesiä varten.

· Jolla-kurssi. Suuria muovisia vesipulloja avuksi käyttäen rakennamme suht kestäviä lauttoja tulvia varten. Omat muovipullot mukaan.

· Opi suomea-kurssi. Kurssimateriaalina käymme läpi poliitikkojen puheita. Opit helposti kielen ydinsanat.

Henkilökunnan ollessa lomautettuna, kursseja vetää tekoäly. Dynaamisen ilmoittautumisen johdosta kursseille mahtuu sitä enemmän osallistujia mitä lähemmäksi kurssiajankohta tulee.

Kaikki innolla mukaan! Tehdään tästä syksystä se paras syksy ennen kuin kaikki muuttuu!

***

Viikon 35 krapusanat ovat muovipullo, tekoäly, syksy.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Äijä

Matilda Varjo

HPöllö

anli

Maarit

BLOGitse

Kesäpäiväkirja 240523

On syreenien aika. Valkovuokot ovat kuihtuneet, kirsikankukkien terälehdet ovat lentäneet tuulen mukana, voikukat jatkavat eloaan, muuttuvat pumpulipalloiksi. Haapojen höytyvät tanssivat ilmassa, kerääntyvät paksuiksi matoiksi tien varsille.

Kauneinta ovat syreenit, joiden tuoksu hivelee aisteja joka kevätkesä yhtä voimakkaasti, yhtä yllättäen.

Tänä vuodenaikana ei tarvitse muuta kuin kävelyitä luonnossa. Museot ja näyttelyt eivät tarjoa mitään yhtä lumoavaa kuin luonnon seuraaminen. Ei ole vielä liian kuuma, pakahduttavat helteet ovat kaukana, enkä suoraan sanoen kaipaakaan tämän lämpimämpää säätä. Viime kesien hellejaksot ovat liikaa. Auringon tukahduttava paahde on liikaa. Kesät alkavat olla liikaa, jopa minulle, jolle kesä on aina ollut se paras vuodenaika. Nyt haluan pysyä keväässä, tässä vehreydessä.

Ilmastonmuutos etenee, kuivuudet lisääntyvät, sadot menetetään, ihmiset menettävät toimentulonsa. Karrelle kuivunut maa ei jaksa imeä vettä, kaatosateet tuovat mukanaan tulvia. Ilmastopakolaisuutta tuskin näen elinaikanani, mutta olen varma siitä, että tulevat vuosikymmenet saavat miljoonittain ihmisiä muuttamaan pohjoista kohti. Kohti seutuja, joissa vielä on mahdollisuus elää.

Ellei sitten pystytetä raja-aitoja, jotka estävät ihmisten pyrkimisen kohti parempaa elämää.

Luonnossa kävellessä ajatukset vellovat vapaasti. Aina en muista, mitä ajattelen. Toisinaan en pääse eroon joistain ajatuksista. Mieli on outo kapistus.

Kaiken päivää ei voi kävellä, on syytä myös levätä. Iltaisin istun sohvalla, käsissäni virkkuu, niin kuin aina. Ystävä tekee vapaaehtoistyötä asunnottomien kanssa ja olen viime kuukausien aikana virkannut pipoja ja kaulahuiveja, jotka ystävä toimittaa perille syksyn kääntyessä talvea kohti. Käsitöihin olen saanut käytettyä lankojen loppuja ja vähitellen lankakaaos on alkanut näyttää paremmalta. Virkkaaminen pitää ajatukset kurissa, sitä miettii vain seuraavaa silmukkaa, seuraa värien muodostumista käsityön pinnassa.

Avonaisesta ikkunasta kuulen mustarastaan laulun.

Kesäpäiväkirja 170523

Ystävä täytti tasavuosia ja järjesti mukavat juhlat meren äärellä. Matka juhlapaikalle oli pitkä ja mutkikas, onneksi on GPS, jonka avulla ajoimme harhaan vain kerran.

On ihanaa, kun joku näkee vaivaa ja kutsuu ihmisiä juhlistamaan syntymäpäiväänsä. Sellaiset juhlat ovat nykyään harvempia, tuntuu, että näkee tuttuja vain hautajaisissa. Oman ikääntymisensä huomaa siitä.

Meren sileät kalliot hurmasivat yhtä paljon kuin juhlan runsaat antimet. Kaikin puolin hyvää tekevä irtiotto arkeen.

Viime viikolla luin jostain nettilehdestä artikkelin, jossa selitettiin, miksi ihminen alkaa tulla illantorkuksi ja aamuvirkuksi ikääntyessään. Itse juttu ei jättänyt mitään sen kummempia muistijälkiä, mutta aloin miettiä, milloin itse tulen siihen ikään, että nuo edellä mainitut asiat toteutuisivat kohdallani.

Olen aina ollut illanvirkku ja aamuntorkku, eivätkä lisävuodet ole tuoneet siihen asiaan muutosta. Tänään heräsin jo kello 12. Siis jo, sillä eilen nukuin puoli kahteen. Iltapäivään siis, eivätkä tällaiset heräämisajat ole yhtään poikkeuksellisia. Mikäli joudun lähtemään liikenteeseen ennen puoltapäivää, on laitettava herätys. Muuten en todellakaan herää.

Kroppa ja mieli vaativat mielellään yhdentoista tunnin yöunet. Niin on ollut aina. Työelämässä vielä ollessani, sellainen määrä unta ei tietenkään ollut mahdollista. Nyt on, joten nukun, nukun. Ja nukun niin sikeästi, ettei ole aamuyöheräämisiä, ei vessassa käyntejä. Silkkaa ihanaa unta.

Ystäväni kärsivät aamuyöheräämisistä, heräävät muutenkin aikaisin ja menevät illalla nukkumaan reippaasti ennen puolta yötä. He ovat myös oppineet, ettei minua kannata yrittää tavoittaa ennen aamukahvia eli puolenpäivän jälkeen. Koskaan minusta ei ole tuntunut siltä, että päivä olisi jotenkin piloilla, kun nukun niin pitkään.

Kaikkea ehtii tekemään myöhemminkin. Tai seuraavana päivänä.

Kesäpäiväkirja 100523

Keltainen toukokuu on vähitellen värittämässä maisemaa. Katuhiekat on enimmäkseen harjattu pois. Päivät lämpenevät ja tässä vaiheessa usko uuteen takatalveen alkaa horjua. Tosin sen verran mieli kannattaa pitää avoimena, että mitä tahansa voi vielä pudota alas taivaalta. Avoin mieli säästää pettymyksiltä.

Euroviisuviikko ja euroviisuhuuma alkaa nousta huippuunsa. Emil Wikströmin veistämät Lyhdynkantajat eli tuttavallisemmin Kivimiehet on puettu vihreisiin boleroihin. Ja mitä Kivimiehet edellä sitä pienemmät vihreät alapuolella.

Jos on jaksanut lukea nettilehtien kommenttipalstoja, niin löytyyhän sieltä ihmisiä, jotka ovat pahastuneet Käärijän boleroon pukeutuneiden Kivimiesten takia. Mielensä pahoittajia löytyy kyllä asialle kuin asialle. Suuret ovat murheet joillakin. Some raivostuu, tuohtuu ja itkee!

Kivimiehiä on puettu aikaisemminkin. Muutama vuosi sitten Kiss-yhtye oli tulossa keikalle ja Kivimiehet saivat hulppeat naamiot. Varmaan siitäkin joku silloin sai haavan sydämeensä. Itse kuvasin marraskuussa 2020 maskikuvan. Koronan kulta-aikaa elettiin silloin. Vuonna 2021 Kivimiehet pukivat ylleen Suomen futisjoukkueen paidat, osallistuihan Suomi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvoturnaukseen eli EM-kisoihin silloin. Muuten nuo kisat voi unohtaa Suomen osalta.

Euroviisuista sen verran, että ihan sama minulle mikä maa voittaa. Manta on viety Espalta, joten torille ei ole asiaa. Ei vaikka Suomi voittaisi perjantaina alkavat lätkän MM-kisatkin. No, ehkä Helsingistä ja muista kaupungeista löytyy muita patsaita, joihin kiivetä riekkumaan. Ilo on niin harvinaista tässä hallitusneuvotteluiden riivaamassa maassa, että minun puolestani riemu raikukoon ja torvet soikoon.

Kesä on koti

 

 

Kesäpolku on aurinkoinen, pehmeä kävellä, kevyt kulkea.
Puut heittävät hentoisen varjon,
hetken vilvoitus lämmenneelle iholle.

Polun päässä odottaa Mummu, rakas, rakas Mummu.
Filtti on levitetty koivun katveeseen,
eväskorista löytyy vain hyvää.
Lettuja, kermavaahtoa pienessä valkoisessa rasiassa.
Mansikkahilloa toisessa purnukassa.
Lasipullossa mehua, juotavaksi pillin kanssa.
Pieniä munkkeja sokerihuntuineen.
Ässän muotoisia pikkuleipiä.

Luen Aku Ankkaa, kunnes alkaa nukuttaa.
Mummu ottaa huuliharpun taskusta.
Pyytää minua valitsemaan laulun.
Gabrielle, se on lempilauluni, Mummun myös.
Hän nostaa soittimen huulilleen,
puhaltaa sävelen ilmoille lempeästi.

Gabrielle torka tåren
När det grönskar i snåren
Skall jag komma med våren
Hem igen Gabrielle

Kesä on koti.

 

***

 

 

Viikolla 19 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko kesä on aikaa.

 

INSPIROIVAA KESÄÄ KAIKILLE KRAPUILIJOILLE!

 

OSALLISTUJAT

BLOGitse

AilaKaarina

Pasanen

Matilda Varjo

Maarit

Aimarii

Anli