Kesäpäiväkirja 240523

On syreenien aika. Valkovuokot ovat kuihtuneet, kirsikankukkien terälehdet ovat lentäneet tuulen mukana, voikukat jatkavat eloaan, muuttuvat pumpulipalloiksi. Haapojen höytyvät tanssivat ilmassa, kerääntyvät paksuiksi matoiksi tien varsille.

Kauneinta ovat syreenit, joiden tuoksu hivelee aisteja joka kevätkesä yhtä voimakkaasti, yhtä yllättäen.

Tänä vuodenaikana ei tarvitse muuta kuin kävelyitä luonnossa. Museot ja näyttelyt eivät tarjoa mitään yhtä lumoavaa kuin luonnon seuraaminen. Ei ole vielä liian kuuma, pakahduttavat helteet ovat kaukana, enkä suoraan sanoen kaipaakaan tämän lämpimämpää säätä. Viime kesien hellejaksot ovat liikaa. Auringon tukahduttava paahde on liikaa. Kesät alkavat olla liikaa, jopa minulle, jolle kesä on aina ollut se paras vuodenaika. Nyt haluan pysyä keväässä, tässä vehreydessä.

Ilmastonmuutos etenee, kuivuudet lisääntyvät, sadot menetetään, ihmiset menettävät toimentulonsa. Karrelle kuivunut maa ei jaksa imeä vettä, kaatosateet tuovat mukanaan tulvia. Ilmastopakolaisuutta tuskin näen elinaikanani, mutta olen varma siitä, että tulevat vuosikymmenet saavat miljoonittain ihmisiä muuttamaan pohjoista kohti. Kohti seutuja, joissa vielä on mahdollisuus elää.

Ellei sitten pystytetä raja-aitoja, jotka estävät ihmisten pyrkimisen kohti parempaa elämää.

Luonnossa kävellessä ajatukset vellovat vapaasti. Aina en muista, mitä ajattelen. Toisinaan en pääse eroon joistain ajatuksista. Mieli on outo kapistus.

Kaiken päivää ei voi kävellä, on syytä myös levätä. Iltaisin istun sohvalla, käsissäni virkkuu, niin kuin aina. Ystävä tekee vapaaehtoistyötä asunnottomien kanssa ja olen viime kuukausien aikana virkannut pipoja ja kaulahuiveja, jotka ystävä toimittaa perille syksyn kääntyessä talvea kohti. Käsitöihin olen saanut käytettyä lankojen loppuja ja vähitellen lankakaaos on alkanut näyttää paremmalta. Virkkaaminen pitää ajatukset kurissa, sitä miettii vain seuraavaa silmukkaa, seuraa värien muodostumista käsityön pinnassa.

Avonaisesta ikkunasta kuulen mustarastaan laulun.

Kesäpäiväkirja 170523

Ystävä täytti tasavuosia ja järjesti mukavat juhlat meren äärellä. Matka juhlapaikalle oli pitkä ja mutkikas, onneksi on GPS, jonka avulla ajoimme harhaan vain kerran.

On ihanaa, kun joku näkee vaivaa ja kutsuu ihmisiä juhlistamaan syntymäpäiväänsä. Sellaiset juhlat ovat nykyään harvempia, tuntuu, että näkee tuttuja vain hautajaisissa. Oman ikääntymisensä huomaa siitä.

Meren sileät kalliot hurmasivat yhtä paljon kuin juhlan runsaat antimet. Kaikin puolin hyvää tekevä irtiotto arkeen.

Viime viikolla luin jostain nettilehdestä artikkelin, jossa selitettiin, miksi ihminen alkaa tulla illantorkuksi ja aamuvirkuksi ikääntyessään. Itse juttu ei jättänyt mitään sen kummempia muistijälkiä, mutta aloin miettiä, milloin itse tulen siihen ikään, että nuo edellä mainitut asiat toteutuisivat kohdallani.

Olen aina ollut illanvirkku ja aamuntorkku, eivätkä lisävuodet ole tuoneet siihen asiaan muutosta. Tänään heräsin jo kello 12. Siis jo, sillä eilen nukuin puoli kahteen. Iltapäivään siis, eivätkä tällaiset heräämisajat ole yhtään poikkeuksellisia. Mikäli joudun lähtemään liikenteeseen ennen puoltapäivää, on laitettava herätys. Muuten en todellakaan herää.

Kroppa ja mieli vaativat mielellään yhdentoista tunnin yöunet. Niin on ollut aina. Työelämässä vielä ollessani, sellainen määrä unta ei tietenkään ollut mahdollista. Nyt on, joten nukun, nukun. Ja nukun niin sikeästi, ettei ole aamuyöheräämisiä, ei vessassa käyntejä. Silkkaa ihanaa unta.

Ystäväni kärsivät aamuyöheräämisistä, heräävät muutenkin aikaisin ja menevät illalla nukkumaan reippaasti ennen puolta yötä. He ovat myös oppineet, ettei minua kannata yrittää tavoittaa ennen aamukahvia eli puolenpäivän jälkeen. Koskaan minusta ei ole tuntunut siltä, että päivä olisi jotenkin piloilla, kun nukun niin pitkään.

Kaikkea ehtii tekemään myöhemminkin. Tai seuraavana päivänä.

Kesäpäiväkirja 100523

Keltainen toukokuu on vähitellen värittämässä maisemaa. Katuhiekat on enimmäkseen harjattu pois. Päivät lämpenevät ja tässä vaiheessa usko uuteen takatalveen alkaa horjua. Tosin sen verran mieli kannattaa pitää avoimena, että mitä tahansa voi vielä pudota alas taivaalta. Avoin mieli säästää pettymyksiltä.

Euroviisuviikko ja euroviisuhuuma alkaa nousta huippuunsa. Emil Wikströmin veistämät Lyhdynkantajat eli tuttavallisemmin Kivimiehet on puettu vihreisiin boleroihin. Ja mitä Kivimiehet edellä sitä pienemmät vihreät alapuolella.

Jos on jaksanut lukea nettilehtien kommenttipalstoja, niin löytyyhän sieltä ihmisiä, jotka ovat pahastuneet Käärijän boleroon pukeutuneiden Kivimiesten takia. Mielensä pahoittajia löytyy kyllä asialle kuin asialle. Suuret ovat murheet joillakin. Some raivostuu, tuohtuu ja itkee!

Kivimiehiä on puettu aikaisemminkin. Muutama vuosi sitten Kiss-yhtye oli tulossa keikalle ja Kivimiehet saivat hulppeat naamiot. Varmaan siitäkin joku silloin sai haavan sydämeensä. Itse kuvasin marraskuussa 2020 maskikuvan. Koronan kulta-aikaa elettiin silloin. Vuonna 2021 Kivimiehet pukivat ylleen Suomen futisjoukkueen paidat, osallistuihan Suomi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvoturnaukseen eli EM-kisoihin silloin. Muuten nuo kisat voi unohtaa Suomen osalta.

Euroviisuista sen verran, että ihan sama minulle mikä maa voittaa. Manta on viety Espalta, joten torille ei ole asiaa. Ei vaikka Suomi voittaisi perjantaina alkavat lätkän MM-kisatkin. No, ehkä Helsingistä ja muista kaupungeista löytyy muita patsaita, joihin kiivetä riekkumaan. Ilo on niin harvinaista tässä hallitusneuvotteluiden riivaamassa maassa, että minun puolestani riemu raikukoon ja torvet soikoon.

Kesä on koti

 

 

Kesäpolku on aurinkoinen, pehmeä kävellä, kevyt kulkea.
Puut heittävät hentoisen varjon,
hetken vilvoitus lämmenneelle iholle.

Polun päässä odottaa Mummu, rakas, rakas Mummu.
Filtti on levitetty koivun katveeseen,
eväskorista löytyy vain hyvää.
Lettuja, kermavaahtoa pienessä valkoisessa rasiassa.
Mansikkahilloa toisessa purnukassa.
Lasipullossa mehua, juotavaksi pillin kanssa.
Pieniä munkkeja sokerihuntuineen.
Ässän muotoisia pikkuleipiä.

Luen Aku Ankkaa, kunnes alkaa nukuttaa.
Mummu ottaa huuliharpun taskusta.
Pyytää minua valitsemaan laulun.
Gabrielle, se on lempilauluni, Mummun myös.
Hän nostaa soittimen huulilleen,
puhaltaa sävelen ilmoille lempeästi.

Gabrielle torka tåren
När det grönskar i snåren
Skall jag komma med våren
Hem igen Gabrielle

Kesä on koti.

 

***

 

 

Viikolla 19 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko kesä on aikaa.

 

INSPIROIVAA KESÄÄ KAIKILLE KRAPUILIJOILLE!

 

OSALLISTUJAT

BLOGitse

AilaKaarina

Pasanen

Matilda Varjo

Maarit

Aimarii

Anli

 

 

Kesäpäiväkirja 020523

Rutikuivan huhtikuun jälkeen sateinen toukokuu on saapunut. Purot ja joet täyttyvät, merenpinta nousee. Janoinen luonto kiittää. Itse pysyttelen sisällä, kuuntelen ikkunoiden raoista ujeltavaa tuulta, sadepisaroiden iskeytymistä metallisiin ikkunalautoihin.

Vielä ei ole kesä, silti on jo kesäpäiväkirjan aika. Valkovuokkomättäät levittäytyvät kaikkialle, ensimmäiset voikukat kaivautuvat maan alta. Keltainen toukokuu on tuloillaan. Toukokuu tietää myös krapuhaasteen lähtemistä ansaitulle kesälomalle. Ensi sunnuntaina tulee kevään vihoviimeinen krapuhaaste ja vanhaan tuttuun tapaan, krapu palaa lomilta jonain elokuun päivänä.

Suomen Lasimuseo Riihimäellä on paikka, jossa voisi käydä useamminkin. Edellinen kerta oli joskus ennen koronan rantautumista maailmaan, joten oli korkea aika suunnata auton nokka kohti museota. Suomalaisen lasitaiteilijan Nanny Stillin näyttely oli auki viimeisiä päiviä. Nostalgisia astioita, herkullisia värejä, harvinaisempia teoksia, sitä kaikkea näyttely tarjosi. Museon perusnäyttely on aina yhtä kiehtova. Varmaan jokainen suomalainen löytää vitriineistä tuttuja esineitä vuosien varrelta. Lapsuusmuistoja maitopulloissa.

Mökkikausi tuli aloitettua huhtikuun korkeapaineen vallitessa. Rantaan oli ajautunut kaisloja, joista rakensimme suuren keon. Valitettavasti kaisloja ei voinut polttaa ruohikkopalovaaran takia. Meren pinta oli alempana kuin koskaan aikaisemmin. Uimaan ei tehnyt mieli, ehkä joskus myöhemmin kesällä.

Helsingin kauppatori on näivettynyt turistitoriksi. Viimeinen kalakauppias lopetti toimintansa pääsiäisenä. Torilla oli enemmän lokkeja kuin ihmisiä, kun pysähdyimme juomaan kahvit oranssin teltan suojaan. Auringonpaisteesta huolimatta munkki kannattaa syödä teltassa, mikäli ei halua luovuttaa herkkuaan ahneille ja röyhkeille lokeille.

Sain Nuuskuneidin muutamaksi päiväksi hoitooni, kun emäntänsä teki muuttoa. Nuuskuneiti on niin erilainen kuin Lainakoira. Lainakoira tyytyy katsomaan toimiani sohvalla, Nuuskuneiti seuraa jokaista askeltani. Lainakoiran nivelrikko tekee lenkeistämme hitaita ja lyhyempiä vuosi vuodelta. Nuuskuneiti juoksee ja hyppii, nuuskii ja nappaa suuhunsa jäniksen papanoita. Lainakoiran kanssa lenkeillä ei tule hiki (paitsi kesän helteillä), Nuuskuneidin lenkittämisen jälkeen kainalot kaipaavat pesua.

Tällä hetkellä e- ja äänikirjarintamalla tapahtuu kaiken aikaa. Pokkareita on ilmestynyt tähän mennessä viisitoista kappaletta e-kirjoina, yksi äänikirjakin on ehtinyt ilmestyä. Yhdeksän äänikirjaa on parhaillaan äänitettävänä.

Kirjojen määrä noilla digialustoilla on järjettömän suuri. En voi olla ihmettelemättä, miten mahdolliset lukijat/kuuntelijat edes löytäisivät juuri minun kirjani. Tuntuisi melkein lottovoitolta.

Ja minä en edes lottoa.

Se vappu

 

 

Porukkaa alkoi kerääntyä Taikkarin mäelle puolenpäivän jälkeen
paitsi ne, jotka oli nukkuneet puistossa koko yön.
Dokut nousi puskista, hipit laskeutui katoilta, kaikki omissa jengeissään,
me leikkipaikan kallioilla. Pullot kiersi, sätkiä kierrettiin,
Lellu alkoi hihittää, vieri alas kalliolta, lähti keinumaan.
Kalja kusetti, onneksi Taikkarilla on pensaita, joita kastella.
Loput kaljat muovipussiin, mentiin museon eteen,
nähtiin, miten mäki täyttyi paremmista ihmisistä,
kaikilla valkoiset ylioppilaslakit käsissä, kamerat rinnuksilla.
Meillä ei ollut lakkeja, oltiin liian nuoria.
Jätkät päätti lähteä kartsalle, torilla olisi tappelu.
Ape sanoi mulle, ettei kannattanut tulla torille, mee kotiin.
Mä lähdin itkien.
Miksi se rakasti enemmän tappeluita kuin mua?

 

 

***

Viikon 18 krapusanat ovat puisto, jengi, kamera.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

 

🎈 🎈 🎈 HILPEÄÄ VAPPUA KAIKILLE 🎈 🎈 🎈

OSALLISTUJAT

Cara

Maarit

BLOGitse

Aimarii

Pasanen

AilaKaarina

Matilda Varjo

 

 

 

Petos, viha

Ilona muisti päivän, jolloin mies oli katsonut häntä suoraan silmiin. Hetki oli lyhyt, mutta merkityksellinen. Mies jatkoi kirjahyllyjen täyttämistä, Ilona siirtyi lainaamaan kädessä hiestyneet kirjat.

Miehen vapaapäivinä Ilona turhautui, palasi kotiin pahantuulisena. Niinä päivinä, jolloin hän näki miehen, askeleet muuttuivat kevyiksi, elämä oli ihanaa.

Kun miestä ei näkynyt kirjastossa moneen viikkoon, Ilona ahdistui. Oliko mies sairastunut? Hän olisi halunnut kysyä muilta työntekijöiltä, missä mies oli, mutta ei uskaltanut.

Ilona kuuli naurun ennen kuin avasi kirjaston oven. Hän näki miehen, miehen vieressä naisen, jolla oli vauva sylissä, muut työntekijät heidän ympärillään. ”Onnea uudelle perheenjäsenelle”, kaikuivat toivotukset.

Ilona tunsi vihaa.

***

Lähden parin-kolmen päivän reissulle tulevan viikon puolivälissä. Sinä aikana en päivitä osallistujalistaa, joten katsokaa siis kommenteista osallistujien linkit.

***

Viikon 16 krapusanat ovat viikko, vauva, kirja.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Matilda Varjo

Pasanen

AilaKaarina

BLOGitse

anli

Aimarii

Hetki ennen luokanopettajan hermoromahdusta

 

Nonniin lapset, tänään harjoitellaan sananlaskuja, lukemista, numeroita ja opitaan samalla moninaisuutta. Ihmiset ovat erilaisia, niin myös siatkin. Eivät kaikki siat ole vaaleanpunaisia, joukkoon mahtuu monenlaisia värejä. Vaikka me kaikki olemme vauvoina yhtä nättejä kuin sika pienenä, meistä kasvaa erilaisia, kunhan sikapaljon ikää karttuu. Eikun värittämään ohjeen mukaan, ei siis sikaa säkissä värejä valitsemaan! Hopi-hopi, parannetaan kuin sika juoksuaan loppua kohti! Hohoi, Arttu, älä nyt mäiski sitä Jereä kuin vierasta sikaa! Äläkä väitä, että kyllä sika syitä löytää! Nyt hommiin, pienet possuseni ennen kuin kello vapauttaa minut välitunnille!

5+4=sininen

6-3=punainen

3+2+3=keltainen

6-5=vihreä

7-3=musta

9-7=turkoosi

2+5=oranssi

8-3=ruskea

2+3+1=harmaa

 

 

 

***

Vielä yksi krapu ennen viikon lomaa eli seuraavana sunnuntaina 09.04.23 ei ole krapuhaastetta, vaan keskitymme ahmimaan suklaamunia, mämmiä ja pashaa. Palataan krapuilemaan jälleen huhtikuun kuudentenatoista päivänä.

***

kuva kirjasta KOTIRUOKA -Keittokirja kotia ja koulua varten (Otava, 1940)

Viikolla 14 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

Anli

Mayo

Matilda Varjo

Maarit

Pasanen

 

 

Äly

Muinoin oli aika, jolloin puhelimessa ei ollut älyä. Noihin aikoihin äly oli puhelimen käyttäjässä.

Puhelimen kehittyessä äly valui käyttäjästä kännykkään. Kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on. Mitä viisaammiksi kännykät muuttuivat, sitä nopeammin järki pakeni ihmisestä. Järjenjuoksun hiipuessa ihminen tuli harhaiseksi. Mielipiteistä tuli totuuksia ja noita totuuksia ihminen intomielin viljeli eri digitaalisilla foorumeilla. Harhassa eläviä alkoi olla paljon, eivätkä kaikki todellakaan olleet yhteneväisiä mielipiteissään eli totuuksia olikin enemmän kuin yksi. Syntyi vihapuhe ja ihminen huomasi tämän kaltaisen viestinnän luonnistuvan kuin itsestään.

Joku muisteli entisaikaista visiota, että Internet luotiin yhdistämään ihmisiä. Se joku nauroi paskaista naurua, eikä laittanut viestinsä perään hymiötä.

***

Viikon 12 krapusanat ovat harha, hymiö, äly.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Matilda Varjo

Maarit

BLOGitse

AilaKaarina

Aimarii

Armollista

Kun ei ole kauneutta mitä menettää, ei ikääntyminen ole niin katastrofaalista. On tottunut siihen, että on sen näköinen kuin on. Ei nyt ruma, ihan sellainen tavallinen vaan. Ja tavallistahan se on, että naama kurtistuu, iho vetelöityy ja luomet lupsahtavat, kun ikää tulee lisää.

Vaan jos olisi ollut kaunis, niin hiipuva hehkeys ottaisi lujille. Huomaisi, ettei ole enää ripsiä, joihin levittää väriä. Ei ole poskipäitä, joille tupsuttaa punaa. Huuletkin ovat kaventuneet niin, että huulipuna värjää vain hampaat. Kaikki neljä kulmakarvaakin sojottavat kuin huonopiikkisessä haarukassa.

Ei olisi nuorena uskonut, että tavallisen näköisenä maailma on paljon armollisempi. Ainakin, kun kohti loppua kuljetaan.

***

kuva: SusuPetal

Viikolla 11 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Matilda Varjo

Beate

Elegia

Aimarii

anli

Sus’

BLOGitse

AilaKaarina